9. kesäkuuta 2020


Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi 

Elämä kannattelee, sittenkin


Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (All den luft som omger oss, 2018). Suom. Outi Menna. S&S 2020. 349 s.



Ruotsalaisen Tom Malmquistin (s. 1978) esikoisromaani Joka hetki olemme yhä elossa (2015, suom. 2017) sai ilmestyessään hyvän vastaanoton ja keräsi myös palkintoja. Omaelämäkerrallisessa romaanissaan Malmquist kertoi raskaana olleen vaimonsa akuutista leukemiasta. Tytär syntyi ennenaikaisesti keisarinleikkauksella ja säilyi hengissä, mutta vaimo menehtyi pian tyttären syntymän jälkeen.

Kirjailijalla oli jo tuolloin tekeillä romaani, mutta se jäi tauolle, kun Malmquist alkoikin kirjoittaa pienen perheensä kohtaamasta tragediasta. Malmquistin toinen romaani, tänä vuonna suomeksi ilmestynyt  Ilma joka meitä ympäröi on juuri tuo kesken jäänyt kirja. Neljän välivuoden jälkeen kirjailija oli vihdoin valmis tarttumaan jo alkamaansa työhön ja saattamaan sen loppuun.


MYÖS UUSI ROMAANI on autofiktiota. Se etenee varsinaisesti kahdessa aikatasossa, aluksi ennen ja jälkipuoliskolla jälkeen vaimon menehtymisen. Molemmissa on kuitenkin runsaasti takaumia kirjailijan lapsuuteen ja nuoruuteen ja erityisesti vuoden 1991 tietämille. Silloin nimittäin kertojan kotikunnassa Huddingessa tapahtui outo, selvittämättä jäänyt ns. luolamurha.

Alastoman ja ruhjotun miehen ruumiin löytyessä lähiseudun luolasta kertoja oli 13-vuotias. Saatuaan tiedon tapahtumasta poika pyöräili luolalle, mutta poliisin sulkunauha esti häntä etenemästä varsinaiselle murhapaikalle. Mitä hän sisimmässään tuolloin mietti ja tunsi, jää hämärään, mutta jotain vaikeaa, sanoittamatonta ja mieltä kaihertavaa tilanteessa oli.

Suurin osa romaanista koostuu murhaa koskevien tietojen keruusta ja kirjaamisesta. Kertoja koluaa arkistoja ja kopioi pöytäkirjoja. Hän haastattelee todistajia, uhrin sukulaisia ja koulu- ja työtovereita ja käy tutkimassa tapaukseen vähänkään liittyvät paikat hautausmaata myöten.

Aluksi vaikuttaa siltä, että kyseessä on tavanomainen rikosromaani, jossa vanha rikos ratkaistaan vihdoin amatööritutkijan peräänantamattomuuden ja terävänäköisyyden ansiosta. Murhatutkimus kannatteleekin pitkään lukijan mielenkiintoa, kunnes vähitellen kertojan motiivit murhan selvittämiseen käyvät yhä kiinnostavammiksi. Kyse ei selvästikään voi olla vain romaanin loppuun saattamisen tarpeesta.

Jo tarinan alkuvaiheessa huomio kiinnittyy miehensä stressaantunutta olemusta tarkkailevan vaimon kommenttiin murhasta tahmeana pallona, johon on takertunut paljon muutakin. Kertoja myöntää: -- ehkä minun täytyy löytää se tahmea pallo sisältäni. - - Ehkä löydän pojan, joka uskoo elämään.

On siis kyse siitä, että kertoja on jo ennen vaimonsa kuolemaa jollain tavalla epävarma uskostaan elämään, elämänhalustaan. Tutkiessaan 28-vuotiaan Mikael K:n kuolemaa ja ennen kaikkea hänen elämäänsä kertoja sukeltaa sen turvin samalla itseensä ja torjumiinsa kipeisiin tunteisiin.


MIKAEL K:STA PIIRTYY kertojan tutkimusten edetessä ristiriitainen kuva. Todistajalausunnot puhuvat milloin sitä, milloin tätä, ja mitä kauemmin tapauksesta on kulunut, sitä epäluotettavammilta haastateltavien muistikuvat vaikuttavat.

Pohjimmiltaan Mikael K:n henkilössä on kuitenkin kyse hylkäämisiä ja rakkaudettomuutta kohdanneesta ja kuoreensa vetäytyneestä nuoresta miehestä, jonka eristäytyneessä elämässä oli myös joitain itsetuhoisia aineksia. Mitä pidemmälle kirjailijan tutkimukset etenevät, sitä myötätuntoisemmaksi käy hänen suhtautumisensa uhriin ja tämän kohtaloon.

Samastumisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka kertoja on nyt, tutkiessaan uudestaan Mikael K:n kohtaloa, suunnilleen hänen ikäisensä ja itsekin menetysten merkitsemä mies. Malmquist ei yritäkään tehdä kertojasta ja uhrista toistensa peilikuvia. He ovat taustoiltaan ja elämänvaiheiltaan erilaisia, ja toistensa kaltaisia lähinnä yksinäisyydessään, voimattomuudessaan ja murheessaan.


MURHA TAI ITSEMURHA on aiheena rankka ja kirjailijan tutkimutulosten kanssa käy miten käy, mutta jotain kuitenkin tapahtuu kirjailijassa itsessään, kun hän kirjan lopussa vaikuttaa selvästi seestyneemmältä kuin romaania aloittaessaan.

Murhatutkimukset ovat pakottaneet eristyneen kirjailijan ulos erakkoluolasta, ihmisten ilmoille, sosiaalistumaan. Samalla kireys läheisissäkin ihmissuhteissa alkaa hellittää. Suhde jo kuolleeseen isään on ymmärtävämpi, rajut mielialavaihtelut hallinnassa, ja jopa kipeisiin muistoihin voi käydä sisälle ahdistumatta.

Valoa kirjailijan elämään ja samalla lukijan kokemukseen tuo nelivuotias Livia itsenäisyydellään ja määrätietoisella optimismillaan. Livian nukkekodissa kenenkään ei pidä joutua olemaan yksin. Kaikilla on vähintään kaksi ystävää, kaksi äitiä, kaksi isää, kaksi sisarusta ja yhtä monta isovanhempaa. Kun pelottavinta elämässä on joutua kokonaan hylätyksi ja eroon toisista, paras varmistaa, että niin ei tapahdu!

Vaikka Tom Malmquist on debytoinut kahdella runokokoelmalla, hänen proosateoksensa, myös Ilma joka meitä ympäröi, ovat tyyliltään kaikkea muuta kuin runollisia. Suora, konstailematon kieli sopii erinomaisesti hänen faktapitoiseen proosaansa, vaikka se hetkittäin saattaakin vaikuttaa kovin yksityiskohtaiselta ja välistä jopa uuvuttavalta. Tunteita on, mutta tunteilusta Malmquist kieltäytyy.

Tom Malmquist. Kuva: Viktor Gårdsäter


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani