Kirjareppu

  Hengitän, siis olen   Sanna Karlström: Maanpäällinen osa. Otava 2025. 52 s. Sanna Karlströmin  (s.1975) seitsemäs runokokoelma Maanpäällinen osa on ulkoasuansa myöten puhutteleva ja kaunis kirja. Olennaisen Karlströmin kokoelmasta kertovat jo  Päivi Puustisen puuaiheinen   kansikuva ja kokoelman avaukseksi sijoitettu kaksirivi: Jatkun kuin puutarha, syvälle maan sisään. // Tuuli lajittelee lehdet. Maanpäällisen vastakohdiksi mieltyvät sekä maaperä kasvustoineen että kuolemanjälkeinen osamme, erikseen ja yhdessä. Kannen kuvassa on vain yksi puu, mutta puutarhametaforalla runoilija laajentaa yksilöllisen kokemuksen yhteisölliseksi ja yleispäteväksi. Sanna Karlström kirjoittaa meistä kaikista. KOKOELMA KOOSTUU KAHDESTA OSASTOSTA, joista ensimmäinen on nimeltään Maanpäällinen osa ja toinen Puutarha. Kokoelman konkreetti lähtötilanne ilmoitetaan alkajaisiksi kuin viskaten: Sanon sen nyt nopeasti jotta se menisi ohi: / sisareni ruumis työnnettiin kylmiöön kuin ...

  Ansalankoja ja muita viritelmiä   Harry Salmenniemi: Tulikristalli ja muita novelleja. Siltala 2026. 202 s. Reittä pitkin uralla edennyt monilahjattomuus, joka aloitti käsittämättömillä runoteoksilla ja sekavilla novellikokoelmilla, kunnes eteni sietämättömiin perheromaaneihin. Nykyisin kirjoittaa ainoastaan perhearjen ihanuudesta, kurahaalareista ja hiekkaleikeistä. Tyypillisessä kohtauksessa ruuhkavuosia elävä isä etsii kypärämyssyä päiväkodin eteisessä. Harry Salmenniemen  (s. 1983) viidennessä novellikokoelmassa  Tulikristalli  tämän hetken eturivin kirjailijamme saavat sellaista kyytiä, että enpä muista moista lukeneeni. Kohdehenkilöiden huumorintaju on kuitenkin etukäteen varmistettu, ja kun syytettyjen penkillä istuu myös edellä kuvattu monilahjattomuus eli satiirikko Salmenniemi, oikeuteen asti tuskin edetään. Lisää kierroksia "Silsaa"-novelliin tulee kirjailijakuvista, joissa Sanna Marin on Satu Rämö, Petteri Orpo Tommi Kinnunen, Laura Huhtasaari Laur...

  Palvelija isäntäperheensä loukussa   Alia Trabucco Zerán: Puhdas (Limpia, 2022). Suom. Emmi Ketonen. Tammi 2026. 241 s. En tiedä, nauhoitatteko tämän vai teettekö muistiinpanoja, saati onko siellä toisella puolella ketään, mutta jos kuulette minua, jos tosiaankin olette siellä, ehdottaisin vaihtokauppaa: minä kerron teille tarinan, ja kun pääsen loppuun ja viimein vaikenen, te päästätte minut ulos täältä. Chileläisen  kirjailijan  Alia Trabucco Zeránin  (s. 1983) vastikään suomennetun romaanin nimi on lyhesti ja ytimekkäästi Puhdas.  Sen minäkertoja-päähenkilö on työskennellyt seitsemän vuotta Santiagossa varakkaan perheen kotiapulaisena. Hän on  huolehtinut säntillisesti perheen aterioista ja talon ja sen asukkaiden puhtaudesta, ja samalla häneltä itseltään on vaadittu ehdotonta siisteyttä ja nuhteettomuutta. Romaanin alussa neljissäkymmenissä oleva kertoja Estela Garcia istuu kuitenkin teljettynä jonkinlaiseen kuulusteluhuoneeseen tietämättä, tarkk...

  Taiteilua toden ja epätoden rajamailla   Leena Krohn: Näköisyys. Teos 2026. 157 s. Kerran koululaisena Horkka oli saanut laiskanläksyksi silmän ja sen rakenteen. Hän oli oppinut läksynsä, mutta silti hänelle ei selvinnyt, mitä näkeminen oikeastaan on. Silmän rakenne ei sitä selittänyt. Horkka on Leenan Krohnin  (s. 1947) uusimman romaanin Näköisyys päähenkilö. Sankariksi häntä ei voi kutsua, sillä hän on vähäpätöinen, yksikseen elelevä kuvataiteilija ja mietiskelijä. Kun hänen menestynyt ystävänsä Lysander tarjoaa hänelle lomailunsa ajaksi ateljeensa ja mukavan määrän muotokuvatilauksia, ei Horkasta ole torjumaan tarjousta. Leena Krohn rakentaa romaaniaan melkein kuin novellikokoelmaa tapaus tapaukselta. Maalattavaksi asettuu mitä erikoisimpia henkilöitä hovioikeuden tuomarista entiseen palkkamurhaajaan ja anestesiologista maailmankuuluun influensseriin. Onpa ikuistettavien joukossa myös therianeja ja tekoälykin. Istuessaan mallina kuvattavat alkavat kertoa elämästään ...

  Tervetullut herätyshuuto Liisa Keltikangas-Järvinen: Itsekkyyden aika. Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin. WSOY 2026. 266 s. Elämme minäminä-aikaa. Ihmisen tulee tietää, mitä hän tahtoo, ja tietää, mitkä ovat hänen juttujaan. Hänen ei tule olla epävarma etsijä vaan oman elämänsä sankari. Hänen tulee pitää kiinni oikeuksistaan, hänen pitää saada olla ihmissuhteissaan oma itsensä, kompromisseihin hänen ei tule taipua. Hän itse on projekti, jota hän hoivaa. Näin kirjoittaa psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen uudessa kirjassaan Itsekkyyden aika .  Kirjan alaotsikko tarkentaa napakkaa pääotsikkoa: kulttuurimme on niin yltiöpäisen yksilöllistä, että se aiheuttaa hyvinvoinnin sijasta pahoinvointia. Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja käsitellyt teoksissaan temperamentin, itsetunnon ja sosiaalisuuden yhteyksiä ihmisen hyvinvointiin. Itsekkyyden ajassa tutkijan luupin alla on yhteiskunnassa...

  Runo puhuu puista ja valosta    Olli Sinivaara: Valoon vihreään. Teos 2025. 48 s. Ihmisen täytyy, täytyy kurottaa valoon, / ei saa jäädä pimeään joka paikassa. // Sen kurotuksen näkee puissa, / puut ovat sen muoto ja hahmo, // ne näyttävät meille, miten ojentua, ojentaa.- - Näin alkaa yksi Olli Sinivaaran  (s.1980) seitsemännen kokoelman Valoon, vihreään  runoista. En ollut aiemmin tutustunut Sinivaaran runouten, ja uusi kokoelma tempaisi heti mukaansa. Valoon, vihreään on luontorunoutta parhaimmillaan. Se on ylistystä metsän ja puiden olemassaololle. Sinivaaran runoissa luonto kyllä myös opettaa ihmistä, mutta yleensä ihminen on runoissa hiljainen, lähes näkymätön havainnoija.  Kokoelma jatkaa   Sinivaaran edellisen teoksen  Puut  (2021) jäljillä ja tarjoaa ainakin lähimetsässään viihtyvälle runsaasti eläytymis- ja samastumiskohteita. RUNOT ON RYHMITELTY viideksi osastoksi, joista ensimmäisessä puhutaan lehtipuista, erityisesti koivui...