Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.
Kuva
22. joulukuuta 2015


Taiteilija muiden varjossa 
Panu Rajalan dokumenttiromaani I.K.Inhan sielunmaisemista

Panu Rajala: Intoilija. Fotografin muistikuvat. WSOY 2015. 419 sivua.

Miksi ainainen levottomuus ajoi minua paikasta toiseen? Miksi aika valui käsistäni kuin vesi hiekkaan? Miksi toiveeni siirtyivät aina vain etäämmäs ja yksinäisyys tiheni ympärilläni? - Näin tutkailee 32-vuotias "vakaa vanhapoika" I. K. Inha eli Konrad Into Nyström eloaan ja oloaan Panu Rajalan  elämäkertaromaanissa Intoilija.
Juuri levottomuus näyttää olevan Inhan perusominaisuus. Matkakirjailijana, valokuvaajana, kansanperinteen tallentajana, toimittajana ja kääntäjänä toiminut ja ansioitunut Inha (1865 - 1930) syöksyy tehtävästä toiseen, kun hänen ikätoverinsa keskittyvät omaan taiteenalaansa ja saavat nimeä ja näkyvyyttä. Sibelius, Edelfelt, Gallén, Halonen ja Eero Järnefelt raivaavat tietään taiteen kultakauden sankareiksi, kun Inha haluaa seikkailla, nähdä ja kuvata maailmaa joka suunnalta.

Intoilija
Kuva
13. joulukuuta 2015


Takamatkalta maailman huipulle 
Karo Hämäläisen romaani Paavo Nurmesta ei kaunistele kohdettaan

Karo Hämäläinen: Yksin. Romaani Paavo Nurmesta. WSOY 2015. 251 s.

Elämä on takamatkajuoksu, jossa jokaisella on oma tasoituksensa. Minulla se oli muita suurempi, koska olen muita sinnikkäämpi. Suurin osa niistä, jotka lähtivät samalta viivalta minun kanssani, ovat kuopassa tai muuten kuolleita. Silti minäkin epäonnistuin, vaikka parhaani yritin ja tein kaiken oikein.
Seitsemänkymmentäkuusivuotias Paavo Nurmi (1897-1973) tilittää elämäänsä Karo Hämäläisen romaanissa Yksin katkerana mutta edelleen arvonsa tuntien. Elämä petti, mutta olen kova ja kestän iskut. Pää pystyssä viimeiselle maaliviivalle asti.
Romaani etenee Paavo Nurmen synkkänä yksinpuheluna nuoruudenrakastetulle, sinulle. Suhteesta ei tullut mitään, ja ehkä se juuri siksi vaikuttaa ainoalta, jolla olisi ollut mahdollisuus onnistua.
Äreäksi ja joustamattomaksi kuvattu juoksijalegenda ja äveriäs liikemies oli kyl…
Kuva
9. joulukuuta 2015


Mahdottomia sattumia
Selja Ahavan romaanissa elämä ei ole ihmisen hallittavissa
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat. Gummerus 2015. 222 s.



Selja Ahavan Finlandia-ehdokaana ollut romaani Taivaalta tippuvat asiat alkaa lainauksella Aristoteleelta. Sitaatissa kerrotaan, millainen tragedian rakenteen tulee olla. Alun, keskikohdan ja lopun tulee seurata toisiaan johdonmukaisesti. Runousopissaan Aristoteles oikein tähdentää, kuinka hyvin rakennettujen juonien ei pidä alkaa sattumanvaraisesti mistä tahansa eikä päättyä mihin sattuu.
Ahava selvästikin lystäilee Aristoteleen kustannuksella. Vaikka hänen romaaninsa on tarkoin suunniteltu, se alkaa näennäisen sattumanvaraisesti eli sattumasta ja loppuu mihin sattuu eli jää monessa suhteessa auki.Juuri poikkeavuudessaan romaani onkin niin mielenkiintoinen.

ROMAANIN YDINPERHEEN äidin, isän ja Saaran elämä tuntuu sujuneen mukavasti, kunnes taivaalta yllättäen putoava jäälohkare surmaa äidin kesken alkukesän pihatöiden. Isän sisa…
Kuva
7. joulukuuta 2015


Kesä Rambon kanssa 
Nadja Sumasen palkittu nuortenkirja tekee hyvää kaikenikäisille

Nadja Sumanen: Rambo. Otava 2015. 238 s.


"Rambo on minulta rakkaudentunnustus näille pojille, joita olen elämässäni saanut kohdata", sanoo toimintaterapeuttina toimiva ja vastikään Finlandia Juniorilla palkittu Nadja Sumanen lehtihaastattelussaan. Rambo on hänen esikoiskirjansa. Se on jo aiemmin voittanut Otavan nuortenromaanikilpailun, ja Kansallisteatterissa siitä nähdään aivan näinä päivinä ensi-iltanäytelmä.
Romaanin päähenkilö on ADHD-diagnoosilla leimattu 14-vuotias levoton Rambo. Hän on käynyt terapiassa ja saanut tarkkaavaisuushäiriöönsä lääkitystä, mutta Nadja Sumanen kuvaa minäkertoja-sankarinsa hyvinkin tavalliseksi, hankalassa elämänvaiheessa kipuilevaksi nuoreksi, joka sitä paitsi näkee tilanteensa ympäristöään paremmin:
Olin ollut viime vuodet niin sanottuna integroituna oppilaana normaaliryhmässä. Toimenpiteen pyhä tarkoitus oli sulattaa hankala aines tavallise…
Kuva
29. marraskuuta 2015


Unennäkijöiden vastustamaton vastarintaliike
Emmi Itärannan toinen romaani on fantasia diktatuurin kukistumisesta


Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Teos 2015. 335 s.

Fantasiaromaanin ystävät ovat olleet haltioissaan. Emmi Itäranta yltää toisessa romaanissaan Kudottujen kujien kaupunkin vähintään yhtä komeaan suoritukseen kuin maailmallakin hienosti menestyneessä esikoisessaan Teemestarin kirja (2012). Monien mielestä mennään reilusti sen ylikin. 
Menestystä lienee vauhdittanut osin se, että Canterburyssa asuva kirjailija kirjoittaa romaaninsa sekä suomeksi että englanniksi. Mutta menestystä ei tulisi ilman kirjallista lahjakkuutta, ja Emmi Itäranta on taitava sekä verbaalisesti että tarinansepittäjänä. Kun lisäksi fantasia on jo pitkän aikaa ollut nuorten lukijoiden suosikkigenreä, en lainkaan ihmettele, että Itärannan salaperäinen, hehkuva ja monikerroksinen proosa houkuttaa ja koukuttaa fantasiaan tottuneita.
Kudottujen kujien kaupunkipalkitsee eri-ikäisiä…
Kuva
24. marraskuuta 2015


Keskustelua vapaalla vyöhykkeellä  Merete Mazzarella jatkaa elämäkerrallista esseistiikkaansa
Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi. Suom. Raija Rintamäki. Tammi 2015. 250 s.

Miettiessään uudessa kirjassaan Aurinkokissan vuosi lukemisen ja kirjoittamisen merkitystä MereteMazzarella lainaa yhdysvaltalaista journalistia Edward P. Morgania: Kirja on paikka, jossa voi tarkastella haurasta ajatusta rikkomatta sitä tai tutkia räjähdysherkkää ajatusta tarvitsematta pelätä, että se pamahtaa kasvoille.

Mazzarella jatkaa Morganin määritelmästä:  Siis kirjallisuus laboratoriona, jossa pääsee testaamaan uusia ajatuksia, sellaisia jotka eivät ole vielä valmiiksi ajateltuja ja joiden seurauksia ei pysty näkemään. Kirjallisuus, ei moraalisena projektina, vaan kirjailijan ja lukijan vapaana vyöhykkeenä.

Vapaalla vyöhykkeellä ei tarvitse olla kaiken aikaa varuillaan ajatuksistaan. Vapaalla vyöhykkeellä saa vaihtaa mielipidettä, jos tarjolla on uutta tietoa tai kokemusta. Vapaalla …
Kuva
23. marraskuuta 2015


Kari Aronpuro, leikittelevä runoilija 
Aronpuron trilogia on seikkailijan aarreaitta

David Markson: Lukijan luomislukko. Suom. Kari Aronpuro ja Silja-Maaria Aronpuro. ntamo 2015. 202 s. Kari Aronpuro: Kääntäjän floppi. ntamo 2015. 200 s. Kari Aronpuro: Aperitiff - avoin kaupunki. Kolmas laajennettu painos. ntamo 2015.


Kari Aronpuron kollaasiromaanin Aperitiff - avoin kaupunki ilmestymisestä on viisikymmentä vuotta. "Mielenkiintoisen kokeilun" vastaanotto vaihteli aikanaan kehuista kauhisteluun. Päivälehtikritiikki kiitti, mutta mm. Kemin kirjastoon, Aronpuron myöhempään työpaikkaan, "humpuukia" ei suostuttu hankkimaan.Nyt tuota kokeilua on juhlistettu uudella kolmannella painoksella ja Jyväskylän yliopistossa äskettäin järjestetyllä juhlaseminaarilla.

Kun Aperitiffista 1970-luvun lopulla otettiin toinen painos, kirjailija lisäsi siihen lehtikritiikkejä, Kemin kirjasodan dokumentteja ja päiväkirjamerkintöjään. Näin teokseen avautui kiinnostavia u…
Kuva
15. marraskuuta 2015


Naisia kahden kuoleman välissä
Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista. Teos 2015. 440 s.

Ei ollut yllätys, että Laura Lindstedtin toinen romaani Oneiron nimettiin vuoden Finlandia- palkintoehdokkaaksi, siinä määrin sitä on hehkutettu useassakin lehdessä. Lindstedtin esikoinen Sakset (2007) oli sekin aikanaan ehdokaslistalla, mutta Oneironin herättämä innostus on ihan toista luokkaa.
Mistä tässä toisaalta taiturilliseksi ylistetyssä ja toisaalta vaikeaksi mainitussa romaanissa oikein on kyse?

ONEIRONISTA käytettiin jossain lehtikritiikissä mielestäni romaania hyvin kuvavaa sanaa ajatusrakennelma. Kirjailija on valinnut henkilöikseen seitsemän naista eri puolilta maailmaa. He ovat eri-ikäisiä ja elämänkokemukseltaan, kieleltään ja kulttuuriltaan erilaisia. Yhteistä heille on, että he kaikki ovat kuolleet ja kohtaavat toisensa jonkinlaisessa kuolemanjälkeisessä hetkellisessä välitilassa ennen lopullista haihtumistaan. Idea on mainio.
Mosko…
Kuva
4. marraskuuta 2015



Taiteilijaelämää - Alvar ja Ragni Cawén 
Ajatuksia ja huomioita Riitta Konttisen Elämänvirrassa-teoksen tiimoilta



Riitta Konttinen: Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cawén. Graafinen suunnittelu Heikki Kalliomaa. Siltala 2015. 311 s.

Tampereen taidemuseossa avattiin syyskuussa näyttely Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cawén. Näyttelyn on kuratoinut professori emerita Riitta Konttinen. Konttiselta julkistettiin samalla uusi kirja, jolla on näyttelyn kanssa yhteinen nimi.
Sekä kirja että näyttely esittelevät laajasti taiteilijapariskunnan töitä ja elämää. Myös näyttelyssä on esillä Cawénien elämään liittynyttä esineistöä ja heille läheisten taiteilijaystävien tuotantoa, mutta perusteellisimmin avioparin vaiheista saa tietoa Konttisen monipuolisesta ja runsaasti kuvitetusta uudesta teoksesta.

ALVAR CAWÉNin (1886-1935) taiteeseen sain itse ensi kosketuksen lapsuuskodissani Jämsänkoskella, kun äitini oli, minulle tuntemattomasta syystä, hankkinut kotiimme kaksi pientä painok…
Kuva
31. lokakuuta 2015


Juutalaisen suvun salaisuuden avautuvat 

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan. Siltala 2015. 224 s.


Ajatus äitini tragedian ja hänen serkkunsa selviytymisen tarinan kertomisesta kypsyi hiljalleen. Ymmärsin, että kahteen Venäjän imperiumin kaupunkiin, Helsinkiin ja Riikaan, ajautuneiden veljien, äitini ja Maschan isien perheiden tarina edellyttää taustoittamista. - - Yllätyksekseni Riiasta löytyi aineistoa Maschan perheen elämästä. Äitini kokemusten sekä vanhempieni rakkausavioliiton alun kuvaamisen tärkein lähde ovat Korkeimpaan oikeuteen asti viedyn oikeusjutun pöytäkirjat.

Uteliaisuutta herättävä katkelma on pitkän diplomaattiuran tehneen René Nybergin kirjan Viimeinen juna Moskovaan jälkisanoista. Miten ihmeessä vanhempien rakkausavioliitto joutui aikanaan Korkeimman oikeuden käsittelyyn? Millaisia vaiheita äidin Riian-serkkku Mascha joutui käymään läpi henkensä pitimiksi? Mitä kaikkea muuta arkistot kätköistään paljastivat?

René Nybergin teos juutalaisen äitinsä…
Kuva
19. lokakuuta 2015


 Elämänmittainen valotusaika 

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika. Tammi 2015. 223 s.


Poika ei saa otetta mistään. Ei se oo semmonen kuin veljensä. Niillä sentään on taitoja joita elämässä voi käyttää, mutta ei meijän Aarnilla. Se ei oo kätevä käsistään, sitä ei kiinnosta urheilu eikä mikkään. Ja lukupäätähän sillä ei oo ollu ikinä.

Oulun Tervahovissa tarjoilevan yksinhuoltajaäidin repliikki nuorimmaisestaan kuulostaa juuri lausutulta, vaikka on Pauliina Vanhatalon uudessa romaanissa Pitkä valotusaika puolen vuosisadan takainen. Vanhempien huoli lapsistaan ei muutu, eivätkä valitettavasti myöskään sanat, joilla se ilmaistaan. Kun muutoinkin aikuisuuden kynnyksellä kipuilevan, syrjään vetäytyvän nuoren itsetunnosta siivotaan viimeisetkin rippeet, ei ihme, että mielessä alkavat kyteä tuhoisat ajatukset.

Vanhatalon romaanin päähenkilön Aarnin pelastus on pääsy apulaiseksi sukulaistädin ja hänen ystävänsä omistamaan valokuvaamoon. Luottamus ja ystävälliset neuvot muren…
Kuva
7. lokakuuta 2015


Leena Landerilla on hallussaan HYVÄN ROMAANIN RESEPTI

Leena Lander: Kuka vartijoita vartioi. Siltala 2015. 496 sivua.

Mistä aineksista rakentuu suosittu ja aikaa kestävä romaani? - Kysymys tuli mieleeni, kun luin Leena Landerin uutta teosta Kuka vartijoita vartioi. Veikkaan sille pikää ikää ja runsaasti kiitollisia lukijoita.
Romaanin lähtökohta on yli sadan vuoden takainen tositapahtuma, mutta kirjailija tuo sen kaukaa lähelle sekä ajallisesti että paikallisesti.

JOULUAATTONA 1895 suomalainen fregatti Palme joutui kovassa myrskyssä merihätään Irlanninmerellä Kingstownin edustalla. Kingstown on nykyiseltä nimeltään Dún Laoghaire ja yksi Dublinin esikaupungeista. Laivaa pelastamaan lähti viisitoista vapaaehtoista miestä, mutta heidän veneensä kaatui eikä odotusten vastaisesti kääntynytkään takaisin oikeaan asentoon. Kaikki pelastajat hukkuivat, mutta suomalaisaluksen väki saatiin lopulta tapaninpäivänä turvallisesti maihin. Mukana Palmella olivat myös kapteenin vaimo ja ty…
Kuva
6. lokakuuta 2015


Rakkautta aatteen varjossa  Heidi Köngäksen Hertta on voimanaisen kiehtova henkilökuva
Heidi Köngäs: Hertta. Otava 2015. 285 s.

On sunnuntai-iltapäivä, tulin juuri radiosta Pienoisparlamentin lähetyksestä. Ohjelma innostaa minua, keskustelu on aina vilkasta, väliin aika kiivastakin, mutta nautin siitä yleensä kaikin tavoin.
Hertta Kuusisen (1904-1974) kipakoita puheenvuoroja ei saanut lapsuuskodissani häiritä mikään eikä kukaan, kun isä kuunteli radiosta Pienoisparlamenttia.Koulunkäyntiä vasta aloittelevana en tietenkään ymmärtänyt keskustelusta mitään, mutta kun nyt luen Heidi Köngäksen uutta romaania Hertta, kuulen taas Kuusisen äänen elävänä korvissani.

ROMAANI rakentuu kolmen kertojan vuorotteleville sisäisille monologeille. Hertan lisäksi äänen saavat hänen toinen miehensä Yrjö Leino ja Etsivän keskuspoliisin, myöhemmin Valtiollisen poliisin, johtaja Esko Riekki.

Ykkösasiaksi nousee kuitenkin Hertan kohtalon seuraaminen. Moskovasta Suomeen puoleksi vuodeksi tulle…