16. elokuuta 2016
Anthony Doerr: Davidin uni (About Grace, 2004). Suom. Hanna Tarkka. WSOY 2016. 427 s.
Hänen nimensä oli David Winkler, ja hän oli viidenkymmenenyhdeksän. Oli ensimmäinen kerta kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, kun hän matkusti kotiin - jos sitä vielä kodiksi voisi sanoa. Hän oli ollut isä, aviomies ja hydrologi. Enää hän ei ollut varma, oliko hän mitään näistä.
Davidin uni on Kaikki se valo jota emme näe -romaanilla maailmanmaineeseen nousseen Anthony Doerrin (s.1973) esikoisteos. Vaikka Davidin uni on meillä ilmestynyt vasta bestsellerin jälkeen ja yli kymmenen vuoden viiveellä, se ei tarkoita huonommuutta. Kerrontaratkaisuissaan ja ja viihteellisyydessään esikoisteos voi jäädä jälkeen seuraajastaan, mutta sisältöanniltaan se vähintäänkin tasoissa, ellei voitolla.
HILJAINEN ja vetäytyvä alaskalaissyntyinen hydrologi David Winkler käy jo reilusti neljättäkymmentään, kun hän rakastuu naimisissa olevaan Sandyyn ja saa hänen kanssaan tyttären Gracen. Veden olomuotojen ja erityisesti lumihiutaleiden tutkimisesta innostuneen onnellisen isän elämää alkaa kuitenkin nopeasti varjostaa ahdistava pelko lapsen menetyksestä, eikä syyttä.
David on nähnyt lapsuudesta asti silloin tällöin enneunia. Kun hän alkaa nähdä unta oman lapsensa tulvaveteen hukkumisesta, hän päättää estää unen mahdollisen toteutumisen katoamalla perheensä elämästä. Rahtilaiva kuljettaa hänet Karibian meren Grenadiineille, ja vasta neljännesvuosisata myöhemmin hän tohtii lähteä jäljittämään rakkaitaan. Jos jo paossa olo on raastavaa, tuntuu matka Karibialta Alaskaan ja siellä Eaglen kautta vanhaan kotikaupunkiin Anchorageen vähintään yhtä epätoivoiselta.
Vaikka romaanin juoni perustuu arkikokemuksesta poikkeavaan ilmiöön, pidän Davidin tarinaa lähinnä psykologisena romaanina. Stephen Kingin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ja siitä puuttuvat myös maagisen realismin surrealistiset elementit.
Davidin unen leimallinen - ja Doerrille ilmeisen luonteenomainen - piirre on tieteen, tarkasti ottaen muutamien tieteenalojen, vahva läsnäolo ja vertauskuvallinen tehtävä. Välistä symboliikka on suorastaan osoittelevaa: kaiken sen [jääkiteiden] loiston - filigraanimaisten kukkakuvioiden, mikroskooppisten tähtien - alla vallitsi kammottava väistämättömyys: kiteet eivät voineet olla toteuttamatta niihin sisältyvää suunnitelmaa sen enempää kuin ihmisetkään. Välistä kyse on pelkästään ihmettelystä.
Melkein yhtä intohimoisesti romaanissa tutkitaan hyönteisiä. Kiinnostuksensa lumeen David on perinyt suomalaiselta äidiltään; hyönteisistä innostuu hänen karibialaisen ystäväperheensä tytär Naaliyah, josta Davidille tulee eräänlainen oman tyttären korvike.
ETELÄ JA POHJOINEN, kuuma ja kylmä, valo ja pimeä, mikro- ja makrokosmos - maailma kuvautuu romaanissa vastakohtien valossa. Tavallinen, arkinen elämä on jossain niiden välissä, lämpimissä ihmissuhteissa ja hyvissä hetkissä.
Doerr osaa punoa romaaneihinsa jännittävän ja kiinnostavasti mutkittelevan juonen, mutta ennen kaikkea hänen romaaninsa ovat tunteellisia. David herättää voimakasta myötätuntoa ja tarjoaa samastumisen mahdollisuuden. Hänen ratkaisunsa ovat hyväksyttäviä, vaikka olisivatkin tuloksettomia, ja vahingollisinakin ne ovat ymmärrettäviä.
David ei erikoisine kykyineen ja intohimoineen vaikuta oikeastaan lainkaan poikkeukselliselta. Hän on kuin kuka tahansa tahtomattaan onnettomuuteen syösty ihminen, joka kaipaa paluuta takaisin normaaliin elämäänsä ja on valmis tekemään kaikkensa asioiden korjaantumiseksi. Myös sivuhenkilöistään Doerr kirjoittaa eläviä ihmisiä ja heidän reaktioistaan uskottavia.
Romaanin alkuperäinen nimi viittaa armoon ja anteeksiantamukseen, tarinan pääteemoihin. Suomennos Davidin uni ei pysty samanlaiseen lukijan ohjeistukseen, vaikka unen voi ymmärtää myös toiveena, unelmana.
ROMAANISSA Kaikki se valo jota emme näe ihastuin Doerrin tapaan kuvata ympäristöä luettelemalla pitkälti miljöiden yksisityiskohtia. Davidin unessa keino ei ole yhtä näkyvästi vielä käytössä, mutta mikroskooppisen tarkat havainnot tekevät nytkin kuvauksista hyvin aistimuksellisia. Alaskan kylmyyden Doerr kuvaa todella hyytävästi, ja jääkiteiden kauneudesta haltioituu lukijakin.
Davidin unessa on paljon kauneutta, ennen kaikkea luonnon kauneutta. Huomio kiinnittyy myös toistuvaan valon tarkkailuun ja ihasteluun. David vertailee tropiikin mustia öitä ja Alaskan hämyn eri sävyjä:
Tajuan nyt, etten tiennyt lumesta mitään. Se ei ole valkoista. Siinä on tuhatta väriä, taivaan värejä ja sen, mitä on lumen alla, tai jopa sen alla elävän levän vaaleanpunaista, mutta yksikään noista väreistä ei ole oikeasti valkoista.
Hän jatkaa: Loppujen lopuksi tajuaa, silloin kun ei enää ole mitään menetettävää, että vaikka maailma voi kohdella hyvin ja paljastaa kauneutensa kaikessa piilevien rakosten läpi, viime kädessä se joko ottaa tai jättää.
Tämäntyyppistä maailman ja elämän arviointia romaanissa on tämän tästä. David miettii paljon. Hän pohtii olemassaoloaan, tunteitaan, aikaa, tiedon hyödyttömyyttä jne. Juonen pysähtyminen voi tuskastuttaa toimintaa kaipaavaa, mutta vanhempi ihminen nauttii Davidin filosofoinneista. Kaikki se valo jota emme näe vedonnee erityisesti nuoriin. Davidin unesta nauttivat todennäköisesti iäkkäämmät.
PERUSTUNNELMALTAAN Davidin uni on melankolinen, mutta ei apea, saati pessimistinen. Davidilla on yksinäisyydessäkin muistonsa ja toiveensa. Mitä vähemmän elämä tarjoaa, sitä arvokkaammiksi sen antamat lahjat käyvät. Pieni on kaunista. Vähäinen on arvokasta.
Davidin uneen jää viipyilemään pitkäksi aikaa. Davidista pitää kiinni kuin ystävästään, ja hänen intiimit kirjeensä herkistävät vielä jälkeenpäinkin luettuina. Tekee mieli vastata ja toivottaa kaikkea hyvää. - Aikamoinen taikuri, tuo Anthony Doerr.
Lumen valoa ja armon ikävää
Anthony Doerrin esikoisromaani vetoaa voimakkaasti tunteisiin
Anthony Doerr: Davidin uni (About Grace, 2004). Suom. Hanna Tarkka. WSOY 2016. 427 s.
Hänen nimensä oli David Winkler, ja hän oli viidenkymmenenyhdeksän. Oli ensimmäinen kerta kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, kun hän matkusti kotiin - jos sitä vielä kodiksi voisi sanoa. Hän oli ollut isä, aviomies ja hydrologi. Enää hän ei ollut varma, oliko hän mitään näistä.
Davidin uni on Kaikki se valo jota emme näe -romaanilla maailmanmaineeseen nousseen Anthony Doerrin (s.1973) esikoisteos. Vaikka Davidin uni on meillä ilmestynyt vasta bestsellerin jälkeen ja yli kymmenen vuoden viiveellä, se ei tarkoita huonommuutta. Kerrontaratkaisuissaan ja ja viihteellisyydessään esikoisteos voi jäädä jälkeen seuraajastaan, mutta sisältöanniltaan se vähintäänkin tasoissa, ellei voitolla.
HILJAINEN ja vetäytyvä alaskalaissyntyinen hydrologi David Winkler käy jo reilusti neljättäkymmentään, kun hän rakastuu naimisissa olevaan Sandyyn ja saa hänen kanssaan tyttären Gracen. Veden olomuotojen ja erityisesti lumihiutaleiden tutkimisesta innostuneen onnellisen isän elämää alkaa kuitenkin nopeasti varjostaa ahdistava pelko lapsen menetyksestä, eikä syyttä.
David on nähnyt lapsuudesta asti silloin tällöin enneunia. Kun hän alkaa nähdä unta oman lapsensa tulvaveteen hukkumisesta, hän päättää estää unen mahdollisen toteutumisen katoamalla perheensä elämästä. Rahtilaiva kuljettaa hänet Karibian meren Grenadiineille, ja vasta neljännesvuosisata myöhemmin hän tohtii lähteä jäljittämään rakkaitaan. Jos jo paossa olo on raastavaa, tuntuu matka Karibialta Alaskaan ja siellä Eaglen kautta vanhaan kotikaupunkiin Anchorageen vähintään yhtä epätoivoiselta.
Vaikka romaanin juoni perustuu arkikokemuksesta poikkeavaan ilmiöön, pidän Davidin tarinaa lähinnä psykologisena romaanina. Stephen Kingin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ja siitä puuttuvat myös maagisen realismin surrealistiset elementit.
Davidin unen leimallinen - ja Doerrille ilmeisen luonteenomainen - piirre on tieteen, tarkasti ottaen muutamien tieteenalojen, vahva läsnäolo ja vertauskuvallinen tehtävä. Välistä symboliikka on suorastaan osoittelevaa: kaiken sen [jääkiteiden] loiston - filigraanimaisten kukkakuvioiden, mikroskooppisten tähtien - alla vallitsi kammottava väistämättömyys: kiteet eivät voineet olla toteuttamatta niihin sisältyvää suunnitelmaa sen enempää kuin ihmisetkään. Välistä kyse on pelkästään ihmettelystä.
Melkein yhtä intohimoisesti romaanissa tutkitaan hyönteisiä. Kiinnostuksensa lumeen David on perinyt suomalaiselta äidiltään; hyönteisistä innostuu hänen karibialaisen ystäväperheensä tytär Naaliyah, josta Davidille tulee eräänlainen oman tyttären korvike.
ETELÄ JA POHJOINEN, kuuma ja kylmä, valo ja pimeä, mikro- ja makrokosmos - maailma kuvautuu romaanissa vastakohtien valossa. Tavallinen, arkinen elämä on jossain niiden välissä, lämpimissä ihmissuhteissa ja hyvissä hetkissä.
Doerr osaa punoa romaaneihinsa jännittävän ja kiinnostavasti mutkittelevan juonen, mutta ennen kaikkea hänen romaaninsa ovat tunteellisia. David herättää voimakasta myötätuntoa ja tarjoaa samastumisen mahdollisuuden. Hänen ratkaisunsa ovat hyväksyttäviä, vaikka olisivatkin tuloksettomia, ja vahingollisinakin ne ovat ymmärrettäviä.
David ei erikoisine kykyineen ja intohimoineen vaikuta oikeastaan lainkaan poikkeukselliselta. Hän on kuin kuka tahansa tahtomattaan onnettomuuteen syösty ihminen, joka kaipaa paluuta takaisin normaaliin elämäänsä ja on valmis tekemään kaikkensa asioiden korjaantumiseksi. Myös sivuhenkilöistään Doerr kirjoittaa eläviä ihmisiä ja heidän reaktioistaan uskottavia.
Romaanin alkuperäinen nimi viittaa armoon ja anteeksiantamukseen, tarinan pääteemoihin. Suomennos Davidin uni ei pysty samanlaiseen lukijan ohjeistukseen, vaikka unen voi ymmärtää myös toiveena, unelmana.
ROMAANISSA Kaikki se valo jota emme näe ihastuin Doerrin tapaan kuvata ympäristöä luettelemalla pitkälti miljöiden yksisityiskohtia. Davidin unessa keino ei ole yhtä näkyvästi vielä käytössä, mutta mikroskooppisen tarkat havainnot tekevät nytkin kuvauksista hyvin aistimuksellisia. Alaskan kylmyyden Doerr kuvaa todella hyytävästi, ja jääkiteiden kauneudesta haltioituu lukijakin.
Davidin unessa on paljon kauneutta, ennen kaikkea luonnon kauneutta. Huomio kiinnittyy myös toistuvaan valon tarkkailuun ja ihasteluun. David vertailee tropiikin mustia öitä ja Alaskan hämyn eri sävyjä:
Tajuan nyt, etten tiennyt lumesta mitään. Se ei ole valkoista. Siinä on tuhatta väriä, taivaan värejä ja sen, mitä on lumen alla, tai jopa sen alla elävän levän vaaleanpunaista, mutta yksikään noista väreistä ei ole oikeasti valkoista.
Hän jatkaa: Loppujen lopuksi tajuaa, silloin kun ei enää ole mitään menetettävää, että vaikka maailma voi kohdella hyvin ja paljastaa kauneutensa kaikessa piilevien rakosten läpi, viime kädessä se joko ottaa tai jättää.
Tämäntyyppistä maailman ja elämän arviointia romaanissa on tämän tästä. David miettii paljon. Hän pohtii olemassaoloaan, tunteitaan, aikaa, tiedon hyödyttömyyttä jne. Juonen pysähtyminen voi tuskastuttaa toimintaa kaipaavaa, mutta vanhempi ihminen nauttii Davidin filosofoinneista. Kaikki se valo jota emme näe vedonnee erityisesti nuoriin. Davidin unesta nauttivat todennäköisesti iäkkäämmät.
PERUSTUNNELMALTAAN Davidin uni on melankolinen, mutta ei apea, saati pessimistinen. Davidilla on yksinäisyydessäkin muistonsa ja toiveensa. Mitä vähemmän elämä tarjoaa, sitä arvokkaammiksi sen antamat lahjat käyvät. Pieni on kaunista. Vähäinen on arvokasta.
 |
| Kuva: SHAUNA DOERR |
Kommentit
Lähetä kommentti