Tekstit

Silja Kejonen: Versailles

-
Kuva
  Olen täällä, kontallani!   Silja Kejonen: Versailles. Gummerus 2026. 95 s. - - // Ah, tämä ruumis on ratkiriemukas! // Painan kämmenet ja polvet multaan, / vehmainen notkoselkä, / hallitsemattomasti makeankitkerä ryömijä, kontallaan. // Tämä on lähtöasento. // Suuri Laskeutuminen. // Kysy minulta nyt kuka minä olen. Nainen konttaa Versailles´n puutarhassa. Kuka hän on? Miksi hän on kontallaan? Mitä hän oikein tahtoo tai etsii?  Kirjailija ja kuvataiteilija Silja Kejosen (s. 1978) neljäs runokokoelma Versailles ei avaudu ihan tuota pikaa mutta tarjoaa runsaasti herkullisia hetkiä ja salaperäistä jäljitystä. Sen verran runoilija on raottanut kokoelmansa taustoja, että ajatus konttaavasta naisesta on lähtöisin omakohtaisesta kokemuksesta. Kun Kejonen joku vuosi sitten mursi jalkansa, hän päätti tutustua maailmaan ihan uudesta vinkkelistä. Ajatus kontalleen laskeutumisesta on jo itsessään mainio, mutta riemastuttavan siitä tekee tapahtuman ympäristö  ylellisine muotop...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Malgorzata Lebda: Ahnaat

-
Kuva
  Kaunis ja vaikuttava romaani kuolemasta ja elämänjanosta   Ma∤gorzata Lebda: Ahnaat (Łakome, 2023). Suom. Tapani Kärkkäinen. Särötär 2026. 281 s. Puolalaisen, minulle ennestään tuntemattoman runoilijan  Małgorzata Lebdan esikoisromaani  Ahnaat herätti kiinnostukseni, kun huomasin sitä kehuttavan vuoden käännöstapaukseksi. Ja niin kävi, että Lebdan runollinen kerrontatapa valloitti minutkin.   Romaani koostuu lyhyistä, usein yhdellä sanalla otsikoiduista episodeista, joista monia voisi lukea myös erillisinä teksteinä: Kirsikkapuu, Kurkku, Silkkitie,  Kita, Itämeri, Parvi... Juoniainesta on niukasti, mutta teemoiltaan ja tunnelmiltaan katkelmat liittyvät saumatta yhteen ja teoksen lukeminen on miellyttävän kiireetöntä, oleilevaa. TAPAHTUMAPAIKKA ON Touko-niminen kyläpahanen jossain Puolan sisämaassa. Katsellessaan salamaniskun pimentämää iltaöistä maisemaa kertoja luonnehtii näkemäänsä:  Toukon rajat ovat metsien piirtämät. Touko on pimeä, yö on v...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Yael van der Wouden: Paljon Vartija

-
Kuva
  Talo tihkuu salaisuuksia    Yael van der Wouden: Paljon vartija (Safekeep, 2024). Suom. Marianne Kurtto. Gummerus 2026. 311 s. Hän kuului taloon siinä mielessä, että hänellä ei ollut mitään muuta, ei mitään muuta elämää kuin talo, mutta talo itsessään ei kuulunut hänelle. Hollantilais-israelilaisen  Yael van der Woudenin  (s. 1987) esikoisromaanin  Paljon vartija   konkreetti ja metaforinen keskus on suuri asuintalo jossakin Alankomaiden itäosissa keväällä 1961. Se on ollut kolmen sisaruksen Louisin, Isabelin ja Hendrikin ja heidän äitinsä koti vuodesta 1944, mutta enää sitä asuu vain Isabel, romaanin kohta kolmikymppinen päähenkilö. Talon sisarelleen ja tämän lapsille hankkinut Karl-eno on kuitenkin luvannut sen veljeksistä vanhimmalle Louisille tämän perheellistyttyä. Isabelille muutenkin epämiellyttävä tilanne hankaloituu entisestään, kun Louis sysää työmatkansa ajaksi uusimman tyttöystävänsä Evan sisarensa "seuraksi" tämän tunteista piittaamatta....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Percival Everett: James

-
Kuva
  Huckleberry Finniä huikeana uustulkintana   Percival Everett: James (James, 2024). Suom. Antero Tiittula. Gummerus 2026. 334 s. Nuo valkoiset pojat, Huck ja Tom, vaanivat minua. Heillä oli aina meneillään jonkinlainen leikki, jossa minä olin joko roisto tai saalis, mutta takuuvarmasti heidän armoillaan. - - On aina kannattavaa antaa valkoisille, mitä he tahtovat, joten astuin pihan puolelle ja huudahdin pimeyteen: "Ketäs siel pimeessä tollee?" Yhdysvaltalaisen Percival Everettin (s. 1956) palkintoja kerännyt romaani James  on uudelleentulkinta   Mark Twainin (1835-1910) klassikosta  Huckleberry Finnin seikkailut. Romaani alkaa samasta kohtauksesta kuin alkuperäisteos ja seuraileekin sitä pääosin. Näkökulma on kuitenkin uusi, kun kertojana toimii neiti Watsonin musta orja Jim.   Huckleberrynsä lukenut muistaa kyllä, että Huck on vasta murrosikäinen poika ja Jim jo aikuinen ja perheellinen, mutta niin vain nuo kaksi ovat ystävystyneet. Kun Huck p...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach

-
Kuva
  Kipeä sukutarina vie väkisin mukanaan   Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach (Farväl till Panic Beach, 2024). Suom. Outi Menna. Tammi 2026. 406 s. Hyvästi Panic Beach on jo neljäs  Sara Stridsbergiltä (s. 1972) suomennettu romaani mutta minulle ensi tutustuminen yhteen Ruotsin merkittävimmistä nykykirjailijoista. Stridsbergin aiempien romaanien Unelmien tiedekunta , Niin raskas on rakkaus ja Rakkauden Antarktis tavoin myös Hyvästi Panic Beach  on  Outi Mennan suomennos . Stridsbergiä ennestään lukenut löytää uudesta romaanista varmasti kiinnostavia yhtymäkohtia kirjailijan aiempaan tuotantoon. Toisaalta tuore tuttavuus on aina tutkimusmatkan kaltainen. Ei tiedä, mitä tulee vastaan ja kuinka siihen pitäisi suhtautua. Minulle Stridsbergin Panic Beach on senlaatuinen kokemus, että ilmoittaudun oikopäätä seuraavaankin retkikuntaan. JOS HUOMAAT OLEVASI UMPIKUJASSA, palaa vain takaisin alkuun, on vanhan merimiehen elämänohje kouluikäiselle kert...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ann-Luise Bertell: Halun ja surun maa

-
Kuva
  Lähentyminen kielletty!   Ann-Luise Bertell: Halun ja surun maa (Skuggas, 2025). Suom. Vappu Orlov. Karisto 2026. 223 s. Suomenruotsalainen näyttelijä-ohjaaja ja kirjailija  Ann-Luise Bertell (s. 1971) nousi lukevan yleisön tietoon erityisesti  Botnia- trilogiallaan. Sen  toinen osa Heiman (suom.  Oma maa ) oli vuonna 2020 ehdolla sekä Finlandia - että Runeberg- palkinnolle .  Trilogia perustuu kirjailijan äidin- ja isänpuoleisen suvun vaiheisiin ja sijoittuu pääosiltaan ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Samoilla seuduilla eletään myös Bertellin uusimmassa romaanissa  Halun ja surun maa. Tällä kertaa Bertell on kertonut romaaninsa lähteneen liikkeelle erään vanhan vöyriläisnaisen muistoista.  Vanhus oli kertonut myös Pohjanmaalle sodan aikana perustetuista vankileireistä ja niistä maatiloille avuksi toimitetuista neuvostovangeista. Vaikka oli kiellettyä olla minkäänlaisissa läheisemmissä tekemisissä vihollisvankien kanssa, jossakin tapau...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Timo Siivonen: Aarin aarniometsät

-
Kuva
  Hätähuuto luonnonmetsien puolesta   Timo Siivonen: Aarin aarniometsät. Jäähyväissanakirja Etelä-Suomen luonnonmetsille. Opus Nemus 2026. 296 s. Tavoite:  valokuvata metsä ilman ihmisen läsnäoloa. Näyttää se sellaisena kuin se olisi, jos ihminen ei olisi milloinkaan astunut sinne polkujaan tekemään. Tietokirjailija ja luontokuvaaja  Timo Siivosen essee-ja valokuvakirjan Aarin aarniometsät alaotsikko tarkentaa teoksen keskittyvän hyvästelemään Etelä-Suomen sirpaleiset luonnonmetsärippeet. Kun jo lähtökohta on haikea, ei ihme, että kirjan vaikuttava kuvitus ja kantaaottavat tekstit johdattelevat nopeasti mukaansa jäähyväistunnelmiin. Jollain lailla vakavoiduin jo siitä, kun alkulehti ilmoittaa teosta painetun 450 numeroitua kappaletta ja kirjani olevan numero 414, ja kun tekijä esittää loppusivuilla anteeksipyynnön Ips typografukselle eli kirjanpainajakuoriaiselle sen kodin ja työmaiden turmelusta tämänkin painotuotteen takia, minäkin tunnen olevani osasyyllinen. Kir...
Lähetä kommentti
Lue lisää