Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.
Kuva
22. helmikuuta 2020


Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia Hurmaavia vierailuja venäläiseen arkeen ja sielunelämään 


Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia (Bednyje rodstvenniki 1993 & Sonetška 1995). Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2019. 187 s.



Köyhiä sukulaisia on venäläisen Ljudmila Ulitskajan (s. 1943) ensimmäinen julkaistu teos. Äskettäin ilmestyneessä suomenkielisessä laitoksessa on kahdeksan novellin lisäksi vielä alkujaan pienoisromaanina ilmestynyt Sonetška, joka sopiikin mainiosti joukon jatkoksi.

Mikäli Ulitskajan teokset eivät ole jo entuudestaan tuttuja, kannattaa viimeistään nyt aloittaa tutustuminen nykyvenäläisen kärkinimen tuotantoon. Alun perin geneetikoksi valmistunut Ulitskaja työskenteli ensin Moskovan yliopiston perinnöllisyystieteilijänä mutta joutui erotetuksi työpaikaltaan osallistuttuaan maanalaisten julkaisujen levittämiseen.

Ulitskaja on sittemminkin ottanut aktiivisesti osaa poliittiseen keskusteluun, mutta esimerkiksi Köyhien sukulaisten novellit ovat poli…
Kuva
9. helmikuuta 2020


Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti August-palkittu teos jäljittää ankeriaan arvoitusta herkästi ja valloittavasti 


Patrik Svesson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Ålevangeliet. Berättelsen on världens mest gåtfulla fisk, 2019). Suom. Maija Kauhanen. Tammi 2020. 272 s.

En olisi uskonut, että innostun ankeriaan elämästä niin perin juurin, kuin minulle kävi tarttuessani ruotsalaisen Patrik Svenssonin (s. 1972) viime vuonna August-palkinnon saaneeseen tietokirjaan Ankeriaan testamentti. En ole koskaan välittänyt kalastamisesta, ja ankerias on minusta ollut ulkoiselta olemukseltaan lähinnä vastenmielinen.

Ja tässä sitä ollaan opinhalua hehkuen! Svensson kirjoittaa Ankeriaan testamentissa tutkittavastaan niin salaperäisen otuksen, että siitä on ihan pakko ruveta ottamaan selvää ja pitämään.


ANKERIAAN TIEDETÄÄN lisääntyvän Sargassomeressä, mutta vieläkään kukaan ei ole nähnyt ankeriasta hedelmöittämässä lajikumppaninsa m…
Kuva
2. helmikuuta 2020


Eeva Park: Viimeisellä rajalla Ihmiskaupan uhrin viimeinen tehtävä
Eeva Park: Viimeisellä rajalla (Lõks lõpmatuses, 2003). Suom. Sanna Immanen. Into 2019. 230 s.

En tiennyt rakastavani lunta. Oikeastaan en tiedä enää mitään. En tiedä edes, olenko enää minä. Peiliä ei ole, talon ainoa, mustan lian peittämä säröinen ikkunalasi heijastaa vain hämärän, sirpaleisen hahmon.

Virolaisen Eeva Parkin (s. 1950) Eduard Vilden palkinnon 2004 saanut romaani Viimeisellä rajalla alkaa surkealta tallinnalaiselta slummialueelta, jonka yhdestä hylätystä rotiskosta nuori nainen Tiiu on löytänyt väliaikaisen asuinsijan. Tiiun ainoa päämäärä on hankkia jostain ase. Hän tarvitsisi sitä kyllä itsesuojeluunkin, mutta hyvin pian käy ilmi, että varsinaisesti hän on kostoretkellä.

Trilleriksi rakennetun romaanin ytimessä on ihmiskauppa. Se on aiheena jo aika yleinen, mutta Parkin käsittelyssä edelleen pysäyttävä ja järkyttävä.


ROMAANI ETENEE monessa aikatasossa. Minäkertojan Tiiun autiotaloon pä…