Kirjareppu

    V aikuttava autofiktio tyttärestä ja tuhkatusta äidistä  Oksana Vasjakina: Haava (Rana, 2021). Suom. Riku Toivola. Otava 2023. 254 s. Olen kirjoittanut tarinaani puolen vuoden ajan. Ja kaikki siinä tuntuu minusta merkityksettömältä, repaleiselta ja vajavaiselta. Kerronta on sulanut muistin sinne tänne soljuviin puroihin. Rytmi on mennyt sekaisin. Kirjaan on tullut runoja ja esseitä. Kirja pirstoutuu, eikä se tunnu minusta johdonmukaiselta ja selkeältä, se ei tunnu sellaiselta kirjalta, jota yleensä luetaan ja rakastetaan. Venäläisen Oksana Vasjakinan  (s.1989) tilityksessä  Haava- romaanista on jonkinlaista perää, mutta lukemista kirjan persoonallinen rakentuminen ei vaikeuta. Vasjakinan kerronta vaatii antautumista, mutta se on vangitsevaa. Romaani on vetoava, intiimi ja liikuttava. Haava  on lyyrikkona tunnetun Vasjakinan ensimmäinen romaani ja käsittelee kirjailijan suhdetta juuri kuolleeseen äitiin. Vastikään Vasjakinalta on suomennettu toinenkin romaani  Aro. S en keskiössä on

Sivuseikoista kasvaa julma kokonaiskuva Adania Shibli: Sivuseikka (Tafṣīl thānawī, 2017). Suom. Sampsa Peltonen. Otava 2024. 104 s. Sivuseikka on Palestiinassa 1974 syntyneen  Adania Shiblin kolmas romaani mutta ensimmäinen suomennettu teos. Sampsa Peltosen suoraan arabiasta tekemä suomennos ilmestyi keväällä juuri ennen kirjailijan vierailua Helsinki Lit -tapahtumassa ja on herättänyt suurta mielenkiintoa. Kiinnostusta ovat lisänneet mm. kirjan aiheuttamat skandaalit ja keräämät palkintoehdokkuudet. Erityisen vaikuttavan romaanista tekee kuitenkin Israelin ja Palestiinan tämänhetkinen poliittinen tilanne. NOIN SATASIVUINEN TEOS rakentuu kahdesta yhtä pitkästä osasta. Molemmat kertovat muutamasta päivästä, mutta niiden väliin mahtuu puolisen vuosisataa. Ensin eletään elokuuta 1949. Edellisenä vuonna itsenäistynyt Israel pyrkii työntämään rajojaan etelämmäksi, ja Negevin hiekkaerämaahan on leiriytynyt sotilaita estämään soluttautujia ylittämästä Egyptin vastaista rajaa. Samalla alue h

  Toisenlainen kolmiodraama   Johanna Frid: Haraldin äiti (Haralds mamma, 2023). Suom. Sirje Niitepõld. WSOY 2024. 304 s. Harald, niin. Jos hän olisi koira, hän olisi kultainennoutaja. Sellainen, joka laukkaa agilitykentälle into piukassa ja poikkeaa sitten äkkiäarvaamatta radalta nähdessään tennispallon, kiihdyttää täyteen vauhtiin ja palaa ylpeänä ja onnea puhkuen jättikeppi suussaan. Kansikuvasta huolimatta ruotsalaisen Johanna Fridin (s. 1988) toinen romaani Haraldin äiti ei  kerro koirasta tai edes koiran omistajasta vaan anopista ja miniästä eli Haraldin äidistä ja tyttöystävästä Claudiasta. Kolmikymppinen juristi Harald on romaanissa lähinnä kohtausten käynnistäjä. Häntä ei edes näy muuten kuin takaumissa, joilla kertojana toimiva Claudia valaisee, kuinka nykytilanteeseen on päädytty. Jo lähtöasetelma on kutkuttava. Toisiinsa vihamielisesti suhtautuvat naiset kohtaavat yllätyksekseen syrjäisellä pohjoisruotsalaisella lentoasemalla. Kumpikin on siellä samalla asialla. Työuupumuks

  Perhearkea poikkeustilassa  Michael Cunningham: Päivät (Day, 2024). Suom. Markku Päkkilä. Gummerus 2024. 342 s. Näin aikaisin aamulla East River peittyy johonkin ohueen ja läpikuultavaan, teräksenkirkkaaseen kalvoon, joka näyttää kelluvan joen pinnalla veden vaihtaessa väriä yönmustasta alkavan päivän sakean syväksi vihreäksi. Brooklynin sillan valot kalpenevat taivasta vasten. Mies avaa suutarinliikkeen rullaoven. Nuori poninhäntäinen nainen hölkkää ohi - -. On 5. huhtikuuta 2019, ja Isabel seisoo makuuhuoneen ikkunassa, kun Dan vielä nukkuu sikeästi pariskunnan parivuoteessa. Yhdysvaltalaisen  Michael Cunninghamin  (s. 1952) romaani Päivät  alkaa silmiinpistävän arkisesti ja jatkuukin sellaisena, mutta en harkitse hetkeäkään jättäväni tarinaa kesken. Cunningham kirjoittaa näennäisen kevyttä tekstiä. Sitä on nopea ja vaivaton lukea, mutta silti se ei tunnu tyhjänpäiväiseltä. Se tulee lähelle, sen repliikit, ajatukset ja tunnelmat ovat tunnistettavia, ja henkilöiden elämässä tapahtuv