Kirjareppu

 Suhde, jossa sekoittuivat seksi, aika ja muisti  Annie Ernaux: Nuori mies (Le jeune homme, 2022). Suom. Lotta Toivanen. Gummerus 2023. 40 s. Jollen kirjoita asioista, niitä ei ole viety loppuun asti, ne on pelkästään eletty, kirjoittaa Annie Ernaux (s. 1940) uusimman teoksensa Nuori mies  saatteeksi. Kirja kertoo suhteesta, johon kirjailija ryhtyi 54-vuotiaana itseään lähes kolmekymmentä vuotta nuoremman opiskelijapojan A:n kanssa. Suhde kesti viitisen vuotta, mutta vasta äskettäin tuli aika kirjoittaa siitä eli saattaa asia  loppuun asti. Tutkielma, jollaiseksi kertomusta luonnehditaan takakansitekstissä, on rohkea, terävä ja ajatuksia herättävä kuten nobelistin aiemmatkin teokset ja ansaitsee ehdottomasti tulla luetuksi. Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi se on pitänyt julkaista erillisenä teoksena. Suurella fontilla painetut vajaat 40 sivua olisivat hyvin sopineet muutenkin kuin konkreetisti samoihin kansiin toisen tämänvuotisen Ernaux-suomennoksen eli kirjailijan opiskeluaikaisesta

Jäähyväiset kipeälle äitisuhteelle  Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. Siltala 2023. 267 s. Sirpa Kähkösen (s. 1964) historiallista  Kuopio -sarjaa seuranneille lienee käynyt selväksi, että kirjailija on käyttänyt romaaniensa lähteinä oman sukunsa vaiheita. Kun sarjan ensimmäisessä romaanissa  Mustat morsiamet (1998) seurataan Kaavilta Kuopioon muuttaneen Annan ja hänen aviomiehensä Lassin elämää, henkilökuvat pohjaavat Kähkösen äidinpuoleisten isovanhempien elämäntarinoihin. Samat isovanhemmat Anna Heleena ja Lauri ovat keskeisissä rooleissa Kähkösen uusimmassakin romaanissa 36 uurnaa, mutta v arsinainen päähenkilö on kirjailijan vuonna 1941 syntynyt äiti Riitta. Äiti kuoli vuonna 2022, ja vuosi kuoleman jälkeen kertoja alkaa tehdä "perunkirjoitusta" vaikeasta äitisuhteestaan ja etsiä suku- ja perhetaustasta selityksiä äidin tulisen luonteen ja ongelmien ymmärtämiseksi. 36 uurnaa on kuitenkin kerronnaltaan toisenlainen kuin kuopiolaisen puutalokorttelin e

  Kiellettyä rakkautta Coloradon jokimaisemissa  Shelley Read: Minne virta kuljettaa (Go as a River). Suom. Jaakko Kankaanpää. Otava 2023. 320 s. Minun kotini on järven pohjassa. Meidän farmimme on siellä, liejun vankina, nyt enää raunioina, joita voisi luulla haaksirikoksi. Pulskat taimenet ovat omineet sen jäänteet, sekä minun huoneeni että salin, jossa kerran istuimme koko perhe pyhäpäivää viettämässä. Talli ja sikolätti mätänevät. Sotkuinen piikkilanka ruostuu. Ennen hedelmällinen maa marinoituu joutilaisuudessa. Yhdysvaltalaisen Shelley Readin  (s. 1964) esikoisteoksen  Minne virta kuljettaa  tapahtumat sijoittuvat  Coloradojoen sivuhaaran Cunnisonin jokilaaksoon, Iola-nimiseen kaupunkiin. Romaanin prologi kertoo, kuinka Blue Mesan tekoaltaan valmistuttua 1960-luvulla, koko pikkukaupunki oli hautausmaata lukuun ottamatta tuhoutunut. Vain haudat oli siirretty vesimassojen tieltä turvaan kukkulalle. Prologi lupailee siis kantaa ottavaa luettavaa jokipatojen ja tekojärvien alleen upo

  Äitejä hyvässä ja pahassa  Brit Bennet: Äidit (The Mothers, 2016). Suom. Maria Lyytinen. Tammi 2023. 297 s. Äidit on yhdysvaltalaisen Brit Bennettin  (s.1990) esikoisteos. Bennettiltä on jo aiemmin julkaistu suomeksi hänen toinen romaaninsa Mikä meidät erottaa (2020). Nuori lahjakas kertoja kuvaa molemmissa romaaneissaan mustien elämää siinä määrin taitavasti, että hänen vertaamisensa  Toni Morrisoniin on hyvinkin ymmärrettävissä. Toisaalta  Äidit -romaanin aiheet ja teemat ovat niin yleispäteviä, että ne koskettavat ihan kaikkia ihonväriin katsomatta, ja Bennettin psykologisesti tarkkoihin ja perusteltuihin henkilökuviin uskoo ja samastuu lukija kuin lukija. ROMAANIN TAPAHTUMAT KESKITTYVÄT Etelä-Kaliforniassa sijaitsevaan pieneen, konservatiiviseen rannikkokaupunkiin Oceansideen, joka on kirjailijankin kasvukaupunki. Paikan elämää säätelee voimakkaasti paitsi merijalkaväen tukikohta myös Upper Room -kirkon toiminta. Bennett rakentaa romaaninsa pääasiassa kaikkitietävän kertoja var

Klassikkoteos miehitetyn Budapestin juutalaisista   Ernő Szép: Ihmisen haju (Emberszag, 1945). Suom. Anssi Halmesvirta. Basam Books 2023. 174 s. Unkarin juutalaisen  Ernő Szépin  (1884-1953) omaelämäkerrallinen romaani Ihmisen haju ilmestyi 1945 eli seuraavana vuonna kirjailijan pakkotyökokemusten jälkeen. Romaanin takakansi kertoo, että teos pysyi kuitenkin pitkään pimennossa, koska sopi huonosti sosialismin kirjallisuuskäsitykseen. Itse innostuin tänä vuonna suomeksi saadusta romaanista siitä lukemieni kehujen ansiosta. HOLOKAUSTIKIRJALLISUUTTA JA -FILMEJÄ on niin runsaasti, että tuntuu lähes mahdottomalta lukea aiheesta mitään uutta. Ernő Szépin muistelma juutalaisten eloonjäämiskamppailusta ja juutalaismiesten pakkotyöleiriltä on kiinnostavasti erilainen . Syy löytyy romaanin kertomatavasta. Szép kirjoittaa kuin puhuisi kokemuksistaan jollekulle läsnäolevalle tai kirjoittaisi päiväkirjaa ensin kesästä "keltatähtisessä" talossa Budapestissa ja sitten syys-lokakuussa panssa

  Paratiisista paremman väen piiaksi   Jamaica Kincaid: Annie John. Suom. Sinikka Buckley. S&S 2023. 187 s. Jamaica Kincaid: Lucy. Suom. Kaijamari Sivill ja Helka Sivill. S&S  2023. 171 s. Antigualla 1949 syntyneen karibialais-amerikkalaisen kirjailijan Jamaica Kincaidin   (s. 1949)   esikoisteos   At the Bottom of the River (1983)  on novellikokoelma , mutta hyvin novellistisia ovat hänen ensimmäisen romaaninsakin luvut. Romaani  ilmestyi  suomeksi Sinikka Buckleyn käännöksenä jo 1986, silloin nimellä Katoava paratiisi (Kirjayhtymä) .  Tämänvuotinen uusintapainos (S&S) on saanut alkuperäisen nimensä  Annie John ja kaverikseen aivan uuden Kincaid-suomennoksen, Kaijamari ja Helka Sivillin kääntämän  Lucyn.  Lucy on kuin jatkoa  Annie Johnille , vaikka kirjailija tekee mm. päähenkilö-kertojiensa nimin selväksi, että kirjat ovat erillisiä, itsenäisiä teoksia. Annie Johnin ja Lucyn tematiikassa on runsaasti yhtäläisyyksiä, ja Kincaid on avoimesti kertonut romaanien perustuv

Projektin loppu  Annie Ernaux: Tapaus (L'événement, 2000). Suom. Lotta Toivanen. Gummerus 2023. 87 s. Nyt tiedän, että käyköön miten käy, vien tämän projektin loppuun yhtä päättäväisesti kuin kaksikymmentäkolmevuotiaana revin raskaustodistukseni. Kun viime vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkittu Annie Ernaux (s. 1940) ryhtyi kirjoittamaan laittomasta abortistaan, siitä oli kulunut jo useampi vuosikymmen. Opiskeluaikainen kokemus oli niin rankka, että se ei jättänyt häntä rauhaan, ennen kuin hän rohkeni käydä siihen kirjallisesti käsiksi. Tapaus on intiimimpi ja keskitetympi kuin Ernaux'lta hiljattain suomennetut  Vuodet  ja Isästä. Äidistä  -teokset, mutta lähtökohdat ja tekniikka ovat samat. ERNAUX'N PIENIKOKOISET, PUHUTTELEVAT TEOKSET perustuvat hänen omaan elämäänsä ja omiin kokemuksiinsa. Henkilökohtaiset tapahtumat asettuvat kuitenkin aina niitä ympäröivään yhteiskunnalliseen kehykseen, ja yksityinen ja yleinen peilautuvat keskenään tehokkaasti ja terävästi.

  Mies, joka rakasti mehiläisiä  Andrei Kurkov: Harmaat mehiläiset. Suom. Arja Pikkupeura. Otava 2023. 385 s. Venäjäksi kirjoittavaan ukrainalaiseen Andrei Kurkoviin (s. 1961)   sain ensituntuman viime vuonna, kun Otava julkaisi hänen 2006 suomennetusta (suom. Eero Balk) romaanistaan Kuolema ja pingviini uuden paino ksen. Hyytävyydessäänkin kerrassaan mainio tarina nelikymppisestä yksineläjästä Viktorista ja hänen Miša-nimisestä pingviinistään innosti tarttumaan uusimpaan Kurkov-suomennokseen Harmaat mehiläiset, ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Kuolema ja pingviini sijoittui Kiovaan ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen sekasortoiseen aikaan, jossa jokainen yritti selvitä, miten parhaaksi näki. Kun juuri kehenkään ei voinut luottaa, elämä muuttui vaaralliseksi ja vähitellen yhä painajaismaisemmaksi. Lukijan ahdistusta helpottivat kuitenkin Kurkovin kirpeä huumori ja hänen päähenkilönsä sukkulointitaidot. Harmaat mehiläiset ilmestyi venäjäksi 2018. Se kertoo Itä-Ukrainan miehityksen

  Synnytä tai kuole!  Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva (The Marriage Portrait, 2022). Suom. Leena Ojalatva. S&S, 2023. 428 s. Vaikutuin viime vuonna kovasti pohjoisirlantilaisen Maggie O'Farrellin romaanista Hamnet. Shakespearen perhetragedian jälkeen kirjailija jatkaa historiallisten aiheiden parissa ja tälläkin kertaa varsin traagisissa merkeissä. Lucrezian muotokuva sijoittuu renessanssiajan Italiaan ja kertoo nuoren Lucrezia de Medicin järkyttävästä kohtalosta miehisen vallankäytön pelinappulana. Lucrezia on historiallinen henkilö, vaikka hänen lyhyestä elämästään on vähän tietoja. Hän syntyi vuonna 1545 Firenzessä suurherttua Cosimo de' Medicin perheeseen ja joutui äkisti kuolleen sisarensa sijasta avioitumaan jo teini-iässä Ferraran herttuan Alfonso II d'Esten kanssa. Viisitoistavuotiaana Lucrezia matkasi kotikaupungistaan kohti Ferraraa ja herttuattaren roolia, mutta ei kulunut vuottakaan, kun hän oli kuollut. Virallinen kuolinsyy oli "mätäkuume&qu

  "Pakko muuttua!"  Édouard Louis: Muutos: metodi (Changer: méthode, 2021). Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2023. 265 s. Palattuani asunnolle otin paperiarkin ja laadin tulevan elämäni ohjelman:  Muutan nimeni (käy maistraatissa), muutan kasvojani, muutan ihoani (hanki tatuointi), luen (muutu joksikuksi toiseksi, kirjoita), muutan kehoani, muutan tapojani, muutan elämääni (minusta tulee joku). Muutos: metodi on ranskalaisen Édouard Louis´ n   (s. 1992) viides romaani. Esikoisteoksensa Ei enää Eddy  Louis kirjoitti 21-vuotiaana, ja sitä seurasivat nopeaan tahtiin Väkivallan historia, Kuka tappoi isäni ja  Naisen taistelut ja muodonmuutokset.  Kaikki Louis´n romaanit ovat autofiktioita, joissa kirjailija purkaa nuoruutensa karua todellisuutta eri näkökulmista. Kahdessa edellisessä teoksessaan Louis kartoitti isänsä ja äitinsä elämää, Muutos: metodi - kirjassa hän palaa jälleen kuvaamaan omaa taisteluaan irti sietämättömästä köyhyydestä ja väkivaltaisesta ja rasistisesta kohtelusta