Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.
Kuva
29. toukokuuta 2020 Robert Seethaler: Kokonainen elämä  Mestarillinen pienoisromaani elämäänsä sopeutuvasta vuoristolaisesta Robet Seethaler: Kokonainen elämä (Ein ganzes Leben, 2014). Suom. Raimo Salminen. Aula & Co, 2020. 130 s. Jostain lehtijutusta mieleeni on jäänyt 89-vuotiaan haastateltavan elämänohje: Elämää pitää elää niin kuin elämä antaa. Jos sataa, antaa sataa. Ohje on kuin suoraan itävaltalaisen Robert Seethalerin (s. 1966) pienestä mestariteoksesta  Kokonainen elämä.  Romaanin päähenkilö   Andreas Egger elää vaatimatonta elämäänsä täsmälleen saman ohjeen mukaan: sopeutuen, tyytyen ja turhia huolehtimatta. Kymmenille kielille käännettyä Kokonaista elämää  on verrattu John Williamsin   Stoneriin (Kirjareppu, 26.7.2015), ja kieltämättä romaaneista löytyy yhtymäkohtia. Jos siis Williamsin eleetön tyyli ja hänen sympaattisen päähenkilönsä elämäntarina ovat muistissa lähtemättöminä lukuelämyksinä, myös Robert Seethalerin Kokonainen elämä on todennäköise
Kuva
25. toukokuuta 2020 Jenny Erpenbeck: Päivien loppu  Jos, jos tai jos... eli kuinka kaikki olisi voinut mennä toisin Jenny Erpenbeck: Päivien loppu (Aller tage abend, 2012). Suom. Jukka-Pekka Pajunen. Tammi 2020. 314 s. Jenny Erpenbeck (s. 1967 Itä-Berliinissä) kuuluu saksankielisen nykykirjallisuuden kärkinimiin. Päivien loppu on toinen häneltä suomennettu romaani. Viime vuonna Erpenbeckiltä julkaistiin suomeksi pakolaisuutta käsittelevä romaani Mennä, meni, mennyt   (Kirjareppu 15.6.2019). Saksaksi  Päivien loppu on kuitenkin ilmestynyt jo ennen sitä. Molemmat romaanit ovat Jukka-Pekka Pajusen suomentamia. Poikkeuksellisen lukukokemuksen  Päivien lopusta tekee se, että romaani rakentuu yhden henkilön ja hänen lähipiirinsä vaihtoehtoisten elämien varaan. Päähenkilö, joka vasta romaanin lopussa nimetään  rouva Hoffmanniksi, kuolee ensimmäisen kerran jo alle vuoden ikäisenä, mutta Erpenbeck kirjoittaa, millaisia elämiä hän olisi voinut kokea, jos ei olisi kuollut kätkye
Kuva
16. toukokuuta 2020 Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa  M elodraamaa puhtaimmillaan  Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa (Everything I Never Told You, 2014). Suom. Sari Karhulahti. Gummerus 2020. 285 s. Alkuvuodesta  suomeksi ilmestynyt  Olisi jotain kerrottavaa on yhdysvaltalaisen Celeste Ngn (s. 1980) suuren suosion kansainvälisestikin saavuttanut esikoisromaani. Ngn toinen romaani Tulenarkoja asioita  ilmestyi suomeksi viime vuonna, ja siitä on tekeillä tv-sarja. En lainkaan ihmettele Ngn menestystä, niin koukuttavasti hän avaa ja rakentaa jo esikoisromaaninsa. Olisi jotain kerrottavaa alkaa kuin trilleri: Lydia on kuollut. Muut eivät kuitenkaan tiedä sitä vielä. Kun kirjailija esittelee kiinalais-amerikkalaisen perheen muut jäsenet isä Jamesin, äiti Marilynin, 16-vuotiaan Lydian isonveljen Nathin ja pikkusiskon Hannahin tavanomaisissa aamupuuhissaan, heidän tietämättömyytensä ja vähitellen lisääntyvä huolestumisensa virittävät romaaniin jännitteen,
Kuva
11. toukokuuta 2020 Olga Tokarczuk: Vaeltajat  Nobelisti ylittää ja rikkoo rajoja Olga Tokarczuk: Vaeltajat (Bieguni, 2007). Suom. Tapani Kärkkäinen. Otava 2019. 426 s.  Se joka pysähtyy, kivettyy, joka jää, lävistetään kuin hyönteinen, hänen sydämensä läpi isketään puinen neula, hänen käsiinsä ja jalkoihinsa tehdään reiät ja ne hakataan kiinni kynnyspuuhun ja kattoon. Näin puhuu vällyihin kääriytynyt vaeltajanainen vuoden 2018 kirjallisuuden nobelistin, puolalaisen Olga Tokarczukin (s. 1962) romaanissa Vaeltajat. Puolaksi teos ilmestyi 2007. Jo  Vaeltajia ennen Tapani Kärkkäinen on suomentanut Tokarczukilta romaanit Päivän talo, yön talo (2004) ja Alku ja muut ajat (2012). Tokarczuk jatkaa Vaeltajissaan  rohkean omaperäistä linjaansa. Kirjailija on nimennyt teoksensa romaaniksi, mutta perinteisestä romaanista se on kaukana. Vaeltajat rakentuu 116 otsikoidusta fragmentista, joista lyhyimmät ovat vain muutaman rivin mittaisia, kun taas pisimmät yltävät useampaan kymm