Tekstit

Vivian Gornick: Toisissamme kiinni

Kuva
  Äiti-tytär-suhteen tyrmäävää purkua  Vivian Gornick: Toisissamme kiinni (Fierce Attachments 1987). Suom. Arto Schroderus. Gummerus 2021. 228 s. Yhdysvaltalaisen Vivian Gornickin  (s. 1935)  muistelmateos  Toisissamme kiinni on  1940-1980-lukujen New Yorkiin sijoittuva  kiihkeä analyysi äidin ja tyttären ristiriitaisesta suhteesta. Kirja ilmestyi jo 1987 mutta saatiin suomeksi vasta tänä vuonna. Ehkä kääntämistä edisti se, että  NY Times valitsi vuonna 2019 tämän myös kaunokirjallisesti ansiokkaan teoksen parhaaksi muistelmaksi viiteenkymmeneen vuoteen. Juutalaistaustaisen Vivian Gornickin vanhemmat olivat Ukrainasta Yhdysvaltoihin saapuneita siirtolaisia ja vannoutuneita sosialisteja. Etnisesti kirjavaan Bronxiin asettuneen perheen elämä sujui vakaasti, kunnes isä kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen Vivianin ollessa kolmetoistavuotias. Äidin upotessa suruunsa nuori Vivian joutui selviytymään psyykkisesti itsekseen. Gornickin ajattelua tuntuukin leimaavan ikuinen ulkopuolisuus, tarkkail

Tracy Chevalier: Uusi poika

Kuva
  Othello koulupoikana 1970-luvun Washingtonissa Tracy Chevalier: Uusi poika (New Boy 2017). Suom. Natasha Vilokkinen.  Johnny Kniga 2021. 214 s. Suomennokset  Shakeaspearen kahdeksan näytelmän uustulkinnoista ovat edenneet yhtä vailla viimeiseen. Juuri ilmestynyt Uusi poika on yhdysvaltalaisen, nykyään Britanniassa asuvan  Tracy Chevalierin  (s. 1962) Washingtoniin sijoittuva nykyversio  Othellosta. Suomentamatta on vielä yhdysvaltalaisen Gillian Flynnin Hamlet -tulkinta . Kuuluisa kirjailijakaarti on pitänyt huolen siitä, että Shakespeare-sarjan uusia teoksia on odottanut kiinnostuneena, eikä pettyä tarvitse tälläkään kerralla. Tracy Chevalierin kansainvälinen ura avautui romaanilla Tyttö ja helmikorvakoru (suom. 2001), ja pian se nähtiin  Peter Webberin ohjaamana menestyselokuvana (2003). Sittemmin Chevalierilta on suomennettu ainakin romaanit  Pudonneet enkelit  (suom. 2003) ja Neito ja yksisarvinen   (suom. 2005). Se, että Uuden pojan  tapahtumaympäristöksi on valikoitunut Washi

Ljudmila Ulitskaja: Sielun ruumis

Kuva
Oi, ihmiset, toistanne rakastakaa!  Ljudmila Ulitskaja: Sielun ruumis (Rasskazy o tele duši, 2020). Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2021. 130 s. Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) Sielun ruumis - kokoelman   novelleista tulee samalla tavalla auvoiselle mielelle kuin Leinon runosta Hymyilevä Apollo. Paha ei ole kenkään ihminen, vaan kaikki ovat yhtä rakastettavia. Jo   Ulitskajan aiemmista kokoelmista, vaikkapa sellaisista kuin  Köyhiä sukulaisia (2020) ja Meidän tsaarimme väkeä (2018), on käynyt hyvin selväksi, että valitsi kirjailija henkilönsä mistä tahansa ikäryhmästä tai yhteiskuntaluokasta, hän kohtelee kaikkia yhtä hyvänsuovasti ja moralisoimatta. Ulitskaja näyttää venäläisten ihmistensä, useimmiten naisten, traagiset ja koomiset kohtalot elämään kuuluvina tosiasioina ja seisoo heidän rinnallaan yhtä lailla epätoivon kuin harvinaislaatuisen onnen hetkinä. Sen verran Sielun ruumis poikkeaa edeltäjistään, että vanhenemisen, sairauksien ja kuoleman teemat ovat nyt vallitsevia. Kahdesta o

Maritta Lintunen: Boriksen Lapset

Kuva
  Novellit kuljettavat Karjalan kunnaille  Maritta Lintunen: Boriksen lapset. Novelleja. WSOY 2021. 201 s. Kahdella runokokoelmalla kirjailijanuransa aloittanut  Maritta Lintunen  (s. 1961) on sittemmin julkaissut mittavan määrän novelleja ja romaaneja. Olen kovasti pitänyt musiikin maisteriksi kouluttautuneen Lintusen musiikkiaiheisista novelleista mm. kokoelmissa Mozartin hiukset (2011) ja Takapiru  (2016), ja viimeksi luin nautinnokseni hänen muusikkoutta käsittelevää romaaniaan  Stella (2018; Kirjareppu 20.2.2018) . Lintusen uusin novellikokoelma Boriksen lapset keskittyy sekin pariin otteeseen musiikkiaiheeseen, mutta kokoelman yhdeksän novellin selkein yhdistävä tekijä on Karjalan kannas. Vaikka rajan yli hakeudutaan novelleissa monenlaisista syistä, tapaukset ovat hyvin tutuntuntuisia. AVAUSNOVELLISSA Sirpaleet  aikuiset lapset kuskaavat 95-vuotiasta isäänsä hänen lapsuutensa Heinjoelle kaivelemaan suvun vanhaa tunkiopaikkaa. Minäkertojan on vaikea hillitä tuskastumistaan, mutta

Han Kang: Valkoinen kirja

Kuva
Jäähyväiset vauvana kuolleelle sisarelle Han Kang: Valkoinen kirja. Suom. Taru Salminen. Gummerus 2021. 111 s. Suomalaisille lukijoille eteläkorealainen Han Kang  (1970) on tullut tutuksi romaaneillaan Vegetaristi (2017; Kirjareppu 27.6.2017 ) ja Ihmisen teot (2018; Kirjareppu 1.2.2018). Molemmissa aiheena on protesti ja sen väkivaltainen tukahduttaminen. Booker-palkitussa V egetaristissa tragedia tapahtuu perhepiirissä, Ihmisen teoissa  Han (Han on kirjailijan sukunimi) kirjoittaa Gwangjun verisestä kansannoususta 1980. Han Kangin uusin teos  Valkoinen kirja poikkeaa edeltäjistään paljonkin mutta on yhtä pysähdyttävä. Vaikka k irja on luokiteltu romaaniksi, puhuisin mieluummin tietyn aiheen käsittelemiseksi kirjoitetuista lyhyehköistä teksteistä tai proosarunoista, joiden vaikuttavuutta lisäävät vielä eteläkorealaisen Douglas Seokin  mustavalkoiset valokuvat. Kirja kannattaa kuitenkin lukea ensin ehkä pariinkin kertaan romaanina. Sen jälkeen se toimii myös vapaasti valittavien lyyrist

Maksim Gorki: Leo Tolstoi; Martti Anhava, Tintti Klapuri ja Mika Pylsy (toim.): Mitä Tolstoi todella sanoi

Kuva
Leo Tolstoi - muotokuva ja yksitoista esseetä  Maksim Gorki: Leo Tolstoi. Sofia Andrejevna Tolstaja. Suom. Martti Anhava. Siltala 2021. 127 s. Martti Anhava, Tintti Klapuri ja Mika Pylsy (toim.): Mitä Tolstoi todella sanoi. Siltala 2021. 230 s. -- katsokaapa tarkkaan hänen piirrostaan [Olaf Gulbranssonin pilapiirros Simplicissimus-lehdessä 1903], kuinka paljon siinä on yhdennäköisyyttä todellisen Leo Tolstoin kanssa ja kuinka paljon noissa silmät kätkevissä, katveeseen jäävissä kasvoissa on julkeaa älyä jolle ei ole olemassa kajoamattomia pyhyyksiä ja joka ei usko "ei enteisiin, ei aivastuksiin, ei linnunliverryksiin". Katkelman kirjoittaja   Maksim Gorki (1868-1936) on saanut suureksi surukseen tietää  Leo Tolstoin (1828-1910) kuolleen mutta on ylpeä siitä, että on saanut tuntea tuon "vanhan velhon". Nuori, uraansa aloitteleva Gorki ja jo maineikas kirjailija ja toisinajattelija olivat oleskelleet vuosien 1901-02 talvikauden Jaltalla ja viettäneet paljon aikaa yhd

David Grossman: Kun Nina sai tietää

Kuva
  Viimeinen yritys ymmärtää suvun traumat  David Grossman: Kun Nina sai tietää (Itti ha-hayyim mesahek harbe 2019). Suom.Minna Tuovinen. Otava 2020. 286 s.     Vene liirtää pikkuiseen satamaan. Lahoava puusilta. Ympärillä kelluu ajopuita. Jäniksen turvonnut kalmo on jumiutunut leväpehkoon. Tuuli on voimakas ja hyytävä. On vaikea puhua ja vaikea kuulla. Sade piikittää niin kuin neulat jokaista paljasta ihokaistaletta. Veneen omistaja sitoo aluksen pieneen kivipaateen rannalla ja työntää toisen laidan kiinni sataman betoniseinämään. Hän ei auta meitä ulos veneestä. Rafael kapuaa kivilaiturille ja ojentaa meille kätensä. Ensin nousee Vera, sitten Nina ja sitten minä.  Minä olen saarella Golissa. Israelin nykykirjallisuuden kärkinimi David Grossman (s. 1954) sai 2017 kansainvälisen Booker-palkinnon yhdenillan romaanistaan Hevonen meni baariin (Kirjareppu 21.10.2018), ja häntä on ehditty veikkailla myös nobelistiksi. Kun on lukenut Grossmanin uusimman romaanin Kun Nina sai tietää , ei pane