7. joulukuuta 2017
"Taidan olla kaikkein onnellisin lehtokoneessa"
Cristina Sandu kirjoittaa elämästä kahden kulttuurin välimaastossa
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat. Otava 2017. 265 s.
Cristina Sandun (s. 1989) tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkuuteen yltänyt esikoisromaani Valas nimeltä Goliat kertoo kolmekymppisen Alban elämästä, muistoista ja havainnoista Suomessa ja Romaniassa. Alban äiti on suomalainen ja isä romanialainen aivan kuten kirjailijankin vanhemmat.
Sandun katkelmittain etenevä romaani keskittyy ruumiinvalvojaisten ja hautajaisten ympärille, mutta on silti kaikkea muuta kuin raskasta luettavaa. Bukarestin lähellä "Punaisessa kylässä" valkoisessa talossaan asuva Susi, Alban isoisä, on kuollut, ja veljekset Mihai ja Costel perheineen matkustavat saattamaan häntä hautaan, Mihai Suomesta, Costel Yhdysvalloista.
Kesiään isovanhempiensa talossa viettänyt Alba alkaa tarkastella ympäristöään uusin silmin ja muistella kaikenlaisia sukunsa piirissä ja kylässä kuulemiaan ja kokemiaan tapahtumia ja vaikutelmia. Romaanin alussa hajanaiselta vaikuttava tarina alkaa vähin erin hahmottua kokonaiskuvaksi elämästä Punaisessa kylässä Ceauşescun diktatuurissa ja sen jälkeen.
SANDU rakentaa romaaniaan kuin maalaisi taulua. Kankaalle ilmestyy uusia viivoja, muotoja, värejä ja värikerroksia, uusia tapahtumia ja yksityiskohtia, selkeitä ja tahallisen utuisia, tietoja suoraan historiasta ja omasta elämästä, kuulopuheita ja keskustelunkatkelmia, muistikuvia ja tutulta tuntuvia aistimuksia.
On selvää, että tekniikalla ei tavoitellakaan perinteistä juoniromaania. Valas nimeltä Goliat on värikäs sukukartoitus ja kiintoisa kulttuuriretki. Se on matka fyysisiin, poliittisiin ja psyykkisiin maisemiin, jotka vaikuttavat välillä ikivanhoilta ja eksoottisilta ja välillä taas hyvinkin ajankohtaisilta ja yleisiltä.
Romaanin kieli on runollista, mutta kylä ja sen elämä kaunistelematonta. Alba näkee ympäröivän rappion mutta rakastaa isovanhempiensa kotiseutua siitä huolimatta.
En ole koskaan järkyttynyt katujen varsilla ryöppyävästä mudasta ja silmissä rapistuvista taloista, ruosteisina kiiluvista peltiporteista, keskeneräisistä rakennuksista ja niiden takana levittäytyvästä kitukasvuisesta pellosta. Minulle kylä on aina ollut, kaikessa rappiossaan, kaunis tavalla jolla mikään toinen paikka ei ole.
Sama pätee ihmisiin. Elämä köyhässä, vanhakantaisessa kylässä Karpaattien Sankarin valvovan silmän alla on täynnä väkivaltaa ja Mustien Enkelien tekosia, mutta sieltä muuttaneita vaivaa alituinen koti-ikävää. Suvun jäsenillä on heikkoutensa, eikä heidän yhteiselonsa suju ongelmitta, mutta kiusallisetkin asiat kestetään ja talo ihmisineen jatkaa elämäänsä.
MAAGISUUTTA romaaniin kumpuaa vanhoista uskomuksista, legendoista ja tarinoista, joista yksi yltää kirjan nimeenkin, ja sadunomaisuutta Sandu tarjoilee myös tyylillään.
Maissi hehkuu kuin leijonan turkki ja kuu kellahtaa sirpiksi vedenpintaan. Alba katselee aikuisenakin ympärilleen lapsen tavoin ja kokee kaiken elollisena. Isoäitini talossa seinät ja katot halkeilevat. Halkeamat kiemurtelevat toisiaan kohtaan kuin käärmeet. -- Seinät ja katto kupruilevat vitivalkoisina, ne on vasta vähän aikaa sitten maalattu, ja käärmeet syövät hitaasti tiensä valkoisen alta.
Kun kirjailija raottelee henkilöidensä häpeällisiä salaisuuksia Securitate-kytkentöineen, ilmiantoineen ja outoine kuolemantapauksineen, arvoituksellisuus saa traagisia sävyjä. Diktaattorin "saavutuksille" uskaltaa kyllä jälkikäteen nauraa, mutta diktatuurin aiheuttamia vaurioita ihmissuhteissa ei paranna mikään.
RAKKAUS JA KUOLEMA, kirjallisuuden vakioteemat, ovat hyvin edustettuina. Pääteemaksi tunteikkaiden rakkaustarinoiden oheen nousee kuitenkin muukalaisuuden ja vierauden teema.
Romaanin henkilöt matkaavat maasta toiseen. Rakkaus houkuttaa heidät muuttamaan vieraaseen maahan ja totuttautumaan toiseen kulttuuriin ja kieleen, mutta seurauksena on usein kaksinkertainen kodittomuus ja ikuinen ikävä toisaalle. Alba tunnustaa Amerikan-sedälleen Costelille olevansa ehkä onnellisin lentokoneessa, välitilassa matkalla maasta toiseen.
Kirjailija valaisee pääteemaansa monipuolisesti suvun eri jäsenten kokemuksina ja käsittelee sitä myös globaalina ilmiönä. Romaani alkaa jo kohtauksella Romanian romaneista Helsingin kalasatamassa, jossa Albaa tarvitaan tulkiksi synnyttävälle äidille.
Ratkaiseva osuus uuteen kulttuuriin sopeutumisessa, tai oikeastaan sopeutumattomuudessa, on kielellä. Oman kielen tärkeys käy Alballe hyvin selväksi sekä hänen kariutuneessa rakkaussuhteessaan että keskusteluissaan isänsä ja Costel-setänsä kanssa.
Ehkä kaikkein kivuliainta on se, kun et voi ilmaista itseäsi omalla kielelläsi, et voi pukea ajatuksia kaikkine vivahteineen suoraan sanoiksi vaan joudut kääntämään ne. Silloin menetät välittömän suhteen todellisuuteen. Olet kuin purkissa. Mikään ai kosketa sinua suoraan, kaikki kulkee jonkinlaisen filtterin... mikä se sana on suomeksi... suodattimen kautta.
Cristina Sandun esikoisromaani Valas nimeltä Goliat puhuu tärkeistä asioista. Kirjan parissa viihtyy ja halutessaan viisastuukin, mutta ennen kaikkea romaani on tuore väriläiskä suomalaisessa kirjasyksyssä. Cristina Sandulta luen seuraavankin romaanin.
MAAGISUUTTA romaaniin kumpuaa vanhoista uskomuksista, legendoista ja tarinoista, joista yksi yltää kirjan nimeenkin, ja sadunomaisuutta Sandu tarjoilee myös tyylillään.
Maissi hehkuu kuin leijonan turkki ja kuu kellahtaa sirpiksi vedenpintaan. Alba katselee aikuisenakin ympärilleen lapsen tavoin ja kokee kaiken elollisena. Isoäitini talossa seinät ja katot halkeilevat. Halkeamat kiemurtelevat toisiaan kohtaan kuin käärmeet. -- Seinät ja katto kupruilevat vitivalkoisina, ne on vasta vähän aikaa sitten maalattu, ja käärmeet syövät hitaasti tiensä valkoisen alta.
Kun kirjailija raottelee henkilöidensä häpeällisiä salaisuuksia Securitate-kytkentöineen, ilmiantoineen ja outoine kuolemantapauksineen, arvoituksellisuus saa traagisia sävyjä. Diktaattorin "saavutuksille" uskaltaa kyllä jälkikäteen nauraa, mutta diktatuurin aiheuttamia vaurioita ihmissuhteissa ei paranna mikään.
RAKKAUS JA KUOLEMA, kirjallisuuden vakioteemat, ovat hyvin edustettuina. Pääteemaksi tunteikkaiden rakkaustarinoiden oheen nousee kuitenkin muukalaisuuden ja vierauden teema.
Romaanin henkilöt matkaavat maasta toiseen. Rakkaus houkuttaa heidät muuttamaan vieraaseen maahan ja totuttautumaan toiseen kulttuuriin ja kieleen, mutta seurauksena on usein kaksinkertainen kodittomuus ja ikuinen ikävä toisaalle. Alba tunnustaa Amerikan-sedälleen Costelille olevansa ehkä onnellisin lentokoneessa, välitilassa matkalla maasta toiseen.
Kirjailija valaisee pääteemaansa monipuolisesti suvun eri jäsenten kokemuksina ja käsittelee sitä myös globaalina ilmiönä. Romaani alkaa jo kohtauksella Romanian romaneista Helsingin kalasatamassa, jossa Albaa tarvitaan tulkiksi synnyttävälle äidille.
Ratkaiseva osuus uuteen kulttuuriin sopeutumisessa, tai oikeastaan sopeutumattomuudessa, on kielellä. Oman kielen tärkeys käy Alballe hyvin selväksi sekä hänen kariutuneessa rakkaussuhteessaan että keskusteluissaan isänsä ja Costel-setänsä kanssa.
Ehkä kaikkein kivuliainta on se, kun et voi ilmaista itseäsi omalla kielelläsi, et voi pukea ajatuksia kaikkine vivahteineen suoraan sanoiksi vaan joudut kääntämään ne. Silloin menetät välittömän suhteen todellisuuteen. Olet kuin purkissa. Mikään ai kosketa sinua suoraan, kaikki kulkee jonkinlaisen filtterin... mikä se sana on suomeksi... suodattimen kautta.
 |
| Cristina Sandu. Kuva Marjo Tynkkynen |
Kommentit
Lähetä kommentti