Kirjareppu

  Katkerat jäähyväiset kotijärvelle   Elin Anna Labba: Älä mene mereen (Far inte till havet, 2024). Suom. Outi Menna. Tammi 2026. 403 s. Järvi oli kodassa. Ovi oli auki, ja sen kirkkaansininen väri heijastui vedenpinnasta. Liikkuiko se? Iηgá oli varmaan nähnyt harhoja. Oli tyyntä, ja yöttömän yön auringossa järvi kimalteli kuin voi tai kalaöljy. Rasvainen ja jääkylmä. Kaikki oli sulautunut yhteen: järvi ja tunturi ja kylä, ja rannalla, joka ei ollut enää ranta, seisoi Iηgá vaitonaisena ja liikkumatta. Kirjailijan ja toimittajan  Elin Anna Labban  (s.1980) esikoisteos, saamelaisten pakkomuuttoja käsittelevä  Herrarna satte oss hit: om tvångsförflyttningarna i Sverige,  palkittiin vuonna 2020 August-palkinnolla. Vastikään suomennettu Älä mene mereen ilmestyi ruotsiksi   2024 ja on kirjailijan ensimmäinen romaani. Pakkomuutot ovat keskiössä myös romaanissa, jossa valtio ja sähköyhtiö viis välittävät luonnosta ja saamelaisesta elämäntavasta energiatuo...

  Murhenäytelmä Baskimaasta   Fernando Aramburu: Poika (El niño, 2024). Suom. Sari Selander. WSOY 2026. 221 s. Baskimaassa 1959 syntyneen, nykyään Saksassa asuvan espanjalaiskirjailijan  Fernando Aramburun nosti kansainväliseen maineeseen hänen romaaninsa Äidinmaa ( Patria, 2016, suom. 2020). Pian sen jälkeen   saatiin suomeksi Aramburun Tervapääskyt -romaani (2023) ja tänä vuonna näiden monisatasivuisten järkäleiden jälkeen lähes pienoisromaanilta vaikuttava Poika. Kaikista kolmesta on kiittäminen suomentaja Sari Selanderia . Itselleni  Poika on ensikosketus Aramburun kertomataiteeseen, mutta niin kiinnostavaksi tämä tapaaminen muodostui, että ainakin  Äidinmaahan aion   tutustua enkä vain sen baskitaustan vuoksi. Taitava kirjailija tallentaa ja hyödyntää kirjoihinsa omaa kulttuuriaan mutta kirjoittaa samalla henkilöistään ja yhteisöistään niin yleispätevästi, että niistä voi kuka tahansa löytää itseään ja ympäristöään. Aramburun  Poika ...

  Sata tarinaa lapsuuden loppumisesta   Svetlana Aleksijevitš: Viimeiset todistajat. Sata lapsille sopimatonta tarinaa (1985, toinen laitos 2013). Suom. Pauli Tapio. Tammi 2026. 357 s. Lapsuus loppuu, kun / lakkaa uskomasta Pakkasukkoon; / alkaa kiertää lätäköitä; / ei enää osaa soittaa television kaukosäätimellä äidille; / - - Tai varhain kesäaamuna, kun alkaa tulitus ja ovelle ryntäävä isä kaatuu räjähtävään luotiin... Tai kun isot, mustat lentokoneet ilmestyvät taivaalle ja syöksytään pommeja piiloon omenapuiden alle...  Tai kun kesken päiväkotileikkien lähdetäänkin äidin ja sisarusten kanssa tarpomaan keskitysleiriin... Nobelisti  Svetlana Aleksijevitšin tuotannon tuorein suomennos  Viimeiset todistajat ilmestyi venäjäksi jo 1985. En tiedä, mistä suomennoksen viipyminen mahtaa johtua, mutta vaikuttavuuttaan ja ajankohtaisuuttaan romaani ei ole menettänyt yhtään. Viimeiset todistajat kertoo lapsista toisen maailmansodan kurimuksessa pääosin Minskissä ja sen ...

  Voi, Elizabeth, että osaat!   Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken (Tell Me Everything, 2024). Tammi 2026.  Suom. Kristiina Rikman. 333 s. Tämä on tarina Bob Burgessista, pitkästä, tukevasta miehestä joka asuu Mainessa Crosbyn kaupungissa, ja nyt hänestä puhuessamme hän on kuusikymmentäviisivuotias. Bob on suurisydäminen mies, mutta ei hän sitä itse tiedä. Meidän muiden lailla hän ei tunne itseään niin hyvin kuin uskoo, eikä hän milloinkaan olisi voinut uskoa, että hänen elämässään olisi mitään kertomisen arvoista. Mutta kyllä siinä on, meidän kaikkien elämässä on. Näin alkaa  Elizabeth Stroutin (s. 1956) yhdeksäs suomennettu teos Haluan kertoa kaiken. Strout-fanit tietävät oitis, kenestä on kyse, Bobistahan luimme jo romaaneista  Burgessin pojat ja Lucy meren rannalla. R omaanin toisen keskeisen henkilön eli Bobin kanssa korona-aikaan ystävystyneen Lucyn elämää olemme seuranneet teoksesta  Nimeni on Lucy Barton lähtien. Uutuuden kolmanteen tärkeään he...

  Runoilun ansaittu kunnianpalautus   Vesa Rantama: Runominän vuosi. Kirjoituksia lyriikasta. Siltala 2026. 303 s. Runoilu on palautettava kunniaansa. Se on luomista tässä ja nyt, todellisuuden muokkaamista todellisesta tarpeesta. Runoilu ei ole vain runon kirjoittamista, vaan myös lukemista - se on tilan antamista runoille, ilman valmista odotusta niiden tarjoamista korkealuokkaisista elämyksistä. Kun runoilemme, annamme kielen viedä ja suhtaudumme uteliaisuudella paikkoihin, jonne se meidät vie. Kriitikko ja kulttuuritoimittaja  Vesa Rantama  (s. 1983) sanoo joskus haaveilleensa lyyrikkoudesta mutta runojen lukija hänestä tuli, ja intohimoinen tulikin. Se käy hyvin selville hänen vasta ilmestyneestä kirjastaan Runominän vuosi. A laotsikko tarkentaa kirjan esseekokoelmaksi. Alun sitaattini kertoo Rantaman päämäärän. Runoutta rakastava haluaa runolle lisää lukijoita ja julkista tilaa. Kun itse on kokenut väkevästi runouden merkityksen elämässään, toivoisi, että toise...

  Viestit kulkevat kuuman ja kylmän maan väliä   Katja seutu: Runoilijan veisu. WSOY 2026. 81 s. Tästä lähtee kuuman maan veisu ja kylmän maan. / Sinä olet Kedarin teltoissa ja Mesekissä, / minä Munkkivuoressa / ja varsinaissuomalaisessa pikkukylässä. / Sinä vieraiden keskuudessa, / minä vieraiden keskuudessa. / Meidän laulumme lähtee tästä. Katja Seudun (s. 1973) viides runokokoelma Runoilijan veisu  kertoo heti ensimmäisessä runossaan, mistä siinä on kyse. Runon puhuja ja puhuteltava ovat molemmat "laulajia" mutta paikallisesti ja ajallisesti kaukana toisistaan. Tarkkaan ottaen toinen on tämän päivän suomalainen runoilija, toinen Raamatun psalmilaulaja. Kokoelman kansiliepeestä selviää, miksi runoilija on ryhtynyt viestienvaihtoon psalmilaulajan kanssa: Katja Seutu on ollut muokkaamassa Psalmien kirjaa nykysuomeksi. Lienee kuitenkin paikallaan lainata jo alkuun muuatta toistakin runoa: Luuletko, että kirjoitan näitä uskonnollisista syistä? / En, vaan inhimillisistä. Ei ...