Tekstit

Annie Ernaux: Isästä / Äidistä

Kuva
  Elämää kahden maailman välissä  Annie Ernaux: Isästä / Äidistä (La place, 1983 & Une femme, 1987). Suom. Lotta Toivanen. Gummerus 2022. 152 s. Tämä ei ole elämäkerta eikä tietysti mikään romaanikaan, ehkä jotakin kirjallisuuden, sosiologian ja historian väliltä, kirjoittaa ranskalainen Annie Ernaux (s. 1940) Äidistä -nimisen kirjansa lopussa. Sama luonnehdinta pätee myös hänen aiempaan teokseensa  Isästä . Suomeksi molemmat sivumäärältään pienet mutta sisällöltään merkitykselliset kirjat ovat ilmestyneet yksissä kansissa Ernaux'ta aiemminkin suomentaneen  Lotta Toivasen kääntäminä. KUMPIKIN KIRJOISTA alkaa hautajaisista. Ensin menehtyy isä sydänkohtaukseen 67-vuotiaana, myöhemmin häntä hiukan nuorempi äiti Alzheimerin tautiin. On luonnollista, että kirjailija purkaa suruaan ja yksinäisyyttään kirjallisesti, mutta se ei ole Ernaux'n ainut syy vanhemmista kirjoittamiseen. Kirjailija tunnustaa: äidin tarina oli pakko kirjoittaa myös siksi, ettei tuntisi oloaan  niin keinote

Johan Bargum: Ikämiehiä

Kuva
Ikämiesten kanssa muistojen maisemissa  Johan Bargum: Ikämiehiä (Äldre män, 2022). Suom. Outi Menna. Teos 2022. 137 s. Muisti on epäluotettava palvelija. Paljonkohan siitä, mitä me väitämme muistavamme, on jälkeenpäin lisättyä tai peräti keksittyä. Kuinka usein me kaunistelemme ja väritämme asioita, joita olemme kuulleet? Voiko muistoihin ylipäänsä luottaa, vai ovatko ne vain tulosta meidän salaisista toiveistamme ja turhamaisuudestamme? Tällaisia miettii vanha mies purjehtiessaan Porvoon saaristossa. Ote on Johan Bargumin  (s. 1943) novellikokoelmasta Ikämiehiä novellista Saksalainen rouva. Samanlaisia iäkkäitä muistelijoita ovat hienon pienen kokoelman muutkin minäkertojat. Kokoelman kuudesta novellista ensimmäinen ja viimeinen, Jouluaatto ja Huvila myytävänä, on julkaistu tietämäni mukaan ainakin ruotsiksi jo aiemmin, mutta nyt ne ilmestyvät uudelleen muokattuina. Niitä lyhyemmät ja keskitetymmät neljä novellia ovat uusia. Uusimmissa novelleissa kirjailija etenee taiturillisesti lop

Jenni Räinä: Suo muistaa

Kuva
  Paras tapa vaikuttaa on tehdä  Jenni Räinä: Suo muistaa. Gummerus 2022. 261 s. Alussa on suo, Juho ja autio kyläkoulu. Kolmikymppinen Juho ei pysty enää katsomaan sivusta ilmastokriisiä ja luontokatoa vaan haluaa tehdä jotain jarruttaakseen muutosta. Hän perustaa ostamalleen kyläkoululle Koskenniskaan ekoyhteisön, joka alkaa ennallistaa koulun lähistöllä sijaitsevia ojitettuja Kivisuota ja Kotisuota ja elää mahdollisimman omavaraisesti. Oululaisen toimittajan ja tietokirjailijan  Jenni Räinän (s. 1980) esikoisromaani Suo muistaa sijoittuu samoille tienoille Pohjois-Suomeen  kuin hänen yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa tekemänsä Reunalla -teos (2017). Tyhjenevillä sivukylillä ja kaukana palveluista ollaan nytkin. Romaanin toinen keskeinen henkilö on vaarivainajansa taloa tyhjentävä, toimittajan työstä vapaata pitävä Hellä. Hän tietää hyvin, että laudat hylättyjen talojen ikkunoissa odottavat turhaan irrottajaansa. Vanhaan ei ole paluuta, vaikka o li ehtinyt kulua vain muutama vuo

Ann-Helén Laestadius: Varkaus

Kuva
  Paljon enemmän kuin rikosromaani Ann-Helén Laestadius: Varkaus (Stöld, 2021). Suom. Laura Kulmala. S&S 2022. 510 s. Varkaus on ruotsinsaamelaisen  Ann-Helén Laestadiuksen (s. 1971) ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani.  Kiirunassa kasvaneen Laestadiuksen juuret ovat Tornionjokilaakson Sopperon kylässä, ja hänen nuorisoromaaneistaan luetuimpia lienevätkin ns. Soppero-sarjan teokset. Viime vuonna Ruotsissa vuoden kirjaksi valittu Varkaus pohjautuu osin tositapahtumiin, vaikka paikka ja itse tarina ovat kuvitteellisia. Romaani alkaa saamelaiseen poronomistajaperheeseen kuuluvan yhdeksänvuotiaan Elsan kohtalokkaalla hiihtoretkellä mutta laajenee tapahtumasarjaksi, jonka loppukäsittely on vasta yksitoista vuotta myöhemmin. Vetävä rikosjuoni on kuitenkin lähinnä kehys kokonaiselle maailmalle, jonka Laestadius avaa lukijansa eteen. Saamelaiseen elämäntapaan tutustuminen on kiinnostavaa ja puhuttelevaa. Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan kohtelu panee miettimään, mikä meitä ulk

Susanna Alakoski: Lontoon tyttö

Kuva
Susanna Alakosken railakas perhetarina jatkuu   Susanna Alakoski: Lontoon tyttö. (Londonflickan, 2021). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. WSOY 2022. 368 s. Äiti oli viisi vuotta lapsenlikkana Lontoossa. Sillä reissulla hän osti takin ja tapasi Frank Sinatran ja Liz Taylorin. Enempää en tiedä. Näin lukijaa valistetaan Susanna Alakosken  ( s.1962) uuden romaanin alkulehdellä. Lontoon tyttö jatkaa Alakosken Pumpulienkeleillä (2021) aloittamaa sukutarinaa ja historiallista sarjaa suomalaisten työläisnaisten oloista ja kohtaloista. Sarjan avausromaani keskittyi Pohjanmaalla 1905 syntyneen ja Vaasan pumpulitehtaalle töihin päätyneen Hildan vaiheisiin.  Lontoon tytön alussa   eletään syksyä 1957 ja päärooli on Hildan tyttärellä Gretalla, vaikka myös Hilda-äiti ja Jonni, Gretan veli, saavat romaanissa tilaa. VAASASTA JA PUMPULISTA kyllikseen saanut 28-vuotias Greta on astunut Tukholman-lautalle. Hän matkaa ystävänsä Ailin perässä tekemään mieleisiään töitä ja kokemaan suurta maailmaa. Tukholma on va

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa

Kuva
  Pieni on kaunista ja vaatimaton väkevää  Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa. Atena 2022. 256 s. Tämäkin hämärä katoaa on kirjailija ja teologi  Anna-Maria Eilitän  (s. 1975 Keminmaalla) toinen romaani. Eilitän esikoisromaania  Kun olen poissa  (2019) kiiteltiin vakavan aiheen lempeästä käsittelystä, ja samanlainen tumman ja valoisan yhtäaikaisuus vallitsee uudessakin romaanissa. Jos välistä on tuntunut siltä, että nykyromaani toisensa jälkeen kertoo vain nuorten tai keski-ikäisten parisuhde- ja perheongelmista, Tämäkin hämärä katoaa tasapainottaa tilannetta ja tekee sen vakuuttavasti ja kauniisti.   ROMAANIN KOLME VUOROTTELEVAA kertojaa ovat pohjoisessa asuvat, jo kahdeksankymppisensä viettäneet Vuokko ja Eino ja heidän helsinkiläistynyt keski-ikäinen tyttärensä Lotta. Vaikka tarina  etenee suurimmaksi osaksi päähenkilöidensä sisäisinä, yleiskielisinä monologeina, Vuokon ja Einon repliikit kyllä paljastavat, että kirjailijan synnyinseudulla he Tuhma-koirineen asustavat. Lähip

Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini

Kuva
  Mustaa huumoria ukrainalaiskirjailijalta  Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini (Smert postoronnego, 1996). Suom. Eero Balk. Otava 2006. 270 s. Venäjäksi kirjoittavan ukrainalaiskirjailijan  Andrei Kurkovin   (s. 1961) romaani Kuolema ja pingviini ilmestyi kohta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja saatiin suomeksi 2006. Nyt romaanista on otettu uusi painos, josta kertyvä tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Ukrainan sodan uhrien auttamiseen. Aiemmin romaani on mennyt minulta ohi. Valtakunnan päälehden suosituksesta tartuin kuitenkin uuteen tilaisuuteen, ja se kannatti. Kurkovin tarjoilema kuva sosialismista ja erityisesti sitä seuranneesta sekasorrosta hirvittää ja naurattaa. Kurkovia ei syyttä kiitellä mustan huumorin mestariksi. 1990-LUVUN ALUN KIOVAAN sijoittuva  Kuolema ja pingviini kertoo nelikymppisestä kirjailijanuraa havittelevasta yksineläjästä Viktorista. Kun kaupungin eläintarha on sosialismin kaaduttua jouduttu lakkauttamaan, Viktor on pelastanut sieltä hoidokikseen ja se