Kirjareppu

Kirjailija tekee selvää Venäjästään Mihail Šiškin: Sota vai rauha. Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä. Suom. Sirpa Hietanen. WSOY 2023. 222 s. Venäläinen kirjailija Mihail Šiškin   (s. 1961) on asunut perheineen jo pitkään Sveitsissä eikä suunnittele tällä haavaa palaavaansa Venäjälle. Se onkin viisasta, siinä määrin suoraan ja terävästi  Šiškin on puhunut ja kirjoittanut synnyinmaastaan. Erinomainen esimerkki kirjailijan suorapuheisuudesta on alkuvuodesta suomeksi ilmestynyt esseekokoelma  Sota vai rauha . Sen saksankielinen alkuteos on vuodelta 2019, joten pääosin kokoelma on syntynyt ennen Ukrainan sotaa. Mutta vaikka tuoreita ovat ilmeisesti vain esipuhe ja jälkisanat, teos on kuin tähän päivään kirjoitettu. MITEN ON MAHDOLLISTA, ettei valtaosa venäläisistä reagoi juuri mitenkään johtajansa käynnistämään "erikoisoperaatioon"? Joitain vastauksia kysymykseeni tarjosi jo  Svetlana Aleksijevitšin Afganistanin sotaa käsittelevä dokumenttiromaani Sinkkipojat (Kirjareppu 13.2.20

  Näkyjä maailman synnystä hamaan loppuun saakka Jussi Hyvärinen: Olduvain rotko. Kulttuurivihkot 2022. 66 s. Hitaasti maa liikkuu, parahtelee ja ulvoo, / hitaasti ryömivät kivet, kierivät luut esiin, / hitaasti kaivautuvat esi-isät huokaavasta paahtuneesta maasta, / hitaasti syntyvät kuolleista elämään ja katsovat sinua silmiin. Joensuulaisen runoilijan ja kirjastonhoitajan  Jussi Hyvärisen (s. 1973) toinen runokokoelma Olduvain rotko lähtee liikkeelle jyrkkäseinämäisestä laaksosta, joka sijaitsee Itä-Afrikan hautavajoamassa Tansaniassa. Olduvain rotko on merkittävä esihistoriallinen kaivauskohde, ja sitä pidetään ihmiskunnan alkukotina. Osip Mandelštamista väitelleen Hyvärisen mukaan runojen taustalta löytyy venäläisten modernistien koulukunta, akmeistit, ja sen piirissä vaikuttanut adamismi. Adamistit halusivat kuvata maailmaa Aadamin silmin, tuoreena ja vastasyntyneenä, ja samaa tavoittelee onnistuneesti myös Jussi Hyvärinen. KOKOELMAN ENSIMMÄINEN OSASTO on omistettu Aadamille ja

"Erikoisoperaatio" Afganistanissa  Svetlana Aleksijevitš: Sinkkipojat (Tsinkovyje maltšiki, 1991). Suom. Pauli Tapio. Tammi 2023. 431 s. Valkovenäläisen, nykyään Berliinissä asuvan nobelistin  Svetlana Aleksijevitšin  (s. Ukrainassa 1948) romaani  Sinkkipojat  on niin rajua luettavaa, että iltamyöhäiseen en sitä suosittele. Pakolliseksi kyllä. Aleksijevitš on kirjoittanut sodasta kaunistelematta ennenkin mm. romaanissa Sodalla ei ole naisen kasvoja (uusi laajennettu laitos ja suomennos 2017) , mutta lukemisen tuskallisuus tuplaantuu, kun Sinkkipoikien sota eli  Neuvostoliiton Afganistanissa vuosina 1979-1989 käymä "matalan intensiteetin konflikti" vertautuu jatkuvasti Ukrainassa paraikaa suoritettavaan "sotilaalliseen erikoisoperaatioon". TOIMITTAJAKSI KOULUTTAUTUNEEN Aleksijevitšin ns. yhteisöromaanit on kaikki tehty samalla tekniikalla. Myös romaaninsa Tšernobylista nousee rukous (suom. 2000) ja Neuvostoihmisen loppu (suom. 2018) kirjailija on rakenta

  Näin meistä tuli juurettomia    Maria Turtschaninoff: Suomaa (Arvejord, 2022). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Tammi 2022. 371 s. Muuan sotamies valtakunnan länsiosasta oli palkaksi uskollisesta palveluksestaan päässyt kruunun torppariksi. Hän purjehti meren yli vastaperustettuun Kokkolan kaupunkiin, vaelsi pitkin joenvartta ja tuli pieneen kylään. -- Kaukana pitäjän itäisimmässä kolkassa oli maa, joka oli sotamiehen raivata viljeltäväksi. Hän tiesi, että tupa hänen täytyisi rakentaa itse, mutta se ei häntä haitannut. Maria Turtschaninoffin (s.1977) ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani, sukutarina Suomaa,  alkaa 1600-luvulta ja päättyy meidän päiviimme.  Runsaasti lukijoita ja käännösoikeuksia kerännyt romaani ei kuitenkaan ole ihan tavanomainen sukusaaga.  Yritin aluksi pitää henkilöistä lukua jopa jonkinlaista sukupuuta tehden, kunnes huomasin projektini mahdottomuuden. Päärooli romaanissa on maatilalla, Nevabackalla.   Tilaa asuttavat ja hoitavat ihmiset vaihtuvat ja unohtuvat vuo

  Vimmainen tilitys kirjailijuuden ja äitiyden yhteen sovittamisen vaikeudesta    Elin Cullhed: Euforia. Romaani Sylvia Plathista (Eufori: en roman om Sylvia Plath, 2021). Suom. Laura Kulmala. Atena 2022. 331 s. Olin saanut kaiken, mitä olin toivonut. Pian olisin saavuttanut plathilaisen unelmani: Kaksi lasta neljästä. Kirjoittava mies. Kirjoittava minä. Apurahansaaja. Äiti toisella puolella maailmaa. Että minulla olikin otsaa kulkea ympäriinsä ja nähdä kaikki toisessa valossa! Miksi kalastelin kuoleman synkissä vesissä? Mitä oikein tein siellä, minä koinsyöjä, minä vanha kala? Ryhdistäydy ja raivaa vesakko itsestäsi, karista pois päiviesi raskaus. Olin tässä, olin englantilainen, terve ja vahva ja raskaana. Kirjailijapariskunta  Sylvia Plath (1932-1963) ja Ted Hughes  (1930-1998) ovat muuttaneet  Yhdysvalloista Englantiin ja asettuneet Devonin pikkukaupunkiin Nort Tawtoniin. Sylvia odottaa toista lastaan ja haluaisi kiihkeästi jatkaa kirjailijanuraansa, mutta vaimon ja äidin rooli vie

Pietarilaisesta kommunalkasta turkulaiseen kerrostaloon  Anna Soudakova: Varjele varjoani. Atena 2022. 277 s. Häiden jälkeen Georgin äiti pakkasi tavaransa muutamaan matkalaukkuun ja muutti ystävänsä datšalle Hatsinan lähelle. Vera puolestaan muutti yhden matkalaukullisen kanssa hänen tilalleen huoneeseen, joka löytyi käpykahvaisen oven takaa. Seitsemän neliömetrin kotiin, joka oli täynnä piirityksen jälkeisistä raunioista löytyneitä huonekaluja ja tavaroita. Eletään vuotta 1982. Geotieteilijä Georgi ja taidehistoriaa opiskeleva inkeriläistaustainen Vera aloittavat yhteiselämänsä asuntolaksi muutetussa vanhassa yläluokkaisessa huoneistossa Leningradin sydämessä. K un Georgi on tutkimusmatkoillaan, Vera joutuu olemaan paljon kahdestaan pian syntyvän tyttärensä Ninan  kanssa, mutta yhteisöstä löytyy ystäviä ja auttajia. Neuvostoliiton hajoamisen myötä elämä kuitenkin vaikeutuu entisestään, ja kun presidentti Koivisto toivottaa inkeriläiset tervetulleiksi Suomeen, pariskunta päättää nouda