Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.
Kuva
29. elokuuta 2016


Riitta Jalosen Kirkkaus on väkevä romaani sanojen voimasta


Riitta Jalonen: Kirkkaus. Tammi 2016. 352 s.


Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalosen uusi romaani Kirkkaus kertoo uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen (1924-2004) elämänvaiheista lapsuudesta siihen saakka, kun hän Euroopan-vuosiensa (1956-1963) jälkeen palaa takaisin Uuteen-Seelantiin. Jalosen vaikuttavan romaanin jäljiltä tuntuu käsittämättömältä, että Framea ei ole vielä lainkaan suomennettu.


JANET FRAMEN maailmanlaajuiseen menestykseen vaikutti kirjallisen lahjakkuuden lisäksi hänen dramaattinen henkilöhistoriansa.

Frame varttui köyhän työläiskodin viidesta lapsesta kolmantena. Hänen sisaristaan kaksi vanhinta hukkui eri onnettomuksissa, ja hänen ainoa veljensä sairasti epilepsiaa. Isän ja veljen jatkuvat väkivaltaiset…
Kuva
22. elokuuta 2016




Kiittäen hyväksytty arkinen elämä 
Peter Sandström kirjoittaa perhesuhteista kipeästi ja lempeästi


Peter Sandström: Laudatur. Suom. Outi Menna. S&S 2016. 228 s.


Laudatur on Peter Sandströmin (s. 1963 Uudessakaarlepyyssä) kolmas proosateos. Hänen novellikokoelmansa Sinulle joka et ole täällä (2012) oli Runeberg-palkintoehdokkaana, ja romaani Valkea kuulas (2014) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston palkinnolle ja sai Svenska litteratursällskapetin palkinnon. Myös Laudatur tulee keräämäänkiitosta, niin taitava kirjoittaja ja ihmiselämän kuvaaja Sandström on.


ROMAANISSA käsitellään suuria kysymyksiä eli kirjallisuuden vakioteemoja rakkautta ja kuolemaa. Sandström nostaa ne esiin jo ensi riveillä:

Yhtenä syyskuisena iltana ajattelin isää ja sitä, että hän oli varmaan kaikesta huolimatta rakastanut äitiä. Hän oli tietenkin kuollut jo aikoja sitten, mutta kuulin yhä hänen äänensä ja naurunsa. 
   Vain kerran olin nähnyt hänen itkevän. Muistin hänen sanoneen silloin, että &qu…
Kuva
19. elokuuta 2016


Okkultismia ja outoja kuolemia
Jyrki Heinon luutnantti Wennehielm jatkaa rikostutkimuksiaan Suomen Turussa 



Jyrki Heino: Kelmit. Schildts & Söderströms 2016. 272 s.


Turun yliopiston biokemian professorilta Jyrki Heinolta (s.1958) ilmestyy jo kolmas historialliseen Turkuun sijoittuva rikosromaani. Kaikissa kolmessa, Kellarissa (2012), Kellossa (2014) ja juuri ilmestyneessä Kelmit-romaanissa, rikoksia selvittelee jo aktiivipalvelusta vetäytynyt luutnantti Carl Wennehielm. Apunaan hänellä on ystävänsä kaupunginviskaali John Appengren.


VUOTEEN 1800 sijoittuvassa Kelmit-dekkarissa sympaattinen Wennehielm on jäänyt äskettäin leskeksi ja vajaan vuoden ikäisen tyttölapsen yksinhuoltajaksi. Jo siinä olisi viittäkymmentään lähestyvällä, vaimonsa poismenoa surevalla sotainvalidilla kylliksi huolenaihetta.

Mutta kun Naantalin Viluluodon kaivohuoneella alkaneet mysteerit leviävät myös Turkuun, outoja kuolemantapauksia ja katoamisia ennenkin selvitellyt luutnantti ei malta olla p…
Kuva
16. elokuuta 2016


Lumen valoa ja armon ikävää Anthony Doerrin esikoisromaani vetoaa voimakkaasti tunteisiin

Anthony Doerr: Davidin uni (About Grace, 2004). Suom. Hanna Tarkka. WSOY 2016. 427 s.



Hänen nimensä oli David Winkler, ja hän oli viidenkymmenenyhdeksän. Oli ensimmäinen kerta kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, kun hän matkusti kotiin - jos sitä vielä kodiksi voisi sanoa. Hän oli ollut isä, aviomies ja hydrologi. Enää hän ei ollut varma, oliko hän mitään näistä.

Davidin uni  on Kaikki se valo jota emme näe -romaanilla maailmanmaineeseen nousseen Anthony Doerrin (s.1973) esikoisteos. Vaikka Davidin uni on meillä ilmestynyt vasta bestsellerin jälkeen ja yli kymmenen vuoden viiveellä, se ei tarkoita huonommuutta. Kerrontaratkaisuissaan ja ja viihteellisyydessään esikoisteos voi jäädä jälkeen seuraajastaan, mutta sisältöanniltaan se vähintäänkin tasoissa, ellei voitolla.


HILJAINEN ja vetäytyvä alaskalaissyntyinen hydrologi David Winkler käy jo reilusti neljättäkymmentään, kun hän rakastu…
Kuva
13. elokuuta 2016



Taistele paikkasi tai jää petojen kynsiin  Mooses Mentulan romaanissa kiusattuja löytyy molemmin puolin opettajanpöytää

Mooses Mentula: Jääkausi. WSOY 2016. 264 s.


Novellikokoelma Musta timantti (2011) ja romaani Isän kanssa kahden (2013) ovat olleet niin vakuuttavia näyttöjä Mooses Mentulan kirjailijantaidoista, että hänen uuteenkin kirjaansa tarttuu innostuneena. Romaanissa Jääkausi Mentula käsittelee koulukiusaamista ja tekee sen erityisen osaavasti myös siksi, että aihe on hänelle tuttu niin luokanopettajan kuin rehtorin näkökulmasta.


KUN YLÄKOULUIKÄISEN Helmin koulunkäynti käy kiusaamisen vuoksi mahdottomaksi, vanhemmat päättävät muuttaa Etelä-Suomesta Kainuuseen ja tarjota tyttärelleen mahdollisuuden aivan uuteen kaveripiiriin. Syrjimisensä sisäistänyt Helmi on kuitenkin helppo kiusattava myös uudessa koulussa, ennen kuin hän päättää  vaihtaa rooliaan vaikka väkivalloin.

Romaanin toiseksi päähenkilöksi nousee sapattivapaasta haaveileva historianopettaja Juha, jo…
Kuva
9. elokuuta 2016


Verevä uusversio tutuista lähtöasetelmista Minna Rytisalon esikoisromaani varioi nähdyksi ja rakastetuksi tulemisen teemoja vakuuttavasti


Minna Rytisalo: Lempi. Gummerus 2016. 234 s.

Sodankylässä syntyneen, Kuusamossa asuvan Minna Rytisalon (s.1974) esikoisromaani Lempi on ollut minulle erikoinen lukukokemus. Romaanin alkusivuja lukiessani ihastelin heti Rytisalon kieltä. Toisaalta sodasta metsiä pitkin kotiin suuntaavan Viljamin tunteet vellovat vaarallisen lähellä rakkausviihteen karikkoja:
Lempi, lempi, näit minut niin kuin ei kukaan ketään koskaan, ja mitä minä tein, toin sinut tänne ja jätin. Se oli väärin ja kauhea virhe. Minun olisi pitänyt pystyä parempaan, nähdä sinussa se kaipuu muualle, pienet kenkäsi kuiville kaduille, sellaisiin paikkoihin, joissa et olisi uupunut työstä eikä sinun olisi ikinä tarvinnut pelätä - -.
Nopeasti Rytisalo onnistuu kuitenkin luomaan tarinaansa sellaisen jännitteen, että lukemista on pakko jatkaa, ja pian huomaakin olevansa täysin t…
Kuva
1. elokuuta 2016


Lukemisen ilosta ja tärkeydestä Merete Mazzarella kestää toisenkin lukukerran

Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin. Lukemisen taidosta. Suom. Kaarina Sonck. Tammi 2016. 242 s.


Kun Merete Mazzarella kirjoittaa kirjoista ja kirjailijoista, tarjolla on takuuvarmasti kiinnostavia näkemyksiä ja kannanottoja. Luin vastikään Mazzarellan vuonna 1999 julkaistun Silloin en koskaan ole yksin -kirjan uudestaan juuri ilmestyneenä pokkarina, ja jälleen teksti tempasi mukaansa.

Mazzarella ei esitelmöi vaan tarinoi. Hän keskustelee, pohtii ja tekee ehdotuksia ja kertoo välillä itsestäänkin kuin istuttaisiin vastatusten kahvikupin ääressä.
Lukemisen taitoa käsittelevä esseekirja tarjoaa kirjallisuusnalyysiensä ohessa pohdiskelua kirjailijan ja lukijan suhteesta, kirjojen syntyprosesseista ja kirjailijan vapauksista ja vastuista. Mazzarella elävöittää tarinointiaan kirjallisuusnäytteillä, anekdooteilla ja tapahtumilla elävästä elämästä.
Kirjoittajan omaa suhdetta lukemiseen j…