Kirjareppu

  Riisivanukas ja totuuden hetki  Karolina Ramqvist: Leipää ja maitoa (Bröd och mjölk, 2022). Suom. Laura Kulmala. Gummerus 2024. 267 s. Ruskistunut pinta oli kuin ohut nahka pehmeän sisuksen päällä. Se halkesi, kun työnsin veitsen vanukkaaseen. Leikkasin ensin tyttärelleni ja sitten itselleni. Nappasin haarukallani oitis pikku palasen ja työnsin sen suuhuni. Tyttäreni katseli minua, kun aloin syödä, ja tunsin riisivanukkaan haalean lämmön leviävän sisälleni. Karolina Ramqvistin (s. 1976) muistelmateoksen Leipää ja maitoa  minäkertoja asuu tyttärensä kanssa kahden. Tytär on päiväkodissa, ja kertoja on päättänyt valmistaa hänelle isovanhempiensa herkkuruokaa riisivanukasta. Kertoja kuvittelee, miten ihastunut tytär on yllätyksestä, mutta kun tyttö ei suostu edes maistamaan vanukasta, äiti menettää malttinsa ja ruokailusta tuleekin katastrofi.    Samantyyppisiä kohtauksia on varmasti näytelty jokaisessa lapsiperheessä. Ramqvistin muistelmassa kuvattu tapahtuma on kuitenkin käänteentekevä

Mistä hän puhuu? - Juha Seppälä Paavo Rintalan tuotannon äärellä   Juha Seppälä: Rintalaa lukiessa. Siltala 2024. 188 s. Hänellä on hirvittävän laaja ja epätasainen tuotanto. Vähän väliä - -[hän] saarnaa, vie kertojalta suunvuoron, käyttäytyy huonosti. Hän on vanhakantainen, raamatullinen ja keskiaikainen kirjailija. Hän puhuu perheyhteydestä, köyhyydestä, yksinkertaisesta elämästä ja Jumalasta. Hän puhuu kauneudesta. Hän tavoittelee kosketusta pyhään. Mistä hän puhuu? Juha Seppälä (s.1956) kertoo tuoreessa esseekirjassaan  Rintalaa lukiessa  kiinnostuneensa Paavo Rintalasta  (1930-1999) jo opiskeluaikanaan. 1980-luvulla kirjailijat aloittivat yhteydenpidon, joka kesti Rintalan kuolemaan saakka. Ikäero oli suuri, mutta kirjailijat olivat samanhenkisiä ja arvostus oli molemminpuolista. Alkusanoissaan Seppälä luonnehtii teostaan väljän esseistiseksi, ei tieteelliseksi. Rintalan henkilöhistoriaa tulee esiin vain sen verran, kuin hänen fiktiivisistä teoksistaan, kirjeistään ja puhelinkesk

  Miltä omakehu haisee  ja muita ihmisenkokoisia kysymyksiä     Markku Envall: Rajan kahta puolta ja muita esseitä. WSOY 2024. 232 s. Markku Envallin (s. 1944) aforismit ja esseet ovat aina olleet mieluista luettavaani. Rajan kahta puolta on Envallin kymmenes esseekokoelma, ja nautin siitä kuin vanhan tutun seurasta. Melkein kuulen puhujan, kun hän tarinoi aluksi kirjallisuusaiheista ja sitten erilaisista elämäämme kuuluvista ilmiöistä. Kevyt alkupala kirjallisuutta käsitteleviin esseisiin on  Tuoli ja lamppu. Siinä kirjoittaja tarkastelee ensin lukemisnautintoon vaikuttavia ulkoisia tekijöitä ja sitten itse lukemiseen liittyviä ilmiöitä. Lukemisen kuninkuuslaji on tietysti painetun kirjan lukeminen.  Siihen verrattuna lehdenluku on kuin kävisi ruotsinlaivan buffetissa, jossa maistelee haarukan ja lusikan kärjellisen jokaisesta vadista ja kulhosta. Kirjoittaja tähdentää, että lehtijutuilla on kyllä tehtävänsä ja arvonsa, mutta ne vaihtuvat ja unohtuvat nopeasti. Hyvä romaani tempaa muk