Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Tove Ditlevsen: Nuoruus

Kuva
Äkkiä aikuiseksi ja kotoa pois!  Tove Ditlevsen: Nuoruus (Ungdom 1967). Suom. Katriina Huttunen. S&S 2021. 191 s. Tanskalainen Tove Ditlevsen  (1917-1976) vertaa omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trilogiansa ensimmäisessä osassa Lapsuus (Kirjareppu 10.8.2021) varhaisvuosiaan pitkään ja kapeaan arkkuun, josta ei pääse omin avuin pois. Mutta helppoa ei ole hänen nuoruutensakaan. Trilogian toisessa osassa  Nuoruus  kertoja lohduttaa itseään tuon elämänvaiheen yhdentekevyydellä ja väliaikaisuudella:  Se täytyy käydä läpi, muuta merkitystä sillä ei ole. Silti minusta Nuoruus on Lapsuutta valoisampi teos. Siinä missä lapsella ei ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa elämänpiiriinsä, nuorelle alkaa tarjoutua konkreetteja tilaisuuksia päästä edes hetkittäin irti kodin ahtaudesta ja painostavasta tunnelmasta. Toinen pakoreitti ulos arjen tukaluudesta on tietysti kirjoittaminen ja sitkeä usko tulevaan runoilijuuteen. NUORUUS -OSASSA lahjakkaan Toven koulunkäynti on katkennut vanhempien varattom

Rosa Liksom: Väylä

Kuva
Evakkotiellä tytöstä täydeksi ihmiseksi Rosa Liksom: Väylä. Like 2021. 267 s. Ko mie ja Katri olima koalla urakalla saahneet kyörättyä karjan maantiele, taivas peitty syksysseen utuharssoon ja kohta alko tihuutahmaan jäähilheistä vettä. Kaikki muut lehmät paitti Ilona pölästyit teräviä hiutahleita ja haijaannuit. Sisko, Pirkko ja Liina rynnit ojjaa pitkin, Kerttu reistasi paeta methään, Siskon eeliskuussa synnyttämä Sokkeri-vasikka tanssi paikahlaa, Soma kiipesi Kielon sölkhään ja molemat rääyit. Pajukko männikön reunassa oli kuitekki niin tiheää, märkää ja mustaa, ettei Kerttu päässy sen läpi. Se palasi tiele lyötynä ja pää painuksissa. Mie kattoin taaksepäin. Sieltä tulit koala vauhila Martta, naapuritalon navettapiika, ja sen apupoika Matti Iisakki-isännän karjan kanssa. Olima sopihneet, että kuljema yhessä. Rosa Liksomin (s. 1958) viime vuoden Finlandia -ehdokkaana olleen Väylä -romaanin alku jo näyttää, että Lapin sotaa pakoon lähteneiden vaellus ei tule olemaan helppoa. Kolme- ne

Pirkko Saisio: Passio

Kuva
Ihmiset kuolevat, mutta tarinat jäävät    Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Ihmiset kuolevat, mutta tarinat jäävät. Ja laulut. Ja ne jotka elävät, oppivat tarinoista ja lauluista asioita. Tärkeitä asioita. Näin sanoo muuan sivuhenkilöistä Pirkko Saision (s. 1949) uudessa romaanissa Passio, joka ehti jo olla vuoden 2021 Finlandia- ehdokkaanakin, ennen kuin ehdin sen pariin. Passio  itse toimii mitä parhaimpana todisteena lainauksen osuvuudesta. Se on suuri tarina ihmisenä olemisesta, mutta siihen on upotettu runsaasti myös erikokoisia alatarinoita. Passio ei ole oppikirja, mutta siitä voi halutessaan oppia paljon ja löytää monenlaista mietittävää. Ja kaiken lisäksi sitä on nautinto lukea Saision värikkään, pakottomasti virtaavan kielen ansiosta. Vaikka kirjan sivumäärä on huima, tiivistämisen ajatus tuli mieleeni vain kerran, romaanin keskivaiheilla. ROMAANI KOOSTUU kahdeksasta pitkästä kertomuksesta, joita yhdistää konkreetisti paikasta toiseen kulkeutuva ja muotoaan muut