Kirjareppu

25. lokakuuta 2018 1960-luvun suomalaissiirtolaiset ovat nyt Ruotsissa ihmeissään Antti Tuurin Tangopoikien tarina jatkuu yllättävällä aikaloikalla  Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen. Otava 2018. 222 s. Antti Tuurin (s. 1944) romaani   Tangopojat  (2016) jätti odottamaan jatkoa Ruotsiin 1960-luvulla muuttaneiden suomalaisten vaiheista. Kun kustantaja ilmoitti Tuurin uuden romaanin Aavan meren tuolla puolen ilmestymisestä, olin varma, että nyt saadaan lisätietoa Tangopoikien hanuristin Saulin ja laulusolistin Elinan yhteiselon onnistumisesta ja muidenkin suomalaissiirtolaisten vaiheista naapurimaan leivissä. Tavallaan saadaankin, mutta pitkän aikahypyn Tuuri kyllä tekee. Tangopojat ovat jo eläkeikäisiä, ja ruotsalainen työelämä on nyt uusien sukupolvien miehittämä. Maahanmuuttajat tulevat kansankotiin ihan toisaalta ja saattavat suunniltaan vanhat finnjävelitkin. ROMAANI RAKENTUU kahden pääjuonen varaan, hitaan ja nopean. Toisessa jutellaan, tois...

20. heinäkuuta 2018 Sotapakolaisesta yläluokkaiseksi nukkevaimoksi  Anne Swärdin klaustrofobisessa perhedraamassa ihmissuhteet perustuvat valtaan ja salaisuuksiin Anne Swärd: Vera (Vera 2017). Suom. Jaana Nikula. Otava 2018. 373 s. Vanna pukee nuoren morsiamen ja nyörittää kureliivin tiukasti. Hän on ehkä ainoa, joka ymmärtää mistä tässä avioliitossa on oikeastaan kyse ja siinä mielessä hän on vastuussa tulevista tapahtumista. Ruotsalaisen Anne Swärdin (s. 1969) kolmas suomennettu romaani Vera alkaa pahaenteisesti. Eletään vuotta 1945, ja Cederin yläluokkaisen tukholmalaisperheen 33-vuotias esikoispoika Ivan on vihdoin, viidesta veljeksestä viimeisenä, menossa naimisiin. Perheen luottopalvelija Vanna pukee 17-vuotiasta morsianta Sandrinea vihkikuntoon. Morsian on putkahtanut perheeseen kuin tyhjästä eikä osaa sanoa ruotsiksi muuta kuin tahdon.  Kaiken lisäksi hän viimeisillään raskaana. Anne Swärd lataa romaaniinsa jo alkusivuilla vahvan jännitteen ...

20. maaliskuuta 2018 Lopun ajan lähestyessä keinot kovenevat  Pauliina Rauhalan uusi romaani Synninkantajat rohkenee katsoa herätysliikkeen sielunhoidon yöpuolelle Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Gummerus 2018. 368 s. Katso, pappa, miten aurinko paistaa pienestä kolosta pilvien välistä. Ihan kuin taivaaseen olisi tullut reikä, josta Jumala puhuu. Tuommoisesta reiästä Jeesus laskeutuu viimeisenä päivänä ruskeat nahkasandaalit edellä ja valkoinen viitta ja tumma tukka hulmuten. Pappa, nyt olisi sopiva ja oikea hetki. Minua ei pelottaisi yhtään. Sanoisin Jeesukselle vain, että Jumalan terve ja vihdoinkin. Näin juttelee alakouluikäinen Aaron Taisto-papalleen kesäiltana linturetkellä. Seuroissa pappa on saarnannut maailmanlopun lähestymisestä, mutta Aaronille se ei ole mikään ongelma, onhan hän uskovainen Jumalan lapsonen. Pauliina Rauhalan (s. 1977) toinen romaani Synninkantajat sijoittuu esikoisteoksen Taivaslaulu (2013) tavoin vanhoillislestadiolaisen herä...

7. joulukuuta 2017 "Taidan olla kaikkein onnellisin lehtokoneessa"  Cristina Sandu kirjoittaa elämästä kahden kulttuurin välimaastossa Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat. Otava 2017. 265 s. Cristina Sandun  (s. 1989)    tämän vuoden  Finlandia- palkintoehdokkuuteen yltänyt esikoisromaani Valas nimeltä Goliat kertoo kolmekymppisen Alban elämästä, muistoista ja havainnoista Suomessa ja Romaniassa. Alban äiti on suomalainen ja isä romanialainen aivan kuten kirjailijankin vanhemmat. Sandun katkelmittain etenevä romaani keskittyy ruumiinvalvojaisten ja hautajaisten ympärille, mutta on silti kaikkea muuta kuin raskasta luettavaa. Bukarestin lähellä "Punaisessa kylässä" valkoisessa talossaan asuva Susi, Alban isoisä, on kuollut, ja veljekset Mihai ja Costel perheineen matkustavat saattamaan häntä hautaan, Mihai Suomesta, Costel Yhdysvalloista. Kesiään isovanhempiensa talossa viettänyt Alba alkaa tarkastella ympäristöään uusin silmin ja mu...

31. lokakuuta 2017 Odessa, Pariisi, Wien, Tokio... Edmund de Waalin tutkimusmatka juutalaissukunsa vaiheisiin tarjoaa historiaa ja kulttuurihistoriaa kiinnostavimmillaan Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Kätketty perintö. (The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance, 2010.) Schildts & Söderströms 2013. 342 s. Olen myöhässä. Englantilaisen keraamikon Edmund de Waalin  (s. 1964) sukutarina Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ilmestyi suomeksi jo 2013, ja muistan sen saaneen tuolloin hyvät arvostelut. Jostain syystä kirja jäi minulta lukematta mutta tuli taas ajankohtaiseksi, kun lehdessä (HS 10.9.2017) kerrottiin de Waalin keramiikkatöiden näyttelystä Tukholman Artipelag-taidehallissa. Oikeastaan kyse oli yhteisnäyttelystä italialaisen Giorgio Morandin (1890-1964) maalausten kanssa. Lehden kuvat ja arvostelijan ajatukset Morandin ja de Waalin töiden luonteesta ja yhteensopivuudesta suorastaan pakottivat de Waalin sukutarinan par...

14. heinäkuuta 2016 Kadonnutta sukua ja identiteettiä etsimässä Katja Petrovskaja: Ehkä Esther (Vielleicht Esther 2014). Suom. Ilona Nykyri. Tammi 2015. 277 s. Minua on aina kiinnostanut historia, sanoi isäni minulle, mutten ole koskaan halunnut että historia kiinnostuu minusta, ja hän sanoi myös, ettei ihminen tarvitse sukulaisia historiaan suhteutuakseen. Ja minä sanoin että tarvitseehan, minulla kun sattuu olemaan tämä viehtymys sijoittaa kaikki suureen panoraamaan, ikään kuin me olisimme  itse tapahtumien keskipisteessä - -. Katja Petrovskaja  on Kiovassa vuonna 1970 juutalaiseen sukuun syntynyt ukralainalais-puolalainen kirjailija, joka asuu nykyään Berliinissä ja kirjoittaa saksaksi. Hänen esikoisromaaninsa  Ehkä Esther  ilmestyi meillä Tammen Keltaisessa kirjastossa viime vuonna, mutta löytyi jo nyt kirjakaupan alennusmyyntipöydältä. Näin hektistä on nykyään kirjamyynti. Ehkä Esther kertoo Petrovskajan sekä isän- että äidinpuoleisen suvu...

13. maaliskuuta 2016 Vain itselleen täytyy kelvata  Tommi Kinnunen jatkaa Neljäntienristeyksestä eteenpäin  Tommi Kinnunen: Lopotti. WSOY 2016. 368 s. Tommi Kinnusen parin vuoden takainen esikoisromaani Neljäntienristeys (2014) oli huikea menestys. Se oli taitavasti rakennettu ja hallitusti ja herkästi kirjoitettu sukutarina, joka tuskin jätti ketään kylmäksi. Sen vuoksi toiseltakin romaanilta on ollut lupa odottaa paljon. Aivan yhtä ylistävään vastaanottoon Lopotti ei ole yltänyt, mutta itse pidän uutta romaania esikoisen veroisena lukunautintona. Lopotissa Kinnunen jatkaa kuusamolaisen Löytövaaran suvun kiinnostavaa tarinaa.  Neljäntienristeyksestä tutuiksi tulleiden Lahjan, Onnin ja heidän nuorimmaisensa Johanneksen ja tämän vaimon Kaarinan henkilökuvat syvenevät, mutta varsinaisiksi päähenkilöiksi nousevat Johanneksen isosisko Helena ja poika Tuomas. Romaaninsa alussa Kinnunen palaa vielä hetkeksi sotavuosiin kuin muistuttaakseen kokemuksista,...