Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.
Kuva
27. huhtikuuta 2015 Tytöt ovat tyttöjä Ljudmila Ulitskajan kertomukset valloittavat tarkkanäköisyydellään Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia. Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2015. 218 s. Venäläisen Ljudmila Ulitskajan  (s. 1943) uusin suomennettu teos Tyttölapsia  sisältää kaksi alun perin erillisinä ilmestynyttä kertomussikermää. Ensimmäiset kuusi pitkää kertomusta sijoittuvat Moskovan luoteiskulmille 1950-luvun alkuun ja loppupuolen kuusi lyhyttä novellia hieman aiempiin sodanjälkeisiin vuosiin. Suurimman osan kertomuksista ovat vallanneet tytöt. Pojat ovat pääosassa vain kokoelman kolmessa viimeisessä pikkukertomuksessa. Mutta ei Ulitskaja silti kirjoita pelkästään naisia ajatellen. Vaikka tyttöjen puberteetti on yksi novelleista löytyvä aihe, avainasemassa tematiikassa ovat lapsiyhteisöjen valtarakenteet, ja niissähän on samanlaisuuksia sukupuolesta riippumatta. PSYKOLOGISELLA TASOLLA Ulitskajan valloittavissa kertomuksissa on jotain hyvin samaa kuin Teuvo
Kuva
20. huhtikuuta 2015 Ja anna meille rauha Hanna Tuurin uusi romaani on runsas sekä kieleltään että sisällöltään Hanna Tuuri: Ranta. Otava 2015. 285 s. Kauan sitten Nora ja Seamus olivat olleet kuin sisarukset, olivat juosseet kotikaupungin kujia samanlaisissa repaleisissa tennareissa, polvet kesän vapaudesta ruvella, etuhampaiden paikalla aukko kuin portti huomiseen: kaksi kesäauringon punaiseksi kuorimaa valkeaihoista lasta, kaksi yksinäistä ja pelokasta; Seamus kierosilmineen hontelona ja puolustettavana, Nora tuimana, syntymäsitkeänä, unelmiinsa pakenevana. Irlantiin 2004 muuttaneen Hanna Tuurin uudessa romaanissa Ranta jo aikuiset ja perheelliset Nora ja Seamus joutuvat pitkän tauon jälkeen tekemisiin toistensa kanssa, kun lapsuudenystävyksistä kolmas Jim joutuu tajuttomaksi hakattuna sairaalaan. Kotikulmiltaan Dubliniin lähteneiden Noran ja Seamusin elämä on näennäisesti kunnossa. Nora tekee arkkitehdin töitä dublinilaisessa toimistossa, ja Seamus
Kuva
14. huhtikuuta 2015 Lars Huldén on karheuden ylistäjä Lars Huldén: Yhä mennään eteenpäin (Kroppen sig framåt lutar). Suom. Pentti Saaritsa. Siltala 2015. 129 s.          Jokainen työpäivä päättyy kun tulee ilta.         Jokaisella työviikolla on viikonloppunsa.         Vain runoilijan työ ei pääty koskaan         hänen elämänsä päivinä. Lars Huldén täyttää ensi vuonna yhdeksänkymmentä, mutta Yhä mennään eteenpäin , kuten uusi runokokoelma todistaa. Pentti Saaritsan suomentama kokoelma marssittaa esiin tuttuja "lassemaisia" aiheita ja teemoja. Joitakin niistä uskaltaudun tarkastelemaan, vaikka runoilija vertaakin kirjallista analyysia täiden turkiksista nyppimiseen. JO KOKOELMAN kolmen osaston nimet kertovat paljon.  Solilokviumissa eli monologissa runon puhuja mittailee tuttua lähiluontoa katseellaan ja aika-akselilla. Osaston  Maa niin kuin se  makaa  runoissa pääosan saa arvatenkin yhteiskuntakritiikki, ja Poetiikan perusasioissa  puhuja pä
Kuva
5. huhtikuuta 2015 Hervotonta kyytiä kirjallisuuspiireille Juhani Känkänen: Luppa ja Tattis. Teos 2015. 302 s. Juhani Känkäsen kyydissä on aina ollut menoa ja meininkiä. Känkäsen neljännessä romaanissa Luppa ja Tattis painalletaan sananmukaisestikin nasta laudassa, kun romaanin eläimellinen seurakunta huristelee vanhalla Cadillac Convertiblella kohti Forssaa ja kulttuuripalkintotilaisuutta. Mutta jo ennen hurjaa maantieajoa on sompailtu mitä moninaisimmissa kaarteissa ja nyppylöissä. Nimihenkilöt löytävät toisensa uudelleen, kun velkojiaan pakoileva hyvinvointialan franchising-yrittäjä, lerppukorvainen ja ontuva Luppa, änkeää viimeisenä ja ainoana pelastautumiskeinonaan ylipainoisen kirjabloggarikarjun Tattiksen kävelyvalmentajaksi. Tattis puolestaan vaatii Lupan lukupiiriinsä, ja railakkaan kulttuuri-illan jälkeen kaverukset tuntevat velvollisuudekseen lähteä kyytimään nuupahtanutta kirjailjavierasta Frans Emil Fasadia (lue: fasaania) vastaanottamaan Vuoden Häm