Kirjareppu

27. heinäkuuta 2020


Anne Cathrine Bomann: Agathe Parantaja, paranna itsesi


Anne Cathrine Bomann: Agathe (Agathe, 2017). Suom. Sanna Manninen. Gummerus 2020. 122 s.

Jos jään eläkkeelle 72-vuotiaana, työtä on jäljellä viisi kuukautta. Se tekee 22 viikkoa, ja jos kaikki potilaat tulevat, se tarkoittaa, että keskusteluja on vielä tasan 800. Peruutukset ja sairastumiset tietenkin pienentävät lukua. Se on lohdullinen ajatus, kaikesta huolimatta.
Tanskalaisen Anne  Cathrine Bomannin 1940-luvun lopun Pariisiin sijoittuva pienoisromaani Agathe kertoo psykiatrista, jonka työura alkaa olla lopussa hänen onnekseen tai onnettomuudekseen. Toisaalta hän vaikuttaa jo perin kyllästyneeltä työhönsä, toisaalta tuntee olonsa niin yksinäiseksi ja hyödyttömäksi, että olisi oikeastaan itse terapian tarpeessa.
Anne Cathrine Bomann on koulutukseltaan psykologi ja kotimaassaan tunnettu pöytätennistähti, jolle Pariisi on tuttu mm. taannoisena asuinpaikkana. Bomannin osoite Pariisissa oli sama kuin on hänen ensimmä…

23. heinäkuuta 2020


Hannu Väisänen: Märkä turbaani Hyväntuulisia tarinoita pariisilaisen tornitalon uumenista 


Hannu Väisänen: Märkä turbaani. Otava 2020. 318 s.

Kuvataiteilijan ja kirjailijan Hannu Väisäsen (s. 1951) uusi kokoelma Märkä turbaani on siepannut nimensä yhdestä kokoelman kahdeksastatoista kertomuksesta ja viestii mainiosti, minkätyyppisistä tarinoista kirjassa on kyse. Väisänen kirjoittaa aina veitikka silmänurkassa, vaikka aihe olisi miten vakava tai traaginen tahansa. Niinpä Märkää turbaaniakin sopii suositella kaikille hyvän tuulen tankkausta kaipaaville.
Lukunautintoon kuuluu tietysti myös se, että Väisäselle tyypilliset leikkimielisyys, iloittelu ja kekseliäisyys eivät syö hetkeksikään tarinoiden tyyli- ja kielitaituruutta. Väisäsellä on sana suvereenisti hallussaan, kertoi hän sitten kreikkalaisesta remontista tai loppiaistortun sattumista.

ENSIN ON KUITENKIN KERROTTAVA tapahtumapaikka ja nimettävä tapahtumien silminnäkijä eli kertoja.

Uuden kokoelman kertomukset pa…

6. heinäkuuta 2020


Vigdis Hjorth: Perintötekijät  Kenen totuus voittaa moraalisessa perinnönjaossa?  

Vigdis Hjorth: Perintötekijät (Arv og miljø, 2016). Suom. Katriina Huttunen. S&S 2019. 380 s. 


Isä oli syyllinen minun onnettomuuteeni, mutta siitä tuli kaikkien onnettomuus, eikä ollut minun vallassani mitätöidä sitä. Se tuomitsi äitini ja siskoni tekemään minusta vieläkin onnettomamman, ja he itsekin tulivat kärsimään sen alla.
Perintötekijät on norjalaisen kirjailijan ja kriitikon Vigdis Hjorthin (s. 1959) kiihkeä ja hellittämätön romaani rikkoutuneista perhesuhteista, joiden taustalla kummittelee vuosikymmenten takainen insesti. Romaani synnytti Norjassa aikamoisen kohun siksi, että sitä luettiin varsin omaelämäkerrallisena kuvauksena kirjailijan tunnetun lapsuudenperheen tapahtumista.

Romaanista löytyy runsaasti yhtymäkohtia Hjorthin ja hänen perheensä elämään, mutta kirjailija on kieltänyt teoksensa olevan edes autofiktiota. Suomalaislukijan kannalta kysymys omaelämäkerrallisuu…

4. heinäkuuta 2020



Frank Martela: Elämän tarkoitus Filosofin opastuksella kohti mielekkäämpää elämää
Frank Martela: Elämän tarkoitus. Suuntana merkityksellinen elämä. Suom. Laura Jänisniemi. Gummerus 2020. 192 s.



Ihmistä on iankaiken askarruttanut kysymys elämän tarkoituksesta. Siitä lähtee liikkeelle myös Frank Martela (s. 1981) kirjassaan Elämän tarkoitus. Kirjan alaotsikko kuitenkin tarkentaa, mitä Martela varsinaisesti haluaisi meidän miettivän: Elänkö mielestäni merkityksellistä elämää? Miten voisin kartuttaa elämäni merkityksellisyyttä?

Uusia elämäntaito-oppaita ilmestyy jatkuvasti, ja sellaiseksi Martelakin kirjansa luonnehtii, kun hän sen johdannossa ilmoittaa haluavansa auttaa sinua, lukijani, elämään merkityksellisempää elämää. Martelan ajattelulla ja sanomisilla on kuitenkin niin vahva tieteellinen pohja, että populaarimmillaankin hänen tekstinsä vakuuttaa ja filosofin kyytiin heittäytyy hangoittelematta.


MARTELA POHJUSTAA näkemystään merkityksellisestä elämästä käymällä ens…

26. kesäkuuta 2020


Elena Ferrante: Tyttären varjo Äitinä olemisen sietämätön vaikeus

Elena Ferrante: Tyttären varjo (La figlia oscura, 2006). Suom. Helinä Kangas. WSOY 2020. 175 s.


Ennen kuuluisaa Napoli-tetralogiaansa italialainen Elena Ferrante (s. 1943) oli julkaissut jo kolme romaania Amalian rakkaus (1992),  Hylkäämisen päivät  (2002) ja Tyttären varjo (2006). Ne kaikki on nyt saatu suomeksi, kun keväällä ilmestyi Napoli-sarjankin kääntäneen Helinä KankaanTyttären varjo -suomennos.
Oikean henkilöllisyytensä kätkevän Ferranten on luonnehdittu ruotivan teoksissaan kouluttautuneiden naisten elämää yhteiskunnallisten muutosten keskellä, ja sellainen on asetelma myös Tyttären varjo -romaanissa.


FIRENZESSÄ ASUVAN, eronneen, 47-vuotiaan yliopisto-opettajan Ledan aikuistuneet tyttäret ovat muuttaneet isänsä luokse Torontoon, ja Leda päättää lähteä muutamaksi viikoksi Etelä-Italiaan yhdistetylle työ- ja merenrantalomalle. Ihana vapaudentunne alkaa kuitenkin jo matkan puolivälissä muuttua e…

21. kesäkuuta 2020


Rachel Cusk: Kunnia Rachel Cuskin trilogian päätösosa ruotii kirjallisuuden kenttää rehellisesti ja terävästi
Rachel Cusk: Kunnia (Kudos, 2018). Suom. Kaisa Kattelus. S&S 2020. 203 s.




Kanadalais-englantilaisen Rachel Cuskin (s. 1967) romaanitrilogian kolmannessa Kunnia-nimisessä osassa päähenkilö Faye jatkaa samalla ympäristönsä tarkkailu- ja kuuntelulinjalla, jolla hän liikkui jo trilogian kahdessa ensimmäisessä osassa Ääriviivat (suom. 2018; Kirjareppu 14.11.2018) ja Siirtymä (suom. 2019; Kirjareppu 1.6.2019). Sivumennen kerrotaan, että Faye on mennyt uudelleen naimisiin ja hänen poikansa ovat muuttaneet asumaan isänsä luokse.

Se, että Cusk on trilogiassaan irrottautunut juonisidonnaisuudesta ja monista muistakin perinteisistä kerrontaratkaisuista, voi aluksi tuntua haasteelliselta, mutta kun ajatukseen tottuu, vanhoja kerrontakeinoja ei osaa enää kaivatakaan.

Jo Ääriviivoissa puhuttiin paljon kirjallisuudesta, kunCuskin autofiktiivinen, tai ainakin sellaiselta …