13. maaliskuuta 2020
Anna Takanen: Sinä olet suruni. Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta (Sörjen som blev. En berättelse, 2019). Suom. Leena Vallisaari. Gummerus 2020. 266 s.
Anna Takanen: Sinä olet suruni
"Oikeita Takasia väärässä paikassa"
Anna Takanen: Sinä olet suruni. Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta (Sörjen som blev. En berättelse, 2019). Suom. Leena Vallisaari. Gummerus 2020. 266 s.
Ihmisen kuuluu olla aikuisen lapsi, minä olen sotalapsen lapsi, luonnehtii itseään ruotsalainen näyttelijä ja ohjaaja Anna Takanen (s. 1968) esikoisteoksessaan Sinä olet suruni. Kirjan alaotsikko tarkentaa, että tämä kaunokirjalliseksi muistelmaksi määritelty teos on sekä isän että tyttären tarina ja kertoo vielä monesta muustakin heidän lähipiirissään.
Sotalapsiaihetta on käsitelty jo aika paljon elokuvissa ja kirjoissa, faktoina ja fiktiona. Keskiössä on pääsääntöisesti ollut lapsi ja hänen kohtalonsa. Anna Takasen muistelmaromaanissa sotalapseus ei kuitenkaan rajoitu vain nelivuotiaana Ruotsiin lähetetyn Timo Takasen kokemukseksi, vaan se heijastuu kaikkiin hänen elämäänsä tavalla tai toisella linkittyviin ihmiskohtaloihin.
Sotalapseus on Anna Takasen romaanissa kuin veteen heitetty kivi. Sen lähettämät vesirenkaat ravistavat kaikkea lähellään olevaa ja loivenevat ja tasaantuvat vasta tarpeeksi etäällä. Sota häviää perheestä vasta neljännen sukupolven aikana, kirjoittaa Takanen.
TARINA ALKAA Keski-Suomesta Kuorevesijärven rannalta. Saaran, Väinön ja heidän lastensa Timon ja Leevin elämä ehtii juuri ja juuri asettua tavallisiin uomiinsa, kun alkaa uusi sota. Jatkosota tempaa nuoren isän jälleen rintamalle, ja tällä kertaa hän tulee takaisin ruumisarkussa.
Kun Saara ei pysty pitämään huolta molemmista pojistaan, keuhkokuumetta sairastava Timo lähetetään Ruotsiin parantumaan ja keräämään voimia. Pojalle luvataan, että hän pääsee takaisin kotiin heti, kun sota on ohi, mutta toisin käy. Hänestä tulee lapsettomien Alma ja Gustav Bengtssonin kasvattilapsi, jota Suomi ei koskaan hae takaisin.
Miksi Saara luopui pojastaan, tai oikeammin, miksei hän ottanut poikaansa takaisin! Kun Saaraa haudataan, Timon aikuisessa tyttäressä Annassa, kirjan kertojassa, syttyy suoranainen vimma saada selvä vaitonaisen isänsä tunteista eikä hän jätä isää rauhaan, ennen kuin tämä suostuu raottamaan elämäänsä. Isän vastarinta murtuu rajuun riitaan, mutta senkin jälkeen avautuminen on suomalaiselle miehelle ominaiseen tapaan hidasta ja vaivalloista.
Isän vaiheista kerrotaan välähdyksittäin. On kuin kertoja katselisi (ehkä monesti katseleekin?) valokuvia ja kirjoittaisi ne eläviksi tilanteiksi ja tunnelmiksi. Katkelmat ovat hyvin aistimusvoimaisia, mutta samalla niihin sisältyy aina jotain pinnanalaista ja aavistelunomaista.
ISÄ ON TUNTENUT itsensä koko Suomen hylkäämäksi, hävennyt kokemuksiaan ja pitänyt itseään koossa puhumattomuudella. Isän mykkyyden vuoksi Annallekaan ei ole kunnolla selvinnyt, kuka hän oikein on. Oikea Takanen mutta väärässä paikassa hänkin?
On siis kyse identiteeteistä, niiden vääristymistä ja korjaamisesta. Kun lapsena sukunimensä vuoksi maahanmuuttajaksi leimattu ja finneksi nimitelty aikuinen tytär katsoo vihdoinkin oikeudekseen kaivaa esiin taustansa ja saada selville historiansa, on ymmärrettävää, että prosessi on raju, mutta se hyödyttää sekä isää että tytärtä.
Kuin vastalahjaksi isänsä suruun kajoamiselle Anna nostaa näkyviin myös oman surunsa lapsettomuushoitojen tuloksettomuudesta ja äitiyden saavuttamattomuudesta. "Äitisurun" erilaisia ilmentymiä on kirjassa paljon, ja kaikista niistä Anna Takanen kirjoittaa samanlaisella kipeydellä ja hellyydellä.
TUMMASÄVYISESSÄ tarinassa sivutaan päähenkilöiden kamppailujen ohella muitakin heidän lähipiirinsä järkyttäviä ja murheellisia ihmiskohtaloita. Sivuhenkilöistä osa jää ohuiksi ja ristiriitaisiksi, mutta mm. veljesten Timon ja Leevin kohtaamisista kirjailija ottaa kaiken irti tarkasti ja sydämellisesti.
Paljon kirjan tunnelmaan vaikuttaa sen runollinen kieli. Kun isän henkilöhistoriasta on käytettävissä vain muistojen palasia, kirjailija täydentää kohtaukset tunteikkaalla verbaliikalla ja rakentaa samalla isänsä elämänvaiheista ehyttä kokonaiskuvaa.
Paikoin Takasen tyylin lyyrisyys ja tunteellisuus vaikuttavat ylenpalttisilta, mutta esimerkiksi omintakeiset yhdyssanat ovat tehokkaita ja valloittavia: Leevi halaustakoo isän hartioita, Anna on lapsenihastunut häntä hoitaneeseen Railiin, auton ikkunat huurustuvat isän ja tyttären autotunteista jne.
Loppua kohden, siirryttäessä nykyaikaan, kerronta tiivistyy ja eteneminen muuttuu juonivetoisemmaksi. Isän sairastuminen tuo isän ja tyttären tarinaan vielä uuden tason, ja sotalapseuteen kytkeytyvä luopumisen ja eron tematiikka sulautuu yleisempään menetyksen tarkasteluun.
Sinä olet suruni satuttaa ja lohduttaa. Samalla se panee ajattelemaan myös nykymaailman sotalapsia ja heidän kohteluaan. Anna Takasen muistelmaromaani on tänäkin päivänä ajankohtainen.
ISÄ ON TUNTENUT itsensä koko Suomen hylkäämäksi, hävennyt kokemuksiaan ja pitänyt itseään koossa puhumattomuudella. Isän mykkyyden vuoksi Annallekaan ei ole kunnolla selvinnyt, kuka hän oikein on. Oikea Takanen mutta väärässä paikassa hänkin?
On siis kyse identiteeteistä, niiden vääristymistä ja korjaamisesta. Kun lapsena sukunimensä vuoksi maahanmuuttajaksi leimattu ja finneksi nimitelty aikuinen tytär katsoo vihdoinkin oikeudekseen kaivaa esiin taustansa ja saada selville historiansa, on ymmärrettävää, että prosessi on raju, mutta se hyödyttää sekä isää että tytärtä.
Kuin vastalahjaksi isänsä suruun kajoamiselle Anna nostaa näkyviin myös oman surunsa lapsettomuushoitojen tuloksettomuudesta ja äitiyden saavuttamattomuudesta. "Äitisurun" erilaisia ilmentymiä on kirjassa paljon, ja kaikista niistä Anna Takanen kirjoittaa samanlaisella kipeydellä ja hellyydellä.
TUMMASÄVYISESSÄ tarinassa sivutaan päähenkilöiden kamppailujen ohella muitakin heidän lähipiirinsä järkyttäviä ja murheellisia ihmiskohtaloita. Sivuhenkilöistä osa jää ohuiksi ja ristiriitaisiksi, mutta mm. veljesten Timon ja Leevin kohtaamisista kirjailija ottaa kaiken irti tarkasti ja sydämellisesti.
Paljon kirjan tunnelmaan vaikuttaa sen runollinen kieli. Kun isän henkilöhistoriasta on käytettävissä vain muistojen palasia, kirjailija täydentää kohtaukset tunteikkaalla verbaliikalla ja rakentaa samalla isänsä elämänvaiheista ehyttä kokonaiskuvaa.
Paikoin Takasen tyylin lyyrisyys ja tunteellisuus vaikuttavat ylenpalttisilta, mutta esimerkiksi omintakeiset yhdyssanat ovat tehokkaita ja valloittavia: Leevi halaustakoo isän hartioita, Anna on lapsenihastunut häntä hoitaneeseen Railiin, auton ikkunat huurustuvat isän ja tyttären autotunteista jne.
Loppua kohden, siirryttäessä nykyaikaan, kerronta tiivistyy ja eteneminen muuttuu juonivetoisemmaksi. Isän sairastuminen tuo isän ja tyttären tarinaan vielä uuden tason, ja sotalapseuteen kytkeytyvä luopumisen ja eron tematiikka sulautuu yleisempään menetyksen tarkasteluun.
Sinä olet suruni satuttaa ja lohduttaa. Samalla se panee ajattelemaan myös nykymaailman sotalapsia ja heidän kohteluaan. Anna Takasen muistelmaromaani on tänäkin päivänä ajankohtainen.
 |
| Anna Takanen. Kuva: Fredrik Skogkvist |
Kommentit
Lähetä kommentti