Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.
Kuva
24. maaliskuuta 2015 Merkillistä menoa Hannu Väisäsen tyyliin Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia. Otava 2015. 287 sivua. Oulusta Karibianmeren Guadeloupeen, sieltä New Yorkin Brooklyniin ja Manhattanille ja edelleen Pohjois-Carolinan Winston-Salemiin. Kevättalvisen Kouvolan jälkeen vuorossa ovat Ranska ja Japani - Toulon, Pariisi, Kobe ja Osaka -, kunnes matkanteko päättyy "tähtipölyyn" vaatimattomassa punatiilitalossa Pariisin esikaupunkialueella. Hannu Väisänen ei totisesti ole jämähtänyt paikoilleen. Omaelämäkerrallisilla Antero-romaaneillaan runsaasti lukijoita ja kehuja kerännyt kuvataiteilija ja kirjailija on asunut vuodesta 1989 Ranskassa mutta matkustellut paljon ja viime aikoina erityisesti Japanissa. Reissaaminen näkyy myös Väisäsen äskettäin ilmestyneessä kokoelmassa Piisamiturkki ja muita kertomuksia . Nimikertomusta ei sellaisenaan kirjasta löydy, mutta piisamiturkilla on kyllä merkittävä rooli heti alkajaisiksi. Liikkee
Kuva
17. maaliskuuta 2015 Minkkitarhan nousu ja tuho Karin Erlandsson: Minkkitarha (Minkriket). Suom. Taija Mård. Schildts & Söderströms 2014. 319 sivua. "Lars-Mikael rakasti minkkien hajua. Hänen isänsä satsasi niihin kylällä ensimmäisenä. -Näillä me kääritään rahaa, poika! Evert sanoi." Ja poika uskoo, jättää turhan opiskelun ja jatkaa isänsä jäljissä. Mutta kun päästään 1960-luvulta 1990-luvulle, suhdanteet ja turkistarhaukseen suhtauminen ovat kovasti muuttuneet eikä Lars-Mikaelin tytär Tanja enää välitäkään haista loppuikäänsä minkeille. KARIN ERLANDSSONIN (s. 1978) esikoisromaani Minkkitarha  on tänä vuonna yksi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaista. En ihmettelisi, jos ehdokkuuteen olisi vaikuttanut myös tarinan tapahtumaympäristö, sillä ainakaan minun kohdalleni ei ole aiemmin osunut turkistarhauksen ympärille rakennettua romaania. Erlandssonin sukupolviromaani Pohjanmaan turkistarhoilta tarjoaa runsaasti tietoa ja her
Kuva
7. maaliskuuta 2015 Kävelemällä mielenrauhaan Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James. Suom. Sari Karhulahti. Gummerus 2015. 333 sivua. Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki. Suom. Hilkka Pekkanen. WSOY 2014. 327 sivua. Varhain eräänä aamuna 82-vuotias Etta Vogel jättää kirjeen miehelleen Otolle ja lähtee kävelemään Kanadan Saskatchewanista kohti Atlanttia. Etta ilmoittaa haluavansa nähdä meren, mutta on matkantekoon syvempiäkin syitä. Kanadalaislähtöisen Emma Hooperin vasta ilmestynyt esikoisteos Etta ja Otto ja Russell ja James tuo heti mieleen viime vuonna suomennetun hyvin samantyyppisen karkumatkan, englantilaisen Rachel Joycen esikoisromaanin Harold Fryn odottamaton toivioretki. Harold Fry, äskettäin eläköitynyt myyntiedustaja, saa yllättäen postia parinkymmenen vuoden takaiselta työtoveriltaan Queenie Hennessyltä. Nainen ilmoittaa olevansa saattohoidossa ja kirjoittavansa hyvästelläkseen. Harold laatii Queenielle lyhyen kirjee
Kuva
3. maaliskuuta 2015 Merete Mazzarellan kanssa hirviön pauloissa Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli - Mary Shelley ja Frankenstein (Själens nattsida). Suom. Raija Rintamäki. Tammi 2014. 245 sivua. "-- en ole ikinä ollut vähääkään kiinnostunut hirviöistä, saati sitten koettanut perehtyä niihin - en ennen kuin eräänä kauniina päivänä jouduin Frankensteinin hirviön pauloihin." Tähän tapaan aloittelee Merete Mazzarella uusinta kirjaansa Sielun pimeä puoli . Itse voisin sanoa aivan samoin. Ja Mazzarellan tavoin minuakin alkoi kiehtoa erityisesti Frankenstein -romaanin kirjoittaja Mary Shelley. Miten ihmeessä 19-vuotias nainen keksii melkein kaksisataa vuotta sitten ruveta kirjoittamaan romaania tiedemiehestä, jonka ihmiskokeen tulos on edelleen mitä elinvoimaisin myyttinen hahmo, ja samalla romaania, jonka kysymykset tieteen keksintöjen vaaroista ovat edelleen mitä ajankohtaisimpia? MAZZARELLA aloittaa tutkimusretkensä Mary Shelleyn (1797-1851) värik