Tekstit

Kuva
9. marraskuuta 2019


Jonathan Franzen: Maailman äärillä Lintubongarin esseitä matkoiltaan ja vähän muustakin
Jonathan Franzen: Maailman äärillä (The End of the End of the Earth, 2018). Suom. Raimo Salminen. Siltala 2019. 275 s.


Yhdysvaltalaiselta Jonathan Franzenilta (s. 1959) on jo aiemmin suomennettu sekä romaaneja että esseitä, mutta minulle tämanvuotinen suomennos esseekokoelma Maailman äärillä oli kiinnostava ensitutustuminen.

Jo kansikuvasta olisi pitänyt ymmärtää, että linnut ovat esseissä tärkeässä roolissa, vaikka kirjoituksissa sivutaan muitakin aiheita. Esseistä noin puolet käsittelee lintuja, muut aiheet löytyvät mm. politiikasta ja taiteista.

Franzenin ajatukset Donald Trumpin voiton syistä tuntuvat edelleen kiinnostavilta, mutta esimerkiksi kirjoitus WTC-iskuista vaikuttaa pelkältä täytetekstiltä. Esseestä Kapitalismia ylikierroksilla, jossa Franzen esittelee professori Sherry Turklen tutkimuksia ihmissuhteista digitaalisella aikakaudella, ehdin jo innostua, mutta lyhyehkö…
Kuva
7. marraskuuta 2019




Sirpa Kähkönen: Muistoruoho Oodi ystävyydelle



Sirpa Kähkönen: Muistoruoho. Otava 2019. 347 s.


Sirpa Kähkösen (s. 1964) Tankkien kesä (2016) -romaania lukiessani ajattelin, että tähän kirjailija Kuopio-sarjansa päättää. Moniääninen, vuoden 1968 elokuulle sijoittuva seitsemäs osa oli kuin loppukuoro suurteokselle, jonka ensimmäinen osa Mustat morsiamet ilmestyi 1998.
Toisin kuitenkin kävi. Sarjan kahdeksas osa Muistoruoho sijoittuu 1970-luvun alkuun ja rakentuu viiden vuorottelevan kertojanäänen varaan. Muutaman kerran äänen saa myös muuan asunto ja ihmisten puuhia tarkasteleva kuu, mutta minua niiden osuus lähinnä häiritsi. Kähkönen on niin taitava naisten sielunelämän luotaaja, että kun siihen maailmaan sukeltaa, ei halua tulla mistään syystä eikä millään konstilla häirityksi.

TANKKIEN KESÄSSÄ ajankohtainen uutisaihe oli Prahan miehitys. Se sähköisti tunnelman myös suomalaisessa pikkukaupungissa ja nosti pintaan sodan synkät muistot. Muistoruohossa sota-aika velloo mi…
Kuva
28. lokakuuta 2019


Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
Kun kulissit romahtavat, mikään ei palaa entiselleen

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin? (Vem dödade bambi?) Suom. Laura Jänisniemi. Teos 2019. 222 s.


ALOITETAAN VAIKKA TÄSTÄ. SYYSKUUN aamusta vuonna 2016.
Gusten Grippe, 26-vuotias menestynyt kiinteistovälittäjä, tulee juoksulenkillään jälleen kerran huvilakaupungin rantaan ja katselee lahdenpoukaman toisella rannalla pilkottavaa, ennen niin komeaa taloa, Aavelaivaa. Se on hänen entisen koulutoverinsa ja parhaan ystävänsä Nathan Häggertin kotitalo, jossa Gusten itsekin sai asua aina, kun hänen laulajataräitinsä oli kiinnitettynä tai kiertueella Euroopassa.
Enää talossa ei asu kuin Nathan, eikä Gustenilla ole ollut SEN jälkeen hänen kanssaan mitään tekemistä. Entisistä kavereista Gusteniin pitää yhteyttä vain Cosmo Brant. Hän ei kuulunut "Kauhun neliapilaan", jolla poikia alettiin kutsua rikoksen paljastuttua, mutta hänellä on tarkka tieto tuosta 2008 sattuneesta katastr…
Kuva
21. lokakuuta 2019


Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
Livingstonen ruumissaattueen pitkä marssi Keski-Afrikasta itärannikolle
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo (Out of Darkness, Shining Light 2019). Suom. Aleksi Milonoff. Tammi 2019. 377 s.


Zimbabwelaisen kirjailijan ja asianajajan Petina Gappahin (s. 1971) esikoisteos, novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (suom. 2009) palkittiin Guardianin esikoiskirjapalkinnolla. Pari vuotta sitten suomennetussa romaanissaan Muistojen kirja Gappah kuvaa kaoottista kotimaataan kuolemansellissä istuvan albiinonaisen kautta.

Uusimmassa Gappah-suomennoksessa romaanissa Pimeydestä loistaa valo liikutaan skotlantilaisen lääkärin ja tutkimusmatkailijan David Livinstonen (1813-1873) jalanjäljissä hänen viimeisen Afrikan-matkansa loppuvaiheissa.

Kun Livingstone Niilin alkulähdettä jäljittäessään kuoli Chitambossa 1873, hänen uskolliset retkikumppaninsa hautasivat hänen sydämensä puun alle mutta päättivät kantaa hänen ruumiinsa r…
Kuva
11. lokakuuta 2019



Édouard Louis: Ei enää Eddy
Onko toi jätkä vai ei ?

Édouard Louis: Ei enää Eddy (En finir avec Eddy Bellegueule, 2014). Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2019. 184 s.


Ranskalaisen Édouard Louisin (s. 1992) omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ei enää Eddy on Tammen Keltaisen kirjaston viidessadas käännöskirja eli eräänlainen juhlajulkaisu. Romaani vakuuttaa kyllä kirjallisillakin ansioillaan, mutta ennen kaikkea se ravistelee rajulla sisällöllään.

Lukemieni kirjailijahaastattelujen mukaan "Eddyn" käsikirjoitus ehti käydä ennen julkaisemistaan usealla kustantajalla. Kustantamot olivat yksi toisensa perään sitä mieltä, että tarina oli vääristelty: Ranskassa ei ollut Édouard Louisin (alkujaan Eddy Bellegueulen) romaanin kuvaamaa köyhyyttä ja kurjuutta.

Ja kuitenkin nuori sosiologian opiskelija oli kirjoittanut esikoisteoksensa omista lapsuuden- ja nuoruudenkokemuksistaan pienessä pohjoisranskalaisessa teollisuuskaupungissa Hallencourtissa vuosituhannen vaihteessa.


JO R…
Kuva
9. lokakuuta 2019


Heidi Köngäs: Mirjami Sota sotkee kotirintaman naisten elämän 

Heidi Köngäs: Mirjami. Otava 2019. 348 s. 
Kaksi vuotta sitten kehuin  Heidi Könkään (s. 1954) Sandraa  puhuttelevaksi ja läheiseltä tuntuvaksi romaaniksi (Kirjareppu 25.10.2017). Kun Köngäs nyt jatkaa tosipohjaista perhetarinaansa uudessa romaanissaan Mirjami, huomaan jälleen muistelevani äitini aikalaiskertomuksia.
Sandrassa Köngäs kertoo isoäitinsä kovasta lapsuudesta ja ankarasta aikuisuudesta köyhän torpparin Jannen vaimona ja kasvavan perheen äitinä. Kun Janne sisällissodan syttyessä joutuu puoliväkisin punakaartiin, kotiväen elämä on päivästä toiseen nälässä, kylmässä ja pelossa elämistä.
Mirjamissa Sandra perheineen kokee saman toistamiseen. Ruovedelle rakennetun Lepistön torpan jouduttua pakkohuutokaupassa vieraille perheen on aloitettava alusta uudessa paikassa Mäntän sivukylällä Vuohijoella. Kun suon reunaan kohoavan Kurjeksi nimetyn talon elämä alkaa taas olla mallillaan, syttyykin sota.
Perheen …
Kuva
30. syyskuuta 2019



Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet Elämää mystisen joen armoilla 
Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet. WSOY 2019. 193 s.



Tornion Kukkolankoskelta kotoisin oleva Akseli Heikkilä (s.  1984) on sijoittanut esikoisromaaninsa Veteen syntyneet jokivartiseen kalastajakylään kosken partaalle mutta jättää paikan ja ajankohdan tietoisesti tarkentamatta. Riittää, että ollaan pohjoisessa ja eletään luonnon ja perinteisten uskomusten armoilla, kuten maagista realismia tapailevalta romaanilta sopiikin odottaa.

Kukkolan kylän siianpyyntitekniikka lippoaminen on romaanissa kuitenkin tärkeässä roolissa, ja kirjan dialogiin Heikkilä hyödyntää Torniojokivarren murretta sopivasti selkeytettynä.


ROMAANIN PERUSASETELMA tuo mieleen lännenfilmit. Kun kyläpahasesta maailmalle lähtenyt Eeva palaa kotiseudulleen tasaamaan tilejään äitinsä ja muidenkin kanssa, kyläläiset aavistavat pahaa. Äiti on kuitenkin ennättänyt juuri kuolla, mutta luvassa on lisää ruumiita.

Kostotarinan rinnalla romaanissa k…