7. maaliskuuta 2020
Elävyyttä Konttisen kirjaan tuovat mm. runsaat lainaukset Ainon käymästä kirjeenvaihdosta ja kirjan ansiokas kuvitus. Kirjeet raottavat intiimisti kirjoittajiensa tunteita, perheasioita ja henkilökohtaisia ajatuksia niin ihmisistä kuin ajan ilmiöistä, ja kuvien myötä on helpompi tavoittaa Aino Sibeliuksen koko elämänkaari.
Taitavaksi pianistiksi kehittyneen Ainon musiikkiuran katkaisi tutustuminen nuoreen säveltäjälupaukseen Jean Sibeliukseen, mutta soittaminen ja sen opiskelu kulkivat hänen matkassaan silti läpi elämän. Konttisen kuvaukset pariskunnan yhteisistä soittohetkistä henkivät iloa ja yhteisyyttä.
Riitta Konttinen: Aino Sibelius
Elämä säveltäjän puolisona vaati mutta myös antoi paljon
Riitta Konttinen: Aino Sibelius. Siltala 2019. 462 s.
Nykyään elämäkertoja kirjoitetaan yhä enemmän myös naisista, mutta lähinnä menestyneistä naisista. Suomalaisia naistaitelijoita ja taiteilijapareja paljon tutkinut taidehistorioitsija Riitta Konttinen (s.1946) kertoo viime syksynä ilmestyneen Aino Sibeliuksen elämäkerran alkulehdillä halunneensa tällä kertaa tutkia, millaista elämä on suuren taiteilijan taustalla.
Avioituessaan Aino Sibelius luopui tai joutui luopumaan oman taiteellisen uransa luomisesta, mutta hänen elämänsä oli silti kaikkea muuta kuin tapahtumaköyhää ja väritöntä. Konttinen löytää usein tyyneksi ja hauraaksi mainitusta Ainosta monisärmäisen, älykkään ja intohimoisen ihmisen, johon tutustuminen avaa samalla kiinnostavia näkymiä hänen elinaikansa kulttuuriympäristöön ja poliittisiin mullistuksiin.
 |
| Aino Sibelius vuonna 1894. Kirjan kuvitusta. |
AINO SIBELIUS, o.s. Järnefelt (1871-1969) edusti miehelleen tämän kovasti arvostamaa kulttuuria ja jalosukuisuutta. Aino oli kenraali Aleksander Järnefeltin ja hänen venäläissyntyisen Elisabeth-puolisonsa yhdeksästä lapsesta seitsemäs. Ainon veljistä sittemmin tunnetuimpia olivat kirjailija Arvid Järnefelt, kuvataiteilija Eero Järnefelt ja säveltäjä ja kapellimestari Armas Järnefelt.
Taitavaksi pianistiksi kehittyneen Ainon musiikkiuran katkaisi tutustuminen nuoreen säveltäjälupaukseen Jean Sibeliukseen, mutta soittaminen ja sen opiskelu kulkivat hänen matkassaan silti läpi elämän. Konttisen kuvaukset pariskunnan yhteisistä soittohetkistä henkivät iloa ja yhteisyyttä.
Harmonisten tuokioiden vastapainoksi elämä rouva Sibeliuksena näyttää kuitenkin tarjonneen Ainolle sellaisen määrän koettelemuksia, että niistä selviytyminen vaikuttaa välistä lähes ihmeeltä.
Jo kuusi synnytystä koettelivat hentorakenteista Ainoa sekä fyysisesti että henkisesti, mutta erityisen raskasta elämästä tuli tämän tästä aviomiehen taiteellisen (lue: holtittoman) elämäntyylin takia.
Sibeliusten avioituessa naisen asemasta ja oikeuksista käytiin kiivasta keskustelua, mutta Ainolle tiukat emansipaatioajatukset olivat vieraita. Lukijana kuitenkin on välistä ihan raivoissaan Jeanin, kuten kirjassa Sibeliuksesta puhutaan, itsekkäistä edesottamuksista, enkä nyt tarkoita vain hänen tunnettuja viftailu- eli juhlimisreissujaan ja jatkuvia vekselikierteitään.
Esimerkiksi perheen Italian-matkalla levoton säveltäjä jättää vaimonsa ja tyttärensä, joista toinen oli lisäksi sairaana, noin vain tuuliseen ja koleaan Rapalloon ja pakenee itse Roomaan nauttimaan sen paratiisillisesta lämmöstä ja kauneudesta. Perhe paleli niukkuudessa Rapallossa, lähes rahattomana, mutta Jean hankki itselleen uusia vaatteita, vuokrasi pianon, istui kahviloissa ja suunnitteli matkaa Napoliin, kirjoittaa Konttinen.
Tietysti mies jälkeenpäin pyytelee vaimoltaan anteeksi tekemisiään ja lupaa parantaa tapansa, mutta vähitellen Ainon on pakko oppia, ettei säveltäjän tuhlailua ja huikentelevaisuutta kitketä kuin rikkaruohoja Ainolan puutarhasta. Niiden kanssa on vain opittava elämään ja selviytymään.
SELVIYTYMISESSÄ auttoi ratkaisevasti oman suvun ja Tuusulaan syntyneen taiteilijayhteisön kaikenkaltainen tuki ja apu.
Järnefeltien kiinteät perhesiteet eivät suinkaan katkenneet avioliittoihin, vaan niiden myötä suvun turvaverkko laajeni entisestään. Järnefeltien sisarukset olivat jo kotona oppineet siihen, että suku piti yhtä ja huolehti jäsenistään, ja ainakin äiti Elisabeth näyttää tehneen kaikkensa omaistensa hyvinvoinnin eteen.
Elämäkerrasta käy ilmi, kuinka Elisabeth matkusti auttamaan milloin kenenkin perhettä ja kuinka avosylin hän otti vastaan kaikki luokseen rientävät läheisensä. Aino on tiiviisti tekemisissä niin äitinsä kuin muidenkin sukulaistensa kanssa ja osoittaa kirjeissään ikävänsä heti, kun joutuu heistä eroon.
On ollut hyvin ikävä teitä sitten kun sieltä läksin, ja oli aikomukseni kirjoittaa teille jokaiselle kirje, niin oli sydämeni täysi, vaan kun täytyi ruveta valjaisiin heti kotiin tultua jäi ne toiveet hupenemaan.
Ainolan valmistumisen myötä Ainon yksinäisyyttä ja melancoliaa lievensivät lisäksi Tuusulan toiset taiteilijaperheet.
Taiteilijayhteisössä samanmieliset ja samanlaista lapsiperhearkea elävät taiteilijakodit olivat toistensa tukena niin henkilökohtaisissa kuin kansallisissakin kriiseissä, ja molempia kyllä riitti. Toisaalta Konttisen teos tarjoaa runsaasti myös hauskaa seuraelämän kuvausta: yhteisiä juhlia, retkiä, musisointia ja lukuiltoja.
HERRASVÄEN ELÄMÄNMENOON jo kotonaan tottuneella Ainolla oli taloudenpidossa alusta alkaen apulaisia, mutta erityisesti niitä tarvittiin Ainolan "highlifen" ylläpitämiseksi. Varsinkin isännälle oli tärkeää, että Ainolassa elettiin herrasväen tavalla, vaikka sellaiseen ei olisi ollut taloudellisia edellytyksiä.
Konttinen kertoo, miten Aino yritti parhaansa mukaan venyttää penniä, kutoa, ommella vaatteita ja hoitaa yhä laajenevaa kasvimaata. Puutarhan hoitamisesta tulikin Ainolle hänen omin ja tärkein alueensa. Maan antimet olivat merkittävä lisä perheen taloudenpidossa, mutta erityisen tärkeä puutarha oli hoitajansa henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Puutarha oli Ainolle Konttisen mukaan tunteiden ja itseilmaisun paikka, Virginia Woolfin peräänkuuluttama "oma huone". Se rauhoitti levotonta mieltä, torjui masennusta ja tarjosi kauneuselämyksiä, joita ilman Aino usein tunsi jäävänsä kaukana kaipaamistaan kulttuuririennoista.
Konttinen kuitenkin varoo kirjoittamasta Ainostaan kiiltokuvamaista, hiljaa kärsivää ja kaiken kestävää ihannevaimoa. Vaikka aviomies puhuu hänestä enkelin kaltaisena olentona, hänestä löytyy myös rautaista tahtoihmistä, kun asiat niin vaativat.
Säveltäjän työkunto ja -rauha olivat hänen musiikkiaan ehdoitta arvostavalle ja ihailevalle vaimolle kaikki kaikessa. Isän sävellysrauhaa eivät saaneet häiritä Ainolassa minkäänlaiset äänet, ja kun alkoholi uhkasi säveltäjän luomisvoimia, Aino läksytti myös mestaria itseään:
Minä kärsin kaikesta, joka sinussa on huonoa ja rumaa. Tämä oli kova desillusioni, sillä niin varma olin jo sinusta. - - minua inhottaa, kun kuulen sinun puheesi ontuvan ja tiedän siis, mitkä höyryt aivoissasi ovat valloillaan.
KONTTINEN KIRJOITTAA, miten Aino Sibelius piti kunnia-asianaan kehittää itseään ja seurata aktiivisesti aikansa tapahtumia. Suomen kieli ja suomenmielisyys olivat jo Järnefeltien perheessä keskeisiä arvokysymyksiä, ja Arvid-veljen ja Elisabeth-äidin tolstoilaisuuteen kääntyminen panivat myös Ainon pohtimaan vaihtoehtoisia elämisentapoja.
Viime vuosisadan alkupuolen poliittiset myllerrykset koettelivat Ainolan elämää sekä konkreetisti että henkisesti ja herättivät usein Ainossa hämmennystä ja ajattelemattomiakin kannanottoja. Monenlaisista vastoinkäymisistä kuitenkin selvittiin, ja elämäkerran loppuluvut kertovat avioparin viimeisten yhteisten vuosikymmenten seesteestä melkeinpä hartaasti.
Jean Sibelius kutsui vaimoaa tunteiden taiteilijaksi. Riitta Konttinen antaakin elämäkertateoksessaan runsaasti tilaa Aino Sibeliuksen mielialoille ja tunteille. Tutkija pysyy kuitenkin pitkin matkaa tiukasti faktoissa ja rakentaa päähenkilönsä pitkästä elämästä uskottavan kokonaiskuvan valoinen ja varjoineen.
Kiinnostavampaa yleisesitystä Aino Sibeliuksen vaiheista ja häntä ympäröivästä maailmasta on vaikea kuvitella.
Esimerkiksi perheen Italian-matkalla levoton säveltäjä jättää vaimonsa ja tyttärensä, joista toinen oli lisäksi sairaana, noin vain tuuliseen ja koleaan Rapalloon ja pakenee itse Roomaan nauttimaan sen paratiisillisesta lämmöstä ja kauneudesta. Perhe paleli niukkuudessa Rapallossa, lähes rahattomana, mutta Jean hankki itselleen uusia vaatteita, vuokrasi pianon, istui kahviloissa ja suunnitteli matkaa Napoliin, kirjoittaa Konttinen.
Tietysti mies jälkeenpäin pyytelee vaimoltaan anteeksi tekemisiään ja lupaa parantaa tapansa, mutta vähitellen Ainon on pakko oppia, ettei säveltäjän tuhlailua ja huikentelevaisuutta kitketä kuin rikkaruohoja Ainolan puutarhasta. Niiden kanssa on vain opittava elämään ja selviytymään.
SELVIYTYMISESSÄ auttoi ratkaisevasti oman suvun ja Tuusulaan syntyneen taiteilijayhteisön kaikenkaltainen tuki ja apu.
Järnefeltien kiinteät perhesiteet eivät suinkaan katkenneet avioliittoihin, vaan niiden myötä suvun turvaverkko laajeni entisestään. Järnefeltien sisarukset olivat jo kotona oppineet siihen, että suku piti yhtä ja huolehti jäsenistään, ja ainakin äiti Elisabeth näyttää tehneen kaikkensa omaistensa hyvinvoinnin eteen.
Elämäkerrasta käy ilmi, kuinka Elisabeth matkusti auttamaan milloin kenenkin perhettä ja kuinka avosylin hän otti vastaan kaikki luokseen rientävät läheisensä. Aino on tiiviisti tekemisissä niin äitinsä kuin muidenkin sukulaistensa kanssa ja osoittaa kirjeissään ikävänsä heti, kun joutuu heistä eroon.
On ollut hyvin ikävä teitä sitten kun sieltä läksin, ja oli aikomukseni kirjoittaa teille jokaiselle kirje, niin oli sydämeni täysi, vaan kun täytyi ruveta valjaisiin heti kotiin tultua jäi ne toiveet hupenemaan.
Ainolan valmistumisen myötä Ainon yksinäisyyttä ja melancoliaa lievensivät lisäksi Tuusulan toiset taiteilijaperheet.
Taiteilijayhteisössä samanmieliset ja samanlaista lapsiperhearkea elävät taiteilijakodit olivat toistensa tukena niin henkilökohtaisissa kuin kansallisissakin kriiseissä, ja molempia kyllä riitti. Toisaalta Konttisen teos tarjoaa runsaasti myös hauskaa seuraelämän kuvausta: yhteisiä juhlia, retkiä, musisointia ja lukuiltoja.
 |
| Ainola. Kuva: Wikipedia |
HERRASVÄEN ELÄMÄNMENOON jo kotonaan tottuneella Ainolla oli taloudenpidossa alusta alkaen apulaisia, mutta erityisesti niitä tarvittiin Ainolan "highlifen" ylläpitämiseksi. Varsinkin isännälle oli tärkeää, että Ainolassa elettiin herrasväen tavalla, vaikka sellaiseen ei olisi ollut taloudellisia edellytyksiä.
Puutarha oli Ainolle Konttisen mukaan tunteiden ja itseilmaisun paikka, Virginia Woolfin peräänkuuluttama "oma huone". Se rauhoitti levotonta mieltä, torjui masennusta ja tarjosi kauneuselämyksiä, joita ilman Aino usein tunsi jäävänsä kaukana kaipaamistaan kulttuuririennoista.
Konttinen kuitenkin varoo kirjoittamasta Ainostaan kiiltokuvamaista, hiljaa kärsivää ja kaiken kestävää ihannevaimoa. Vaikka aviomies puhuu hänestä enkelin kaltaisena olentona, hänestä löytyy myös rautaista tahtoihmistä, kun asiat niin vaativat.
Säveltäjän työkunto ja -rauha olivat hänen musiikkiaan ehdoitta arvostavalle ja ihailevalle vaimolle kaikki kaikessa. Isän sävellysrauhaa eivät saaneet häiritä Ainolassa minkäänlaiset äänet, ja kun alkoholi uhkasi säveltäjän luomisvoimia, Aino läksytti myös mestaria itseään:
Minä kärsin kaikesta, joka sinussa on huonoa ja rumaa. Tämä oli kova desillusioni, sillä niin varma olin jo sinusta. - - minua inhottaa, kun kuulen sinun puheesi ontuvan ja tiedän siis, mitkä höyryt aivoissasi ovat valloillaan.
KONTTINEN KIRJOITTAA, miten Aino Sibelius piti kunnia-asianaan kehittää itseään ja seurata aktiivisesti aikansa tapahtumia. Suomen kieli ja suomenmielisyys olivat jo Järnefeltien perheessä keskeisiä arvokysymyksiä, ja Arvid-veljen ja Elisabeth-äidin tolstoilaisuuteen kääntyminen panivat myös Ainon pohtimaan vaihtoehtoisia elämisentapoja.
 |
| Iäkkäät Aino ja Jean flyygelin ääressä Ainolassa lokakuussa 1955. Kirjan kuvitusta. |
Jean Sibelius kutsui vaimoaa tunteiden taiteilijaksi. Riitta Konttinen antaakin elämäkertateoksessaan runsaasti tilaa Aino Sibeliuksen mielialoille ja tunteille. Tutkija pysyy kuitenkin pitkin matkaa tiukasti faktoissa ja rakentaa päähenkilönsä pitkästä elämästä uskottavan kokonaiskuvan valoinen ja varjoineen.
Kiinnostavampaa yleisesitystä Aino Sibeliuksen vaiheista ja häntä ympäröivästä maailmasta on vaikea kuvitella.
Kommentit
Lähetä kommentti