Kirjareppu

  Tervetullut herätyshuuto Liisa Keltikangas-Järvinen: Itsekkyyden aika. Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin. WSOY 2026. 266 s. Elämme minäminä-aikaa. Ihmisen tulee tietää, mitä hän tahtoo, ja tietää, mitkä ovat hänen juttujaan. Hänen ei tule olla epävarma etsijä vaan oman elämänsä sankari. Hänen tulee pitää kiinni oikeuksistaan, hänen pitää saada olla ihmissuhteissaan oma itsensä, kompromisseihin hänen ei tule taipua. Hän itse on projekti, jota hän hoivaa. Näin kirjoittaa psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen uudessa kirjassaan Itsekkyyden aika .  Kirjan alaotsikko tarkentaa napakkaa pääotsikkoa: kulttuurimme on niin yltiöpäisen yksilöllistä, että se aiheuttaa hyvinvoinnin sijasta pahoinvointia. Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja käsitellyt teoksissaan temperamentin, itsetunnon ja sosiaalisuuden yhteyksiä ihmisen hyvinvointiin. Itsekkyyden ajassa tutkijan luupin alla on yhteiskunnassa...

  Runo puhuu puista ja valosta    Olli Sinivaara: Valoon vihreään. Teos 2025. 48 s. Ihmisen täytyy, täytyy kurottaa valoon, / ei saa jäädä pimeään joka paikassa. // Sen kurotuksen näkee puissa, / puut ovat sen muoto ja hahmo, // ne näyttävät meille, miten ojentua, ojentaa.- - Näin alkaa yksi Olli Sinivaaran  (s.1980) seitsemännen kokoelman Valoon, vihreään  runoista. En ollut aiemmin tutustunut Sinivaaran runouten, ja uusi kokoelma tempaisi heti mukaansa. Valoon, vihreään on luontorunoutta parhaimmillaan. Se on ylistystä metsän ja puiden olemassaololle. Sinivaaran runoissa luonto kyllä myös opettaa ihmistä, mutta yleensä ihminen on runoissa hiljainen, lähes näkymätön havainnoija.  Kokoelma jatkaa   Sinivaaran edellisen teoksen  Puut  (2021) jäljillä ja tarjoaa ainakin lähimetsässään viihtyvälle runsaasti eläytymis- ja samastumiskohteita. RUNOT ON RYHMITELTY viideksi osastoksi, joista ensimmäisessä puhutaan lehtipuista, erityisesti koivui...

Nainen ja alusta aloittamisen taito   Marlen Haushofer: Seinä (Die Wand). Suom. Eila Pennanen. WSOY 2025 (toinen painos). 218 s. Itävaltalaisen Marlen Haushoferin (1920-1970) romaani Seinä ilmestyi saksaksi ensimmäisen kerran 1963 ja heti seuraavana vuonna suomeksi Eila Pennasen kääntämänä. Erityisen huomion romaani sai Suomessa noustuaan näkyvästi esille Saara Turusen ja Petra Moisasen toimittamassa, aikamme klassikkoja esittelevässä  Suurteoksia- sarjassa (Tammi 2021). Viime syksynä romaanista saatiin uusi painos. Seinä  on dystooppinen robinsonadi yllättäen eristyksiin jäävästä naisesta ja hänen mahdollisuuksistaan pysyä hengissä ja järjissään. Ymmärrän hyvin, että romaania on analysoitu paljon naisnäkökulmasta. Itse luen sitä kuitenkin erityisesti sivilisaatiomme kritiikkinä ja ihmisyyden pohdintana. Lukiessa kannattaa pitää mielessä romaanin ilmestymisaika. 1960-luvun alussa ollaan vielä varsin lähellä sotaa ja sen aiheuttamaa henkistä ja aineellista ahdinko...

Tervetullut tarina pakolaisnaisen voimaantumisesta    Amani Al-mehsen: Hayati, rakkaani. Otava 2025. 298 s. Ei romaanin tarvitse olla kaunokirjallisesti täydellinen ollakseen tärkeä. Irakilaistaustaisen Amani Al-mehsenin (s. 1995) esikoisromaani Hayati, rakkaani on hyvä esimerkki sellaisesta kirjasta. Tarina vie vaivatta mukanaan, tutustuttaa toisenlaisen elämän kulkuun ja pysäyttää tarkistamaan omien käsitysten ja asenteiden vaillinaisuutta ja vääristymiä. Tällä hetkellä Naisasialiiton puheenjohtajana työskentelevä Amani Al-mehsen saapui Suomeen tammikuusssa 1995 äitinsä vatsassa. Perhe lensi Kuopioon Saudi-Arabian pakolaisleiriltä kiintiöpakolaisina. Esikoisromaaninsa tapahtumat Al-mehsen on rakentanut äitinsä elämänvaiheita mukaillen, mutta nimenomaan mukaillen. Haastatteluissa kirjailija on painottanut romaaninsa fiktiivisyyttä. Fiktiona "äidin tarina" sallii kirjailijalle esteettömän pääsyn päähenkilön tunteisiin ja ajatuksiin ja kerää enemmän lukijoita kuin tietokirjana...

  Niukat eväät mutta hyvä elämä    Hannu Salmi: Frans Leijon. Kuurosokean ihmeellinen elämä. Otava 2025. 272 s. Historioitsija Hannu Salmen  (s. 1961) elämäkertateos  Frans Leijon oli yksi viime vuoden tietokirjojen Finlandia -palkintoehdokkaista. Sen alaotsikko Kuurosokean ihmeellinen elämä saattaisi ohjata hyvinkin melankolisiin tunnelmiin ilman ihmeellinen-luonnehdintaa.  Frans Leijonin elämä osoittautuu todella kiinnostavaksi ja vaikuttavaksi selviytymistarinaksi, ja sitä lukee hyvillä mielin, usein suorastaan onnellisena. HANNU SALMI TÖRMÄSI FRANS LEIJONIIN tutkiessaan isänpuoleista sukuaan. Kirkonkirjoista selvisi, että isoisoisän Matti Matinpoika Salmen avioituessa hänen puolisollaan Sofialla oli jo Frans-niminen poika. Yläneellä 1878 syntynyt poika oli kuitenkin reilun parin vuoden iässä menettänyt näkönsä ja kuulonsa eikä pystynyt ilmaisemaan itseään juuri millään tavalla. Vuosisadan vaihteen rippikirjamerkintä Fransista oli jos mahdollista vi...

Claire Keegan valloittaa jälleen!    Claire Keegan: Aivan viime hetkellä. Kertomuksia naisista ja miehistä. (So Late in the Day: Stories of Women And Men, 2023.) Suom. Kristiina Rikman. Tammi 2025. 109 s. Sympaattiset pienoisromaanit Nämä pienet asiat (2023) ja Kasvatti (2024) tekivät minusta oikopäätä irlantilaisen Claire Keeganin (s. 1968) ihailijan. Vastikään ilmestynyt kolmen novellin kokoelma  Aivan viime hetkellä  on jälleen Kristiina Rikmanin taidokkaasti suomentama pikku teos, mutta aluksi hämmennyin. Odotukseni olivat toisenlaiset. Kirjan alaotsikko Kertomuksia naisista ja miehistä  vihjaa, että tällä kertaa kyse on sukupuolirooleista ja miesten ja naisten välisistä suhteista. Tarjolla on kuitenkin aivan muuta kuin rakastettavaa seurattavaa, ja sellaista odottaneena ja lisäksi suuren fontin vauhdittamana luin kertomuksia ihan liian nopeasti. Siinä missä Keeganin pienoisromaanien päähenkilöistä ehtii kasvaa lukijan ystäviä, novelleissa henkilökuvat jä...