Tekstit

Siri Hustvedt: Haamutarinoita

-
Kuva
  Paljon muutakin kuin surukirja   Siri Hustvedt: Haamutarinoita (Gost Stories, 2026). Suom. Cristina Sandu. Otava 2026. 345 s. Tässä talossa kummittelee, sitä asuttaa haamu, jonka Paul ja minä loimme yhdessä, tuo "me" jota ei ole enää olemassa, ei ainakaan nykyhetkessä. Se on kuitenkin tunkeutunut kaikkiin huoneisiin. Se on menneisyyden halaava, koskettava, rakasteleva, naurava, lohduttava, riitelevä, hiljaa puhuva kaksoishahmo, joka viljelee vain "meille" tuttuja vitsejä ja viittauksia. Siri Hustvedtin (s. 1955) Haamutarinoita- teos alkoi syntyä pian sen jälkeen, kun hänen miehensä Paul Auster kuoli 30. huhtikuuta 2024. Kuuluisa yhdysvaltalainen kirjailijapariskunta oli elänyt yhdessä 43 vuotta. Kolme päivää aiemmin Paul oli sanonut haluavansa palata haamuna. Kerron haamutarinoita , kirjoittaa Siri. Olemme tottuneet puhumaan suruprosessista viisivaiheisena surutyönä, jonka viimeinen vaihe hyväksyminen on ymmärretty surun yli pääsemiseksi. Kirjallisuustieteen lisäk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tara Menon: Upoksissa

-
Kuva
    "Täällä on vieläkin niin kaunista."   Tara Menon: Upoksissa (Under Water, 2026). Suom. Kaisa Kattelus. Siltala 2026. 224 s. Sen päivän jälkeisenä päivänä kuulin jonkun naisen sanovan rannalla: "Täällä on vieläkin niin kaunista," Hän kuulosti hämmentyneeltä, ja minä ymmärsin häntä. Taivas oli taas sininen, aurinko paistoi kirkkaana. Intiassa syntyneen ja nykyisin Harvardin yliopistossa työskentelevän  Tara Menonin  esikoisromaani  Upoksissa  kertoo Thaimaan Phuketissa tapaninpäivänä 2024 tapahtuneesta tsunamista ja sen seurauksista päähenkilö-kertojan elämässä. Aiheestaan huolimatta romaani ei kuitenkaan ole ns. katastrofitarina. Jo takakansiteksti paljastaa, että kysymys on menetyksistä ja surusta. Upoksissa on siis pikemmin trauma- ja surutyökertomus ja samalla eräänlainen varoitustarina siitä, mitä luonnossa ja ilmastossa on tapahtumassa. Lainaan edelleen romaania: Sinä kesänä, kun Arielle ja minä olimme 14-vuotiaita, näimme ensimmäisen kerran k...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Paul van Ostaijen: Miehitetty kaupunki ja muita runoja

-
Kuva
  Saa seikkailla!   Paul van Ostaijen: Miehitetty kaupunki ja muita runoja. Suom. Kari Aronpuro. Palladium Kirjat 2025. 320 s. Onko pakko aina ymmärtää? Kai taidetta voi lähestyä muustakin suunnasta? Runoja siinä missä abstraktia maalausta tai vaikeaksi määriteltyä nykymusiikkia? Kysymykset nousivat mieleen, kun alkuvuodesta aloittelin tutustumistani belgialaisen  Paul van Ostaijenin  (1896-1928) runouteen. Työvuosiltani tunsin kyllä flaamirunoilijan  Oodin Singerille, mutta sen tekijän olin kokonaan unohtanut. Alunperin tuon "ompelukonerunon" suomennos löytyi  Kari Aronpuron  esikoiskokoelmasta Peltiset enkelit  (1964) ja sen jälkeen kahdestakin lukion oppikirjasta. Nyt se on luettavissa myös Aronpuron ansiokkaasta van Ostaijenin lyriikan käännösvalikoimasta Miehitetty kaupunki ja muita runoja. Kuten otsikko antaa ymmärtää, valikoiman ytimen muodostaa ekspressionismista ja dadaismista vaikutteita ottaneen van Ostaijenin klassikkoasemaan noussut ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Katja Kettu: Brita-Kajsa

-
Kuva
    Papinfrouva Laestadius ellää verevää elämääsä   Katja Kettu: Brita-Kajsa. Otava 2026. 329 s. Et sie ole heleppo ollu. Välillä sie olet ollu ko märkivä haava minussa. Ja kuitenkin mie olen sinua rakastanu. Jyrkkyyttä. Typeryyttä. Silkkaa kiivasta älyä. Sie olet mennyt niin monta kertaa pois ja palannu, etten mie etes jaksa muistaa. Sie olet niin naurettavan monta ihmistä sammaan aikaan ja samalla kuitenkin vain yksi. Brita-Kajsa Laestadius, alkujaan Cajsa Birgitta Catharina Alstadius  (1805-1888), istuu miehensä Lars Levin kuolinvuoteen ääressä ja kertaa pariskunnan lähes neljäkymmentä vuotta kestänyttä taivalta. Eletään vuotta 1861 Ruotsissa Pajalan pappilassa suuren Väylän varressa, ja ulkona revontulet keijaa ja paukuttaa. - Kerro sie Kaisa kaikile, miten se oikein meni, kuoleva vaikertaa ja vaimo lupaa kertoa, mutta omalla tavallaan ja oman muistinsa mukaan eikä vain miehensä tarinaa vaan heidän yhteisen tarinansa,  meän tarinan. Katja Kettu  (s. 197...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Elin Anna Labba: Älä mene mereen

-
Kuva
  Katkerat jäähyväiset kotijärvelle   Elin Anna Labba: Älä mene mereen (Far inte till havet, 2024). Suom. Outi Menna. Tammi 2026. 403 s. Järvi oli kodassa. Ovi oli auki, ja sen kirkkaansininen väri heijastui vedenpinnasta. Liikkuiko se? Iηgá oli varmaan nähnyt harhoja. Oli tyyntä, ja yöttömän yön auringossa järvi kimalteli kuin voi tai kalaöljy. Rasvainen ja jääkylmä. Kaikki oli sulautunut yhteen: järvi ja tunturi ja kylä, ja rannalla, joka ei ollut enää ranta, seisoi Iηgá vaitonaisena ja liikkumatta. Kirjailijan ja toimittajan  Elin Anna Labban  (s.1980) esikoisteos, saamelaisten pakkomuuttoja käsittelevä  Herrarna satte oss hit: om tvångsförflyttningarna i Sverige,  palkittiin vuonna 2020 August-palkinnolla. Vastikään suomennettu Älä mene mereen ilmestyi ruotsiksi   2024 ja on kirjailijan ensimmäinen romaani. Pakkomuutot ovat keskiössä myös romaanissa, jossa valtio ja sähköyhtiö viis välittävät luonnosta ja saamelaisesta elämäntavasta energiatuo...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Fernando Aramburu: Poika

-
Kuva
  Murhenäytelmä Baskimaasta   Fernando Aramburu: Poika (El niño, 2024). Suom. Sari Selander. WSOY 2026. 221 s. Baskimaassa 1959 syntyneen, nykyään Saksassa asuvan espanjalaiskirjailijan  Fernando Aramburun nosti kansainväliseen maineeseen hänen romaaninsa Äidinmaa ( Patria, 2016, suom. 2020). Pian sen jälkeen   saatiin suomeksi Aramburun Tervapääskyt -romaani (2023) ja tänä vuonna näiden monisatasivuisten järkäleiden jälkeen lähes pienoisromaanilta vaikuttava Poika. Kaikista kolmesta on kiittäminen suomentaja Sari Selanderia . Itselleni  Poika on ensikosketus Aramburun kertomataiteeseen, mutta niin kiinnostavaksi tämä tapaaminen muodostui, että ainakin  Äidinmaahan aion   tutustua enkä vain sen baskitaustan vuoksi. Taitava kirjailija tallentaa ja hyödyntää kirjoihinsa omaa kulttuuriaan mutta kirjoittaa samalla henkilöistään ja yhteisöistään niin yleispätevästi, että niistä voi kuka tahansa löytää itseään ja ympäristöään. Aramburun  Poika ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Svetlana Aleksijevits: Viimeiset todistajat

-
Kuva
  Sata tarinaa lapsuuden loppumisesta   Svetlana Aleksijevitš: Viimeiset todistajat. Sata lapsille sopimatonta tarinaa (1985, toinen laitos 2013). Suom. Pauli Tapio. Tammi 2026. 357 s. Lapsuus loppuu, kun / lakkaa uskomasta Pakkasukkoon; / alkaa kiertää lätäköitä; / ei enää osaa soittaa television kaukosäätimellä äidille; / - - Tai varhain kesäaamuna, kun alkaa tulitus ja ovelle ryntäävä isä kaatuu räjähtävään luotiin... Tai kun isot, mustat lentokoneet ilmestyvät taivaalle ja syöksytään pommeja piiloon omenapuiden alle...  Tai kun kesken päiväkotileikkien lähdetäänkin äidin ja sisarusten kanssa tarpomaan keskitysleiriin... Nobelisti  Svetlana Aleksijevitšin tuotannon tuorein suomennos  Viimeiset todistajat ilmestyi venäjäksi jo 1985. En tiedä, mistä suomennoksen viipyminen mahtaa johtua, mutta vaikuttavuuttaan ja ajankohtaisuuttaan romaani ei ole menettänyt yhtään. Viimeiset todistajat kertoo lapsista toisen maailmansodan kurimuksessa pääosin Minskissä ja sen ...
Lähetä kommentti
Lue lisää