Tekstit

Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini

-
Kuva
  Mustaa huumoria ukrainalaiskirjailijalta  Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini (Smert postoronnego, 1996). Suom. Eero Balk. Otava 2006. 270 s. Venäjäksi kirjoittavan ukrainalaiskirjailijan  Andrei Kurkovin   (s. 1961) romaani Kuolema ja pingviini ilmestyi kohta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja saatiin suomeksi 2006. Nyt romaanista on otettu uusi painos, josta kertyvä tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Ukrainan sodan uhrien auttamiseen. Aiemmin romaani on mennyt minulta ohi. Valtakunnan päälehden suosituksesta tartuin kuitenkin uuteen tilaisuuteen, ja se kannatti. Kurkovin tarjoilema kuva sosialismista ja erityisesti sitä seuranneesta sekasorrosta hirvittää ja naurattaa. Kurkovia ei syyttä kiitellä mustan huumorin mestariksi. 1990-LUVUN ALUN KIOVAAN sijoittuva  Kuolema ja pingviini kertoo nelikymppisestä kirjailijanuraa havittelevasta yksineläjästä Viktorista. Kun kaupungin eläintarha on sosialismin kaaduttua jouduttu lakkauttamaan, Viktor on pelastanut sieltä hoidokikseen ja se
Lähetä kommentti
Lue lisää

Bernhard Schlink: Jäähyväisvärit

-
Kuva
  Petosta ja rakkautta  Bernhard Schlink: Jäähyväisvärit (Abschiedsfarben 2020). Suom. Oili Suominen. WSOY 2022. 244 s. Saksalaisen Bernhard Schlinkin (s. 1944) tuotannosta tulee ensimmäisenä mieleen romaani Lukija  (suom. 1998). Se lieneekin Schlinkin tunnetuin teos paitsi lukuisten käännöstensä myös  romaanista tehdyn elokuvan ansiosta. Schlink on usein käsitellyt teoksissaan Saksan lähihistorian kipupisteitä, mutta novellikokoelmassa  Jäähyväisvärit niihin palataan vain ensimmäisessä novellissa. Silti muissakin on tavalla tai toisella kyse petoksista ja itsepetoksista.   YLEENSÄ PÄÄHENKILÖ on jo ikävuosia kerännyt mies, vain kerran nainen. Henkilöt käyvät läpi läheisiä ihmissuhteitaan ja niissä hiertämään jääneitä asioita. Takana on hylkäämisiä ja eroja, ja jäähyväisiä on myös odotettavissa. Haikeuden ja kaiherruksen vastapainoksi tarjolla on myös rakkautta. Sitä ja viisauttaan jakavat Jäähyväisväreissä yleensä naiset. Heitä ei juurikaan kuvata muuten kuin ulkoisesti, mutta heidän
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tove Ditlevsen: Aikuisuus

-
Kuva
Nautinnolla on hintansa Tove Ditlevsen: Aikuisuus (Gift, 1971). Suom. Katriina Huttunen. S&S 2022. 222 s. Rakkaudessa on se hirveä puoli, että se tekee täysin välinpitämättömäksi kaikkia muita ihmisiä kohtaan,  sanoo minäkertoja tanskalaisen  Tove Ditlevsenin (1917-1976) romaanissa Aikuisuus maatessaan neljännen miehensä Victorin syleilyssä. Aikuisuus on Ditlevsenin omaelämäkerrallisen trilogian päätösosa. Edelliset olivat nimeltään Lapsuus ja Nuoruus . Kertojan aikuisuutta edetään romaanissa kuitenkin vain kymmenisen vuotta, hänen paristakymmenestä ikävuodestaan noin kolmekymppiseksi, ja sinäkin aikana aikuisuus tuntuu nuoren Toven elämää ajatellen enemmän tai vähemmän ironiselta luonnehdinnalta. Tanskan kielessä romaanin nimi Gift merkitsee myrkkyä ja naimisissa oloa, ja juuri tämän kaksoismerkityksen ympärille kietoutuvat romaanin tapahtumat. ROMAANIN AVAUKSESSA kirjailijanuransa alussa oleva kertoja elää epätyydyttävässä ensimmäisessä avioliitossaan. Porvarillinen liitto huo
Lähetä kommentti
Lue lisää

Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät

-
Kuva
  Elämää kolonialismin kurimuksessa  Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät (Afterlives, 2020). Suom. Einari Aaltonen. Tammi 2022. 339 s. Vuoden 2021 kirjallisuuden Nobelin sai Sansibarissa syntynyt mutta Britanniaan poliittisena pakolaisena emigroitunut ja englanniksi kirjoittava Abdulrazak Gurnah (s. 1948). Gurnahin syntyessä Sansibar oli Britannian siirtomaata mutta itsenäistyi 1960-luvulla. Itsenäistymistä seurasi kuitenkin vallankumous, ja olot olivat pitkään rauhattomat vielä yhdistyneen Tansanian tasavallan syntymisen jälkeenkin. Joutuessaan jättämään kotimaansa Gurnah oli 18-vuotias.  Postkoloniastisen kirjallisuuden professorina toiminut tuottelias kirjailija sai ansaitsemaansa huomiota vasta palkitsemisensa myötä. Nobelistin ensimmäinen romaanisuomennos Loppuelämät  on tuoreinta, parin vuoden takaista ja ilmeisesti hyvin tyypillistä Gurnahia. Ainakin siihen sopivat hyvin palkintokomitean kiitokset "tinkimättömästä ja intohimoisesta tunkeutumisesta kolonialismin vaikutuksiin sek
Lähetä kommentti
Lue lisää

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

-
Kuva
  Tutki, rakasta ja taistele  Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani (The Signature of All Things, 2013). Suom. Taina Helkamo. Gummerus 2022. 576 s. Omakohtaisella teoksellaan  Eat Pray Love  (2006)   ja siitä filmatulla elokuvalla menestykseen noussut   yhdysvaltalainen  Elizabeth Gilbert  (s. 1969) tuntuu ehkä aluksi suunnistaneen historiallisessa romaanissaan  Tämä kokonainen maailma  aivan toiseen suuntaan. Kun tätä vauhdikkaasti kerrottua ja keväällä suomeksi saatua (kiitos Taina Helkamon ) romaania on kuitenkin lukenut pitemmälle, ensivaikutelmaa joutuu tarkistamaan. Vaikka liikutaan 1800-luvulla, nytkin on kyse naisen vapaudesta järjestää elämänsä haluamallaan tavalla ja runsaan ja rönsyilevän romaanin monet aiheet ja teemat osoittautuvat yllättavän nykyaikaisiksi. ROMAANIN PÄÄHENKILÖ Alma Whittaker liukuu maailmaan Philadelphiassa uuden vuosisadan koitteessa tammikuussa 1800. Hänen isänsä Henry on tyypillinen self made man, Lontoosta Hollannin kautta Yhdysvaltoihin hakeut
Lähetä kommentti
Lue lisää

Riitta Konttinen: Tarinankertoja. Anni Swanin elämä

-
Kuva
  Anni Swan - nainen, äiti ja kirjailija  Riitta Konttinen: Tarinankertoja. Anni Swanin elämä. Siltala 2022. 437 s. Tottisalmen perillinen, Iris rukka, Pikku pappilassa, Ollin oppivuodet... Muistan hyvin Anni Swanin Koottujen kertomusten kansikuvatkin, niin hartaasti näiden nuortenkirjojen uusia painoksia luettiin ystäväpiirissäni 1950-luvun alussa. Ennen nuortenkirjoja  Anni Swan  (1875-1958) oli kuitenkin ehtinyt jo meritoitua satukirjailijana ja julkaissut useita satukokoelmia. Silti tuotteliaan kirjailijan elämä ei ollut vain tarinointia. Tietokirjailija ja taidehistorioitsija Riitta Konttisen (s. 1946) Anni Swanista laatima elämäkerta Tarinanakertoja  kertoo niin monitoimisesta naisesta, että hänen tarmoaan ja ehtivyyttään ei voi kuin ihmetellä. KIRJAILIJAN LÄHTÖKOHDAT olivat harvinaisen suotuisat. Swanin perhe osoittautuu tyttöjen kouluttamisen malliesimerkiksi. Anni Swanin syntyessä perheessä oli jo kuusi tytärtä, ja "samaa sorttia" tuli Annin jälkeen vielä kaksi, mu
2 kommenttia
Lue lisää

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni

-
Kuva
  Minä syytän...!  Édouard Louis: Kuka tappoi isäni (Qui a tué mon père, 2018). Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2022. 76 s. Kolmannessa suomennetussa teoksessaan  Kuka tappoi isäni ranskalainen Èdouard Louis  (s. 1992) hyökkää vallanpitäjien väärinkäytöksiä vastaan samalla kiihkeydellä kuin maanmiehensä Émile Zola aikanaan ns. Dreyfusin tapauksessa . Zolan 1898 julkaistun syytekirjelmän  J'accuse...! Minä syytän...! kohteena olivat keksittyjen todisteiden tehtailijat. Louis heristää nyrkkiä 2000-luvun ranskalaispoliitikoille ja vaatii heitä tilille isänsä kohtalosta. Édouard Louis on kirjoittanut isästään jo omaelämäkerrallisessa esikoisromaanissaan  Ei enää Eddy (suom. 2019), eikä suinkaan silloin lämpimästi.  Herkkä, tyttömäinen ja koulumenestyksestään huolehtiva poika on  oppimattomalle, juopottelevalle ja tappelevalle työläismiehelle häpeä ja kauhistus. Tosi mies ei piittaa koulutuksesta, vaan rettelöi ja rähinöi, iskee naisia ja vihaa homoja ja maahanmuuttajia.  Pääsy Pariisiin o
Lähetä kommentti
Lue lisää