Kirjareppu

  Kun vaikeneminen on varmin tapa pysyä hengissä  Anna Soudakova: Haikara levittää siipensä. Atena 2024. 335 s. Leningradissa vuonna 1983 syntyneen Anna Soudakovan edellisissä romaaneissa  Mitä männyt näkevät (2020) ja Varjele varjoani (2022) on runsaasti elämäkerrallista ainesta. Esikoisteos kertoo kirjailijan isovanhempien tarinan ja perustuu isoisän kokemuksiin. Toinen teos pohjaa Soudakovan omaan lapsuudenperheeseen, joka muutti Suomeen kirjailijan ollessa kahdeksanvuotias. Soudakovan kolmas, edeltäjiensä tavoin kaunis ja puhutteleva romaani Haikara levittää siipensä  sijoittuu Valko-Venäjälle, jonne kirjailijalla on siteitä ainakin puolisonsa kautta. Oleellisinta kuitenkin on, että edelleen tarkastelussa  ovat ihmisoikeudet ja inhimillisyys, ahtaalle ajetun sinnikäs pyrkimys selviytyä ja panna vastaan alistajalleen. UUSI ROMAANI ALKAA VUODESTA 1995 ja päättyy vuoteen 2020, mutta siinä välissä kerrotaan kaksikin 1940-luvulle sijoittuvaa perhetragediaa, joilla on yhteys romaanin

  Löytöretki elämän ja luonnon ihmeisiin    Anni Kytömäki: Mirabilis. Gummerus 2024. 688 s. Palkintoja keränneiden  Kultarinta  (2014) , Kivitasku  (2017)   ja   Margarita  (2024) -romaanien jälkeen Anni Kytömäeltä (s.1980) osaa odottaa paljon, ja uusin teos Mirabilis tarjoaakin runsain mitoin nautittavaa. Nimi juontuu romaanissa puheena olevasta lehto-orvokista, Viola mirabiliksesta, mutta se ei ole ainoa ihasteltava asia Kytömäen uutuudessa. Maailma ei kaipaa vain selityksiä vaan myös jotain ihmeellistä, miettii luonnontutkija Leonhard Hess Stejneger (1851-1943) kaivatessaan tietoja oudosti kadonneesta taitovoimistelijasta Mirabellasta eli Ellasta. Tosiasiat ovat tutkijalle tärkeitä, mutta hän ymmärtää, että elämä ei ole vain dokumentteja ja faktoja. Se on myös kuvitelmia, tunteita, ihmeitä ja salaisuuksia.  ROMAANIN TAPAHTUMAJUONTA kehystävät järkyttävät sukupuuttokuvaukset Beringinmeren alueelta. Itse tarina alkaa kuitenkin  eteläsuomalaisen Korraharjun kartanon mailta vuodesta 18

Sukutrilogian koukuttava avaus  Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu. Ruijan rannalla I (Kniven i ilden. Sanger fra Ishavet, 2022). Suom. Aki Räsänen. Gummerus 2024. 368 s. Norjalaisen Ingeborg Arvolan (s. 1974) romaani Jäämeren laulu sai ilmestyessään 2022 Norjan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Bragen ja oli seuraavana vuonna ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston palkinnolle. Jäämeren laulu on avausosa kirjailijan omasta suvusta kertovaan trilogiaan ja jo mittavan kirjailijanuran tehneen Arvolan komea läpimurtoteos. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1859, jolloin kirjailijan isoisoisoäiti, sodankyläläinen  Priita-Kaisa Seipäjärvi ja hänen kaksi poikaansa on merkitty muuttaneiksi maasta pois. Priita on päättänyt jättää taakseen kärsimänsä häpeän ja asettua aviottomine lapsineen Pykeijaan, kalastajakylään Varanginvuonon rannalle. Kirkossa neljänä peräkkäisenä pyhänä suhteestaan naimisissa olevaan mieheen kuritetulla 35-vuotiaalla Priitalla on vissit suunnitelmat. Samalla kun teen lujasti työ

  Suomalaiset sionistit unelmiaan toteuttamassa    Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa. Otava 2024. 351 s. Susanna makaa yöpuvussaan vuoteellaan, kun Ville soittaa taas. Väsymys tuntuu kehossa kivuliaana ja painavana, kuin jokin elävä olento.  Ville on katsonut karttaa. Nyt Villeä ei naurata.   - Mitä helvettiä sinä teet Palestiinassa? hän kysyy. - -    - Susanna, sä et ole Israelissa.    - Nämä ovat kiistanalaisia alueita. Länsiranta, tämä niin sanottu Länsiranta -    - Luulin, että menet pohjoiseen. Galileaan kibbutsille tai jotain.    - Kiistanalaisia alueita ihmisten mielestä. Jumalan sanan valossa asia on yksiselitteinen. Raamattu lupaa, että maa ennalleen asetetaan ja Jumalan kansa palaa takaisin. Nyt se, mitä profeetat lupasivat, käy toteen. Ja sitä paitsi, kukaan ei enää mene kibbutsille. Terhi Törmälehdon (s. 1977) kolmas romaani He ovat suolaa ja valoa sijoittuu maantieteellisesti Israeliin ja Länsirannalle ja ajallisesti keväälle 2023. Hamasin viimesyksyinen terrori-is

    V aikuttava autofiktio tyttärestä ja tuhkatusta äidistä  Oksana Vasjakina: Haava (Rana, 2021). Suom. Riku Toivola. Otava 2023. 254 s. Olen kirjoittanut tarinaani puolen vuoden ajan. Ja kaikki siinä tuntuu minusta merkityksettömältä, repaleiselta ja vajavaiselta. Kerronta on sulanut muistin sinne tänne soljuviin puroihin. Rytmi on mennyt sekaisin. Kirjaan on tullut runoja ja esseitä. Kirja pirstoutuu, eikä se tunnu minusta johdonmukaiselta ja selkeältä, se ei tunnu sellaiselta kirjalta, jota yleensä luetaan ja rakastetaan. Venäläisen Oksana Vasjakinan  (s.1989) tilityksessä  Haava- romaanista on jonkinlaista perää, mutta lukemista kirjan persoonallinen rakentuminen ei vaikeuta. Vasjakinan kerronta vaatii antautumista, mutta se on vangitsevaa. Romaani on vetoava, intiimi ja liikuttava. Haava  on lyyrikkona tunnetun Vasjakinan ensimmäinen romaani ja käsittelee kirjailijan suhdetta juuri kuolleeseen äitiin. Vastikään Vasjakinalta on suomennettu toinenkin romaani  Aro. S en keskiössä on

Sivuseikoista kasvaa julma kokonaiskuva Adania Shibli: Sivuseikka (Tafṣīl thānawī, 2017). Suom. Sampsa Peltonen. Otava 2024. 104 s. Sivuseikka on Palestiinassa 1974 syntyneen  Adania Shiblin kolmas romaani mutta ensimmäinen suomennettu teos. Sampsa Peltosen suoraan arabiasta tekemä suomennos ilmestyi keväällä juuri ennen kirjailijan vierailua Helsinki Lit -tapahtumassa ja on herättänyt suurta mielenkiintoa. Kiinnostusta ovat lisänneet mm. kirjan aiheuttamat skandaalit ja keräämät palkintoehdokkuudet. Erityisen vaikuttavan romaanista tekee kuitenkin Israelin ja Palestiinan tämänhetkinen poliittinen tilanne. NOIN SATASIVUINEN TEOS rakentuu kahdesta yhtä pitkästä osasta. Molemmat kertovat muutamasta päivästä, mutta niiden väliin mahtuu puolisen vuosisataa. Ensin eletään elokuuta 1949. Edellisenä vuonna itsenäistynyt Israel pyrkii työntämään rajojaan etelämmäksi, ja Negevin hiekkaerämaahan on leiriytynyt sotilaita estämään soluttautujia ylittämästä Egyptin vastaista rajaa. Samalla alue h

  Toisenlainen kolmiodraama   Johanna Frid: Haraldin äiti (Haralds mamma, 2023). Suom. Sirje Niitepõld. WSOY 2024. 304 s. Harald, niin. Jos hän olisi koira, hän olisi kultainennoutaja. Sellainen, joka laukkaa agilitykentälle into piukassa ja poikkeaa sitten äkkiäarvaamatta radalta nähdessään tennispallon, kiihdyttää täyteen vauhtiin ja palaa ylpeänä ja onnea puhkuen jättikeppi suussaan. Kansikuvasta huolimatta ruotsalaisen Johanna Fridin (s. 1988) toinen romaani Haraldin äiti ei  kerro koirasta tai edes koiran omistajasta vaan anopista ja miniästä eli Haraldin äidistä ja tyttöystävästä Claudiasta. Kolmikymppinen juristi Harald on romaanissa lähinnä kohtausten käynnistäjä. Häntä ei edes näy muuten kuin takaumissa, joilla kertojana toimiva Claudia valaisee, kuinka nykytilanteeseen on päädytty. Jo lähtöasetelma on kutkuttava. Toisiinsa vihamielisesti suhtautuvat naiset kohtaavat yllätyksekseen syrjäisellä pohjoisruotsalaisella lentoasemalla. Kumpikin on siellä samalla asialla. Työuupumuks

  Perhearkea poikkeustilassa  Michael Cunningham: Päivät (Day, 2024). Suom. Markku Päkkilä. Gummerus 2024. 342 s. Näin aikaisin aamulla East River peittyy johonkin ohueen ja läpikuultavaan, teräksenkirkkaaseen kalvoon, joka näyttää kelluvan joen pinnalla veden vaihtaessa väriä yönmustasta alkavan päivän sakean syväksi vihreäksi. Brooklynin sillan valot kalpenevat taivasta vasten. Mies avaa suutarinliikkeen rullaoven. Nuori poninhäntäinen nainen hölkkää ohi - -. On 5. huhtikuuta 2019, ja Isabel seisoo makuuhuoneen ikkunassa, kun Dan vielä nukkuu sikeästi pariskunnan parivuoteessa. Yhdysvaltalaisen  Michael Cunninghamin  (s. 1952) romaani Päivät  alkaa silmiinpistävän arkisesti ja jatkuukin sellaisena, mutta en harkitse hetkeäkään jättäväni tarinaa kesken. Cunningham kirjoittaa näennäisen kevyttä tekstiä. Sitä on nopea ja vaivaton lukea, mutta silti se ei tunnu tyhjänpäiväiseltä. Se tulee lähelle, sen repliikit, ajatukset ja tunnelmat ovat tunnistettavia, ja henkilöiden elämässä tapahtuv

  Puhutteleva romaani äitinsä hylkimän äitiydestä  Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös (Naturliga beteenden, 2022). Suom. Jaana Nikula. Otava 2024. 159 s. Iranissa 1983 syntynyt kirjailija  Golnaz Hashemzadeh Bonde  pakeni jo lapsena perheensä mukana Ruotsiin. Kirjalliseen maineeseen hän nousi vuonna 2017 romaanillaan  Olimme kerran ( Det var vi , suom. 2018). Romaania on kiitelty koskettavaksi tarinaksi maahanmuuttajanaisesta ja hänen ongelmallisista perhesuhteistaan. Kolmannessa romaanissaan  Luontainen käytös Bonde keskittyy äitiyteen, siihen kohdistuviin oletuksiin ja odotuksiin ja sen mukanaan tuomiin paineisiin ja reaktioihin. Kirjassa on sivuja vain puolisentoista sataa, mutta mietittävää riittää ja tunteet lainehtivat. Romaanissa toistuva kehotus katsoa asioita tuorein silmin sopinee lukijankin ohjeeksi, tosin ilman ahdistavia sivumerkityksiään. ROMAANI ALKAA SYNNYTYSLAITOKSELTA. Päähenkilö Lily synnyttää esikoistaan keisarinleikkauksella. Aviomies Marcus istuu hänen v

  "Siis kauneutta on. / Rakkautta on. / Iloa on." Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä. WSOY 2924. 456 s. Otsikkoni säkeet ovat lainaus  Eeva Kilveltä  (s. 1928), vaikka poiminkin ne tähän  Anna-Riikka Carlsonin  kirjasta Rakas Eeva Kilpi. Sen alaotsikko vakuuttaa: Nämä juhlat jatkuvat vielä. WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson (s.1974) kertoo aloittaneensa säännölliset vierailut Eeva Kilven luona kuutisen vuotta sitten Kilven ollessa 90-vuotias. Kirjailija ja kustantaja ystävystyivät, ja Carlsonin vierailuistaan tekemät muistiinpanot alkoivat muuttua kirjeiksi. Kun Carlson luki niitä Kilvelle, kirjailija ehdotti, että niistä tehtäisiin kirja. Aluksi kirjasta piti tulla ystävien yhteinen, mutta kirjailijan voimavarojen huvetessa päätettiin, että kirjan tekijä on Carlson. Teoksen pääosassa on kuitenkin Eeva Kilpi, vaikka Carlson kertoo keskeiseksi teemakseen valaista kahden eri-ikäisen ihmisen syvenevää ystävystymis