Tekstit

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni

Kuva
  Minä syytän...!  Édouard Louis: Kuka tappoi isäni (Qui a tué mon père, 2018). Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2022. 76 s. Kolmannessa suomennetussa teoksessaan  Kuka tappoi isäni ranskalainen Èdouard Louis  (s. 1992) hyökkää vallanpitäjien väärinkäytöksiä vastaan samalla kiihkeydellä kuin maanmiehensä Émile Zola aikanaan ns. Dreyfusin tapauksessa . Zolan 1898 julkaistun syytekirjelmän  J'accuse...! Minä syytän...! kohteena olivat keksittyjen todisteiden tehtailijat. Louis heristää nyrkkiä 2000-luvun ranskalaispoliitikoille ja vaatii heitä tilille isänsä kohtalosta. Édouard Louis on kirjoittanut isästään jo omaelämäkerrallisessa esikoisromaanissaan  Ei enää Eddy (suom. 2019), eikä suinkaan silloin lämpimästi.  Herkkä, tyttömäinen ja koulumenestyksestään huolehtiva poika on  oppimattomalle, juopottelevalle ja tappelevalle työläismiehelle häpeä ja kauhistus. Tosi mies ei piittaa koulutuksesta, vaan rettelöi ja rähinöi, iskee naisia ja vihaa homoja ja maahanmuuttajia.  Pääsy Pariisiin o

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen

Kuva
  Kirjeitä Atlantin taakse jääneelle tyttärelle Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen (Vänd om min längtan, 2016). Suom. Vappu Orlov. Tammi 2022. 200 s. Ajattelin -- että meidän pitäisi kertoa omat tarinamme toisillemme. Ajattelin, että juuri sen avulla me ehkä pysymme elossa että saamme kerrotuksi asioita toisillemme,  miettii kuolemaansa lähestyvä Maria Alina Rönnblom pohjalaisen Ann-Luise Bertellin (s.1971) vastasuomennetussa romaanissa Ikävän jälkeen . Punaisessa, ikuisesti keskeneräisessä mökissään Vöyrillä asustava vanhus ei juuri muita eläviä tapaa kuin päivittäin käyvän kodinhoitajan, Somaliasta tulleen Ramyn. Ramyn kanssa on kieliongelmia, mutta Dallas-sarjan J.R.Ewingin seurassa kommunikointi onnistuu paremmin, tunnistaahan Kanadassa siirtolaisena ollut Maria vielä hyvin amerikkalaisten tavat ja puheet. Bertellin äidinäidin vaiheisiin pohjaava romaani ilmestyi ruotsiksi 2016 ja on kirjailijan Botnia-sarjan avausteos. Kirja  sai aikanaan Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon mutta

Elizabeth Strout: Voi William!

Kuva
  Voi Elizabeth, että tykkään tyylistäsi!  Elizabeth Strout: Voi William! (Oh William! 2021). Suom. Kristiina Rikman. Tammi 2022. 226 s. Yhdysvaltalainen Elizabeth Strout  (s. 1956) palaa uusimmassa romaanissaan Voi William! kahdessa aiemmassa teoksessa esiintyneen päähenkilönsä Lucy Bartonin pariin. Ensitutustumiseni New Yorkiin asettuneeseen kirjailijaan Lucyyn tapahtui romaanissa Nimeni on Lucy Barton ( suom. 2018), ja sen jälkeen Lucy esiintyi kertomuskokoelmassa Kaikki on mahdollista  (suom. 2019). Stroutin toinen tuttu sankaritar on Olive Kitteridge. Hän on päähenkilönä romaaneissa Olive Kitteridge (suom. 2020) ja Olive, taas (suom. 2021) ja sivuroolissa Stroutin esikoisteoksessa Pikkukaupungin tyttö (suom. 2001/2020). En kuitenkaan puhuisi Stroutin yhteydessä varsinaisista trilogioista. Elizabeth Strout ei kerro päähenkilöidensä vaiheista tiukan kronologisesti vaan näyttää, mitä heille kuuluu. Hän paljastaa henkilöidensä elämää pienin otoksin sieltä täältä heidän menneisyydes

Osmo Tapio Räihälä: Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa

Kuva
  Lyhyt oppimäärän nykytaidemusiikin kummallisuuksiin  Osmo Tapio Räihälä: Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa. Atena 2021. 269 s. Kuulun juuri niihin ihmisiin, joista nykytaidemusiikki kuulostaa usein kummalliselta, pitkästyttävältä ja monesti suorastaan rumalta. Kuuntelen mielelläni RSO:n konsertteja musiikkitalosta - kiitos ylen - ja yritän silloin parhaani mukaan suhtautua uteliaana myös tarjolla oleviin nykysävellyksiin, mutta kieltämättä varsinaisen nautinnon saan yleensä illan klassisesta osuudesta. Kun suosittelun innostamana tartuin äskettäin säveltäjä  Osmo Tapio Räihälän  (s. 1964) viime vuonna Finlandialla palkittuun tietokirjaan  Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa, minulle alkoi selvitä, että ongelman ydin on odotuksissani. Yritän kovasti etsiä nykytaidemusiikista jotain sellaista, jota olen tottunut löytämään ns. vanhoilta mestareita, esimerkiksi säännöllistä pulssia, melodioita, havaittavia teemojen kehittelyjä ja selkeitä rakenteita. Kun sellaisia ei löydy, alan nopeasti

Maggie O´Farrell: Hamnet

Kuva
Perhetragedia Stratford-upon-Avonista  Maggie O´Farrell: Hamnet (Hamnet 2020). Suom. Arja Kantele. S&S 2022. 382 s. Kesä 1596. Stratfordissa Henley Streetin varrella sijaitsevassa talossa 11-vuotias poika Hamnet laskeutuu alakertaan kesken leikin sairastuneen kaksossisarensa Judithin luota. Hän  ei oikein tiedä mitä tekisi. Saapuvilla ei ole ketään aikuista, jolle huolensa kertoisi. Isosisko, mummo ja piika ovat asioillaan kaupungilla ja äiti lähtenyt keräämään hunajaa entisen kotitalonsa liepeille. Isä on teatteriseurueineen kaukana Lontoossa ja käy kotosalla muutaman kerran vuodessa. Maggie O'Farrellin   (s. 1972) romaani Hamnet avautuu kuin rullattu paperiarkki englantilaisen pikkukaupungin  400 vuoden takaiseen  koti- ja katuympäristöön, ensin sisätiloihin, sitten lähikaduille ja torielämään ja edelleen maaseudulle kaupungin laitamille. Näyttömökuva on alusta pitäen yksityiskohtainen ja vahvasti aistimellinen. O´Farrell kirjoittaa William Shakespearen perheen tarinaa, mutta

Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus

Kuva
Kouluesimerkki lasten kaltoinkohtelusta I ida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus. Siltala 2022. 400 s. - - ei toi oo yhtään sun asia päättää mist mä kirjotan, mä kirjotan just mist mä haluun. Jos mä haluun kirjottaa lapsist mä kirjotan lapsist ja jos mä kirjotan lapsist mä kirjotan myös musaluokast ja jos mä kirjotan musaluokast mä kirjotan myös sust enkä mä halua kirjottaa mistään muust ku lapsist ja musaluokast ja sust. Sä oot tiekkö mun kirjan päähenkilö. Musiikkiluokka on meijä maailma. Ja mä ite oon semmone varjo, semmone takapiru etkä sä voi yhtään estää...  Iida Rauman  (s. 1984) kolmannen romaanin Hävitys  alaotsikko Tapauskertomus antaa ymmärtää, että kyse olisi yksittäisestä tapauksesta, potilaskertomuksesta, mutta mitä pitemmälle romaania lukee, sitä enemmän esiin nousee tilanteita, joiden kokijana tai todistajana jokainen lukija tuntee ja muistaa olleensa. ROMAANIN KESKUSHENKILÖT ovat peruskoulussa samalla musiikkiluokalla olleet Ira ja A. Ira on nyt kaksikymmentä vuotta myöhe

Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki

Kuva
  Päiväkävelyillä New Yorkin katuvilinässä  Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki (The Odd Woman and the City, 2015). Suom. Arto Schroderus. Gummerus, 2022. 165 s. Viime vuonna suomennetussa muistelmateoksessaan  Toisissamme kiinni  (Kirjareppu 21.4.2021) y hdysvaltalainen kirjailija, journalisti ja feministi  Vivian Gornick  (s. 1935) purki nuoruuskokemuksiaan ja äitisuhdettaan niin avoimesti ja elävästi, että innostuin oitis hänen ajatuksistaan ja tyylistään. Nyt Gornickilta on ilmestynyt suomeksi (kiitos jälleen  Arto Schoderuksen ) uusi teos  Erikoisen naisen muistelmat,  ja fanitukseni jatkuu. UUDESSA KIRJASSA ikääntyvän kertojan kävely- ja keskustelukumppanina New Yorkin kaduilla on äidin jälkeen ollut jo kahden vuosikymmenen ajan hyvä ystävä Leonard. Mies on henkevä ja älykäs ja yhtä varma elämän epäoikeudenmukaisuudesta kuin kertoja. Hän on homo, minä  olen Erikoinen nainen, ja molemmille lasi on aina puolityhjä . Erikoiseksi naiseksi Gornick luonnehti itsensä jo edellises