Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.
Kuva
31. tammikuuta 2019


Ihmisiä aatteensa raunioilla 
Uusin Aleksijevitš-suomennos pakottaa ajattelemaan, millaista on olla nykyvenäläinen 

Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia.  Suom. Vappu Orlov. Tammi 2018. 697 s.



Vuonna 2015 Nobelilla palkitun valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin  viime vuonna suomennettu romaani Neuvostoihmisen loppu  julkaistiin  venäjäksi 2013.  Sitä ennen Aleksijevitšilta  olivat jo ilmestyneet samanlaisella haastattelutekniikalla kirjoitetut romaanit Sodalla ei ole naisen kasvoja (1985; suom. 1988 ja uusi, laajennettu laitos 2017; Kirjareppu 11.6.2017) ja Tšernobylista nousee rukous (1997; suom. 2000, laajennettu laitos 2015; Kirjareppu 4.4.2016). 

Tšernobyl-teos, ensimmäinen Aleksijevitšini,  oli niin järisyttävä kokemus, että sen jäljiltä tiesin lukevani kaiken Aleksijevitšilta suomennattavan tuotannon. Päätös pitää edelleen.


NEUVOSTOIHMISTÄ eli Homo Sovieticusta, kuten Alexandr Zinovjev hänet nimesi samannimisessä sati…
Kuva
20. tammikuuta 2019


Mie-oon, mie-oon, mie-oon!
Johanna Laitilan esikoisromaani kertoo tornionjokivartisen Elsen kielellisestä ja seksuaalisesta heräämisestä väkevin kuvaryöpyin


Johanna Laitila: Lilium regale. Gummerus 2019. 350 s.



Ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmettelen, miksi romaani alkaa niin mutkikkaasti, että kestää aikansa päästä jyvälle kirjan varsinaisesta juonesta ja vasta romaanin lopussa aloituksen mieli ratkeaa kokonaan.

Kehyskertomus kyllä paketoi tarinan mukavasti, kun lukija tavallaan pakotetaan - ajatuksissaan tai konkreetisti - palaamaan loppusivuilta uudelleen kirjan alkuun. Mutta avauksen hämäryys/salaperäisyys saattaa olla myös kirjaan tarttumisen este. Toivon sydämestäni, että Johanna Laitilan (s. 1986) vahva esikoisromaani Lilium regale  välttyy sellaiselta kohtalolta.


ROMAANI ALKAA  myyttisellä prologilla, ja sen ensimmäisessä luvussa ollaan Ruotsin Eskilstunassa vuonna 2018. Elisa-niminen nainen hoitaa vanhaa hiutuvaa äitiään, kun tämän luokse ilmestyy vieras Suo…
Kuva
9. tammikuuta 2019




Taiteilijaelämää pirujen ja enkelien seurassa
Helena Ruuskan Simberg-elämäkertaa lukee kuin romaania


Helena Ruuska: Hugo Simberg - Pirut ja enkelit. WSOY 2019. 432 s.


Hugo Simbergistä (1873-1917), suuresta symbolistista, on kirjoitettu jo niin paljon, että Helena Ruuskan uuden Simberg-teoksen saattaisi kuvitella lähinnä vanhan kertaukseksi. Hugo Simberg - Pirut ja enkelit on kuitenkin niin tuore, utelias ja elävästi kirjoitettu kokonaisuus, että sen ehdokkuus viimesyksyiselle tietokirjojen Finlandia-palkinnolle oli enemmän kuin aiheellinen.

Ruuskan komea teos on kooltaan niin massivinen, että olen lukenut sitä pöydän ääressä hitaaasti ja hartaasti. Ruuska on tehnyt teoksensa eteen valtavasti töitä, mutta lopputulos kertookin sitten paitsi taiteilijasta ja ihmisestä Hugo Simbergistä, myös Suomen taiteen kultakauden muista vaikuttajista ja ylipäänsä autonomian ajan viimeisistä vuosikymmenistä.

Jälkisanoissaan Ruuska kertoo tämän tästä hämmästelleensä, kuinka monipuolinen …