Tommi Kinnunen: Kaarna

1. elokuuta 2016

Lukemisen ilosta ja tärkeydestä 

Merete Mazzarella kestää toisenkin lukukerran

Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin. Lukemisen taidosta. Suom. Kaarina Sonck. Tammi 2016. 242 s.

Kun Merete Mazzarella kirjoittaa kirjoista ja kirjailijoista, tarjolla on takuuvarmasti kiinnostavia näkemyksiä ja kannanottoja. Luin vastikään Mazzarellan vuonna 1999 julkaistun Silloin en koskaan ole yksin -kirjan uudestaan juuri ilmestyneenä pokkarina, ja jälleen teksti tempasi mukaansa.

Mazzarella ei esitelmöi vaan tarinoi. Hän keskustelee, pohtii ja tekee ehdotuksia ja kertoo välillä itsestäänkin kuin istuttaisiin vastatusten kahvikupin ääressä.

Lukemisen taitoa käsittelevä esseekirja tarjoaa kirjallisuusnalyysiensä ohessa pohdiskelua kirjailijan ja lukijan suhteesta, kirjojen syntyprosesseista ja kirjailijan vapauksista ja vastuista. Mazzarella elävöittää tarinointiaan kirjallisuusnäytteillä, anekdooteilla ja tapahtumilla elävästä elämästä.

Kirjoittajan omaa suhdetta lukemiseen ja kirjoihin kuvaa hyvin jo kirjan alun lainaus sarjakuvapiirtäjä Nikoline Werdeliniltä. Werdelinin mukaan vastasyntynyttä sopii tervehtiä esimerkiksi seuraavasti:

Hyvää päivää ja tervetuloa. Olet saapunut paikkaan, jossa joskus tunnet itsesi pelkuriraukaksi, joskus uskot pettäneesi jonkun ihmisen tai asian, joskus koet hiukan läheisyyttä - parhaassa tapauksessa aika paljonkin - paikkaan, jossa sinun ei koskaan tarvitse tuntea itseäsi yksinäiseksi, jos vain opettelet lukemaan.

Kirjat siis tarjoavat seuraa mutta eivät vain pakoseuraa. Mazzarella painottaa hyvän kirjallisuuden sisältävän sekä tunteen terävänäköisyyttä että ajatuksen eläytyvyyttä. Parhaimmillaan kaunokirjallisuus näyttää, millaisia valintoja ja päätöksiä ihmiset oikeastaan tekevät ja miten monimutkaisia, häilyviä ja sotkuisia ne usein ovat. Kaunokirjallisuus auttaa näkemään asioita ja tapahtumia toisella tavalla kokevien ja ajattelevien näkökulmasta.

KIRJAILIJAN ROOLI on vuosien saatossa kovasti muuttunut - ja muuttuu edelleen. Nykyisen mediaseksikkyyden kasvualusta oli jo selvästi näkyvissä parikymmentä vuotta sitten. Kirjailijalta alettiin vaatia kuvauksellisuutta. Kun hänen työnsä oli näkymätöntä puurtamista, hänen tuli elää kuvaukselllista elämää.

Mazzarella kuvaa ihastuttavan kitkerästi erästä televisiotuottajalle aiheuttamaansa pettymystä, kun hänellä ei ollut edes kissaa tai koiraa kuvauksellisuutta synnyttämään: Mieleeni muistui heti eräs avantouintia harrastava ystävättäreni. Hetken kadehdin häntä. Sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Kuvaajan ilmeen nähdessäni ainoa lohtuni oli että hän oli viimeksi saanut kuvata Bosniassa.

Kirjailijan elämän täytyi ja täytyy olla myös värikästä. Mazzarella kirjoittaa kirjailijoiden boheemiudesta. Itse olen huomannut, että väripalettiin kuuluu lisäksi, erityisesti esikoiskirjailijoiden kohdalla, monenkirjava työhistoria. Esikoisteosta kaupataan luettelemalla, miten monenlaisissa hanttihommissa kirjailija on ehtinyt elämänkokemustaan kartuttaa.

Lähes huomaamatta Mazzarella ujuttaa kuulijalleen arvokkaita työkaluja helpottamaan ja monipuolistamaan niin proosan kuin lyriikankin tekstien avaamista. Samalla hän kuitenkin painottaa, että tulkinnat ovat aina vapaita ja henkilökohtaisia. Maaimassa ei ole mitään säännöstöä, joka voisi taata kirjallisen ymmärryksen - ja siitä saamme olla yksinomaan kiitollisia.

On silti mukava kuulla, mitä löytöjä kirjoittaja itse tekee vaikkapa Camus'n Sivullisesta tai Austinin Emmasta. Pahan kuvaamisen tarkastelusta ajaudutaan eettisiin kysymyksiin. Voiko kirjallisuus aiheuttaa vahinkoa? Onko aiheita, joista ei saa kirjoittaa? Pitäisikö kirjallisuuden ohjata lukijoitaan hyveisiin?


KIRJANSA TOISESSA LUVUSSA Mazzarella paneutuu omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kysymyksiin. Esimerkkeinä saavat toimia Mazzarellan itsensä lisäksi mm. Christer Kihlman, Jan Myrdal, Bo Carpelan, Helvi Hämäläinen, Henrik Tikkanen ja Carina Rydberg.

Esitellessään kirjailijoiden vaihtelevia tapoja lähestyä tekstissään todellisia tapahtumia ja ihmisiä Mazzarella panee samalla miettimään kirjailijoiden vilpittömyyttä ja motiiveja ja muistuttaa lukijaansa siitä, että kirjoittaessaan ihminen ottaa aina jonkin roolin ja valitsee jonkin strategian. Lukijan olisi tärkeä tunnistaa kulloinkin käytössä oleva rooli ja strategia.

Kirjoittamista opettaneena Merete Mazzarella ottaa havainnollisia esimerkkejä myös kirjoituskursseiltaan. Aloittelevalle kirjoittajalle hän tähdentää arjesta aloittamisen tärkeyttä. Arjesta ponnistaen meidän kyllä onnistuu vähitellen edetä elämänsymboleihin, avaimiin, käännekohtiin. Siis tärkeisiin, olemassaoloamme, tekemisiämme ja ihmissuhteitamme sääteleviin tapahtumiin.

Käsitettä elämänsymboli Mazzarella käsittelee niin pitkään ja havainnollisesti, että sellaisia alkaa väistämättä ja innostuneena etsiä ja löytää myös omasta elämästään, oman elämänsä kertomuksesta.

Erityisesti lapsuus tarjoaa monia esineitä, asioita, tekoja ja tapahtumia, joiden muisto ja tunnelautaus on säilöytynyt meihin koko elämämme ajaksi. Nuo alitajunnassamme asustavat elämänsymbolit nousevat esiin tavan takaa tietyissä tilanteissa ja ohjaavat käyttäytymistämme, hoksasimme sitä tai emme.


MAZZARELLALLA ON TEKSTEISSÄÄN  aina runsaasti kirjallisia lainauksia, mutta siitä huolimatta hänen kirjansa ovat hyvin lukijaystävällisiä. Runsaat sitaatit pohjustavat, tukevat tai perustelevat sanottavaa ja tarjoavat samalla uutta oivallettavaa.

Olkoon sellaisesta esimerkkinä vaikkapa Hans-Magnus Enzensbergerin lähes ohimennen kerrottu haastattelulausunto mielikuvituksen ylivoimasta kuvaan verrattuna. Runoilija arveli Titanicin uppoamisen kiehtovan meitä sen vuoksi, ettei sitä ole tyhjentävästi dokumentoitu kuvin. - Eläköön kirjallisuus ja kuvittelun mahdollisuus!

Vaikka Mazzarellan kirjan kolmas luku ei tarjoa yhtä tuhtia ja jäsenneltyä sanottavaa kuin kaksi ensimmäistä, ei kannata jättää lukemista kesken. Kolmatta osaa voi lukea kuin olisi ongella. Aina silloin tällöin tärppää ja koukussa on jokin mielenkiintoinen ajatus, jota sopii kehitellä eteenpäin tai testailla peilaamalla omiin havaintoihinsa. Aika kuluu mukavasti sateisenakin kesäpäivänä.

Kuva: Karoliina Ek