5. kesäkuuta 2020
Vappu Kannas: Rosa Clay
Ambomaalta Suomeen kummasteltavaksi
Vappu Kannas: Rosa Clay. S&S 2020. 384 s.
Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Vappu Kannas (s. 1984) on löytänyt romaaninsa sankariksi mielenkiintoisen historiallisen henkilön: nuoren naisen yli sadan vuoden takaisesta Afrikasta.
Rosa Emilia Clay, sittemmin Lemberg, syntyi Lounais-Afrikan Omarurussa, nykyisen Namibian alueella, vuonna 1875 brittiläisen kauppiaan C.W. Clayn ja bantuheimoon kuuluneen naisen lapseksi. Tyttö kuitenkin otettiin pian pois äidiltään ja siirrettiin nelivuotiaana Ambomaalla lähetystyössä toimineiden Karl ja Ida Weikkolinin kasvattityttäreksi.
Kun Weikkolinit palasivat joksikin aikaa Suomeen, "eksoottisella" Rosalla kerättiin sujuvasti rahaa lähetystyölle. Rosaa esiteltiin eri puolilla maata järjestetyissä hengellisissä tilaisuuksissa, ja hänet pantiin mm. laulamaan joululauluja itselleen vieraalla hottentottikielellä.
Pastori Weikkolinin kuoltua pariskunnan seuraavalla Afrikan-matkalla Ida Weikkolin palasi pysyvästi Suomeen. Kansakoulu- ja oppikouluvuosiensa jälkeen Rosa pääsi 19-vuotiaana opiskelemaan Sortavalan seminaariin ja toimi sen jälkeen opettajana mm. Kuopion pitäjän Mustinlahdella ja Tampereella.
Rosan myöhemmät vaiheet ovat vähintään yhtä kiinnostavia, mutta Vappu Kannas on rajannut romaaninsa Rosan Suomen vuosiin. Rosan lapsuutta Afrikassa ja osin Suomessakin esitellään kirjassa takaumina.
TIETOJA TODELLISESTA ROSASTA on siis olemassa, mutta ne ovat puutteellisia, hajanaisia ja osin jopa virheellisiä. Siksi Kannas on kirjoittanut romaaniaan paljolti oman päättelynsä ja kuvittelunsa varaan ja painottaa jälkisanoissa romaaninsa fiktiivisyyttä.
Kuvitteellisessa tekstissä tosiasioihin voi hyvin tehdä romaanin kokonaisuutta palvelevia muutoksia. Kirjan lopussa Kannas tarkentaa, mitä faktoja hän on muutellut tai jättänyt kertomatta ja mitä käänteitä kehitellyt romaaniinsa mielikuvituksestaan.
Siitä, millaisella pieteetillä kirjailija on silti suhtautunut Rosaansa, kertovat varsinaisen tarinan aika ajoin katkaisevat kommentit. Kirjailija punnitsee niissä oikeuttaan kirjoittaa fiktiota historiallisesta henkilöstä. Hän löytää kyllä kirjoittamista puoltavia seikkoja, mutta häntä mietityttää, onko sekin rasistista, että hyödyntää tarkoituksiinsa toisen ihmisen elämänvaiheita.
Kirjailija tunnustaa, ettei koskaan voi täysin sovittautua päähenkilönsä elämään ja ajatuksiin, mutta jonkinlaista sielunsisaruutta hän Rosaansa kohtaan tuntee. Loin sinut kun olin yksinäinen / ja kaipasin lohdutusta. // Sinun elämästäsi kirjoittaminen teki minut onnelliseksi./ - - yksinäisyydessä elämämme limittyivät, / olivat samankaltaiset.
Katkelma paljastaa romaanin perustunnelman. Rosa Clay huokuu yksinäisyyttä ensimmäiseltä sivulta viimeiselle, ja sen päähenkilö tietää, mistä se johtuu: Et ole niin kuin muut.
KANNAKSEN ROMAANISSA Rosa Clay kokee erilaisuutta kaikkialla. Valkoisen miehen ja mustan naisen lapsena hän erottuu jo kotiseudullaan Afrikassa muista lapsista vaaleudellaan. Suomessa hän on silmiinpistävän musta, ja mihin tahansa hän meneekin, hän joutuu aina silmätikuksi.
Häntä ihmetellään avoimesti ja hänestä kuiskutellaan selän takana. Häntä katsotaan julkeasti ja pöyhkeästi, vähätellen ja naureskellen. Hän on tuijottajia houkutteleva erikoisuus, ja kummajaisena oikein sopiva lasten pelätiksi.
Ei ihme, että Rosa vetäytyy kuoreensa ja viihtyy parhaiten itsekseen. Aina, kun vain on mahdollista, hän pakenee metsään ja rannoille niin kotonaan kuin myöhemmin Sortavalassa, Mustinlahdella ja Tampereella. Rosan kävelyretkiä ja luontokuvauksia onkin romaanissa huomattavan paljon, ja välistä tuntuu, että tarina junnaa paikoillaan.
Kirjailija myöntää vaikeutensa päästä sisälle Rosan maailmaan, eikä kuvattavan eristäytyminen, yksinolo ja vaitonaisuus tee siitä yhtään helpompaa. Ympäristöä havainnoidessaan Rosa kuitenkin avaa myös sisintään ja paljastaa jotain itsestään ja asemastaan niin Weikkolinien perheessä kuin Sortavalan toveripiirissä ja myöhemmin opetustehtävissä.
ROMAANISSA ON havainnollisia tuokiokuvia arkielämästä ja juhlahetkistä Weikkolinien taloudessa. Kasvatusäidin jyrkkyys, säälimättömyys ja solmuruoska tuntuvat luettuinakin sietämättömiltä. Pieniä myötätunnon ja kiintymyksen pilkahduksia Rosan elämään tulee Karl Weikkolinin hyvänsuovasta, mutta turhankin pehmeästä persoonasta.
Sortavalan seminaarissa yksinäisyyteen tottuneelle Rosalle tarjoutuu tilaisuus sosiaalistua. Hän ystävystyy huonetoverinsa Saiman kanssa ja saa myös ihailijan. Mutta vaikka hän menestyy laulajana ja kuoronjohtajana, koko elämänsä vierautta ja vähättelyä kokenut nuori nainen pysyy kuoressaan. Vain Saiman seura tarjoaa hänelle hetken jonkinlaista turvaa ja pilkahduksia tavallisesta nuoren naisen elämästä.
Sortavalan jälkeen Mustinlahden avoimen rasistinen kyläpahanen yksiopettajaisine kouluineen tuntuu pahimmalta mahdolliselta työ- ja asuinpaikalta "paholaiselta näyttävälle" ujolle opettajattarelle, ja sellaiseksi Kannas kylän kuvaakin. Tampere sentään on aivan toista. Opettajatovereista ei ole ystäviksi, mutta heidän kanssaan tulee toimeen, ja lempeältä vaikuttava, hiljainen vahtimestari katsoo suoraan silmiin.
Todellisen Rosan elämästä kirjailija ei ole Suomen ajalta löytänyt romansseja. Liikkeellä on ollut vain todisteeton huhu kihlauksesta itsemurhan tehneen venäläisen lääkärin kanssa. Vahtimestariepisodi on siis kirjailijan sepitettä, keino välttyä ylenmääräiseltä dramatiikalta ja lisätä kuitenkin ripaus rakkautta muutoin kovin alavireiseen kertomukseen.
Vaikka en ole aivan vakuuttunut episodin uskottavuudesta, lämpimän suhteen selittämätön päättyminen jää mukavasti askarruttamaan. Mitä mahtoi tapahtua, että Rosa päätti nousta laivaan ja matkata paikkaan, jossa hänen ihonväriinsä ei kiinnitettäisi huomiota vaan hän saisi sulautua ihmisvirtaan siinä missä kuka tahansa.
KIRJAILIJA POHTII itsekin päähenkilönsä lähdön syitä ja lainaa Rosan Tampereen aikaista kollegaa, joka 1950-luvun kirjeessään luonnehtii Rosan olleen suloinen ja ystävällinen mutta lapsenomainen. Kirje jatkuu: - - ei mennyt [kuitenkaan] kauan kun tapahtui jotain surullista / ja hän ei enää pystynyt huolehtimaan velvollisuuksistaan. // Uskoisin, että se henkilö / joka aiheutti tuon surullisen tapauksen, / maksoi hänen matkansa Afrikkaan, / missä hän elätti itsensä / poimimalla puuvillaa isoilla maatiloilla...
Todellisuudessa Rosa matkusti Yhdysvaltoihin, hakeutui siellä suomalaisten siirtolaisten seuraan ja oli aktiivisesti mukana musiikki- ja teatterielämässä sekä työväenliikkeen toiminnassa. Kun avioliitto näytelmäkirjailija Lauri Lembergin kanssa päättyi eroon, Rosa huolehti yksin kahdesta lapsestaan.
Näiden tietojen valossa vaikuttaa siltä, ettei Yhdysvaltoihin matkaava Rosa ollut ainakaan lyöty ja masentunut, vaan tarmokas, toimelias ja velvollisuuksistaan huolehtiva moderni nainen.
Vaikka minusta ensin tuntui tuhlaukselta, että Kannas jättää noin dramaattisen vihjeen, surullinen tapaus, hyödyntämättä, ennen pitkää olin oikein tyytyväinen, että sain mahdollisuuden itse miettiä ja kuvitella erilaisia syitä Rosan lähtöön - ja ennen kaikkea olla onnellinen siitä, että hän lähti! Kaikkialla vieras ja juureton Rosa päätti aloittaa alusta, omilla ehdoillaan ja ihan uudessa maassa.
Loppujen lopuksi Rosa Clayn elämä kääntyy siis selviytymistarinaksi. Te riistitte ja rusensitte minuuteni, mutta minä rakennan uuden ja mieleiseni. Hyvästi, Suomi!
TIETOJA TODELLISESTA ROSASTA on siis olemassa, mutta ne ovat puutteellisia, hajanaisia ja osin jopa virheellisiä. Siksi Kannas on kirjoittanut romaaniaan paljolti oman päättelynsä ja kuvittelunsa varaan ja painottaa jälkisanoissa romaaninsa fiktiivisyyttä.
Kuvitteellisessa tekstissä tosiasioihin voi hyvin tehdä romaanin kokonaisuutta palvelevia muutoksia. Kirjan lopussa Kannas tarkentaa, mitä faktoja hän on muutellut tai jättänyt kertomatta ja mitä käänteitä kehitellyt romaaniinsa mielikuvituksestaan.
Siitä, millaisella pieteetillä kirjailija on silti suhtautunut Rosaansa, kertovat varsinaisen tarinan aika ajoin katkaisevat kommentit. Kirjailija punnitsee niissä oikeuttaan kirjoittaa fiktiota historiallisesta henkilöstä. Hän löytää kyllä kirjoittamista puoltavia seikkoja, mutta häntä mietityttää, onko sekin rasistista, että hyödyntää tarkoituksiinsa toisen ihmisen elämänvaiheita.
Kirjailija tunnustaa, ettei koskaan voi täysin sovittautua päähenkilönsä elämään ja ajatuksiin, mutta jonkinlaista sielunsisaruutta hän Rosaansa kohtaan tuntee. Loin sinut kun olin yksinäinen / ja kaipasin lohdutusta. // Sinun elämästäsi kirjoittaminen teki minut onnelliseksi./ - - yksinäisyydessä elämämme limittyivät, / olivat samankaltaiset.
Katkelma paljastaa romaanin perustunnelman. Rosa Clay huokuu yksinäisyyttä ensimmäiseltä sivulta viimeiselle, ja sen päähenkilö tietää, mistä se johtuu: Et ole niin kuin muut.
KANNAKSEN ROMAANISSA Rosa Clay kokee erilaisuutta kaikkialla. Valkoisen miehen ja mustan naisen lapsena hän erottuu jo kotiseudullaan Afrikassa muista lapsista vaaleudellaan. Suomessa hän on silmiinpistävän musta, ja mihin tahansa hän meneekin, hän joutuu aina silmätikuksi.
Häntä ihmetellään avoimesti ja hänestä kuiskutellaan selän takana. Häntä katsotaan julkeasti ja pöyhkeästi, vähätellen ja naureskellen. Hän on tuijottajia houkutteleva erikoisuus, ja kummajaisena oikein sopiva lasten pelätiksi.
Ei ihme, että Rosa vetäytyy kuoreensa ja viihtyy parhaiten itsekseen. Aina, kun vain on mahdollista, hän pakenee metsään ja rannoille niin kotonaan kuin myöhemmin Sortavalassa, Mustinlahdella ja Tampereella. Rosan kävelyretkiä ja luontokuvauksia onkin romaanissa huomattavan paljon, ja välistä tuntuu, että tarina junnaa paikoillaan.
Kirjailija myöntää vaikeutensa päästä sisälle Rosan maailmaan, eikä kuvattavan eristäytyminen, yksinolo ja vaitonaisuus tee siitä yhtään helpompaa. Ympäristöä havainnoidessaan Rosa kuitenkin avaa myös sisintään ja paljastaa jotain itsestään ja asemastaan niin Weikkolinien perheessä kuin Sortavalan toveripiirissä ja myöhemmin opetustehtävissä.
ROMAANISSA ON havainnollisia tuokiokuvia arkielämästä ja juhlahetkistä Weikkolinien taloudessa. Kasvatusäidin jyrkkyys, säälimättömyys ja solmuruoska tuntuvat luettuinakin sietämättömiltä. Pieniä myötätunnon ja kiintymyksen pilkahduksia Rosan elämään tulee Karl Weikkolinin hyvänsuovasta, mutta turhankin pehmeästä persoonasta.
Sortavalan seminaarissa yksinäisyyteen tottuneelle Rosalle tarjoutuu tilaisuus sosiaalistua. Hän ystävystyy huonetoverinsa Saiman kanssa ja saa myös ihailijan. Mutta vaikka hän menestyy laulajana ja kuoronjohtajana, koko elämänsä vierautta ja vähättelyä kokenut nuori nainen pysyy kuoressaan. Vain Saiman seura tarjoaa hänelle hetken jonkinlaista turvaa ja pilkahduksia tavallisesta nuoren naisen elämästä.
Sortavalan jälkeen Mustinlahden avoimen rasistinen kyläpahanen yksiopettajaisine kouluineen tuntuu pahimmalta mahdolliselta työ- ja asuinpaikalta "paholaiselta näyttävälle" ujolle opettajattarelle, ja sellaiseksi Kannas kylän kuvaakin. Tampere sentään on aivan toista. Opettajatovereista ei ole ystäviksi, mutta heidän kanssaan tulee toimeen, ja lempeältä vaikuttava, hiljainen vahtimestari katsoo suoraan silmiin.
Todellisen Rosan elämästä kirjailija ei ole Suomen ajalta löytänyt romansseja. Liikkeellä on ollut vain todisteeton huhu kihlauksesta itsemurhan tehneen venäläisen lääkärin kanssa. Vahtimestariepisodi on siis kirjailijan sepitettä, keino välttyä ylenmääräiseltä dramatiikalta ja lisätä kuitenkin ripaus rakkautta muutoin kovin alavireiseen kertomukseen.
Vaikka en ole aivan vakuuttunut episodin uskottavuudesta, lämpimän suhteen selittämätön päättyminen jää mukavasti askarruttamaan. Mitä mahtoi tapahtua, että Rosa päätti nousta laivaan ja matkata paikkaan, jossa hänen ihonväriinsä ei kiinnitettäisi huomiota vaan hän saisi sulautua ihmisvirtaan siinä missä kuka tahansa.
KIRJAILIJA POHTII itsekin päähenkilönsä lähdön syitä ja lainaa Rosan Tampereen aikaista kollegaa, joka 1950-luvun kirjeessään luonnehtii Rosan olleen suloinen ja ystävällinen mutta lapsenomainen. Kirje jatkuu: - - ei mennyt [kuitenkaan] kauan kun tapahtui jotain surullista / ja hän ei enää pystynyt huolehtimaan velvollisuuksistaan. // Uskoisin, että se henkilö / joka aiheutti tuon surullisen tapauksen, / maksoi hänen matkansa Afrikkaan, / missä hän elätti itsensä / poimimalla puuvillaa isoilla maatiloilla...
Todellisuudessa Rosa matkusti Yhdysvaltoihin, hakeutui siellä suomalaisten siirtolaisten seuraan ja oli aktiivisesti mukana musiikki- ja teatterielämässä sekä työväenliikkeen toiminnassa. Kun avioliitto näytelmäkirjailija Lauri Lembergin kanssa päättyi eroon, Rosa huolehti yksin kahdesta lapsestaan.
Näiden tietojen valossa vaikuttaa siltä, ettei Yhdysvaltoihin matkaava Rosa ollut ainakaan lyöty ja masentunut, vaan tarmokas, toimelias ja velvollisuuksistaan huolehtiva moderni nainen.
 |
| Vappu Kannas. Kuva: Miikka Pirinen |
Loppujen lopuksi Rosa Clayn elämä kääntyy siis selviytymistarinaksi. Te riistitte ja rusensitte minuuteni, mutta minä rakennan uuden ja mieleiseni. Hyvästi, Suomi!
Kommentit
Lähetä kommentti