Kirjareppu

Tasapainoilua naiseuden ja taiteilijuuden hetteikössä Rachel Cusk: Toinen paikka (Secod Place, 2021. Suom. Kaisa Kattelus. S&S 2021. 220 s. Miksi elämme niin kipeästi omissa fiktioissamme? Miksi kärsimme sellaisesta, minkä olemme itse keksineet? Ymmärrätkö sitä, Jeffers? Olen koko ikäni halunnut olla vapaa, enkä ole kyennyt vapauttamaan edes pikkuvarvastani. Näin kirjoittaa M-lyhennettä itsestään käyttävä kertoja Jeffers-nimiselle henkilölle brittikirjailija  Rachel Cuskin (s. 1967) romaanissa Toinen paikka. Aiemmin suomennetuissa romaaneissaan, trilogiassa Ääriviivat, Siirtymä ja Kunnia, Cusk rikkoo selkeästi perinteisen romaanin rakenteita, ja siksi Toinen paikka vaikuttaa ensin erilaiselta eli paluulta tradition suuntaan. Pian kuitenkin huomaa, ettei uusi romaani oleellisesti eroa edeltäjistään. Tuttua, tarkkaa lukemista vaativaa Cuskia on uusikin teos. KYSEESSÄ ON PITKÄ MONOLOGI, ehkä kirje, jossa M tilittää elämänsä tiettyä ajanjaksoa. M on toistamiseen naimisissa oleva kirja

  Nuori nainen vailla menneisyyttä  Meri Valkama: Sinun, Margot. WSOY 2021. 556 s. Toimittaja  Meri Valkaman (s. 1980) esikoisteos  Sinun, Margot on ehtinyt jo saada Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, ja romaanin perään ovat kuulemma kyselleet myös teatterin- ja elokuvantekijät. En ihmettele, sillä niin kiinnostavasta ja taitavasti kerrotusta tarinasta on kyse. Alussa nimien ja vuosilukujen kanssa saa olla tarkkana, mutta kun henkilöasetelma käy tutuksi, lukeminen sujuu hyvin ja aikatasojen vaihtelu lisää jännittävyyttä. Pääosin ollaan Berliinissä 1980-luvulla ja reilut parikymmentä vuotta myöhemmin. Romaanin DDR on Valkamalle tuttu lapsuudesta. Isän työ suomalaislehden kirjeenvaihtajana vei perheen Itä-Berliiniin samaan tapaan kuin romaanin Viljan vanhemmat. Valkama on kuitenkin tähdentänyt, että  Sinun, Margot ei ole autofiktiota. Sen henkilöissä ja tapahtumissa on kirjailijaa itseään juuri sen verran kuin fiktiossa yleensä. ROMAANIN PÄÄHENKILÖN Viljan vanhemmat Markus ja Rosa

Kaaoksen, virheiden ja tyhjyyden taiteilija Tuula Karjalainen: Outi Heiskanen, taiteilija kuin shamaani. Siltala 2021. 272 s. Shamaani, peikko, velho, noita ja väriläiskä. Unennäkijä ja risumummo. Superstar ja umpihullu. - Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja rakastetulla taiteilijalla monta luonnehdintaa. Ja kaikki käyvät, ainakin Outi Heiskaselle  itselleen. Tuula Karjalaisen elämäkerta Outi Heiskasesta (s. 1937) on yhtä vauhdikas ja värikäs kuin kohteensa. Varmaa on, että Outi Heiskasen elämän ja teosten esittelijällä ja erittelijällä ei ole ollut pulaa kerrottavasta. Vaikeus on pikemminkin ollut välttyä kirjaamasta kaikkea, jotta Heiskasen elämä ei jämähtäisi pelkäksi luetteloinniksi. Ei jämähdä.  Outi Heiskanen, taiteilija kuin shamaani -teos tempaa heti mukaansa, eikä sen kyydistä sen jälkeen tee mieli hypätä. TEOKSEN ELÄVYYTEEN vaikuttaa osaltaan se, että kirjassa on runsaasti otteita Heiskasen päiväkirjoista. Sitä paitsi taidehistorioitsija ja tietokirjalija   Tuula Karjalaine