20. heinäkuuta 2018
Anne Swärd: Vera (Vera 2017). Suom. Jaana Nikula. Otava 2018. 373 s.
Vanna pukee nuoren morsiamen ja nyörittää kureliivin tiukasti. Hän on ehkä ainoa, joka ymmärtää mistä tässä avioliitossa on oikeastaan kyse ja siinä mielessä hän on vastuussa tulevista tapahtumista.
Ruotsalaisen Anne Swärdin (s. 1969) kolmas suomennettu romaani Vera alkaa pahaenteisesti. Eletään vuotta 1945, ja Cederin yläluokkaisen tukholmalaisperheen 33-vuotias esikoispoika Ivan on vihdoin, viidesta veljeksestä viimeisenä, menossa naimisiin. Perheen luottopalvelija Vanna pukee 17-vuotiasta morsianta Sandrinea vihkikuntoon. Morsian on putkahtanut perheeseen kuin tyhjästä eikä osaa sanoa ruotsiksi muuta kuin tahdon. Kaiken lisäksi hän viimeisillään raskaana.
Anne Swärd lataa romaaniinsa jo alkusivuilla vahvan jännitteen hyytävillä symboleilla. Salaisuudet kätketään ulkomaailmalta tiukalla kureliivipanssarilla, ja häät vietetään perheen huvilalla kaukana ulkosaaristossa keskellä lunta ja pakkasta. Häistä alkaa Ruotsiin sotaa paenneen Sandrinen fyysinen ja henkinen eristäminen, eikä sille näytä tulevan loppua.
Miksi Sandrine alistuu leskianoppinsa komentoon ja miehensä tunnekylmään torjuntaan? Koska heillä ei ole aavistustakaan... Myös Sandrinella on salaisuuksia, jotka eivät siedä päivänvaloa.
ROMAANIN kaksi aikatasoa vuorottelevat onnistuneesti, ja loppuratkaisu antaa odotuttaa itseään juuri niin kuin hyvään juoniromaaniin kuuluukin.
Eristyksiin pakotettu ja lääkitty Sandrine käy läpi karunkirjavaa lapsuuttaan ranskalaisessa merenrantakaupungissa ja nuoruuttaan Puolan vuoristoseudulla ennen ja jälkeen saksalaisten miehittäjien. Samalla kun lukija seuraa jännittyneenä, miten Sandrine on selviytynyt sodan keskeltä Ruotsiin, suvun tulokas alkaa vähä vähältä saada selville Cederien tulenarkoja salaisuuksia.
Swärd osaa hyvin kuvata sitä klaustrofobista tunnelmaa, jonka keskellä hänen päähenkilönsä joutuu elämään. Psykologinen uskottavuus on kuitenkin aika lujilla, kun suhde syntyneeseen tyttäreen Veraan ei vuosienkaan mittaan ota lähentyäkseen, ja sekin mietitytti, miksi romaani on nimetty tyttären eikä äidin mukaan, vaikka olinkin kirjan loppuriveiltä löytävinäni ratkaisuun jonkinlaisen avaimen.
Cederin veljeksistä vain kahdelle on romaanissa perusteltua käyttöä. Sen sijaan perheen kahleista itsensä irti repäisseeseen ja maailmalle kadonneeseen tyttäreen olisin mieluusti tutustunut paremminkin. Sandrinen tuntoja Swärd kuitenkin kuvaa perusteellisesti ja ansiokkaasti.
Sandrinen lapsuus satamakaupungin köyhyydessä ja moraalisessa löyhyydessä on paikoin kuin ranskalaisilta naturalisteilta, vaikka elämässä on hyvätkin hetkensä. Uusi ruotsalainen ympäristö tapoineen ja heikkouksineen tuo puolestaan mieleen Ingmar Bergmanin. Mutta siinä missä Bergman yrittää löytää selityksiä ja ymmärtää, Swärd on perhekuvauksessaan tiukka ja armoton. Toisaalta hän ei kohtele silkkihansikkain päähenkilöäänkään.
Sandrinen henkilökuva herättää kiinnostusta, vaikka hänen aloitteettomuuttaan välillä hämmästelee. Onko niin, että hän saa kaltoin kohtelustaan myös jotain tyydytystä sekä Puolassa miehittäjän että Ruotsissa Cederien armoilla ollessaan?
ROMAANIA voi luonnehtia kertomukseksi sodasta ja sotapakolaisuudesta, vääristyneistä suku- ja perhesuhteista, väkivallasta, alistamisesta ja manipuloinnista. Ennen kaikkea se kuitenkin puhuu rakkaudesta ja halusta ja niiden kääntöpuolista tunnekylmyydestä ja hyväksikäytöstä.
Verasta löytyy prostituutiota ja viatonta ensirakkautta, kiellettyjä ja suositeltavia aviorikoksia, homosuhteita ja kastraatiota. Seksi on romaanin henkilöille keino unohtaa ja selvitä hengissä, saada ruokaa, ylellisyyttä tai tahtonsa läpi. Seksistä rangaistaan ja palkitaan, sillä juonitellaan ja lisäännytään. Se likaa mutta myös puhdistaa.
Romanttisista käänteistään ja viihteellisistä aineksistaan huolimatta Vera vaikuttaa uskottavalta. Siitä pitävät huolen Anne Swärdin kertojanlahjat.
Anne Swärd on tyylitaituri, jonka tekstissä kiinnittää huomionsa tavan takaa mm. osuviin kielikuviin. Synkkäsävyinen tunnelma syntyy tältä suositulta kirjailijalta kuin loihtimalla, ja dramaattisissa kohtauksissa on dekkarimaista jännitystä. Vera vie mukanaan, halusit tai et. Kokeile vaikka!
Sotapakolaisesta yläluokkaiseksi nukkevaimoksi
Anne Swärdin klaustrofobisessa perhedraamassa ihmissuhteet perustuvat valtaan ja salaisuuksiin
Vanna pukee nuoren morsiamen ja nyörittää kureliivin tiukasti. Hän on ehkä ainoa, joka ymmärtää mistä tässä avioliitossa on oikeastaan kyse ja siinä mielessä hän on vastuussa tulevista tapahtumista.
Ruotsalaisen Anne Swärdin (s. 1969) kolmas suomennettu romaani Vera alkaa pahaenteisesti. Eletään vuotta 1945, ja Cederin yläluokkaisen tukholmalaisperheen 33-vuotias esikoispoika Ivan on vihdoin, viidesta veljeksestä viimeisenä, menossa naimisiin. Perheen luottopalvelija Vanna pukee 17-vuotiasta morsianta Sandrinea vihkikuntoon. Morsian on putkahtanut perheeseen kuin tyhjästä eikä osaa sanoa ruotsiksi muuta kuin tahdon. Kaiken lisäksi hän viimeisillään raskaana.
Anne Swärd lataa romaaniinsa jo alkusivuilla vahvan jännitteen hyytävillä symboleilla. Salaisuudet kätketään ulkomaailmalta tiukalla kureliivipanssarilla, ja häät vietetään perheen huvilalla kaukana ulkosaaristossa keskellä lunta ja pakkasta. Häistä alkaa Ruotsiin sotaa paenneen Sandrinen fyysinen ja henkinen eristäminen, eikä sille näytä tulevan loppua.
Miksi Sandrine alistuu leskianoppinsa komentoon ja miehensä tunnekylmään torjuntaan? Koska heillä ei ole aavistustakaan... Myös Sandrinella on salaisuuksia, jotka eivät siedä päivänvaloa.
ROMAANIN kaksi aikatasoa vuorottelevat onnistuneesti, ja loppuratkaisu antaa odotuttaa itseään juuri niin kuin hyvään juoniromaaniin kuuluukin.
Eristyksiin pakotettu ja lääkitty Sandrine käy läpi karunkirjavaa lapsuuttaan ranskalaisessa merenrantakaupungissa ja nuoruuttaan Puolan vuoristoseudulla ennen ja jälkeen saksalaisten miehittäjien. Samalla kun lukija seuraa jännittyneenä, miten Sandrine on selviytynyt sodan keskeltä Ruotsiin, suvun tulokas alkaa vähä vähältä saada selville Cederien tulenarkoja salaisuuksia.
Swärd osaa hyvin kuvata sitä klaustrofobista tunnelmaa, jonka keskellä hänen päähenkilönsä joutuu elämään. Psykologinen uskottavuus on kuitenkin aika lujilla, kun suhde syntyneeseen tyttäreen Veraan ei vuosienkaan mittaan ota lähentyäkseen, ja sekin mietitytti, miksi romaani on nimetty tyttären eikä äidin mukaan, vaikka olinkin kirjan loppuriveiltä löytävinäni ratkaisuun jonkinlaisen avaimen.
Cederin veljeksistä vain kahdelle on romaanissa perusteltua käyttöä. Sen sijaan perheen kahleista itsensä irti repäisseeseen ja maailmalle kadonneeseen tyttäreen olisin mieluusti tutustunut paremminkin. Sandrinen tuntoja Swärd kuitenkin kuvaa perusteellisesti ja ansiokkaasti.
Sandrinen lapsuus satamakaupungin köyhyydessä ja moraalisessa löyhyydessä on paikoin kuin ranskalaisilta naturalisteilta, vaikka elämässä on hyvätkin hetkensä. Uusi ruotsalainen ympäristö tapoineen ja heikkouksineen tuo puolestaan mieleen Ingmar Bergmanin. Mutta siinä missä Bergman yrittää löytää selityksiä ja ymmärtää, Swärd on perhekuvauksessaan tiukka ja armoton. Toisaalta hän ei kohtele silkkihansikkain päähenkilöäänkään.
Sandrinen henkilökuva herättää kiinnostusta, vaikka hänen aloitteettomuuttaan välillä hämmästelee. Onko niin, että hän saa kaltoin kohtelustaan myös jotain tyydytystä sekä Puolassa miehittäjän että Ruotsissa Cederien armoilla ollessaan?
ROMAANIA voi luonnehtia kertomukseksi sodasta ja sotapakolaisuudesta, vääristyneistä suku- ja perhesuhteista, väkivallasta, alistamisesta ja manipuloinnista. Ennen kaikkea se kuitenkin puhuu rakkaudesta ja halusta ja niiden kääntöpuolista tunnekylmyydestä ja hyväksikäytöstä.
Verasta löytyy prostituutiota ja viatonta ensirakkautta, kiellettyjä ja suositeltavia aviorikoksia, homosuhteita ja kastraatiota. Seksi on romaanin henkilöille keino unohtaa ja selvitä hengissä, saada ruokaa, ylellisyyttä tai tahtonsa läpi. Seksistä rangaistaan ja palkitaan, sillä juonitellaan ja lisäännytään. Se likaa mutta myös puhdistaa.
Romanttisista käänteistään ja viihteellisistä aineksistaan huolimatta Vera vaikuttaa uskottavalta. Siitä pitävät huolen Anne Swärdin kertojanlahjat.
Anne Swärd on tyylitaituri, jonka tekstissä kiinnittää huomionsa tavan takaa mm. osuviin kielikuviin. Synkkäsävyinen tunnelma syntyy tältä suositulta kirjailijalta kuin loihtimalla, ja dramaattisissa kohtauksissa on dekkarimaista jännitystä. Vera vie mukanaan, halusit tai et. Kokeile vaikka!
Kommentit
Lähetä kommentti