19. elokuuta 2016
Jyrki Heino: Kelmit. Schildts & Söderströms 2016. 272 s.
Turun yliopiston biokemian professorilta Jyrki Heinolta (s.1958) ilmestyy jo kolmas historialliseen Turkuun sijoittuva rikosromaani. Kaikissa kolmessa, Kellarissa (2012), Kellossa (2014) ja juuri ilmestyneessä Kelmit-romaanissa, rikoksia selvittelee jo aktiivipalvelusta vetäytynyt luutnantti Carl Wennehielm. Apunaan hänellä on ystävänsä kaupunginviskaali John Appengren.
VUOTEEN 1800 sijoittuvassa Kelmit-dekkarissa sympaattinen Wennehielm on jäänyt äskettäin leskeksi ja vajaan vuoden ikäisen tyttölapsen yksinhuoltajaksi. Jo siinä olisi viittäkymmentään lähestyvällä, vaimonsa poismenoa surevalla sotainvalidilla kylliksi huolenaihetta.
Mutta kun Naantalin Viluluodon kaivohuoneella alkaneet mysteerit leviävät myös Turkuun, outoja kuolemantapauksia ja katoamisia ennenkin selvitellyt luutnantti ei malta olla puuttumatta salaperäisiin tapahtumiin. Onneksi Wennehielmillä on tytärtään ja talouttaan hoitamassa topakka mamselli Kaisa Mannelin, niin että talon isäntä voi keskittyä salapoliisitehtäviin ja saa niiden myötä elämäänsä muutakin kuin "väritöntä tyhjyyttä".
Kelmien juoni kytkeytyy sen verran monien kaupunkilaisten puuhiin, että lukija on kiitollinen kirjan henkilöluettelosta. Useimmat henkilöistä tulevat tutuiksi jo Naantalin prunnihuoneella, mutta lisää väkeä saadaan tarinaan, kun seurue siirtyy Turkuun Viluluodossa sattuneen ensimmäisen kuolemantapauksen järkyttämänä.
Ennen pitkää Wennehielm löytää itsensä pöyhimästä turkulaisen suurporvarin ja valtiopäivämiehen Matias Ronperin ja hänen läheistensä tekemisiä, joissa jo Viluluodossa oleskelleella kuululla mystikolla ja okkultistilla Petrus Junelinilla näyttää olevan oma vahva roolinsa. Koko kaupunkia pihdeissään pitävä Ronperi ei tietenkään siedä asioihinsa puuttumista, ja rikostutkijallamme on taas yksi huoli lisää.
HISTORIALLINEN DEKKARI on haastava kirjoitettava. Jyrki Heino onnistuu kuitenkin mainiosti. Kelmeissä on juuri sopivassa suhteessa rikosjuonta ja ajankuvaa. Vanha Turku elintapoineen, asukkaineen ja ympäristöineen esittäytyy uskottavana ja elävänä. Turkulaiset varmasti nauttivat tarinan miljöistä aivan erityisesti, mutta hyvin niissä viihtyy ulkopaikkakuntalainenkin.
Kelmejä lukee vaivatta historiaa tuntematonkin. Heino sitoo tarinansa Euroopan samanaikaisiin tapahtumiin ja Wennehielminsä Kustaa III:n hoviin selkeästi ja turhia viipyilemättä. Niinpä romaanin juoni kulkee monista käänteistään huolimatta varsin ketterästi.
Sivuhenkilöt ovat napakasti tyypiteltyjä, mutta Wennehielmistään Heino on kirjoittanut lihaa ja verta olevan ihmisen, jonka suru ja kaipaus herättää naiiviudessaankin myötätuntoa ja ilo tekee lukijankin onnelliseksi.
VAIKKA KELMIT ON ennen kaikkea viihdyttävää lukemista, siitä löytyy myös sanottavaa.
Heino johdattelee lukijansa historiasta sujuvasti nykypäivään mm.Wennehielmin ja Akatemian kirjastonhoitajan Wendeniuksen keskustellessa salatieteistä ja ajan poliittisista suurvaltahaikailuista. Fennofiili Jusleniuksen todistelut suomalaisten raamatullisista sukujuurista ja mahtavasta menneisyydestä eivät ole näitä "todellisia tiedemiehiä" vakuuttaneet:
On ihmisiä, jotka -- ovat tarrautuneet johonkin käsitykseen, aatteeseen tai uskontoon ja etsivät koko ajan vain vahvistusta omille mielipiteilleen, ollen täysin sokeita kaikelle, mikä voisi olla ristiriiidassa heidän aatostensa kanssa. Todellinen tiedemies muuttaa kantaansa kohdatessaan uusia todisteita. Ne, joille aate on uskonto, pitävät siitä kiinni loppuun asti.
Wendenius tiivistää: Koko historian tulkinnan avain on terveen järjen käytössä. Sobria dubitatio, terve epäily, veliseni.
Terve epäily, romaanin johtoajatus, on Kelmeissä kateissa myös kauppahuoneen alaisuuteen syntyneessä uskonnollisessa yhteisössä. Sen kaltaisia yhteisöjä on helppo löytää tänäkin päivänä, sillä tuollaisia syntyy, kun vallanhimoiset johtajat haluavat päättää muiden asioista ja yhteisön jäsenet haluavat elää rasittamatta omaa päätään.
KELMIEN LUKEMISESTA tekee miellyttävän romaanin keveä, sujuva kieli. Muutamalla vanhahtavalla sanalla tai sanonnalla Heino taikoo lukijansa kahdensadan vuoden taakse ja istuttaa hänet herraskaiseen seurueeseen nautiskelemaan kaikki vaivat lääkitsevää prunnivettä ja kuljettaa häntä sitten yhtä suvereenisti niin vallas- kuin palvelusväen juttusilla.
Jo nimi Kelmit paljastaa romaanin tyylilajin. Siihen sopivat hyvin alun koukuttava prologi ja epilogin opettavainen yhteenveto. Siinä välissä Wennehielmin lämpimällä huumorilla höystetty salapoliisityö edistyy kuin neiti Marplen tutkimukset, vaikka kyseessä onkin jonkin sortin sarjamurha- tai mafiatarina ja tapahtumiin osallistuu jopa palkkatappajia!
Ovela, hyväntuulen dekkari, kerta kaikkiaan!
Okkultismia ja outoja kuolemia
Jyrki Heinon luutnantti Wennehielm jatkaa rikostutkimuksiaan Suomen Turussa
Jyrki Heino: Kelmit. Schildts & Söderströms 2016. 272 s.Turun yliopiston biokemian professorilta Jyrki Heinolta (s.1958) ilmestyy jo kolmas historialliseen Turkuun sijoittuva rikosromaani. Kaikissa kolmessa, Kellarissa (2012), Kellossa (2014) ja juuri ilmestyneessä Kelmit-romaanissa, rikoksia selvittelee jo aktiivipalvelusta vetäytynyt luutnantti Carl Wennehielm. Apunaan hänellä on ystävänsä kaupunginviskaali John Appengren.
VUOTEEN 1800 sijoittuvassa Kelmit-dekkarissa sympaattinen Wennehielm on jäänyt äskettäin leskeksi ja vajaan vuoden ikäisen tyttölapsen yksinhuoltajaksi. Jo siinä olisi viittäkymmentään lähestyvällä, vaimonsa poismenoa surevalla sotainvalidilla kylliksi huolenaihetta.
Mutta kun Naantalin Viluluodon kaivohuoneella alkaneet mysteerit leviävät myös Turkuun, outoja kuolemantapauksia ja katoamisia ennenkin selvitellyt luutnantti ei malta olla puuttumatta salaperäisiin tapahtumiin. Onneksi Wennehielmillä on tytärtään ja talouttaan hoitamassa topakka mamselli Kaisa Mannelin, niin että talon isäntä voi keskittyä salapoliisitehtäviin ja saa niiden myötä elämäänsä muutakin kuin "väritöntä tyhjyyttä".
Kelmien juoni kytkeytyy sen verran monien kaupunkilaisten puuhiin, että lukija on kiitollinen kirjan henkilöluettelosta. Useimmat henkilöistä tulevat tutuiksi jo Naantalin prunnihuoneella, mutta lisää väkeä saadaan tarinaan, kun seurue siirtyy Turkuun Viluluodossa sattuneen ensimmäisen kuolemantapauksen järkyttämänä.
Ennen pitkää Wennehielm löytää itsensä pöyhimästä turkulaisen suurporvarin ja valtiopäivämiehen Matias Ronperin ja hänen läheistensä tekemisiä, joissa jo Viluluodossa oleskelleella kuululla mystikolla ja okkultistilla Petrus Junelinilla näyttää olevan oma vahva roolinsa. Koko kaupunkia pihdeissään pitävä Ronperi ei tietenkään siedä asioihinsa puuttumista, ja rikostutkijallamme on taas yksi huoli lisää.
HISTORIALLINEN DEKKARI on haastava kirjoitettava. Jyrki Heino onnistuu kuitenkin mainiosti. Kelmeissä on juuri sopivassa suhteessa rikosjuonta ja ajankuvaa. Vanha Turku elintapoineen, asukkaineen ja ympäristöineen esittäytyy uskottavana ja elävänä. Turkulaiset varmasti nauttivat tarinan miljöistä aivan erityisesti, mutta hyvin niissä viihtyy ulkopaikkakuntalainenkin.
Kelmejä lukee vaivatta historiaa tuntematonkin. Heino sitoo tarinansa Euroopan samanaikaisiin tapahtumiin ja Wennehielminsä Kustaa III:n hoviin selkeästi ja turhia viipyilemättä. Niinpä romaanin juoni kulkee monista käänteistään huolimatta varsin ketterästi.
Sivuhenkilöt ovat napakasti tyypiteltyjä, mutta Wennehielmistään Heino on kirjoittanut lihaa ja verta olevan ihmisen, jonka suru ja kaipaus herättää naiiviudessaankin myötätuntoa ja ilo tekee lukijankin onnelliseksi.
VAIKKA KELMIT ON ennen kaikkea viihdyttävää lukemista, siitä löytyy myös sanottavaa.
Heino johdattelee lukijansa historiasta sujuvasti nykypäivään mm.Wennehielmin ja Akatemian kirjastonhoitajan Wendeniuksen keskustellessa salatieteistä ja ajan poliittisista suurvaltahaikailuista. Fennofiili Jusleniuksen todistelut suomalaisten raamatullisista sukujuurista ja mahtavasta menneisyydestä eivät ole näitä "todellisia tiedemiehiä" vakuuttaneet:
On ihmisiä, jotka -- ovat tarrautuneet johonkin käsitykseen, aatteeseen tai uskontoon ja etsivät koko ajan vain vahvistusta omille mielipiteilleen, ollen täysin sokeita kaikelle, mikä voisi olla ristiriiidassa heidän aatostensa kanssa. Todellinen tiedemies muuttaa kantaansa kohdatessaan uusia todisteita. Ne, joille aate on uskonto, pitävät siitä kiinni loppuun asti.
Wendenius tiivistää: Koko historian tulkinnan avain on terveen järjen käytössä. Sobria dubitatio, terve epäily, veliseni.
Terve epäily, romaanin johtoajatus, on Kelmeissä kateissa myös kauppahuoneen alaisuuteen syntyneessä uskonnollisessa yhteisössä. Sen kaltaisia yhteisöjä on helppo löytää tänäkin päivänä, sillä tuollaisia syntyy, kun vallanhimoiset johtajat haluavat päättää muiden asioista ja yhteisön jäsenet haluavat elää rasittamatta omaa päätään.
KELMIEN LUKEMISESTA tekee miellyttävän romaanin keveä, sujuva kieli. Muutamalla vanhahtavalla sanalla tai sanonnalla Heino taikoo lukijansa kahdensadan vuoden taakse ja istuttaa hänet herraskaiseen seurueeseen nautiskelemaan kaikki vaivat lääkitsevää prunnivettä ja kuljettaa häntä sitten yhtä suvereenisti niin vallas- kuin palvelusväen juttusilla.
 |
| Kuva: Robert Seger |
Jo nimi Kelmit paljastaa romaanin tyylilajin. Siihen sopivat hyvin alun koukuttava prologi ja epilogin opettavainen yhteenveto. Siinä välissä Wennehielmin lämpimällä huumorilla höystetty salapoliisityö edistyy kuin neiti Marplen tutkimukset, vaikka kyseessä onkin jonkin sortin sarjamurha- tai mafiatarina ja tapahtumiin osallistuu jopa palkkatappajia!
Ovela, hyväntuulen dekkari, kerta kaikkiaan!
Kommentit
Lähetä kommentti