Kirjareppu

28. syyskuuta 2015  Kaikki tiet vievät Mazzanoon Antti Tuuri: Pitelemättömät. Otava 2015. 221 s. Antti Tuurin uusin romaani Pitelemättömät on tyyten toisenlaista Tuuria, kuin olen aiemmin lukenut. Pohjanmaa - ja Äitini suku -sarjan, Surmanpellon , Radan ja Alkemistien jälkeen se yllättää tietynlaisella laissez-faire-otteellaan. Tuntuu, että kirjailija antaa tällä kertaa tarinansa mennä tai pikemminkin mutkitella eteenpäin ihan itsestään, sen omilla ehdoilla. Aika pian huomaa, että Tuurilla on ensin ollut suunnitteilla novellikokoelma. Mutta mikäpä siinä. Romaaneja on maailman sivu rakennettu tähänkin tyyliin. Kyllä Tuuri osaa sitoa sivukertomukset pääjuoneen ja pitää tarpeeksi yllä myös jonkin sortin jännitettä. ROMAANIN TAPAHTUMAPAIKKA on Mazzano Romano lähellä Roomaa. Jos on ollut Antti Tuurin kanssa Matkoilla Euroopassa , Pitelemättömien Italian-maisemat ja ruokakulttuuri tuntuvat mukavasti tutunoloisilta. Suomalaispariskunta, kertoja ja hänen vaimonsa,

23. syyskuuta 2015 Saatanallisia säkeitä Åbo Akademian kätköissä Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Onda boken). Suom. Laura Beck. Otava 2015. 317 s. Väitetään, että Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset aiheutti aikanaan kiihkoromanttisten nuorukaisten joukossa suoranaisen itsemurha-aallon. Werther riistää itseltään hengen epäonnisen rakkauden takia, ja hänen hengenheimolaisensa seurasivat kirjan luettuaan samastumiskohteensa esimerkkiä. Kaj Korkea-ahon kolmannessa romaanissa Paha kirja  tehdään siinäkin itsemurhia solkenaan, ja tässäkin tapauksessa tietyn kirjan tai tarkkaan ottaen julkaisematta jääneen käsikirjoituksen huumaamina. Epidemian kerrotaan puhjenneen kuusikymmentä vuotta sitten eräissä kustavilaisissa häissä, ja siitä lähtien jokainen tavalla tai toisella salaperäisen käsikirjoituksen runoja lukenut on päätynyt riistämään henkensä. Jonkin aikaa itsemurharintamalla on ollut hiljaista, mutta kun Åbo Akademian kirjallisuustieteen opiskelija Pasi Maars kiinnostu

16. syyskuuta 2015 Hengittelyä Claes Anderssonin runojen tahdissa Claes Andersson: Aamu meren rannalla. Suom. Jyrki Kiiskinen. WSOY 2015. 79 s. Runo on sillä tavalla elävä olento, että jos se ei hengitä, se ei elä Vaan tukehtuu ja kutistuu kokoon kuin keuhkotautinen Claes Anderssonin  uuden kokoelman Aamu meren rannalla  runot ovat kaikkea muuta kuin keuhkotautisia. Vaikka runoilija myöhemmin sanoo, että kirjoittaminen on poispyyhkimistä, toisin sanoen tiivistämistä, hänen säkeensä ovat harkittuinakin väljiä ja siksi mukavia lukea. Anderssonin runoissa puhujan omat ja maailman vaiheet ja tilanteet risteilevät vapaasti kuin ajatukset. Maantieteelliset ja ajalliset siirtymät ja säkeenylitykset tapahtuvat kuin luontojaan. Näin käy erityisesti kolmikymmensivuisessa, muistiinpanoja jäljittelevässä Sisäänhengitys, uloshengitys -tekstissä. Hengitä sisään, hengitä ulos, täytä sielu tyhjyydellä ja ruusuntuoksulla Katso koululaisia ja koiria puistossa, ihmettele.

3. syyskuuta 2015 Suurta harmoniaa etsimässä  Aarne Kinnunen Antti Hyryn kertomataiteen äärellä Aarne Kinnunen: Horror vacui. Antti Hyryn proosasta, lyyrisestä ja dramaattisesta. Siltala 2015. 288 s. Kun Antti Hyry sai vuonna 2009 Finlandia-palkinnon romaanillaan Uuni , monilta jäi senvuotinen joululahjaromaani lukematta. Ei siksi, että Hyryä olisi vaikea lukea. Hyryn proosahan on päältä katsoen hyvinkin arkista ja selkeää. Lukemisinnon lopahtamiseen vaikutti ymmärtääkseni lähinnä romaanin tapahtumattomuus. Toimintaan ja jännitykseen tottuneet eivät sellaista kestäneet, ikävä kyllä, sillä mm. emeritusprofessori  Aarne Kinnusen  uusi Hyry-tutkimus Horror vacui  osoittaa, että Hyryn proosa on tällä -  tälläkin - hetkellä mitä ajankohtaisinta luettavaa ja kaikkea muuta kuin yksitasoista. HYRYN HENKILÖIDEN arkisen elämisen, erityisesti alituisen rakentamisen, havainnoinnin ja miettimisen, ääreltä ja takaa löytyy tyhjentymättömästi tutkittavaa ja pohdittavaa,