Kirjareppu

Apartheid ja kirjoittamisen pakko Deborah Levy: Mitä en halua tietää (Things I don't Want to Know, 2013). Suom. Pauliina Vanhatalo. S&S 2021. 125 s. Brittiläisen Deborah Levyn  (s. 1959) muistelmatrilogian avausosan  Mitä en halua tietää alaotsikko kertoo, että kirja on kirjoitettu vastauksena George Orwellin vuonna 1946 julkaistuun Miksi kirjoitan? -nimiseen esseeseen. Orwell nimeää siinä kirjoittamiselleen neljä perussyytä: poliittiset, historialliset, egoistiset ja esteettiset tarkoitusperät. Näitä syitä vasten Levy peilaa oman kirjoittamisensa motiiveja ja nimeääkin kirjansa luvut niiden perusteella. Levyn teos kulkee kahdessa aikatasossa. Ensimmäisessä ja viimeisessä luvussa kirjailija on Mallorcalla tarkoituksenaan selvittää tutussa, vaatimattomassa vuoristopensionaatissa ajatuksiaan ja päästä taas kiinni kirjoittamiseen. Keskimmäisissä luvuissa hän kuvaa lapsuuttaan Etelä-Afrikassa Johannesburgissa ja Durbanissa ja nuoruuttaan Pohjois-Lontoon Finchleyssa, jonne perhe m

Lapsuus naamion takana  Tove Ditlevsen: Lapsuus (Barndom 1967). Suom. Katriina Huttunen. S&S 2021. 142 s. Lapsuus on pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse pois omin avuin. Se vain on siinä koko ajan ja kaikki näkevät sen yhtä selvästi kuin Kaunis-Ludvigin huulihalkion. Hän on samanlainen kuin Kaunis-Lili, niin ruma ettei voi kuvitellakaan että hänellä on koskaan ollut äitiä. Kaikkea rumaa tai onnetonta sanotaan kauniiksi eikä kukaan tiedä syytä. Lapsuudesta ei pääse pois, se tarttuu kuin haju. Sen huomaa muista lapsista, koska jokaisella lapsuudella on oma hajunsa. Tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917-1976) omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trilogian ensimmäinen osa  Lapsuus on sivumäärältään vaatimaton mutta puhutteleva ja kirjallisesti taidokas nuoren tytön kasvutarina. Maailman tietoon tämä kotimaassaan suosittu ja arvostettu kirjailija on päässyt vasta äskettäin, kun hänen trilogiansa ilmestyi englanniksi ja sai erinomaisen vastaanoton. Suomeksi tuotteliaalta Ditlevsenilta o

Kirjan luomiskertomus on esseekirjallisuutta parhaimmillaan   Irene Vallejo: Papyrus. Kirjan katkeamaton tarina. Suom. Taina Helkamo. S&S 2021. 650 s. Espanjalaisen Irene Vallejon (s. 1979) ensimmäinen tietokirja Papyrus on retki kirjan syntyhistoriaan. Se on niin kiinnostava ja innostava, että sen ajatuksia on pakko pysähdellä miettimään ja jakamaan muillekin kuunteluetäisyydellä oleville. Vallejon massiivista teosta ei kuitenkaan pysty lukemaan kuin pöydän ääressä. Kirjaa ei pitele käsissään pitkään edes nojatuolissa, makuuasennosta puhumattakaan. Lukiessa ajattelin haikeana aikoja, jolloin paksut romaanit ilmestyivät useina osina  (Sota ja rauha I, Sota ja rauha II jne.). Puolen kilon paloina Papyrustakin olisi helpompi käsitellä. Mutta lämpimät kiitokset suomentajana rivakasti urakoineelle  Taina Helkamolle. Käännös on erinomainen, ja todennäköisesti kirjan tarina jatkuu, sillä Papyruksessa  Vallejo pääsee vasta keskiajan kynnykselle Gutenbergista puhumattakaan. VALLEJON TEOS A