Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit

Kuva
  Kun tanssi oli synti ja rikos  Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Atena 2020. 260 s. Onko tanssi syntiä? Siinä yksi rippikoululaisten tärkeimmistä kysymyksistä nuoruudessani. Kun on lukenut tietokirjojen Finlandialla palkitun Kielletyt leikit   -teoksen, ymmärtää kyselyn mielen. Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan tutkimus tanssin kieltämisen historiasta Suomessa on avartavaa ja monin paikoin huvittavaakin luettavaa tanssiin suhtautumisesta kuuden vuosikymmenen ajalta 1888-1948. Kun tanssimisesta tuli joulukuussa 1939 rikos, kieltoa tietysti perusteltiin talvisodalla, mutta tutkijat osoittavat, että kiellolla oli Suomessa vuosikymmenien kasvualusta. Muu kuin perhejuhlissa tanssiminen oli ollut varsinkin sivistyneistön mielestä epäilyttävää kansanhuvia pitkään. TUTKIJAT LÄHTEVÄT LIIKKEELLE 1800-luvun lopussa yleistyneistä paritanssista ja ns. nurkkatansseista, joilla tarkoitettiin kylän nuorison keskuudessa spontaan

Pakopiste. Toim. Hannu-Pekka Björkman & Nina Honkanen

Kuva
  Koronakevään kirvoittamaa esseistiikkaa  Hannu-Pekka Björkman & Nina Honkanen (toim.): Pakopiste. Into 2020. 161 s. Millaisia ovat hetket, joina pysähdymme, kysyy Hannu-Pekka Björkmanin ja Nina Honkasen toimittama esseekokoelma  Pakopiste. Koronakevään koettuaan kymmenen kirjoittajaa tarkastelee kysymystä omalta kantiltaan. Osa esseistä on hyvinkin henkilökohtaisia, jotkut kirjoittajista keskittyvät katsomaan, miltä maailma näyttää heidän ympärillään. Kokoelman toimittajien lisäksi näkemyksiään esittelevät  Annina Holmberg, Juha Hurme, Jenni Kirves, Tommi Melender, Antti Nylén, Hannu Raittila, Juha Seppälä ja Helena Sinervo. Kun esseet on kirjoitettu poikkeusoloissa ja suunnilleen samaan aikaan, voisi luulla kirjoitusten olevan hyvinkin samanoloisia, mutta ei. Kokoelma on kivasti kirjava. Kirjoittajille on annettu tarpeeksi tilaa ja vapauksia ilmaista tuntojaan ja käsityksiään, ja lukijan ilo on tutustua kirjoituksiin juuri siinä järjestyksessä, kuin haluaa. PAKOPISTE ELI KATOAM

Karo Hämäläinen: Kansalliskirjailija

Kuva
Pakottava halu olla jotain enemmän     Karo Hämäläinen:  Kansalliskirjailija. Romaani Väinö Linnasta. WSOY 2020. 407 s.  Väinö Linnan (1920-1992) syntymästä tulee joulukuun 20. päivä kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Linnasta on ilmestynyt kaksikin onnistunutta teosta. Päivä on tehnyt kierroksensa (Kirjareppu 5.12.2020) on Panu Rajalan toimittama ja työstämä   teos Linnan haastatteluista, joita  Pertti Virtaranta nauhoitti 1970-luvun alkupuolella. Karo Hämäläinen  on ottanut käyttöönsä monenlaista ja -tasoista muutakin lähdeaineistoa ja kirjoittanut Linnasta romaanin. Hämäläisen  Kansalliskirjailija on samalla tavalla helposti lähestyttävä kuvaus kansallissankarista kuin hänen  Paavo Nurmea  käsittelevä romaaninsa  Yksin (1915). Peräjälkeen luettuina Rajalan ja Hämäläiset teokset täydentävät toisiaan onnistuneesti. Rajalan kirjassa Linna itse kertoo elämästään ja teoksistaan, niin kuin hän asiat muistaa ja haluaa muistaa.  Kansalliskirjailijassa Linnan vaiheita ja tuotanto

Panu Rajala (toim.): Päivä on tehnyt kierroksensa - Väinö Linna muistelee

Kuva
  Väinö Linnan elämä ja teokset kirjailijan itsensä kertomina   Päivä on tehnyt kierroksensa. Väinö Linna muistelee. Toim. Panu Rajala. Siltala 2020. 333 s. Ihmisen minuus on sidottu kieleen, sanoo Väinö Linna (1920-1992) alkaessaan muistella elämäänsä Panu Rajalan toimittamassa kirjassa Päivä on tehnyt kierroksensa. Kirja perustuu haastatteluihin, joita akateemikko Pertti Virtaranta nauhoitti viitisenkymmentä tuntia pääosin vuosina 1973-1974. En tiedä, missä määrin Rajala on työstänyt aineistoa kirjan rakenteen ja kielen selkeyttämiseksi, mutta aikajärjestyksessä edetään ja teksti on mukavasti puheenomaista. Linna ei itse kirjoittanut koskaan muistelmiaan, joten haastattelu paikkaa niiden puutteen onnistuneesti. Uskon Linnansa hyvin tuntevienkin löytävän kirjasta uutta ja mielenkiintoista kuultavaa ja mietittävää. LIIKKEELLE LÄHDETÄÄN suvusta ja perheestä, kirjailijan lapsuudesta ja nuoruudesta. Linna  kuvailee ja analysoi nuoruutensa suku- ja kyläyhteisön ihmistyyppejä, ja näyttää jo

Jenny Offill: Ilmastoja

Kuva
  Kuinka toimia katastrofin lähetessä?  Jenny Offill: Ilmastoja (Weather, 2020). Suom. Marja Luoma. Gummerus 2020. 205 s. Yhdysvaltalainen Jenny Offill (s. 1968) valloitti kansainväliset kirjamarkkinat romaanillaan Syvien pohdintojen jaosto ( Dept. of Speculation, 2014 ).   Kirja ilmestyi suomeksi 2018 ja herätti meilläkin suurta huomiota omaperäisyydellään. Uusimmassa kirjassaan  Ilmastoja kirjailija käyttää samanlaista pirstaleista kerrontatyyliä mutta tekee teräviä huomiota perhepiirin lisäksi koko yhdysvaltalaisesta yhteiskunnasta. Romaanin päähenkilö ja havaintojensa kirjaaja on brooklyniläinen yliopiston kirjastonhoitaja Lizzie. Hän kertoo muutamalla lauseella päivän mittaan kohtaamistaan ihmisistä, erilaisista sattumuksista, puuhistaan, perheestään ja sukulaisistaan ja kirjaa samalla ylös vastaansa tulevia kiinnostavia tietoja ja pikkutapahtumia. Katkelmien aiheet vaihtelevat tärkeistä kepeisiin ja jopa triviaaleihin. LIZZIEN TYÖT lisääntyvät, kun hän lupautuu vastaamaan entisen

Jenni Linturi: Mullojoki, 1950

Kuva
  Kun pahinta on keskinkertaisuus  Jenni Linturi: Mullojoki, 1950. Gummerus 2020. 248 s.  Maaseutu avautuu joka puolella tasaisena ja valtavana, aidatut viljelmät, roudan syömät laitumet. Kuusiaita ja loiva kukkula. Sen huipulle rakennettu talo on samanlainen kuin tuhannet keskisuuret maalaistalot Hämeessä, käytännöllinen pikemminkin kuin korea, harmaaksi kuluneet ikkunapuitteet pienissä ruudullisissa laseissa. Puolakat ovat asuttaneet taloa vuosikymmeniä mutta eivät satoja. Jenni Linturin  (s. 1979) uusi romaani  Mullojoki, 1950 pohjautuu edeltäjänsä tavoin kirjailijan suvun vaiheisiin. Kuten nimikin sanoo, eletään 1950-lukua Hämeen Mullojoella lähellä Lahden kaupunkia. Romaani toimii itsenäisenäkin, mutta henkilöiden elämään sukeltaminen käy varmasti sujuvammin, jos he ovat ennestään tuttuja. OLAVI PUOLAKKA, leskeksi jääneen Ingeborg Puolakan ylioppilaspoika, opiskelee Helsingin yliopistossa estetiikkaa ja nykykansain kirjallisuutta ja suunnittelee suuria mutta joutuukin yllättäen na

Maria Peura: Kantajat

Kuva
  Hevostyttöromaani aikuisille Tornionjokivarresta  Maria Peura: Kantajat. Otava 2020. 317 s.  Ishäänsä tullu tyär hyässä ja häijyssä . Niin sanotaan kylällä Sofiasta, Maria Peuran (s. 1970) uuden romaanin Kantajat  nuoresta keskushenkilöstä. Eletään vuoden 1959 yhtä huhtikuun viikkoa Tornionjokilaaksossa jäiden lähtöä odotellen. Sofian isä Viktor on istunut tuomiota miestaposta ja äiti Sylvia yrittänyt elättää perhettä pyykkäämällä. Sofia käy vielä koulua mutta viettää paljon aikaa rehtorintalossa rouva Haikaran nuorimmaista Maita hoitamassa. Sofia odottaa hartaasti isän kotiin pääsyä, sillä isä on luvannut, että Sofialle rakas, huonokuntoinen Hilla-hevonen viedään Narvikiin kaltaistensa norjanvuononhevosten laumaan parantumaan. Isä on jo hiihtämässä kotia kohti, mutta onko hän sanojensa mittainen ja toteutuuko Sofian unelma? Onko koulun talonmiehen virkaa hoitanut jopparien johtohahmo muuttanut tapansa, ja rauhoittuuko elämä kotona ja kylässä Viktorin ottaessa taas ohjat käsiinsä, va

Vilja-Tuulia Huotarinen: Omantunnon asioita

Kuva
  Herkkupaloja runoista nauttiville    Vilja-Tuulia Huotarinen: Omantunnon asioita. Siltala 2020. 64 s.  Omatunto kannattaa pitää terävänä kuin keittiöveitset. Syyllisyyden voi / vaihtaa toiseen vaikka joka päivä. Jos samaa syyllisyyttä kantaa kauan, / se alkaa painaa. Ei ole hyvä koko ajan kantaa. Niska kipeytyy, pää ei käänny. - -  Omantunnon asioita on Vilja-Tuulia Huotarisen  (s. 1977) viides runokokoelma. Kansilieve luonnehtii Huotarisen runoja ajatuksiltaan kirkkaiksi ja ytimeltään elämänvimmaisiksi, ja sellaisiahan ne ovat.  Huotarisen proosarunot saattavat aluksi vaikuttaa varsin koruttomilta, "proosallisilta", mutta paljastavat nopeasti voimansa, terävyytensä ja toimivuutensa. KOKOELMAN OSASTOT on nimetty puheena olevien kohteiden mukaan: Vauvoille, Saarelle, Rakastetulle, Ystäville ja Menneille. Otsikointi osoittaa, että runoissa puhutaan erityisesti läheisistä ihmisistä ja ihmissuhteista.  Saari on runoilijalle läheinen Islanti, joka sekin vaatii  ihmisten tavoin t

Kjell Westö: Tritonus

Kuva
  Irti itsepetoksen kahleista  Kjell Westö: Tritonus. Suom. Laura Beck. Otava 2020. 447 s.  Kjell Westön (s. 1961) uuden romaanin nimi  Tritonus viittaa musiikkiin. Ylinouseva kvartti, paholaisen intervalli, kielletty keskiajalta aina valistuksen aikaan, selittää romaanin toinen päähenkilö termiä ja lisää: Se kuulostaa samalta kuin Linda Blairin hämähäkkikävely rappusia alas "Manaajassa". Maailmankuulu kapellimestari Thomas Brander rakennuttaa fiktiiviseen saaristokuntaan Ravaisiin ökyhuvilaa ja on nimennyt sen Casa Tritonukseksi. Naapurinaan hänellä on koulukuraattori ja harrastelijamuusikko Reidar Lindell, paikallisen Rainbow-bändin keskinkertainen ykköskitaristi. Aluksi tuntuu siltä, että nämä viisikymppisensä ylittäneet yksinäiset miehet elävät aivan eri maailmoissa, mutta ennen pitkää he alkavat lähentyä ja löytää toistensa avulla uudenlaisia näköaloja musiikkiin ja elämään. Westön romaanissa puhutaan paljon sekä klassisesta että kevyestä musiikista. Tarina pitää kuitenk

Markku Envall: Kylmää kynäsotaa

Kuva
  Envallin esseitä lukiessa tuntee olevansa hyvässä seurassa   Markku Envall: Kylmää kynäsotaa ja muita esseitä. WSOY 2020. 250 s. Markku Envallin (s. 1944) uusin esseekokoelma Kylmää kynäsotaa on nimestään huolimatta pääosin lempeää pohdiskelua kirjoittajalle tutuista aiheista: kirjallisuudesta, kirkosta ja kristinuskosta, ympäröivän maailman ilmiöistä ja henkilökohtaisista vaiheista ja valinnoista. Envallin esseet sopivat hyvin luettaviksi päivän lyhyisiinkin joutohetkiin. Itse luin niitä iltaisin ja yksi kerrallaan kuin "päivän sanaa". Esseitä voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Selailemalla saa nopeasti selville kulloinkin kiinnostavimmalta tuntuvan aiheen. On tietysti lukijasta kiinni, mistä aiheista innostuu ja mitä pitää vähemmän kiinnostavina, mutta esseestä kuin esseestä löytyy aina ajatus tai ajatuksia, jotka pysäyttävät ja panevat miettimään omaa käsitystä tai suhtautumista aiheeseen tai ihmettelemään, mitä kaikkea kirjoittaja keksiikin kaivaa esiin tarkasteluk

Delia Owens: Suon villi laulu

Kuva
  Selviytymistarina Pohjois-Carolinan marskimailta  Delia Owens: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing, 2018). Suom. Maria Lyytinen. WSOY 2020. 416 s. Suon villi laulu on yhdysvaltalaisen eläintieteilijän Delia Owensin (s. 1949) hurjaan menestykseen noussut romaani. Suon villi laulu oli - vastoin kustantajan ennakko-odotuksia - vuosi ilmestymisensä jälkeen USA:n myydyin kirja. Romaanista on tekeillä myös elokuva. Eläinten käyttäytymiseen perehtynyt Owens on aiemmin kirjoittanut tietokirjoja tutkijanelämästään Afrikassa.  Suon villi laulu on hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa. Se sijoittuu 1950- ja 1960-luvuille Pohjois-Carolinan marski- ja suoalueelle, jota asuttaa hajanainen, elämässään epäonnistunut ja kurjuudessa sinnittelevä  rämeen roskasakki . Yksi joutomaalta oman tilkkunsa vallannut ja sille surkean mökkinsä pystyttänyt on juoppo sotaveteraani Jackson Henry Clark. Clarkin perhe kituuttaa eteenpäin luonnon antimilla ja isän viikoittaisilla työttömyyskorvauksilla, jos n

Valeria Luiselli: Kadonneiden lasten arkisto

Kuva
  Ääniä kadonneista lapsista ja maisemista    Valeria Luiselli: Kadonneiden lasten arkisto (Lost Children Archive 2019). Suom. Marianna Kurtto. Gummerus 2020. 357 s. + kuvaliitteet New Yorkissa asuvan meksikolaissyntyisen Valeria Luisellin (s. 1983) romaani Kadonneiden lasten arkisto  on vaikuttava road trip nelihenkisen uusperheen matkasta New Yorkista Uuteen Meksikoon ja Arizonaan. Mainetta keränneen romaanin suosittelijoihin on kuulunut mm. Barack Obama. Perheen äidin on määrä nauhoittaa Meksikosta Yhdysvaltoihin vanhempiensa perässä pyrkivien lasten kertomuksia ja yrittää samalla selvittää tuttavansa Manuelan kadonneiden pikkutyttöjen kohtaloa. Matkan aikana projekti tarkentuu kuitenkin tehtäväksi kertoa löytyneiden lasten sijasta hukkaantuneiden tarina, niiden joiden äänet eivät enää kuulu sillä he ovat kadonneet, mahdollisesti ikuisiksi ajoiksi. Äänitaidetta tekevän perheenisän suunnitelma on yhtä "aavemainen". Hän haluaa kerätä äänimateriaalia, tehdä kaikujen inventaar