Kirjareppu

  Paljon enemmän kuin rikosromaani Ann-Helén Laestadius: Varkaus (Stöld, 2021). Suom. Laura Kulmala. S&S 2022. 510 s. Varkaus on ruotsinsaamelaisen  Ann-Helén Laestadiuksen (s. 1971) ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani.  Kiirunassa kasvaneen Laestadiuksen juuret ovat Tornionjokilaakson Sopperon kylässä, ja hänen nuorisoromaaneistaan luetuimpia lienevätkin ns. Soppero-sarjan teokset. Viime vuonna Ruotsissa vuoden kirjaksi valittu Varkaus pohjautuu osin tositapahtumiin, vaikka paikka ja itse tarina ovat kuvitteellisia. Romaani alkaa saamelaiseen poronomistajaperheeseen kuuluvan yhdeksänvuotiaan Elsan kohtalokkaalla hiihtoretkellä mutta laajenee tapahtumasarjaksi, jonka loppukäsittely on vasta yksitoista vuotta myöhemmin. Vetävä rikosjuoni on kuitenkin lähinnä kehys kokonaiselle maailmalle, jonka Laestadius avaa lukijansa eteen. Saamelaiseen elämäntapaan tutustuminen on kiinnostavaa ja puhuttelevaa. Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan kohtelu panee miettimään, mikä meitä ulk

Susanna Alakosken railakas perhetarina jatkuu   Susanna Alakoski: Lontoon tyttö. (Londonflickan, 2021). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. WSOY 2022. 368 s. Äiti oli viisi vuotta lapsenlikkana Lontoossa. Sillä reissulla hän osti takin ja tapasi Frank Sinatran ja Liz Taylorin. Enempää en tiedä. Näin lukijaa valistetaan Susanna Alakosken  ( s.1962) uuden romaanin alkulehdellä. Lontoon tyttö jatkaa Alakosken Pumpulienkeleillä (2021) aloittamaa sukutarinaa ja historiallista sarjaa suomalaisten työläisnaisten oloista ja kohtaloista. Sarjan avausromaani keskittyi Pohjanmaalla 1905 syntyneen ja Vaasan pumpulitehtaalle töihin päätyneen Hildan vaiheisiin.  Lontoon tytön alussa   eletään syksyä 1957 ja päärooli on Hildan tyttärellä Gretalla, vaikka myös Hilda-äiti ja Jonni, Gretan veli, saavat romaanissa tilaa. VAASASTA JA PUMPULISTA kyllikseen saanut 28-vuotias Greta on astunut Tukholman-lautalle. Hän matkaa ystävänsä Ailin perässä tekemään mieleisiään töitä ja kokemaan suurta maailmaa. Tukholma on va

  Pieni on kaunista ja vaatimaton väkevää  Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa. Atena 2022. 256 s. Tämäkin hämärä katoaa on kirjailija ja teologi  Anna-Maria Eilitän  (s. 1975 Keminmaalla) toinen romaani. Eilitän esikoisromaania  Kun olen poissa  (2019) kiiteltiin vakavan aiheen lempeästä käsittelystä, ja samanlainen tumman ja valoisan yhtäaikaisuus vallitsee uudessakin romaanissa. Jos välistä on tuntunut siltä, että nykyromaani toisensa jälkeen kertoo vain nuorten tai keski-ikäisten parisuhde- ja perheongelmista, Tämäkin hämärä katoaa tasapainottaa tilannetta ja tekee sen vakuuttavasti ja kauniisti.   ROMAANIN KOLME VUOROTTELEVAA kertojaa ovat pohjoisessa asuvat, jo kahdeksankymppisensä viettäneet Vuokko ja Eino ja heidän helsinkiläistynyt keski-ikäinen tyttärensä Lotta. Vaikka tarina  etenee suurimmaksi osaksi päähenkilöidensä sisäisinä, yleiskielisinä monologeina, Vuokon ja Einon repliikit kyllä paljastavat, että kirjailijan synnyinseudulla he Tuhma-koirineen asustavat. Lähip

  Mustaa huumoria ukrainalaiskirjailijalta  Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini (Smert postoronnego, 1996). Suom. Eero Balk. Otava 2006. 270 s. Venäjäksi kirjoittavan ukrainalaiskirjailijan  Andrei Kurkovin   (s. 1961) romaani Kuolema ja pingviini ilmestyi kohta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja saatiin suomeksi 2006. Nyt romaanista on otettu uusi painos, josta kertyvä tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Ukrainan sodan uhrien auttamiseen. Aiemmin romaani on mennyt minulta ohi. Valtakunnan päälehden suosituksesta tartuin kuitenkin uuteen tilaisuuteen, ja se kannatti. Kurkovin tarjoilema kuva sosialismista ja erityisesti sitä seuranneesta sekasorrosta hirvittää ja naurattaa. Kurkovia ei syyttä kiitellä mustan huumorin mestariksi. 1990-LUVUN ALUN KIOVAAN sijoittuva  Kuolema ja pingviini kertoo nelikymppisestä kirjailijanuraa havittelevasta yksineläjästä Viktorista. Kun kaupungin eläintarha on sosialismin kaaduttua jouduttu lakkauttamaan, Viktor on pelastanut sieltä hoidokikseen ja se

  Petosta ja rakkautta  Bernhard Schlink: Jäähyväisvärit (Abschiedsfarben 2020). Suom. Oili Suominen. WSOY 2022. 244 s. Saksalaisen Bernhard Schlinkin (s. 1944) tuotannosta tulee ensimmäisenä mieleen romaani Lukija  (suom. 1998). Se lieneekin Schlinkin tunnetuin teos paitsi lukuisten käännöstensä myös  romaanista tehdyn elokuvan ansiosta. Schlink on usein käsitellyt teoksissaan Saksan lähihistorian kipupisteitä, mutta novellikokoelmassa  Jäähyväisvärit niihin palataan vain ensimmäisessä novellissa. Silti muissakin on tavalla tai toisella kyse petoksista ja itsepetoksista.   YLEENSÄ PÄÄHENKILÖ on jo ikävuosia kerännyt mies, vain kerran nainen. Henkilöt käyvät läpi läheisiä ihmissuhteitaan ja niissä hiertämään jääneitä asioita. Takana on hylkäämisiä ja eroja, ja jäähyväisiä on myös odotettavissa. Haikeuden ja kaiherruksen vastapainoksi tarjolla on myös rakkautta. Sitä ja viisauttaan jakavat Jäähyväisväreissä yleensä naiset. Heitä ei juurikaan kuvata muuten kuin ulkoisesti, mutta heidän