Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.
Kuva
8. elokuuta 2020


Herman Koch: Suomen päivät  Amsterdamista Lieksaan surua pakoon 

Herman Koch: Suomen päivät (Finse dagen, 2020). Suom. Antero Helasvuo. Siltala 2020. 328 s.


Miten suomalaiset ja alankomaalaiset eroavat toisistaan? Suomalaisissa kaikki oli pyöreämpää ja leveämpää, heidän silmänsä olivat taaempana kasvoissa, usein näytti siltä kuin heidän täytyisi kurkkia pyöreitten poskiensa takaa, aivan kuin he luuraisivat harjanteen tai hiekkasärkän takana.

Tällaisia havaintoja suomalaisista tekee 19-vuotias amsterdamilainen nuorukainen 1970-luvulla pohjoiskarjalaisen kyläkoulun tansseissa. Lainaus on hollantilaisen Herman Kochin (s.1953) viimeisimmästä teoksesta Suomen päivät.

Kochilta on aiemmin suomennettu jo neljä romaania: Illallinen (2012), Lääkäri (2013), Naapuri (2015) ja Pormestari (2017). Jostain syystä ne ovat menneet minulta ohi. Tuorein Koch-suomennos kiinnitti tietystihuomioni nimellään: ahaa, saan taas katsella kotimaatani ulkopuolisen silmin!
Aivan niin ei kuitenkaan kä…
Kuva
27. heinäkuuta 2020


Anne Cathrine Bomann: Agathe Parantaja, paranna itsesi


Anne Cathrine Bomann: Agathe (Agathe, 2017). Suom. Sanna Manninen. Gummerus 2020. 122 s.

Jos jään eläkkeelle 72-vuotiaana, työtä on jäljellä viisi kuukautta. Se tekee 22 viikkoa, ja jos kaikki potilaat tulevat, se tarkoittaa, että keskusteluja on vielä tasan 800. Peruutukset ja sairastumiset tietenkin pienentävät lukua. Se on lohdullinen ajatus, kaikesta huolimatta.
Tanskalaisen Anne  Cathrine Bomannin 1940-luvun lopun Pariisiin sijoittuva pienoisromaani Agathe kertoo psykiatrista, jonka työura alkaa olla lopussa hänen onnekseen tai onnettomuudekseen. Toisaalta hän vaikuttaa jo perin kyllästyneeltä työhönsä, toisaalta tuntee olonsa niin yksinäiseksi ja hyödyttömäksi, että olisi oikeastaan itse terapian tarpeessa.
Anne Cathrine Bomann on koulutukseltaan psykologi ja kotimaassaan tunnettu pöytätennistähti, jolle Pariisi on tuttu mm. taannoisena asuinpaikkana. Bomannin osoite Pariisissa oli sama kuin on hänen ensimmä…
Kuva
23. heinäkuuta 2020


Hannu Väisänen: Märkä turbaani Hyväntuulisia tarinoita pariisilaisen tornitalon uumenista 


Hannu Väisänen: Märkä turbaani. Otava 2020. 318 s.

Kuvataiteilijan ja kirjailijan Hannu Väisäsen (s. 1951) uusi kokoelma Märkä turbaani on siepannut nimensä yhdestä kokoelman kahdeksastatoista kertomuksesta ja viestii mainiosti, minkätyyppisistä tarinoista kirjassa on kyse. Väisänen kirjoittaa aina veitikka silmänurkassa, vaikka aihe olisi miten vakava tai traaginen tahansa. Niinpä Märkää turbaaniakin sopii suositella kaikille hyvän tuulen tankkausta kaipaaville.
Lukunautintoon kuuluu tietysti myös se, että Väisäselle tyypilliset leikkimielisyys, iloittelu ja kekseliäisyys eivät syö hetkeksikään tarinoiden tyyli- ja kielitaituruutta. Väisäsellä on sana suvereenisti hallussaan, kertoi hän sitten kreikkalaisesta remontista tai loppiaistortun sattumista.

ENSIN ON KUITENKIN KERROTTAVA tapahtumapaikka ja nimettävä tapahtumien silminnäkijä eli kertoja.

Uuden kokoelman kertomukset pa…
Kuva
6. heinäkuuta 2020


Vigdis Hjorth: Perintötekijät  Kenen totuus voittaa moraalisessa perinnönjaossa?  

Vigdis Hjorth: Perintötekijät (Arv og miljø, 2016). Suom. Katriina Huttunen. S&S 2019. 380 s. 


Isä oli syyllinen minun onnettomuuteeni, mutta siitä tuli kaikkien onnettomuus, eikä ollut minun vallassani mitätöidä sitä. Se tuomitsi äitini ja siskoni tekemään minusta vieläkin onnettomamman, ja he itsekin tulivat kärsimään sen alla.
Perintötekijät on norjalaisen kirjailijan ja kriitikon Vigdis Hjorthin (s. 1959) kiihkeä ja hellittämätön romaani rikkoutuneista perhesuhteista, joiden taustalla kummittelee vuosikymmenten takainen insesti. Romaani synnytti Norjassa aikamoisen kohun siksi, että sitä luettiin varsin omaelämäkerrallisena kuvauksena kirjailijan tunnetun lapsuudenperheen tapahtumista.

Romaanista löytyy runsaasti yhtymäkohtia Hjorthin ja hänen perheensä elämään, mutta kirjailija on kieltänyt teoksensa olevan edes autofiktiota. Suomalaislukijan kannalta kysymys omaelämäkerrallisuu…
Kuva
4. heinäkuuta 2020



Frank Martela: Elämän tarkoitus Filosofin opastuksella kohti mielekkäämpää elämää
Frank Martela: Elämän tarkoitus. Suuntana merkityksellinen elämä. Suom. Laura Jänisniemi. Gummerus 2020. 192 s.



Ihmistä on iankaiken askarruttanut kysymys elämän tarkoituksesta. Siitä lähtee liikkeelle myös Frank Martela (s. 1981) kirjassaan Elämän tarkoitus. Kirjan alaotsikko kuitenkin tarkentaa, mitä Martela varsinaisesti haluaisi meidän miettivän: Elänkö mielestäni merkityksellistä elämää? Miten voisin kartuttaa elämäni merkityksellisyyttä?

Uusia elämäntaito-oppaita ilmestyy jatkuvasti, ja sellaiseksi Martelakin kirjansa luonnehtii, kun hän sen johdannossa ilmoittaa haluavansa auttaa sinua, lukijani, elämään merkityksellisempää elämää. Martelan ajattelulla ja sanomisilla on kuitenkin niin vahva tieteellinen pohja, että populaarimmillaankin hänen tekstinsä vakuuttaa ja filosofin kyytiin heittäytyy hangoittelematta.


MARTELA POHJUSTAA näkemystään merkityksellisestä elämästä käymällä ens…
Kuva
26. kesäkuuta 2020


Elena Ferrante: Tyttären varjo Äitinä olemisen sietämätön vaikeus

Elena Ferrante: Tyttären varjo (La figlia oscura, 2006). Suom. Helinä Kangas. WSOY 2020. 175 s.


Ennen kuuluisaa Napoli-tetralogiaansa italialainen Elena Ferrante (s. 1943) oli julkaissut jo kolme romaania Amalian rakkaus (1992),  Hylkäämisen päivät  (2002) ja Tyttären varjo (2006). Ne kaikki on nyt saatu suomeksi, kun keväällä ilmestyi Napoli-sarjankin kääntäneen Helinä KankaanTyttären varjo -suomennos.
Oikean henkilöllisyytensä kätkevän Ferranten on luonnehdittu ruotivan teoksissaan kouluttautuneiden naisten elämää yhteiskunnallisten muutosten keskellä, ja sellainen on asetelma myös Tyttären varjo -romaanissa.


FIRENZESSÄ ASUVAN, eronneen, 47-vuotiaan yliopisto-opettajan Ledan aikuistuneet tyttäret ovat muuttaneet isänsä luokse Torontoon, ja Leda päättää lähteä muutamaksi viikoksi Etelä-Italiaan yhdistetylle työ- ja merenrantalomalle. Ihana vapaudentunne alkaa kuitenkin jo matkan puolivälissä muuttua e…
Kuva
21. kesäkuuta 2020


Rachel Cusk: Kunnia Rachel Cuskin trilogian päätösosa ruotii kirjallisuuden kenttää rehellisesti ja terävästi
Rachel Cusk: Kunnia (Kudos, 2018). Suom. Kaisa Kattelus. S&S 2020. 203 s.




Kanadalais-englantilaisen Rachel Cuskin (s. 1967) romaanitrilogian kolmannessa Kunnia-nimisessä osassa päähenkilö Faye jatkaa samalla ympäristönsä tarkkailu- ja kuuntelulinjalla, jolla hän liikkui jo trilogian kahdessa ensimmäisessä osassa Ääriviivat (suom. 2018; Kirjareppu 14.11.2018) ja Siirtymä (suom. 2019; Kirjareppu 1.6.2019). Sivumennen kerrotaan, että Faye on mennyt uudelleen naimisiin ja hänen poikansa ovat muuttaneet asumaan isänsä luokse.

Se, että Cusk on trilogiassaan irrottautunut juonisidonnaisuudesta ja monista muistakin perinteisistä kerrontaratkaisuista, voi aluksi tuntua haasteelliselta, mutta kun ajatukseen tottuu, vanhoja kerrontakeinoja ei osaa enää kaivatakaan.

Jo Ääriviivoissa puhuttiin paljon kirjallisuudesta, kunCuskin autofiktiivinen, tai ainakin sellaiselta …
Kuva
15. kesäkuuta 2020


Sayaka Murata: Lähikaupan nainen Miten olla toisten mielestä normaali? 

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen. Suom. Raisa Porrasmaa. Gummerus 2020. 126 s.

Lähikauppa, konbini, on tulvillaan äänia. Ovikello kilahtelee asiakkaiden astuessa sisään, kovaäänisistä kantautuu uutuustuotteita mainostavien julkkisten ääniä, myyjien tervehdykset soivat kuorossa, korkokengät kopisevat lattiaa vasten, viivakoodeja lukevat skannerit piippaavat. Kaikki nuo elementit sekoittuvat keskenään muodostaen "konbinin äänen", joka hyväilee tärykalvojani loputtomiin.
Siis hyväilee! Japanilaisen Sayaka Muratan (s. 1979) kymmenes teos, pienoisromaani Lähikaupan nainen, kertoo 36-vuotiaasta Keikosta, joka on ollut puolet elämästään osa-aikatyössä Smile market Hiiromachin lähikaupassa ja jolla ei ole aikomustakaan jättää mieluisaa työpaikkaansa pienestä palkastaan ja yliopistotutkinnostaan huolimatta. Kyseessä on siis hiirenharmaa keski-ikää lähestyvä nainen, ja silti yhtä salaperäiseen ja …
Kuva
9. kesäkuuta 2020


Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi Elämä kannattelee, sittenkin

Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (All den luft som omger oss, 2018). Suom. Outi Menna. S&S 2020. 349 s.



Ruotsalaisen Tom Malmquistin (s. 1978) esikoisromaani Joka hetki olemme yhä elossa (2015, suom. 2017) sai ilmestyessään hyvän vastaanoton ja keräsi myös palkintoja. Omaelämäkerrallisessa romaanissaan Malmquist kertoi raskaana olleen vaimonsa akuutista leukemiasta. Tytär syntyi ennenaikaisesti keisarinleikkauksella ja säilyi hengissä, mutta vaimo menehtyi pian tyttären syntymän jälkeen.

Kirjailijalla oli jo tuolloin tekeillä romaani, mutta se jäi tauolle, kun Malmquist alkoikin kirjoittaa pienen perheensä kohtaamasta tragediasta. Malmquistin toinen romaani, tänä vuonna suomeksi ilmestynyt  Ilma joka meitä ympäröi on juuri tuo kesken jäänyt kirja. Neljän välivuoden jälkeen kirjailija oli vihdoin valmis tarttumaan jo alkamaansa työhön ja saattamaan sen loppuun.


MYÖS UUSI ROMAANI on autofiktio…
Kuva
5. kesäkuuta 2020


Vappu Kannas: Rosa Clay Ambomaalta Suomeen kummasteltavaksi 

Vappu Kannas: Rosa Clay. S&S 2020. 384 s.


Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Vappu Kannas (s. 1984) on löytänyt romaaninsa sankariksi mielenkiintoisen historiallisen henkilön: nuoren naisen yli sadan vuoden takaisesta Afrikasta.
Rosa Emilia Clay, sittemmin Lemberg, syntyi Lounais-Afrikan Omarurussa, nykyisen Namibian alueella, vuonna 1875 brittiläisen kauppiaan C.W. Clayn ja bantuheimoon kuuluneen naisen lapseksi. Tyttö kuitenkin otettiin pian pois äidiltään ja siirrettiin nelivuotiaana Ambomaalla lähetystyössä toimineiden Karl ja Ida Weikkolinin kasvattityttäreksi.
Kun Weikkolinit palasivat joksikin aikaa Suomeen, "eksoottisella" Rosalla kerättiin sujuvasti rahaa lähetystyölle. Rosaa esiteltiin eri puolilla maata järjestetyissä hengellisissä tilaisuuksissa, ja hänet pantiin mm. laulamaan joululauluja itselleen vieraalla hottentottikielellä.
Pastori Weikkolinin kuoltua pariskunnan seuraavalla A…
Kuva
1. kesäkuuta 2020



Helena Sinervo: Tytön huone Miten uskallan päästää lapseni maailmalle!
Helena Sinervo: Tytön huone. WSOY 2020. 249 s.


Käsillä on jälleen se aika vuodesta, jolloin suuri määrä nuoria aikuisia päättää koulunsa ja suuntaa katseensa kohti työmarkkinoita tai jatko-opiskelupaikkoja. Kotiin jäävät vanhemmat tietävät, että nuori on nyt omillaan ja heidän on vain uskottava hänen selviytyvän.
Helena Sinervon (s. 1961) neljännen romaanin Tytön huone yksinhuoltajaäiti Saara elää todeksi juuri tällaista tilannetta. Hänen ainokaisensa Sofia on kirjoittanut ylioppilaaksi korkein arvosanoin ja on lähdössä Montréaliin opiskelemaan biologiaa. Sinervon yhdenpäivänromaanissa Saara käy läpi tyttären lähdön nostattamia muistoja, huolia ja hämmennystä ja yrittää samalla saada jonkinlaista otetta uudesta olotilastaan yksinasujana.

Romaani kiinnostanee itsekin lapsiaan maailmalle lähettäneitä äitejä. Äitiyden ohella romaanissa tarkastellaan ylipäänsä naiseutta ja naisia kolmessa sukupolvessa. …
Kuva
29. toukokuuta 2020


Robert Seethaler: Kokonainen elämä Mestarillinen pienoisromaani elämäänsä sopeutuvasta vuoristolaisesta
Robet Seethaler: Kokonainen elämä (Ein ganzes Leben, 2014). Suom. Raimo Salminen. Aula & Co, 2020. 130 s.

Jostain lehtijutusta mieleeni on jäänyt 89-vuotiaan haastateltavan elämänohje: Elämää pitää elää niin kuin elämä antaa. Jos sataa, antaa sataa. Ohje on kuin suoraan itävaltalaisen Robert Seethalerin (s. 1966) pienestä mestariteoksesta Kokonainen elämä. Romaanin päähenkilöAndreas Egger elää vaatimatonta elämäänsä täsmälleen saman ohjeen mukaan: sopeutuen, tyytyen ja turhia huolehtimatta.
Kymmenille kielille käännettyä Kokonaista elämää on verrattu John WilliamsinStoneriin (Kirjareppu, 26.7.2015), ja kieltämättä romaaneista löytyy yhtymäkohtia. Jos siis Williamsin eleetön tyyli ja hänen sympaattisen päähenkilönsä elämäntarina ovat muistissa lähtemättöminä lukuelämyksinä, myös Robert Seethalerin Kokonainen elämä on todennäköisesti hieno kokemus.


ALPPIMAISEMIS…
Kuva
25. toukokuuta 2020


Jenny Erpenbeck: Päivien loppu Jos, jos tai jos... eli kuinka kaikki olisi voinut mennä toisin
Jenny Erpenbeck: Päivien loppu (Aller tage abend, 2012). Suom. Jukka-Pekka Pajunen. Tammi 2020. 314 s.


Jenny Erpenbeck (s. 1967 Itä-Berliinissä) kuuluu saksankielisen nykykirjallisuuden kärkinimiin. Päivien loppu on toinen häneltä suomennettu romaani. Viime vuonna Erpenbeckiltä julkaistiin suomeksi pakolaisuutta käsittelevä romaani Mennä, meni, mennyt  (Kirjareppu 15.6.2019). Saksaksi Päivien loppu on kuitenkin ilmestynyt jo ennen sitä. Molemmat romaanit ovat Jukka-Pekka Pajusen suomentamia.

Poikkeuksellisen lukukokemuksen Päivien lopusta tekee se, että romaani rakentuu yhden henkilön ja hänen lähipiirinsä vaihtoehtoisten elämien varaan. Päähenkilö, joka vasta romaanin lopussa nimetään  rouva Hoffmanniksi, kuolee ensimmäisen kerran jo alle vuoden ikäisenä, mutta Erpenbeck kirjoittaa, millaisia elämiä hän olisi voinut kokea, jos ei olisi kuollut kätkyessä.

Vaihtoehtoiset elä…