22. helmikuuta 2020
Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia (Bednyje rodstvenniki 1993 & Sonetška 1995). Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2019. 187 s.
Köyhiä sukulaisia on venäläisen Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) ensimmäinen julkaistu teos. Äskettäin ilmestyneessä suomenkielisessä laitoksessa on kahdeksan novellin lisäksi vielä alkujaan pienoisromaanina ilmestynyt Sonetška, joka sopiikin mainiosti joukon jatkoksi.
Mikäli Ulitskajan teokset eivät ole jo entuudestaan tuttuja, kannattaa viimeistään nyt aloittaa tutustuminen nykyvenäläisen kärkinimen tuotantoon. Alun perin geneetikoksi valmistunut Ulitskaja työskenteli ensin Moskovan yliopiston perinnöllisyystieteilijänä mutta joutui erotetuksi työpaikaltaan osallistuttuaan maanalaisten julkaisujen levittämiseen.
Ulitskaja on sittemminkin ottanut aktiivisesti osaa poliittiseen keskusteluun, mutta esimerkiksi Köyhien sukulaisten novellit ovat poliittisista pistoistaan huolimatta ennen kaikkea tarkkasilmäisen psykologin luomuksia.
JO NOVELLIEN NIMET paljastavat, että Ulitskajalle tärkeitä ovat henkilökuvat ja ihmissuhteet: Onnelliset, Köyhiä sukulaisia, Bronka, Laukku-Genele, Buharan tytär, Gulja...
Monissa novelleissa henkilöillä on juutalainen tausta, vaikka uskonnolliset perinteet ovat neuvostoajalla hiutuneet jo lähes näkymättömiin. Päähenkilöt ovat yleensä tyttöjä ja naisia, mutta Ulitskaja kuvaa paneutuen myös heidän elämänkulkuunsa vaikuttavia miehiä.
Novellien henkilöt elävät pääosin niukkuudessa tai suoranaisessa ahdingossa. Ulitskaja ei kuitenkaan kirjoita heistä säälittäviä. Heissä on kurjuudessaankin jonkinlaista salaperäistä valoa ja voimaa tai herkullista, viisasta viekkautta toisin kuin hyväosaisten koreilevassa itsetyytyväisyydessä.
Kun vähäosainen kohtaa onnen, se on aina ihme ja ikuisen kiitollisuuden aihe. Ulitskajan naiset pitävät kiinni onnellisuudestaan vielä onnen lähteen kuivuttuakin ja ovat siksi ympäristölleen suuri ihmetyksen - ja kateuden - aihe. Jopa hylättyinä Ulitskajan kuvattavat saattavat sopeutua uusiin järjestelyihin kuin luonnonilmöihin.
RAKKAUS ON novellien teemoista näkyvin. Monet suhteista ovat senluontoisia, että ne on paras pitää salaisuutena, mutta naimakauppojakin tehdään.
Kun intohimo leimahtaa, se ei katso osapuolten ulkonäköä, ikäeroa, kansallisuutta tai asemaa. Teinityttö rakastuu seitsenkymppiseen, juutalainen majuri nai uzbekkikaunottaren, iloluontoinen "valiovanhus" viettelee ystävättärensä pojan, ja värikkäästä elämästään tunnettu professorska viettää poikansa luokkatoverin kanssa tulisia aamuöitä.
Ja kaikki tapahtuu keveästi ja luontevasti. Ei tunnontuskia, ei syyllisyyttä. Pelkkää iloa ja nautintoa!
Ulitskajan henkilöihin on mahdotonta suhtautua tuomitsevasti. Heidän elämänsä on tai on ollut tavalla tai toisella sen verran ahdasta, koettelevaa ja köyhää, että he ansaitsevat hetken onnensa. Ajattelematon, vaistonvarainen heittäytyminen tekee heistä eläviä ja kiinnostavia ja samalla tosia ja huvittavia.
NOVELLIEN HENKILÖKUVAT ovat realistin maalaamia. Kaunottariakin Ulitskajan naisten joukossa on, mutta enemmän tarjolla on arkisia ja poikkeavia kasvonpiirteitä, ruumiinrakenteita, käytöstapoja ja vaateparsia. Ne eivät kuitenkaan estä henkilöitä hehkumasta merkillistä sisäistä salaperäisyyttä, kuten avausnovellin Onnelliset vanha pariskunta Berta ja Matias tai päätöskertomuksen nimihenkilö Sonetška.
Kaukana sosialistisen realismin kiiltokuvataiteesta ovat myös Ulitskajan moniaistimelliset ympäristö- ja elämäntapakuvaukset. Asuinympäristöt ovat täynnä sokkeloita ja sopukoita, hoitamattomia pihoja ja ränsistyneitä rakennuksia, uteliaita silmäpareja, salamyhkäisyyttä, rähinää ja räimettä. Mutta ihmissuhteet eivät katkea, vaikka sinkuvat, ja naapuriapu toimii - hyvässä ja pahassa.
Ulitskaja saattaa värittää ja liioitella novelliensa henkilöitä ja kohtauksia, mutta ei koskaan räiski yli tai ohi uskottavuuden.
Totta kai yksihuoltaja Simka raivostuu, kun saa kuulla 14-vuotiaan tyttärensä olevan raskaana: Hänen kiljuntansa ja ulinansa volyymi kuuroutti kaikkeen tottuneen Kollilankylän, joksi pihaa romanttisesti kutsuttiin. Simkan kopperossa esitetyn kohtauksen partituuri sisälsi kaikille tuttujen venäjänkielisten ja käsittämättömien jiddišinkielisten kirousten ohella monivivahteisia "aaa"- "ooo"- ja "uuu"-vokaaliosuuksia, lasinkilinää ja metalliastioiden kolinaa, erinäisten huonekalujen rikkiräsähtelyjä ja korvapuustien paukahduksia.
Mutta kun naapurit rientävät hätiin, Simkakin ymmärtää, että kaikillehan sellaista sattuu, eikä moisen takia nyt tuolla lailla kannattanut riehua.
KERTOMUSTEN HUUMORI syntyy Ulitskajan taiturimaisesta kielestä, verrattomasta ihmistuntemuksesta ja salaviisaista silmäniskuista, ja niin omintakeista kuin Ulitskajan kertomataide onkin, siinä on paljon myös venäläisten klassikkojen henkeä.
Arja Pikkupeuran taitavan suomennoksen ansiosta Köyhien sukulaisten kohtaloita lukee joka rivistä nauttien.
Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia
Hurmaavia vierailuja venäläiseen arkeen ja sielunelämään
Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia (Bednyje rodstvenniki 1993 & Sonetška 1995). Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2019. 187 s.
Köyhiä sukulaisia on venäläisen Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) ensimmäinen julkaistu teos. Äskettäin ilmestyneessä suomenkielisessä laitoksessa on kahdeksan novellin lisäksi vielä alkujaan pienoisromaanina ilmestynyt Sonetška, joka sopiikin mainiosti joukon jatkoksi.
Mikäli Ulitskajan teokset eivät ole jo entuudestaan tuttuja, kannattaa viimeistään nyt aloittaa tutustuminen nykyvenäläisen kärkinimen tuotantoon. Alun perin geneetikoksi valmistunut Ulitskaja työskenteli ensin Moskovan yliopiston perinnöllisyystieteilijänä mutta joutui erotetuksi työpaikaltaan osallistuttuaan maanalaisten julkaisujen levittämiseen.
Ulitskaja on sittemminkin ottanut aktiivisesti osaa poliittiseen keskusteluun, mutta esimerkiksi Köyhien sukulaisten novellit ovat poliittisista pistoistaan huolimatta ennen kaikkea tarkkasilmäisen psykologin luomuksia.
JO NOVELLIEN NIMET paljastavat, että Ulitskajalle tärkeitä ovat henkilökuvat ja ihmissuhteet: Onnelliset, Köyhiä sukulaisia, Bronka, Laukku-Genele, Buharan tytär, Gulja...
Monissa novelleissa henkilöillä on juutalainen tausta, vaikka uskonnolliset perinteet ovat neuvostoajalla hiutuneet jo lähes näkymättömiin. Päähenkilöt ovat yleensä tyttöjä ja naisia, mutta Ulitskaja kuvaa paneutuen myös heidän elämänkulkuunsa vaikuttavia miehiä.
Novellien henkilöt elävät pääosin niukkuudessa tai suoranaisessa ahdingossa. Ulitskaja ei kuitenkaan kirjoita heistä säälittäviä. Heissä on kurjuudessaankin jonkinlaista salaperäistä valoa ja voimaa tai herkullista, viisasta viekkautta toisin kuin hyväosaisten koreilevassa itsetyytyväisyydessä.
Kun vähäosainen kohtaa onnen, se on aina ihme ja ikuisen kiitollisuuden aihe. Ulitskajan naiset pitävät kiinni onnellisuudestaan vielä onnen lähteen kuivuttuakin ja ovat siksi ympäristölleen suuri ihmetyksen - ja kateuden - aihe. Jopa hylättyinä Ulitskajan kuvattavat saattavat sopeutua uusiin järjestelyihin kuin luonnonilmöihin.
RAKKAUS ON novellien teemoista näkyvin. Monet suhteista ovat senluontoisia, että ne on paras pitää salaisuutena, mutta naimakauppojakin tehdään.
Kun intohimo leimahtaa, se ei katso osapuolten ulkonäköä, ikäeroa, kansallisuutta tai asemaa. Teinityttö rakastuu seitsenkymppiseen, juutalainen majuri nai uzbekkikaunottaren, iloluontoinen "valiovanhus" viettelee ystävättärensä pojan, ja värikkäästä elämästään tunnettu professorska viettää poikansa luokkatoverin kanssa tulisia aamuöitä.
Ja kaikki tapahtuu keveästi ja luontevasti. Ei tunnontuskia, ei syyllisyyttä. Pelkkää iloa ja nautintoa!
Ulitskajan henkilöihin on mahdotonta suhtautua tuomitsevasti. Heidän elämänsä on tai on ollut tavalla tai toisella sen verran ahdasta, koettelevaa ja köyhää, että he ansaitsevat hetken onnensa. Ajattelematon, vaistonvarainen heittäytyminen tekee heistä eläviä ja kiinnostavia ja samalla tosia ja huvittavia.
NOVELLIEN HENKILÖKUVAT ovat realistin maalaamia. Kaunottariakin Ulitskajan naisten joukossa on, mutta enemmän tarjolla on arkisia ja poikkeavia kasvonpiirteitä, ruumiinrakenteita, käytöstapoja ja vaateparsia. Ne eivät kuitenkaan estä henkilöitä hehkumasta merkillistä sisäistä salaperäisyyttä, kuten avausnovellin Onnelliset vanha pariskunta Berta ja Matias tai päätöskertomuksen nimihenkilö Sonetška.
Kaukana sosialistisen realismin kiiltokuvataiteesta ovat myös Ulitskajan moniaistimelliset ympäristö- ja elämäntapakuvaukset. Asuinympäristöt ovat täynnä sokkeloita ja sopukoita, hoitamattomia pihoja ja ränsistyneitä rakennuksia, uteliaita silmäpareja, salamyhkäisyyttä, rähinää ja räimettä. Mutta ihmissuhteet eivät katkea, vaikka sinkuvat, ja naapuriapu toimii - hyvässä ja pahassa.
Ulitskaja saattaa värittää ja liioitella novelliensa henkilöitä ja kohtauksia, mutta ei koskaan räiski yli tai ohi uskottavuuden.
Totta kai yksihuoltaja Simka raivostuu, kun saa kuulla 14-vuotiaan tyttärensä olevan raskaana: Hänen kiljuntansa ja ulinansa volyymi kuuroutti kaikkeen tottuneen Kollilankylän, joksi pihaa romanttisesti kutsuttiin. Simkan kopperossa esitetyn kohtauksen partituuri sisälsi kaikille tuttujen venäjänkielisten ja käsittämättömien jiddišinkielisten kirousten ohella monivivahteisia "aaa"- "ooo"- ja "uuu"-vokaaliosuuksia, lasinkilinää ja metalliastioiden kolinaa, erinäisten huonekalujen rikkiräsähtelyjä ja korvapuustien paukahduksia.
Mutta kun naapurit rientävät hätiin, Simkakin ymmärtää, että kaikillehan sellaista sattuu, eikä moisen takia nyt tuolla lailla kannattanut riehua.
 |
| Ljudmila Ulitskaja. Kuva: Andras Kovacs |
Arja Pikkupeuran taitavan suomennoksen ansiosta Köyhien sukulaisten kohtaloita lukee joka rivistä nauttien.
Kommentit
Lähetä kommentti