30. tammikuuta 2020
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Reissunaisia ja muita oman tiensä kulkijoita
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Otava 2018. 440 s.
Mia Kankimäen (s. 1971) toinen kirja Naiset joita ajattelen öisin (2018) oli vähällä mennä minulta sivu suun. Se olisi ollut harmi, sillä olen lukenut tätä eri lajityyppejä onnistuneesti sekoittavaa teosta todella innostuneena.
Kankimäen kirja alkaa tunnustuksella: Minä olen M. Olen 43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia - eikä se liity mitenkään seksiin. Kankimäen yöllisten ajatusten kohteita, yönaisia, kuten kirjailija heitä nimittää, ovat eri aikoina ja eri tavoin perinteisistä rooleistaan rohkeasti irrottautuneet, esikuvalliset naiset. He ovat kirjailijoita, taiteilijoita, tutkimusmatkailijoita ja seikkailijoita, jotka ovat päättäneet seurata intohimoaan peloistaan ja ympäristönsä odotuksista ja mielipiteistä välittämättä.
Heitä on valtavan paljon, kokonainen verkosto, eikä valikointi ole ollut helppoa, mutta loppujen lopuksi kirja koostuu kolmesta suunnilleen yhtä pitkästä pääluvusta Afrikka, Tutkimusmatkailijat ja Taiteilijat.
ENSIN LENNETÄÄN AFRIKKAAN ihan konkreetisti. Kirjoittaja lähtee Afrikkaan mielessään Karen Blixen (1885-1962) ja hänen rohkeutensa.
Blixen matkusti vuonna 1914 tuoreena aviovaimona Brittiläiseen Itä-Afrikkaan eli nykyiseen Keniaan ja vietti siellä peräti 18 vuotta vakavista taloudellisista ja terveydellisistä vastoinkäymisistä huolimatta, ennen kuin palasi Tanskaan ja ryhtyi kirjailijaksi. Kankimäki lentää Kenian naapuriin Tansaniaan ja asettuu asumaan suomalaisen villieläintutkijan Ollin perheeseen maaseutukylään Arushan ulkopuolelle. Vaikka askelmerkit eivät heti ihan täsmää Karenin kanssa, lähietäisyydellä ollaan ja Blixen-seikkailu voi alkaa.
Kankimäen eloisa kerronta etenee vuoroin matkakokemuksia ja Blixen-tutkimuksia selostaen ja kommentoiden. Kirjoittajan havaintoja ja kokemuksia lukiessa tuntee liikkuvansa todellisessa Afrikassa eikä helpoksi ja miellyttäväksi räätälöidyllä parin viikon turistimatkalla. Kankimäen ihastuttavan itseironiset huomiot eurooppalaisen käypäläisen luuloista ja ennakkokäsityksistä huvittavat ja nolottavat.
Matkakertomuksen edetessä kertojan Blixen-kuva alkaa muuttua. Esikuvallisella yönaisella on myös pimeät puolensa, eikä kyse ole vain yläluokkaisesta elämäntavasta samppanjoineen ja kristalliastiastoineen. Kertoja ihmettelee mm. sitä, kuinka paratiisiinsa rakastunut Karen suorastaan haltioituu villieläinten tappamisesta. Karenissa taitaakin olla monta Karenia.
Kirjoittaja miettii, että ehkä Blixenilläkin oli oma ideaali-Blixeninsä, jota kohti hän pyrki. Sitä sentään voi edelleen pitää esikuvanaan: Ole rohkea. Ei haittaa, vaikka pelkäät. Pelaa niillä korteilla, jotka saat. Vaikka olisit sairas, voit silti elää täysillä. Jos menetät kaiken, ala kirjoittaa.
TUTKIMUSMATKAILIJOITAAN Kankimäki jäljittää mm. vihtiläisellä vintillä ja masennuksenparannusmatkalla Japanissa. Esiin astuu viisi rohkeaa ja omapäistä naista: brittiläiset Isabella Bird (1831-1904) ja Mary Kingsley (1862-1900), itävaltalainen Ida Pfeiffer (1797-1858), Belgiassa kasvanut Alexandra David-Néel (1868-1969) ja newyorkilainen journalisti Nellie Bly (1864-1922).
Naiset ovat jokaikinen omalla tavallaan äärimmäisen kiinnostavia. On pakko ihailla heidän rämäpäisyyttään matkustaa minimaalisella budjetilla ja tuon ajan matkantekovälineillä täysin tuntemattomille seuduille naisena ja ilman matkaseuraa. Samalla ihastelen heidän kekseliäisyyttään verhota "säädytön" matkustushimonsa luvallisina pidettyihin syihin.
Vanhapiika Isabella lähti "hoitamaan terveyttään" puolitoista vuotta kestävälle maailmanmatkalleen. Ida kasvatti ensin lapsensa aikuisiksi, jätti sitten miehensä ja lähti "käväisemään" Konstantinopolissa, jatkoi sieltä "pyhiinvaellusmatkalle" Jerusalemiin ja viettikin sitten lopun elämänsä joko matkoilla tai matkojaan valmistellen.
Naimaton Mary hoiti ensin tunnollisesti vanhempansa hautaan ja suuntasi sen jälkeen tutkimusmatkoille Länsi-Afrikan viidakoihin, eikä Afrikka jättänyt häntä sen jälkeen enää rauhaan. Alexandra hankkiutui parantamaan masennustaan Intiaan mutta jatkoikin sieltä eteenpäin, niin että matka venyi aviomiehen harmiksi vuodesta neljäksitoista. Nopealiikkeinen Nelli päätti päihittää Vernen kuuluisan Phileas Foggin ja kiersi maailman ympäri 72 päivässä mukanaan vain käsilaukullinen matkatavaroita.
Kankimäen matkailevat yönaiset kirjoittivat matkoistaan hittikirjoja, joilla rahoittivat seuraavia matkojaan, ja useimmilla oli tuliaisinaan monenlaista kiinnostavaa luonnon- tai kansatieteellistä materiaalia tutkijoille ja museoihin. Kirjat ja tiedonkeruu tukkivat tehokkaasti loppujenkin paheksujien suut.
Ja kaikista heistä Kankimäki puhuu kuin ystävistään: ihaillen, uskoutuen, tukea etsien, leikkiä laskien ja välillä toruskellenkin. Oliko pakko tarpoa viidakossa korsetissa! Pitikö pysytellä Kalliovuorilla niin perhanan säädyllisenä! Argh!
TAITEILIJOITA KÄSITTELEVÄ viimeinen pääluku nostaa lähitarkasteluun italialaiset naismaalarit Sofonisba Anguissolan (n.1532-1625), Laviania Fontanan (1552-1614) ja Artemisia Gentileschin (1593-n.1654) sekä lopuksi japanilaisen nykytaiteilijan Yayoi Kusaman (1929-), jonka värikkäät "täpläteokset" aiheuttivat joku vuosi sitten yleisöryntäyksen myös Helsingissä.
Vanhoista italialaisista naismaalareista eniten sivuja saa heistä kuuluisin Artemisia Gentileschi, jonka tunnetuimman teoksen, kirjan kuvasivuilta löytyvän Judit surmaa Holoferneen -maalauksen ei luulisi jättävän ketään kylmäksi. Muutenkin yömaalaareista lukiessa kannattaa maksimoida nautintonsa käyttämällä hyväkseen netin kuvatarjontaa.
Maalausten jäljitysretkillä ja yllättävillä löydöillä Kankimäki järjestää myös kirjansa viimeiseen päälukuun omakohtaisuutta ja seikkailullisuutta, mutta kerronnan intensiteetti on jo vaatimattomampi. Muutenkin aloin kirjan loppua kohden miettiä, olisiko ollut aiheellista kirjoittaa oma kirjansa eri maailmankolkkiin tutustuvista uteliaista reissunaisista ja heitä seuraavasta kertojasta ja oma kirjansa uhmakkaan intohimoisista naistaiteilijoista.
Yömaalarit kyllä murtautuivat reissareiden tapaan rohkeasti miesten reviirille, mutta eivät niinkään seikkailun- ja tiedonjanostaan kuin luomisen halustaan. Kirjan loppua kohden yhä tärkeämmäksi teemaksi alkavatkin nousta taiteilijuus, kirjailijuus, luomisen pakko ja vaikeudet niin kertojan omassa kuin hänen yönaistensakin elämässä.
Taidanpa ottaa oppia kirjalijasta ja lähestyä häntä kirjeitse:
Hyvä neiti M.
Kiitän lämpimästi yönaistenne mielenkiintoisesta seurasta.
Samalla toivon sydämestäni, että saisin ennen pitkää tilaisuuden tutustua kanssanne niihin moniin kiinnostaviin yötaiteilijoihin, jotka eivät tällä kertaa onnistuneet pääsemään järjestämällenne tutkimusmatkalle.
Ystävällisin terveisin, R.
Kankimäen kirja alkaa tunnustuksella: Minä olen M. Olen 43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia - eikä se liity mitenkään seksiin. Kankimäen yöllisten ajatusten kohteita, yönaisia, kuten kirjailija heitä nimittää, ovat eri aikoina ja eri tavoin perinteisistä rooleistaan rohkeasti irrottautuneet, esikuvalliset naiset. He ovat kirjailijoita, taiteilijoita, tutkimusmatkailijoita ja seikkailijoita, jotka ovat päättäneet seurata intohimoaan peloistaan ja ympäristönsä odotuksista ja mielipiteistä välittämättä.
Heitä on valtavan paljon, kokonainen verkosto, eikä valikointi ole ollut helppoa, mutta loppujen lopuksi kirja koostuu kolmesta suunnilleen yhtä pitkästä pääluvusta Afrikka, Tutkimusmatkailijat ja Taiteilijat.
ENSIN LENNETÄÄN AFRIKKAAN ihan konkreetisti. Kirjoittaja lähtee Afrikkaan mielessään Karen Blixen (1885-1962) ja hänen rohkeutensa.
Blixen matkusti vuonna 1914 tuoreena aviovaimona Brittiläiseen Itä-Afrikkaan eli nykyiseen Keniaan ja vietti siellä peräti 18 vuotta vakavista taloudellisista ja terveydellisistä vastoinkäymisistä huolimatta, ennen kuin palasi Tanskaan ja ryhtyi kirjailijaksi. Kankimäki lentää Kenian naapuriin Tansaniaan ja asettuu asumaan suomalaisen villieläintutkijan Ollin perheeseen maaseutukylään Arushan ulkopuolelle. Vaikka askelmerkit eivät heti ihan täsmää Karenin kanssa, lähietäisyydellä ollaan ja Blixen-seikkailu voi alkaa.
Kankimäen eloisa kerronta etenee vuoroin matkakokemuksia ja Blixen-tutkimuksia selostaen ja kommentoiden. Kirjoittajan havaintoja ja kokemuksia lukiessa tuntee liikkuvansa todellisessa Afrikassa eikä helpoksi ja miellyttäväksi räätälöidyllä parin viikon turistimatkalla. Kankimäen ihastuttavan itseironiset huomiot eurooppalaisen käypäläisen luuloista ja ennakkokäsityksistä huvittavat ja nolottavat.
Matkakertomuksen edetessä kertojan Blixen-kuva alkaa muuttua. Esikuvallisella yönaisella on myös pimeät puolensa, eikä kyse ole vain yläluokkaisesta elämäntavasta samppanjoineen ja kristalliastiastoineen. Kertoja ihmettelee mm. sitä, kuinka paratiisiinsa rakastunut Karen suorastaan haltioituu villieläinten tappamisesta. Karenissa taitaakin olla monta Karenia.
Kirjoittaja miettii, että ehkä Blixenilläkin oli oma ideaali-Blixeninsä, jota kohti hän pyrki. Sitä sentään voi edelleen pitää esikuvanaan: Ole rohkea. Ei haittaa, vaikka pelkäät. Pelaa niillä korteilla, jotka saat. Vaikka olisit sairas, voit silti elää täysillä. Jos menetät kaiken, ala kirjoittaa.
TUTKIMUSMATKAILIJOITAAN Kankimäki jäljittää mm. vihtiläisellä vintillä ja masennuksenparannusmatkalla Japanissa. Esiin astuu viisi rohkeaa ja omapäistä naista: brittiläiset Isabella Bird (1831-1904) ja Mary Kingsley (1862-1900), itävaltalainen Ida Pfeiffer (1797-1858), Belgiassa kasvanut Alexandra David-Néel (1868-1969) ja newyorkilainen journalisti Nellie Bly (1864-1922).
Naiset ovat jokaikinen omalla tavallaan äärimmäisen kiinnostavia. On pakko ihailla heidän rämäpäisyyttään matkustaa minimaalisella budjetilla ja tuon ajan matkantekovälineillä täysin tuntemattomille seuduille naisena ja ilman matkaseuraa. Samalla ihastelen heidän kekseliäisyyttään verhota "säädytön" matkustushimonsa luvallisina pidettyihin syihin.
Vanhapiika Isabella lähti "hoitamaan terveyttään" puolitoista vuotta kestävälle maailmanmatkalleen. Ida kasvatti ensin lapsensa aikuisiksi, jätti sitten miehensä ja lähti "käväisemään" Konstantinopolissa, jatkoi sieltä "pyhiinvaellusmatkalle" Jerusalemiin ja viettikin sitten lopun elämänsä joko matkoilla tai matkojaan valmistellen.
Naimaton Mary hoiti ensin tunnollisesti vanhempansa hautaan ja suuntasi sen jälkeen tutkimusmatkoille Länsi-Afrikan viidakoihin, eikä Afrikka jättänyt häntä sen jälkeen enää rauhaan. Alexandra hankkiutui parantamaan masennustaan Intiaan mutta jatkoikin sieltä eteenpäin, niin että matka venyi aviomiehen harmiksi vuodesta neljäksitoista. Nopealiikkeinen Nelli päätti päihittää Vernen kuuluisan Phileas Foggin ja kiersi maailman ympäri 72 päivässä mukanaan vain käsilaukullinen matkatavaroita.
Kankimäen matkailevat yönaiset kirjoittivat matkoistaan hittikirjoja, joilla rahoittivat seuraavia matkojaan, ja useimmilla oli tuliaisinaan monenlaista kiinnostavaa luonnon- tai kansatieteellistä materiaalia tutkijoille ja museoihin. Kirjat ja tiedonkeruu tukkivat tehokkaasti loppujenkin paheksujien suut.
Ja kaikista heistä Kankimäki puhuu kuin ystävistään: ihaillen, uskoutuen, tukea etsien, leikkiä laskien ja välillä toruskellenkin. Oliko pakko tarpoa viidakossa korsetissa! Pitikö pysytellä Kalliovuorilla niin perhanan säädyllisenä! Argh!
TAITEILIJOITA KÄSITTELEVÄ viimeinen pääluku nostaa lähitarkasteluun italialaiset naismaalarit Sofonisba Anguissolan (n.1532-1625), Laviania Fontanan (1552-1614) ja Artemisia Gentileschin (1593-n.1654) sekä lopuksi japanilaisen nykytaiteilijan Yayoi Kusaman (1929-), jonka värikkäät "täpläteokset" aiheuttivat joku vuosi sitten yleisöryntäyksen myös Helsingissä.
Vanhoista italialaisista naismaalareista eniten sivuja saa heistä kuuluisin Artemisia Gentileschi, jonka tunnetuimman teoksen, kirjan kuvasivuilta löytyvän Judit surmaa Holoferneen -maalauksen ei luulisi jättävän ketään kylmäksi. Muutenkin yömaalaareista lukiessa kannattaa maksimoida nautintonsa käyttämällä hyväkseen netin kuvatarjontaa.
Maalausten jäljitysretkillä ja yllättävillä löydöillä Kankimäki järjestää myös kirjansa viimeiseen päälukuun omakohtaisuutta ja seikkailullisuutta, mutta kerronnan intensiteetti on jo vaatimattomampi. Muutenkin aloin kirjan loppua kohden miettiä, olisiko ollut aiheellista kirjoittaa oma kirjansa eri maailmankolkkiin tutustuvista uteliaista reissunaisista ja heitä seuraavasta kertojasta ja oma kirjansa uhmakkaan intohimoisista naistaiteilijoista.
Yömaalarit kyllä murtautuivat reissareiden tapaan rohkeasti miesten reviirille, mutta eivät niinkään seikkailun- ja tiedonjanostaan kuin luomisen halustaan. Kirjan loppua kohden yhä tärkeämmäksi teemaksi alkavatkin nousta taiteilijuus, kirjailijuus, luomisen pakko ja vaikeudet niin kertojan omassa kuin hänen yönaistensakin elämässä.
Taidanpa ottaa oppia kirjalijasta ja lähestyä häntä kirjeitse:
Hyvä neiti M.
Kiitän lämpimästi yönaistenne mielenkiintoisesta seurasta.
Samalla toivon sydämestäni, että saisin ennen pitkää tilaisuuden tutustua kanssanne niihin moniin kiinnostaviin yötaiteilijoihin, jotka eivät tällä kertaa onnistuneet pääsemään järjestämällenne tutkimusmatkalle.
Ystävällisin terveisin, R.
 |
| Mia Kankimäki. Kuva: Tommi Tuomi |
Kommentit
Lähetä kommentti