Tekstit

Kuva
20. maaliskuuta 2020 Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa  Vahinkolapsia ja vahinkovanhempia  Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa. Gummerus 2020. 302 s.   "Yhteensä siinä on 206 luuta ja niin on teissäkin, jokaisessa", opettaja sanoi ja taivutteli minun kättäni niin kuin muovista lelua.    "On pitkiä luita, lyhyitä luita, litteitä luita ja epäsäännöllisiä luita", se jatkoi ja katsoi oppilaita. Ne istuivat siellä, räpsyviä silmiä ja soluja, katsomo täynnä.      Opettaja ei huomannut: tästä puuttuivat kuuloluut, kaksi sormenkärkeä, sesamluut ja vasen pikkuvarvas. Eikä se sanonut: ihmisessä saattoi olla ylimääräisiä luita, käsissä tai jaloissa, esimerkiksi, tai ylimääräiset kylkiluut, niitä ei vain erottanut ulkoapäin. Alvarilla oli syntyessään kaksi ylimääräistä sormea. Kun ylimääräiset pikkusormet poistettiin, niistä  näkyi enää pienet nystyt. 12-vuotias Alvar on toinen Wilhelmiina Palosen (s. 1993) esikoisromaanin 206...
Kuva
13. maaliskuuta 2020 Anna  Takanen: Sinä olet suruni  "Oikeita Takasia väärässä paikassa" Anna Takanen: Sinä olet suruni. Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta (Sörjen som blev. En berättelse, 2019). Suom. Leena Vallisaari. Gummerus 2020. 266 s. Ihmisen kuuluu olla aikuisen lapsi, minä olen sotalapsen lapsi, luonnehtii itseään ruotsalainen näyttelijä ja ohjaaja Anna Takanen (s. 1968) esikoisteoksessaan Sinä olet suruni. Kirjan alaotsikko tarkentaa, että tämä kaunokirjalliseksi muistelmaksi määritelty teos on sekä isän että tyttären tarina ja kertoo vielä monesta muustakin heidän lähipiirissään. Sotalapsiaihetta on käsitelty jo aika paljon elokuvissa ja kirjoissa, faktoina ja fiktiona. Keskiössä on pääsääntöisesti ollut lapsi ja hänen kohtalonsa. Anna Takasen muistelmaromaanissa sotalapseus ei kuitenkaan rajoitu vain nelivuotiaana Ruotsiin lähetetyn Timo Takasen kokemukseksi, vaan se heijastuu kaikkiin hänen elämäänsä tavalla tai toisella...
Kuva
7. maaliskuuta 2020 Riitta Konttinen: Aino Sibelius  Elämä säveltäjän puolisona vaati mutta myös antoi paljon  Riitta Konttinen: Aino Sibelius. Siltala 2019. 462 s.  Nykyään elämäkertoja kirjoitetaan yhä enemmän myös naisista, mutta lähinnä menestyneistä naisista. Suomalaisia naistaitelijoita ja taiteilijapareja paljon tutkinut taidehistorioitsija  Riitta Konttinen (s.1946) kertoo viime syksynä ilmestyneen  Aino Sibeliuksen elämäkerran alkulehdillä halunneensa tällä kertaa tutkia, millaista elämä on suuren taiteilijan taustalla. Avioituessaan   Aino Sibelius luopui tai joutui luopumaan oman taiteellisen uransa luomisesta, mutta hänen elämänsä oli silti kaikkea muuta kuin tapahtumaköyhää ja väritöntä. Konttinen löytää usein tyyneksi ja hauraaksi mainitusta Ainosta monisärmäisen, älykkään ja intohimoisen ihmisen , johon tutustuminen avaa samalla kiinnostavia näkymiä hänen elinaikansa kulttuuriympäristöön ja poliittisiin mullistuksiin....
Kuva
22. helmikuuta 2020 Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia  Hurmaavia vierailuja venäläiseen arkeen ja sielunelämään  Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia (Bednyje rodstvenniki 1993 & Sonetška 1995). Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2019. 187 s. Köyhiä sukulaisia on venäläisen Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) ensimmäinen julkaistu teos. Äskettäin ilmestyneessä suomenkielisessä laitoksessa on kahdeksan novellin lisäksi vielä alkujaan pienoisromaanina ilmestynyt Sonetška, joka sopiikin mainiosti joukon jatkoksi. Mikäli Ulitskajan teokset eivät ole jo entuudestaan tuttuja, kannattaa viimeistään nyt aloittaa tutustuminen nykyvenäläisen kärkinimen tuotantoon. Alun perin geneetikoksi valmistunut Ulitskaja työskenteli ensin Moskovan yliopiston perinnöllisyystieteilijänä mutta joutui erotetuksi työpaikaltaan osallistuttuaan maanalaisten julkaisujen levittämiseen. Ulitskaja on sittemminkin ottanut aktiivisesti osaa poliittiseen keskusteluun, mutta esimerkiksi Kö...
Kuva
9. helmikuuta 2020 Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti  August-palkittu teos jäljittää ankeriaan arvoitusta herkästi ja valloittavasti  Patrik Svesson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Ålevangeliet. Berättelsen on världens mest gåtfulla fisk, 2019). Suom. Maija Kauhanen. Tammi 2020. 272 s. En olisi uskonut, että innostun ankeriaan elämästä niin perin juurin, kuin minulle kävi tarttuessani ruotsalaisen Patrik Svenssonin (s. 1972) viime vuonna August-palkinnon saaneeseen tietokirjaan Ankeriaan testamentti.  En ole koskaan välittänyt kalastamisesta, ja ankerias on minusta ollut ulkoiselta olemukseltaan lähinnä vastenmielinen. Ja tässä sitä ollaan opinhalua hehkuen! Svensson kirjoittaa Ankeriaan testamentissa tutkittavastaan niin salaperäisen otuksen, että siitä on ihan pakko ruveta ottamaan selvää ja pitämään. ANKERIAAN TIEDETÄÄN lisääntyvän Sargassomeressä, mutta vieläkään kukaan ei ole nähnyt...
Kuva
2. helmikuuta 2020 Eeva Park: Viimeisellä rajalla  Ihmiskaupan uhrin viimeinen tehtävä Eeva Park: Viimeisellä rajalla (Lõks lõpmatuses, 2003). Suom. Sanna Immanen. Into 2019. 230 s. En tiennyt rakastavani lunta. Oikeastaan en tiedä enää mitään. En tiedä edes, olenko enää minä. Peiliä ei ole, talon ainoa, mustan lian peittämä säröinen ikkunalasi heijastaa vain hämärän, sirpaleisen hahmon. Virolaisen Eeva Parkin (s. 1950) Eduard Vilden palkinnon 2004 saanut romaani Viimeisellä rajalla alkaa surkealta tallinnalaiselta slummialueelta, jonka yhdestä hylätystä rotiskosta nuori nainen Tiiu on löytänyt väliaikaisen asuinsijan. Tiiun ainoa päämäärä on hankkia jostain ase. Hän tarvitsisi sitä kyllä itsesuojeluunkin, mutta hyvin pian käy ilmi, että varsinaisesti hän on kostoretkellä. Trilleriksi rakennetun romaanin ytimessä on ihmiskauppa. Se on aiheena jo aika yleinen, mutta Parkin käsittelyssä edelleen pysäyttävä ja järkyttävä. ROMAANI ETENEE monessa aikatasossa. ...
Kuva
30. tammikuuta 2020 Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin  Reissunaisia ja muita oman tiensä kulkijoita  Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Otava 2018. 440 s. Mia Kankimäen (s. 1971) toinen kirja Naiset joita ajattelen öisin ( 2018) oli vähällä mennä minulta sivu suun. Se olisi ollut harmi, sillä olen lukenut tätä eri lajityyppejä onnistuneesti sekoittavaa teosta todella innostuneena. Kankimäen kirja alkaa tunnustuksella:  Minä olen M. Olen 43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia - eikä se liity mitenkään seksiin. Kankimäen yöllisten ajatusten kohteita, yönaisia , kuten kirjailija heitä nimittää, ovat eri aikoina ja eri tavoin perinteisistä rooleistaan rohkeasti irrottautuneet, esikuvalliset naiset. He ovat kirjailijoita, taiteilijoita, tutkimusmatkailijoita ja seikkailijoita, jotka ovat päättäneet seurata intohimoaan peloistaan ja ympäristönsä odotuksista ja mielipiteistä välittämättä. Heitä on val...