Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.
Kuva
29. marraskuuta 2019



Elina Hirvonen: Punainen myrsky Näe minut! Hyväksy minut! 

Elina Hirvonen: Punainen myrsky. WSOY 2019. 276 s.


"Haluan kuolla Najafissa."      Äiti kieputtaa hameensa helmaa sormiensa välissä. Katse on samea, ääni kirkas. Lääkäriaseman kalpeassa valossa hän näyttää yhtä eksyneeltä kuin kaduilla, joilla kulkee silmiään siristellen, kuin etsisi yhä tuttuja, hiekanvärisiä taloja.

Ollaan suomalaisella lääkäriasemalla vuonna 2015. Irakilaisperheen vanhin poika, kertoja, on tuonut huonokuntoisen äitinsä yksityislääkäriin. Aikuinen poika on tyytyväinen, kun hänellä on varaa tarjota äidilleen parasta mahdollista hoitoa. Hänellä on hyvä työpaikka ja asunto, ja perheeseen on juuri syntymässä odotettu esikoinen.

Poika torjuu äidin kuolema-ajatukset napakasti, mutta kun äiti taputtaa hänen kämmenselkäänsä, hänen oma mielensä täyttyy kuolemankuvilla, eikä ihme, sillä hän on seuraavalla viikolla lähdössä työmatkalle entiseen kotimaahansa Irakiin.   
ELINA HIRVOSEN (s. 1975…
Kuva
25. marraskuuta 2019


Antti Arnkil: Sunnuntaiesseet Kirjeitä tuntemattomiin osoitteisiin
Antti Arnkil: Sunnuntaiesseet. Siltala 2019. 176 s.


Antti Arnkilin (s. 1975) kolmannen esseekokoelman Sunnuntaiesseiden esipuheessa kerrotaan Eevistä, jonka ilmapalloposti liihottelee Helsingistä Haminaan ja päätyy piristämään satamatyöntekijöiden arkea. Arnkil rinnastaa tapahtuman saksalaista filosofia Peter Sloterdijkiä lainaten kirjallisen kulttuurin luonteeseen: kirjoittaja ei voi paljonkaan vaikuttaa siihen, mihin hänen tekstinsä kulkeutuvat. Onnellisimmillaan ne kuitenkin päätyvät ihmisille, jotka saavat niistä samanlaista iloa ja ajateltavaa kuin ystävän kirjeistä.

Antti Arnkilin esseet ovat minulle juuri tuollaista hyvän mielen "ilmapallopostia", sunnuntailukemista parhaimmillaan.

Edellisessä kokoelmassaan Raittilan linja (2016) Arnkil keskittyi Hannu Raittilan romaanien pohdiskeluun. Sunnuntaiesseet on esikoiskokoelman Lauantaiesseiden (2014) tapaan kokoonpanoltaan kirjavampi. Sen …
Kuva
19. marraskuuta 2019


Margaret Atwood: Noidan sikiö "Shakespearea kiven sisässä konnien kanssa"

Margaret Atwood: Noidan sikiö (Hag-Seed). Suom. Kristiina Drews. Johnny Kniga 2019. 355 s.



Shakespearen näytelmien uudelleentulkinnoissa on edetty Myrskyyn. Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on kirjoittanut näytelmän pohjalta romaanin Noidan sikiö. Sarjan jo aiemmin suomennettuja teoksia ovat Anne Tylerin Äkäpussi (Kuinka äkäpussi kesytetään), Jo Nesbøn Macbeth (Macbeth) ja Edward St. Aubynin Mediamoguli (Kuningas Lear).

Nykykirjallisuuden kärkinimet takaavat sarjan laadun, mutta silti tohdin sanoa, että Margaret Atwoodin Noidan sikiö on tähän mennessä suomennetuista tulkinnoista paras. Hänen versionsa Myrskystä saa tästä sadunomaisesta tarinasta irti sellaiset tehot, ettei kenenkään luulisi pitkästyvän.

Aluksi kannattanee kuitenkin lukea romaanin loppuun sijoitettu lyhennelmä Shakespearen näytelmästä. Ei siksi, etteikö romaani olisi luettavissa ilman pohjustusta, mutta kun kert…
Kuva
9. marraskuuta 2019


Jonathan Franzen: Maailman äärillä Lintubongarin esseitä matkoiltaan ja vähän muustakin
Jonathan Franzen: Maailman äärillä (The End of the End of the Earth, 2018). Suom. Raimo Salminen. Siltala 2019. 275 s.


Yhdysvaltalaiselta Jonathan Franzenilta (s. 1959) on jo aiemmin suomennettu sekä romaaneja että esseitä, mutta minulle tämanvuotinen suomennos esseekokoelma Maailman äärillä oli kiinnostava ensitutustuminen.

Jo kansikuvasta olisi pitänyt ymmärtää, että linnut ovat esseissä tärkeässä roolissa, vaikka kirjoituksissa sivutaan muitakin aiheita. Esseistä noin puolet käsittelee lintuja, muut aiheet löytyvät mm. politiikasta ja taiteista.

Franzenin ajatukset Donald Trumpin voiton syistä tuntuvat edelleen kiinnostavilta, mutta esimerkiksi kirjoitus WTC-iskuista vaikuttaa pelkältä täytetekstiltä. Esseestä Kapitalismia ylikierroksilla, jossa Franzen esittelee professori Sherry Turklen tutkimuksia ihmissuhteista digitaalisella aikakaudella, ehdin jo innostua, mutta lyhyehkö…
Kuva
7. marraskuuta 2019




Sirpa Kähkönen: Muistoruoho Oodi ystävyydelle



Sirpa Kähkönen: Muistoruoho. Otava 2019. 347 s.


Sirpa Kähkösen (s. 1964) Tankkien kesä (2016) -romaania lukiessani ajattelin, että tähän kirjailija Kuopio-sarjansa päättää. Moniääninen, vuoden 1968 elokuulle sijoittuva seitsemäs osa oli kuin loppukuoro suurteokselle, jonka ensimmäinen osa Mustat morsiamet ilmestyi 1998.
Toisin kuitenkin kävi. Sarjan kahdeksas osa Muistoruoho sijoittuu 1970-luvun alkuun ja rakentuu viiden vuorottelevan kertojanäänen varaan. Muutaman kerran äänen saa myös muuan asunto ja ihmisten puuhia tarkasteleva kuu, mutta minua niiden osuus lähinnä häiritsi. Kähkönen on niin taitava naisten sielunelämän luotaaja, että kun siihen maailmaan sukeltaa, ei halua tulla mistään syystä eikä millään konstilla häirityksi.

TANKKIEN KESÄSSÄ ajankohtainen uutisaihe oli Prahan miehitys. Se sähköisti tunnelman myös suomalaisessa pikkukaupungissa ja nosti pintaan sodan synkät muistot. Muistoruohossa sota-aika velloo mi…