Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.
Kuva
20. maaliskuuta 2020


Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa Vahinkolapsia ja vahinkovanhempia 

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa. Gummerus 2020. 302 s.



  "Yhteensä siinä on 206 luuta ja niin on teissäkin, jokaisessa", opettaja sanoi ja taivutteli minun kättäni niin kuin muovista lelua.
 "On pitkiä luita, lyhyitä luita, litteitä luita ja epäsäännöllisiä luita", se jatkoi ja katsoi oppilaita. Ne istuivat siellä, räpsyviä silmiä ja soluja, katsomo täynnä.
 Opettaja ei huomannut: tästä puuttuivat kuuloluut, kaksi sormenkärkeä, sesamluut ja vasen pikkuvarvas. Eikä se sanonut: ihmisessä saattoi olla ylimääräisiä luita, käsissä tai jaloissa, esimerkiksi, tai ylimääräiset kylkiluut, niitä ei vain erottanut ulkoapäin.

Alvarilla oli syntyessään kaksi ylimääräistä sormea. Kun ylimääräiset pikkusormet poistettiin, niistä  näkyi enää pienet nystyt. 12-vuotias Alvar on toinen Wilhelmiina Palosen (s. 1993) esikoisromaanin 206 pientä osaa päähenkilöistä. Toinen, Helli, elää nuoruutta…
Kuva
13. maaliskuuta 2020


Anna  Takanen: Sinä olet suruni "Oikeita Takasia väärässä paikassa"


Anna Takanen: Sinä olet suruni. Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta (Sörjen som blev. En berättelse, 2019). Suom. Leena Vallisaari. Gummerus 2020. 266 s.


Ihmisen kuuluu olla aikuisen lapsi, minä olen sotalapsen lapsi, luonnehtii itseään ruotsalainen näyttelijä ja ohjaaja Anna Takanen (s. 1968) esikoisteoksessaan Sinä olet suruni. Kirjan alaotsikko tarkentaa, että tämä kaunokirjalliseksi muistelmaksi määritelty teos on sekä isän että tyttären tarina ja kertoo vielä monesta muustakin heidän lähipiirissään.
Sotalapsiaihetta on käsitelty jo aika paljon elokuvissa ja kirjoissa, faktoina ja fiktiona. Keskiössä on pääsääntöisesti ollut lapsi ja hänen kohtalonsa. Anna Takasen muistelmaromaanissa sotalapseus ei kuitenkaan rajoitu vain nelivuotiaana Ruotsiin lähetetyn Timo Takasen kokemukseksi, vaan se heijastuu kaikkiin hänen elämäänsä tavalla tai toisella linkittyviin ihmiskohtaloihin.
So…
Kuva
7. maaliskuuta 2020



Riitta Konttinen: Aino Sibelius Elämä säveltäjän puolisona vaati mutta myös antoi paljon 
Riitta Konttinen: Aino Sibelius. Siltala 2019. 462 s. 

Nykyään elämäkertoja kirjoitetaan yhä enemmän myös naisista, mutta lähinnä menestyneistä naisista. Suomalaisia naistaitelijoita ja taiteilijapareja paljon tutkinut taidehistorioitsija Riitta Konttinen (s.1946) kertoo viime syksynä ilmestyneen Aino Sibeliuksen elämäkerran alkulehdillä halunneensa tällä kertaa tutkia, millaista elämä on suuren taiteilijan taustalla.
AvioituessaanAino Sibelius luopui tai joutui luopumaan oman taiteellisen uransa luomisesta, mutta hänen elämänsä oli silti kaikkea muuta kuin tapahtumaköyhää ja väritöntä. Konttinen löytää usein tyyneksi ja hauraaksi mainitusta Ainosta monisärmäisen, älykkään ja intohimoisen ihmisen, johon tutustuminen avaa samalla kiinnostavia näkymiä hänen elinaikansa kulttuuriympäristöön ja poliittisiin mullistuksiin.
Elävyyttä Konttisen kirjaan tuovat mm. runsaat lainaukset Ai…