Kirjareppu

  Haikeat hyvästit valloittavalle viisikolle  Hannu Väisänen: Viisikko. Siltala 2024. 200 s. Pöytä on katettu viidelle. Se on pappilan verannalla ja verannan ikkunat ovat auki. Ikkunat antavat länteen, joten pyökkien, saarnien ja tammien siivilöimä ilta-aurinko läikittää verantaa vielä parin tunnin ajan. Pöydällä on, nyt jo silitettynä, tämä arvokkaasti vanhentunut painokangas. Liinassa laukkaa metsästävä Diana jousipyssyineen, perässään villikarjuja ja muuta mytologista koristeaineistoa. Pöytäliinan muutamat reiät on parsittu niin taidokkain koristepistoin, että noita kohtia saattaisi luulla mytologiaan kuuluviksi vinjeteiksi. Tässä tulee vielä käsi, joka asettelee kolmihaaraista kynttilänjalkaa paikalleen. Se on kertojan käsi. Näky on kuin jonkin välimerellisen elokuvan alusta, ja Lounais-Ranskassa tässä ollaankin. Vanhaa pappilaa asuttava minäkertoja odottaa neljää sisarustaan Suomesta syntymäpäivilleen tai oikeastaan kaikkien yhteisille syntymäpäiville, koska niitä on käte...

   "Niin kauan kuin luemme, olemme yhdessä." Vilja-Tuulia Huotarinen: Menettämisestä, säilyttämisestä. Siltala 2024. 64 s. Hyvä ministeri, tulette vastaan kirjamessuilla / vaaleanpunainen pilvi puserona, korkokengissä. / Teillä on meille asiaa, se tarkoittaa politiikkaa / mutta politiikka ei koskaan tarkoita vain politiikkaa. Ei, sillä kansalaisten keskuudessa poliittiset   puheet ja päätökset muuttuvat karuksi käytännöksi. Vilja-Tuulia Huotarisen  (s. 1977) kuudennessa kokoelmassa   Menettämisestä, säilyttämisestä   runosikermä Hyvä Ministeri! on yksi monista taiteentekemisen puolesta kantaa ottavista teksteistä. Sattumoisin kokoelma   julkistettiin samalla viikolla kuin hallituksen kulttuurileikkaukset. Lainaamani runo jatkuu kylmällä tilannekuvalla kirjailijoiden asemasta:  Syyskuu tekee meistä läpikuultavia, olemme helppo / nakki talven hampaissa, hytisemme, tärisemme. Kokoelman yleishenki on kuitenkin muuta kuin alistuva. Yhteistä rintamaaha...

  Elämää arvaamattomuuden armoilla  Salli Kari: Vedestä ja surusta. Siltala 2024. 227 s. Luopumisen ja rajallisuuden tarina, sattumanvaraisen ja vääjäämättömän kilpaleikki. Ei mitään sen traagisempaa. Tämä ei ole mikään ainutlaatuinen kertomus. Tämä toistuu joka hetki, jokaisella hengenvedolla. Ote on helsinkiläisen teatterilavastajan ja kokonaisvisualistin  Salli Karin (s. 1986) esikoisromaanista  Vedestä ja surusta, sen loppupuolelta. Irrallaan katkelman saattaa vaikuttaa vähättelevältä mutta kyse on  suhteellisuuden- ja tilanteentajusta.  T ällaisia sairaskertomuksia on paljon, ja silti  jokainen surutyö on kokijalle ainoa laatuaan. Salli Karin pieni romaani kasvaa paljon kertojansa kokemusta laajemmaksi ja yleisemmäksi. Vedestä ja surusta  kertoo nuoren ihmisen sairastumisesta mutta on kaikenikäisten samastuttavissa. Se on elämän murenemisen, menettämisen ja uudelleen kokoamisen tarkastelua, ja se kaikki kerrotaan tarkoin ja herkin havain...

  Timo K. Mukka lähietäisyydeltä  Sini Silveri: Miltä männystä tuntuu olla mänty. Timo K. Mukan elämä. Gummerus 2024. 270 s. Jos Timo Kustaa Mukka eläisi, hän täyttäisi joulukuussa 80 vuotta. Mietin, millaisen tuotannon hän olisi mahtanut saada aikaan ja miten häntä nyt juhlittaisiin. Mukka kuoli kuitenkin jo maaliskuussa 1973 28-vuotiaana kamppailtuaan koko lyhyen elämänsä köyhyyttä vastaan ja taiteilijanvapautensa puolesta. Runoilija ja esitystaiteilija  Sini Silveri  (s.1987) on kirjoittanut Timo K. Mukasta elämäkerran  Miltä männystä tuntuu olla mänty. Nimi   on peräisin Mukalta itseltään. Silveri kertoo, että kun haastattelija kysyi kirjailijalta, miltä tuntui olla Pohjois-Suomesta, hänestä kysymys oli outo, sama kuin kysyisi männyltä miltä siitä tuntuu olla mänty . Ei siinä ole mitään eksoottista eikä mystistä . Toki ympäristö kuitenkin vaikuttaa ihmiseen. Silveri puhuu etäisestä sukulaisestaan etunimellä ja painottaa, että tärkeä tekijä Timon olemis...

  Kun vaikeneminen on varmin tapa pysyä hengissä  Anna Soudakova: Haikara levittää siipensä. Atena 2024. 335 s. Leningradissa vuonna 1983 syntyneen Anna Soudakovan edellisissä romaaneissa  Mitä männyt näkevät (2020) ja Varjele varjoani (2022) on runsaasti elämäkerrallista ainesta. Esikoisteos kertoo kirjailijan isovanhempien tarinan ja perustuu isoisän kokemuksiin. Toinen teos pohjaa Soudakovan omaan lapsuudenperheeseen, joka muutti Suomeen kirjailijan ollessa kahdeksanvuotias. Soudakovan kolmas, edeltäjiensä tavoin kaunis ja puhutteleva romaani Haikara levittää siipensä  sijoittuu Valko-Venäjälle, jonne kirjailijalla on siteitä ainakin puolisonsa kautta. Oleellisinta kuitenkin on, että edelleen tarkastelussa  ovat ihmisoikeudet ja inhimillisyys, ahtaalle ajetun sinnikäs pyrkimys selviytyä ja panna vastaan alistajalleen. UUSI ROMAANI ALKAA VUODESTA 1995 ja päättyy vuoteen 2020, mutta siinä välissä kerrotaan kaksikin 1940-luvulle sijoittuvaa perhetragediaa, jo...

  Löytöretki elämän ja luonnon ihmeisiin    Anni Kytömäki: Mirabilis. Gummerus 2024. 688 s. Palkintoja keränneiden  Kultarinta  (2014) , Kivitasku  (2017)   ja   Margarita  (2024) -romaanien jälkeen Anni Kytömäeltä (s.1980) osaa odottaa paljon, ja uusin teos Mirabilis tarjoaakin runsain mitoin nautittavaa. Nimi juontuu romaanissa puheena olevasta lehto-orvokista, Viola mirabiliksesta, mutta se ei ole ainoa ihasteltava asia Kytömäen uutuudessa. Maailma ei kaipaa vain selityksiä vaan myös jotain ihmeellistä, miettii luonnontutkija Leonhard Hess Stejneger (1851-1943) kaivatessaan tietoja oudosti kadonneesta taitovoimistelijasta Mirabellasta eli Ellasta. Tosiasiat ovat tutkijalle tärkeitä, mutta hän ymmärtää, että elämä ei ole vain dokumentteja ja faktoja. Se on myös kuvitelmia, tunteita, ihmeitä ja salaisuuksia.  ROMAANIN TAPAHTUMAJUONTA kehystävät järkyttävät sukupuuttokuvaukset Beringinmeren alueelta. Itse tarina alkaa kuitenkin  et...