Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.
Kuva
31. lokakuuta 2017 Odessa, Pariisi, Wien, Tokio... Edmund de Waalin tutkimusmatka juutalaissukunsa vaiheisiin tarjoaa historiaa ja kulttuurihistoriaa kiinnostavimmillaan Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Kätketty perintö. (The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance, 2010.) Schildts & Söderströms 2013. 342 s. Olen myöhässä. Englantilaisen keraamikon Edmund de Waalin  (s. 1964) sukutarina Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ilmestyi suomeksi jo 2013, ja muistan sen saaneen tuolloin hyvät arvostelut. Jostain syystä kirja jäi minulta lukematta mutta tuli taas ajankohtaiseksi, kun lehdessä (HS 10.9.2017) kerrottiin de Waalin keramiikkatöiden näyttelystä Tukholman Artipelag-taidehallissa. Oikeastaan kyse oli yhteisnäyttelystä italialaisen Giorgio Morandin (1890-1964) maalausten kanssa. Lehden kuvat ja arvostelijan ajatukset Morandin ja de Waalin töiden luonteesta ja yhteensopivuudesta suorastaan pakottivat de Waalin sukutarinan pariin.
Kuva
26. lokakuuta 2017 Sota pilasi isän henkisesti  Elina Sanan muistelmakirjassa rauhan myötä alkaa toisenlainen sota Elina Sana: Isän sota. Siltala 2017. 338 s. Sodassa olleiden miesten psyyken vauriot nousivat julkiseen keskusteluun  Ville Kivimäen  väitöstutkimuksen ja siihen perustuvan tietoteoksen  Murtuneet mielet myötä . Vuonna 2013 Kivimäki sai kirjastaan Tieto-Finlandia-palkinnon. Kivimäki pyrki tutkimuksessaan selvittämään, missä sodan vaiheissa sotilaille tapahtui henkisiä romahduksia ja millaisia nämä rivimiesten "tärähtäneiksi" luokittelemat sairastuneet olivat. Tutkija, toimittaja ja tietokirjailija  Elina Sana (1947) etsii muistelmakirjassaan Isän sota  vastausta samoihin kysymyksiin mutta yksilötasolla. Salo tarkastelee kirjassaan sodasta "hermostuneena" palanneen isänsä käsittämätöntä käytöstä ja hurjia raivonpurkauksia. Sana on aiemmin tutkinut mm. sotavankien ja juutalaisten luovutuksia Saksaan ja palkittu hänkin Tieto-Finlandi
Kuva
25. lokakuuta 2017 Sandran sisällissota  Heidi Köngäksen romaani liikuttaa ja panee etsimään omia juuria Heidi Köngäs: Sandra. Otava 2017. 285 sivua. -- kaikki mikä on tapahtunut aiemmin jättää meihin monimutkaisia jälkiä, ajattelee Heidi Köngäksen (s. 1954)  Sandra -romaanin alussa kuusissakymmenissä oleva näyttelijä Klaara käytyään iäkkäine vanhempineen katsomassa äidin lapsuuskotia Ruovedellä. En tiennyt, että oli olemassa joku loimilanka, joka liitti minutkin tähän vanhaan hirsitaloon. Ajatukset ovat varmasti tuttuja kaikille jo elämää enemmän nähneille. Iän myötä tulee tarve tutustua vanhempiensa menneisyyteen ja halu ottaa selville, mitä vielä jäljellä olevat asumukset, esineet ja asiakirjat kertovat jo edesmenneiden elämästä. Tule halu vähän paremmin ymmärtää, mistä itse on lähtöisin, minne loimilankani minut liittävät. Siksi Köngäksen Sandra tuntuu alusta alkaen hyvin läheiseltä ja intiimiltä. Vaikka romaanin Klaara elää aivan toisessa maailmassa isoäitins
Kuva
22. lokakuuta 2017 Klassikoiden jälkilöylyissä  Jatkuu! Fanifiktioita kirjallisuutemme klassikoista. Toim. Erkka Mykkänen. Gummerus 2017. 252 s. -- kirjailija saa puhelun. Se on herra editori, joka kyselee, olisiko olemassa jotakin klassikkoa, josta kirjailija pitäisi aivan erityisesti, sillä nyt sellainen tarvittaisiin. Mutta kun kirjailija ehdottaa minun nimeäni, ei herra editori tiedä kuka minä olen. Etkö ottaisi mieluummin jotakin tunnettua, hän ehdottaa, sillä nyt on juhlavuosi, nyt on kansallisen hegemonian hetki. Lainauksen fiktiivinen puhuja on Minna Canthin romaanin Hanna nimihenkilö ja puhelun saava kirjailija  Saara Turusen alter ego . Turunen on yksi kymmenestä kirjailijasta, jotka ovat saaneet tehtäväkseen kirjoittaa satavuotisen Suomen kunniaksi novellin valitsemansa suomalaisen klassikon pohjalta. Novellit on toimittanut kirjaksi Erkka Mykkänen , jolta itseltäänkin on kokoelmassa Jatkuu! eli Fanifiktioita kirjallisuutemme klassikoista jatkonovelli  Mika
Kuva
3. lokakuuta 2017 Kirjoitan, jotta ymmärtäisin Kjell Westön Rikinkeltainen taivas kertoo tasapainoilusta elämässä ja rakkaudessa Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Den svavelgula himlen). Suom. Laura Beck. 459 s. Otava 2017. - - kävelin kotia kohti ja ajattelin, että minun on kai pakko tehdä se. Kirjoittaa kertomus, joka ei käsittele vain Stellaa ja Alexia ja minua ja meidän vanhempiamme, vaan myös Sandia ja Amiria ja Tommi Hjeltiä. Ja ajattelin että siitä kertomuksesta pitää tulla paljon todempi kuin Sepänpuiston uneksija ja muut kirjoittamani tarinat. Koska elimme sitä aikaa jota elimme. Koska on pimeyttä ja valoa. Kjell Westön (s. 1961) uusin romaani Rikinkeltainen taivas  on juuri se kirja, jota esikoisteoksellaan Sepänpuiston uneksija huomiota herättänyt minäkertoja suunnittelee. Hän haluaa kirjoittaa sukupolviromaanin suhteestaan Rabellien sisaruksiin Stellaan ja Alexiin, heidän varakkaaseen sukuunsa ja omiin keskiluokkaisiin vanhempiinsa. Lisäksi hän hal