Kirjareppu

  Kipeä sukutarina vie väkisin mukanaan   Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach (Farväl till Panic Beach, 2024). Suom. Outi Menna. Tammi 2026. 406 s. Hyvästi Panic Beach on jo neljäs  Sara Stridsbergiltä (s. 1972) suomennettu romaani mutta minulle ensi tutustuminen yhteen Ruotsin merkittävimmistä nykykirjailijoista. Stridsbergin aiempien romaanien Unelmien tiedekunta , Niin raskas on rakkaus ja Rakkauden Antarktis tavoin myös Hyvästi Panic Beach  on  Outi Mennan suomennos . Stridsbergiä ennestään lukenut löytää uudesta romaanista varmasti kiinnostavia yhtymäkohtia kirjailijan aiempaan tuotantoon. Toisaalta tuore tuttavuus on aina tutkimusmatkan kaltainen. Ei tiedä, mitä tulee vastaan ja kuinka siihen pitäisi suhtautua. Minulle Stridsbergin Panic Beach on senlaatuinen kokemus, että ilmoittaudun oikopäätä seuraavaankin retkikuntaan. JOS HUOMAAT OLEVASI UMPIKUJASSA, palaa vain takaisin alkuun, on vanhan merimiehen elämänohje kouluikäiselle kert...

  Lähentyminen kielletty!   Ann-Luise Bertell: Halun ja surun maa (Skuggas, 2025). Suom. Vappu Orlov. Karisto 2026. 223 s. Suomenruotsalainen näyttelijä-ohjaaja ja kirjailija  Ann-Luise Bertell (s. 1971) nousi lukevan yleisön tietoon erityisesti  Botnia- trilogiallaan. Sen  toinen osa Heiman (suom.  Oma maa ) oli vuonna 2020 ehdolla sekä Finlandia - että Runeberg- palkinnolle .  Trilogia perustuu kirjailijan äidin- ja isänpuoleisen suvun vaiheisiin ja sijoittuu pääosiltaan ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Samoilla seuduilla eletään myös Bertellin uusimmassa romaanissa  Halun ja surun maa. Tällä kertaa Bertell on kertonut romaaninsa lähteneen liikkeelle erään vanhan vöyriläisnaisen muistoista.  Vanhus oli kertonut myös Pohjanmaalle sodan aikana perustetuista vankileireistä ja niistä maatiloille avuksi toimitetuista neuvostovangeista. Vaikka oli kiellettyä olla minkäänlaisissa läheisemmissä tekemisissä vihollisvankien kanssa, jossakin tapau...

  Hätähuuto luonnonmetsien puolesta   Timo Siivonen: Aarin aarniometsät. Jäähyväissanakirja Etelä-Suomen luonnonmetsille. Opus Nemus 2026. 296 s. Tavoite:  valokuvata metsä ilman ihmisen läsnäoloa. Näyttää se sellaisena kuin se olisi, jos ihminen ei olisi milloinkaan astunut sinne polkujaan tekemään. Tietokirjailija ja luontokuvaaja  Timo Siivosen essee-ja valokuvakirjan Aarin aarniometsät alaotsikko tarkentaa teoksen keskittyvän hyvästelemään Etelä-Suomen sirpaleiset luonnonmetsärippeet. Kun jo lähtökohta on haikea, ei ihme, että kirjan vaikuttava kuvitus ja kantaaottavat tekstit johdattelevat nopeasti mukaansa jäähyväistunnelmiin. Jollain lailla vakavoiduin jo siitä, kun alkulehti ilmoittaa teosta painetun 450 numeroitua kappaletta ja kirjani olevan numero 414, ja kun tekijä esittää loppusivuilla anteeksipyynnön Ips typografukselle eli kirjanpainajakuoriaiselle sen kodin ja työmaiden turmelusta tämänkin painotuotteen takia, minäkin tunnen olevani osasyyllinen. Kir...

  Vanha taiteilijapariskunta muutoksen kynnyksellä   Kristiina Wallin: Laituri. S&S 2026. 288 s. Kun luen jonkun muun muistoja, tuntuu kuin hänen kokemuksensa olisivat osittain minun. Jonkun muun lapsuuspäivien valo saattaakin olla minun valoani. Huoneet, joissa joku toinen vietti loputtomia iltapäiviä, ovat tuttuja, vaikka itse rakennukset ovat vieraita. Mietteet ovat Kristiina Wallinin (s. 1971) romaanista Laituri  ja silti kuin omiani. Juuri tuolta minusta tuntuu, kun luen Wallinin toisen proosateoksen vanhasta taiteilijapariskunnasta Hannasta ja Einarista ja heidän loppukesästään ja syksystään rakkaassa merenrantatalossa ennen kerrostaloasuntoon muuttoa. Kahdeksankymmenen ikävuoden tietämissä olevan avioparin voimat ja terveys eivät enää riitä talosta ja puutarhasta huolehtimiseen, mutta niistä luopuminen on vaikeaa. Einar tahtoisi irrottaa keittiön kynnyksen ja pakata sen mukaan. Siihen on painunut askelmerkki, hän sanoo. Hän sanoo pelkäävänsä eksymistä, jos ei ...

  Nuorukainen etsii vastausta äitinsä vaiteliaisuuteen   Gaël Faye: Jakaranda (Jacaranda, 2024). Suom. Einari Aaltonen. Otava 2026. 215 s. Ranskalais-burundilaisen kirjailijan ja muusikon Gaël Fayen (s. 1982) omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuva esikoisromaani Pienen pieni maa ilmestyi suomeksi kuutisen vuotta sitten mutta on edelleen mielessäni. Siinä ranskalaisen isän ja ruandalaisen tutsiäidin 10-11-vuotias poika joutuu kotikaupungissaan Burundin Bujumbarassa kohtaamaan sisällissodan sen kaikkine mielettömyyksineen ja julmuuksineen. Uusin Faye-suomennos Jakaranda jatkaa saman aihepiirin parissa sillä erolla, että tällä kertaa romaanin tapahtumat sijoittuvat Ranskaan ja Ruandaan ja käsiteltävänä on Ruandassa vuonna 1994 tapahtunut kansanmurha. Romaaneissa on muutoinkin paljon yhtäläisyyksiä, vaikka aikaperspektiivi on nyt huomattavasti pitempi ja minäkertoja-päähenkilö ehtii varttua 12-vuotiaasta yli kolmikymppiseksi mieheksi. Kun tietää teoksen olleen ilmestyessään ehdolla ...

  Paljon muutakin kuin surukirja   Siri Hustvedt: Haamutarinoita (Gost Stories, 2026). Suom. Cristina Sandu. Otava 2026. 345 s. Tässä talossa kummittelee, sitä asuttaa haamu, jonka Paul ja minä loimme yhdessä, tuo "me" jota ei ole enää olemassa, ei ainakaan nykyhetkessä. Se on kuitenkin tunkeutunut kaikkiin huoneisiin. Se on menneisyyden halaava, koskettava, rakasteleva, naurava, lohduttava, riitelevä, hiljaa puhuva kaksoishahmo, joka viljelee vain "meille" tuttuja vitsejä ja viittauksia. Siri Hustvedtin (s. 1955) Haamutarinoita- teos alkoi syntyä pian sen jälkeen, kun hänen miehensä Paul Auster kuoli 30. huhtikuuta 2024. Kuuluisa yhdysvaltalainen kirjailijapariskunta oli elänyt yhdessä 43 vuotta. Kolme päivää aiemmin Paul oli sanonut haluavansa palata haamuna. Kerron haamutarinoita , kirjoittaa Siri. Olemme tottuneet puhumaan suruprosessista viisivaiheisena surutyönä, jonka viimeinen vaihe hyväksyminen on ymmärretty surun yli pääsemiseksi. Kirjallisuustieteen lisäk...