Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.
Kuva
23. joulukuuta 2016



Minne matka, Eurooppa? 


Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet. WSOY 2016. 179 s.


Emma Puikkosen Finlandia-ehdokas, episodiromaani Eurooppalaiset unet alkaa kertomuksella kahden miehen oudosta matkakokemuksesta vuonna 1980.

Tsekkoslovakiasta Madridiin ajava rekkakuski Toma on poiminut kyytiinsä ruotsalaisen liftarin Johanneksen. Kohta kun radio on kertonut Gdanskin telakan lakosta ja kaupungilla marssivista ihmisistä, miehet joutuvat todistamaan espanjalaisessa maantietunnelissa kummallista kulkuetta:

-- häilähdykset voimistuvat, kuin jossain olisi tuli ja ihmiset kulkisivat sen äärellä ja liike heijastuisi seinille. Näkyy vain varjoja: joukko heiluttamassa banderolleja, äitejä taluttamassa lapsia ja lehmiä, miehiä puimassa nyrkkiä.

Ennen pitkää väkijoukko ilmestyy rekan valokeilaan, mutta silti kulkue vaikuttaa mielikuvitukselliselta. Toma ajattelee: tämä on kuin jostain leffasta. Sellaisesta, jossa kasvot työnnetään veden alle, silmät auki, ja siellä piilossa onkin toi…
Kuva
16. joulukuuta 2016


Sota muuttaa kaiken? 
Chris Cleaven romaani ravistelee brittiläistä luokkayhteiskuntaa

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa (Everyone Brave is Forgiven). Suom. Irmeli Ruuska. Gummerus 2016. 480 s.

Sodassa ja rakkaudessa on jo neljäs englantilaiselta Chris Cleavelta (s. 1973) suomennettu romaani. Läpimurtonsa kirjailija teki toisella romaanillaan Little Been tarina (2011). Sitä seurasivat suomennokset Poikani ääni (esikoisteos) ja Voittamaton.

Sodassa ja rakkaudessa -romaanissa on jotain samanlaista kuin Anthony Doerrin parin vuoden takaisessa  teoksessa Kaikki se valo jota emme näe. Mutta vaikka Doerrkin kirjoittaa viihteellisesti, Cleaven romaani on huomattavasti sentimentaalisempi. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Sodassa ja rauhassa olisi hyvin rakennettu ja kirjoitettu ns. lukuromaani.


CLEAVE aloittaa tarinansa rivakasti syyskuusta 1939. Kun Englanti julistaa sodan Saksaa vastaan, 18-vuotias yläluokkainen Mary North keskeyttää opintonsa Sveitsissä ja kiirehtii Lo…
Kuva
7. joulukuuta 2016



Huomenna kaikki on toisin
Helmi Kekkosen episodiromaanin keskipisteessä on äitiys



Helmi Kekkonen: Vieraat. Siltala 2016. 195 s.


Elämä, niin täynnään pieniä alkuja ja loppuja, ja isompiakin alkuja ja loppuja, että joskus oli mahdoton sanoa, mikä alku kuului mihinkin loppuun.

Lainaus Raija Siekkiseltä (1953-2004) sopii erinomaisesti Helmi Kekkosen (s. 1982) kolmannen teoksen Vieraat avaukseksi.

Ensinnäkin Siekkisen ja Kekkosen kirjoittajanlaadussa on jotain hyvin samanlaista. Erityisesti novelleistaan ja pienoisromaaneistaan tunnettu Raija Siekkinen tarkasteli maailmaa useimmiten yksinäisen naisen näkökulmasta vähäeleisesti, kirkkaasti ja kipeästi. Helmi Kekkosen kieli on samalla tapaa eleetöntä ja mietiskelevää, ja naisnäkökulma on hänelläkin vallitseva, vaikka Vieraat-romaanissa pari kertaa tuntojaan purkavat myös miehet.

Lisäksi sitaatti sopii luonnehtimaan Kekkosen romaania rakenteellisesti. Vieraat on sananmukaisesti täynnä alkuja ja loppuja - elämän, elämänvaiheide…
Kuva
1. joulukuuta 2016



Maailma tulee kylään Jälsinkankaalla
Antti Heikkisen Matkamies maan naurattaa ja hirvittää


Antti Heikkinen: Matkamies maan. Siltala 2016. 350 s.


Antti Heikkisen toinen romaani Matkamies maan lainaa nimensä vanhasta hautajaisvirrestä, eikä suotta. Saattohoitohuoneesta lähdetään liikkeelle, ja yhdenlaiseen kuolemantapaukseen romaani myös päättyy. Siinä välillä vainajia tai melkein vainajia tulee joku muukin.

Toisaalta matkamiehiä löytyy savolaiskylästä myös kirjaimellisesti. Kun lakkautetulle ammattikoululle perustetaan vastaanottokeskus, heitä ilmestyy kylälle huomattavasti kauempaa kuin kuntarajan tuolta puolen. Sehän jurppii varsinkin kylän miesväkeä, jonka ihmissuhdetaidot ovat hakusessa jo ennestään.

Heikkisen riehakas maalaistarina tuo mieleen nuorisoseurojen kesäteatterit. Niissä meno on kuitenkin kesyä Heikkisen romaanihenkilöiden otteisiin verrattuna. Romaanin tragikoomiset tapahtumat ovat tietysti lajityyppinsä tapaan liioiteltuja mutta liippaavat silti niin lä…
Kuva
28. marraskuuta 2016




Naisenkuvia 
Hanna Weseliuksen Alma! on raikas ja railakas esikoisromaani


Hanna Weselius: Alma! WSOY 2016. 210 s.



Kuvan nainen muistuttaa leivonnaista. Hameen lattiaa laahaava helma on kuin kermavaahtoa, hartiat on kuorrutettu pitsiapplikoidulla kankaalla, joka valuu lanteille kuin lämmin vaniljakastike, ja päässä on korkea musta hattu, muodoltaan kuohkea kuin marenkipursotus, mutta väriltään väärä, painava ja typerä. Musta hattu ei sovi asuun. Valkoinen marenkihattu sopisi, se olisi kuin kesäpäivän kruunaava ilmava suupala. Siinä voisi olla huipulla vielä joku syötävä kukka, ruusu tai orvokki.

Nainen vuonna 1909 otetussa valokuvassa on Alma Mahler ( 1879-1964), säveltäjä GustavMahlerin ja sittemmin myös arkkitehti Walter Gropiuksen ja kirjailija Franz Werfelin vaimo ja taidemaalari Oskar Kokoschkan rakastajatar.

Tämä nainen on keskiössä Hanna Weseliuksen (s.1972) romaanissa Alma!, joka vastikään sai Helsingin Sanomien tämän vuoden esikoiskirjapalkinnon.

Weseliuksen …
Kuva
13. marraskuuta 2016


Klassikkosatuja aikuisille päivitettyinä Michael Cunninghamin versioita ryydittävät realismi ja huumori

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia (A Wild Swan and Other Tales). Kuv. Yoko Shimizu. Suom. Kristiina Drews. Gummerus 2016. 151 s.

Nyt ei ole kyseessä fiksu poika. Ei voi taata, että tämä kaveri muistaisi viedä äitinsä kemoterapiaan tai sulkea ikkunat, kun alkaa sataa.   Puhumattakaan että poika kannattaisi lähettää myymään lehmää, kun häneltä ja hänen äidiltään on rahat loppu, ja kun lehmä on heidän viimeinen oljenkortensa.
Näin alkaa yksi kymmenestä satuversiosta, jotka yhdysvaltalainen, Tunnit-romaanistaan suurelle yleisölle tuttu kirjailija Michael Cunningham on muokannut vanhoista klassikkosaduista ja julkaissut kokoelmassa Villijoutsenet ja muita kertomuksia. Ellette jo arvaa, mistä alkuperäissadusta on kyse, jatkan lainausta parin virkkeen verran:
Tässä on nyt poika, joka ei pääse äidin ainoan vielä jäljelle jääneen omaisuuden kanssa edes …
Kuva
1. marraskuuta 2016


Pohjanlahden tuolla puolen...
Antti Tuurin siirtolaisromaanissa nuori mies etsii onneaan tangon tahdissa

Antti Tuuri: Tangopojat. Otava 2016. 317 s.


- Hurma oli sitten siinä, Kamppila sanoi. Minä en sanonut mitään, katsoin Elinaan. Se väitti, ettei välittänyt, ja uskoi että voisimme aivan hyvin jatkaa ilman häntä: löytäisimme varmasti uuden solistin niistä tytöistä, joille Kamppila oli luvannut laulajan paikan näiden kahden vuoden aikana, jotka olimme kulkeneet maakunnassa soittamassa.

Antti Tuurin Tangopojissa mennään heti suoraan asiaan. Pieni pohjalainen tanssiorkesteri Hurma hajoaa, kun sen solistin ja hanuristin rakkaus ryppyilee. Kun Elina häipyy lapsineen Ruotsiin, minäkertojalle Saulille tulee hätä saada hänet takaisin. Työntöä länsinaapuriin tulee Suomen surkeasta työtilanteesta.


TANGOPOJAT sijoittuu vuoteen 1966. Suomessa maaseutu tyhjenee, ja Ruotsi houkuttelee juuriltaan reväistyjä Suomi-äidin lapsia paremman elämän lupauksillaan. Sauli ja hänen trumpetistik…
Kuva
18. lokakuuta 2016


Rikos, ja sen hautaaminen Pirkko Saision uutuusromaani pohdituttaa pitkään
Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa. Siltala 2016. 403 s.


Marraskuisen maanantain aamulehdessä on kuolinilmoitus: Paavo (Pablo) Olavi Korhonen on kuollut. Pirkko Saision uuden romaanin Mies, ja hänen asiansa kertoja, kuusikymppinen asianajaja, hätkähtää niin, että läikyttää kahvit vastasilitetylle paidalleen. Pablo on kuollut! Kertojan elämään Pablo on vaikuttanut ratkaisevasti, mutta Krista-vaimolle nimi ei sano mitään.

Kertoja lähtee työpaikalleen ja tapaa erilaisia asiakkaita, mutta tieto Pablon kuolemasta ei jätä häntä rauhaan.

Lähes neljään vuosikymmeneen kaverukset eivät ole tavanneet, ja kertoja on kuvitellut haudanneensa heidän äkkinäiseen eroonsa johtaneen tapahtumasarjan, kunnes kuolinilmoitus nostaa kipeät muistot jälleen esiin.

Alkaa viikon mittainen armoton taistelu muistikuvia vastaan, ja paineet sen kuin kasvavat, kun Pablon poika tulee pyytämään asianajajan apua isänsä jäämis…
Kuva
7. lokakuuta 2016



Inkeriläisten vaiheita tervolaisittain

Jari Tervo: Matriarkka. Otava 2016. 448 s.


Aamu Karitsantytär syntyi vaiti ja silmät auki. Näin Jari Tervo aloittaa romaaninsa Inkerin kansan kovasta kohtalosta.

Lapsenpäästäjä Loviisa Skotti olisi lähettänyt kummallisen vastasyntyneen Simpukan kylän Vellikoukun talosta mieluummin yhtä kyytiä hautuumaan multiin, mutta isä-Karitsalle ja äiti-Ihmiselle tytär oli rakas ja viisas syntymästään saakka, vaikka puhkesikin puhumaan vasta kuusivuotiaana.

Matriarkka-romaanin tapahtumat kulkevat nimihenkilön syntymän ja kuoleman välin pääosin kahden henkilön tallentamina.

Irina Leivonen, avioliiton kautta Jaroslavista Helsinkiin päätynyt tuleva esikoiskirjailija ja Aamu Karitsantyttären tyttärentytär,  kirjoittaa Aamusta elämäkertaa ja siinä samalla kertomusta inkeriläissukunsa vaiheista. Jalmari Havu, sotilaspastori, joka kulki Inkerissä lievittämässä sielullista hätää ja taivutteli heimoveljiään lähtemään Suomeen ennen kuin lähteä oli pakko,…
Kuva
18. syyskuuta 2016


Nuori mies etsii naisystävää tositarkoituksella Péter Gárdosin vanhempien tarina alkaa holokaustin jälkeen 

Péter Gárdos: 117 kirjettä. Suom. Juhani Huotari. Siltala 2016. 257 s.

Isäni ja äitini olivat kirjeenvaihdossa syyskuusta 1945 helmikuuhun 1946 ennen kuin he menivät naimisiin Tukholmassa. En tiennyt kirjeiden olemassaolosta viiteenkymmeneen vuoteen. Sitten vuonna 1998, isäni kuoleman jälkeen, äiti ojensi kuin ohimennen kaksi nippua kirjeitä, jotka oli sidottu yhteen ruiskukan sinisellä ja heleänpunaisella silkkinauhalla.

Unkarilaisen dokumentaristin Péter Gárdosin (s. 1948) romaani 117 kirjettä perustuu hänen isänsä ja äitinsä väliseen kirjeenvaihtoon, vaikka romaanin nimi ei juuri siihen viittaakaan. Gárdos on käsikirjoittanut ja ohjannut romaanista on myös elokuvan (Hajnáli láz, 2015).
Romaanin päähenkilöt ovat kumpikin keskitysleirin kauhut kokeneita unkarinjuutalaisia. Holokausti jää tarinassa kuitenkin taka-alalle, eikä 117 kirjettä ole lainkaan samalla tav…
Kuva
15. syyskuuta 2016


Huumorilla mennään kovaa ja kauas
Mikko-Pekka Heikkinen ja Miika Nousiainen kirjoittavat vakavistakin asioista valloittavaa viihdettä

Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia. Johnny Kniga 2016. 382 s. Miika Nousiainen: Juurihoito. Otava 2016. 334 s.

Mikko-Pekka Heikkisen uuden kirjan Poromafia takakansi mainostaa, että tarjolla on romaani perheestä.  Miika Nousiaisen romaanin Juurihoito luonnehdinnaksi sopisi hyvin romaani suvusta. Molemmille kirjailijoille uusin teos on neljäs.
Lapin kuvaajaksi profiloitunut Mikko-Pekka Heikkinen remeltää tällä kertaa Utsjoella, Suomen pohjoisimmassa kunnassa. Miika Nousiainen ottaa kyllä vauhtia Suomesta mutta päätyy lopulta toiselle puolelle maapalloa. Etniset vähemmistöt näyttävät olevan kummallekin miehelle sydämenasia.
Nimi jo paljastaa Heikkisen Poromafian lajityypin. Mafian maailmassa ja ehdoilla eletään, vaikka Utsjoella ollaan. Nousiaisen Juurihoito on nimenä monimerkityksisempi. Juuria hoidetaan suussa ja suvussa, mutta rakenteelli…
Kuva
29. elokuuta 2016


Riitta Jalosen Kirkkaus on väkevä romaani sanojen voimasta


Riitta Jalonen: Kirkkaus. Tammi 2016. 352 s.


Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalosen uusi romaani Kirkkaus kertoo uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen (1924-2004) elämänvaiheista lapsuudesta siihen saakka, kun hän Euroopan-vuosiensa (1956-1963) jälkeen palaa takaisin Uuteen-Seelantiin. Jalosen vaikuttavan romaanin jäljiltä tuntuu käsittämättömältä, että Framea ei ole vielä lainkaan suomennettu.


JANET FRAMEN maailmanlaajuiseen menestykseen vaikutti kirjallisen lahjakkuuden lisäksi hänen dramaattinen henkilöhistoriansa.

Frame varttui köyhän työläiskodin viidesta lapsesta kolmantena. Hänen sisaristaan kaksi vanhinta hukkui eri onnettomuksissa, ja hänen ainoa veljensä sairasti epilepsiaa. Isän ja veljen jatkuvat väkivaltaiset…
Kuva
22. elokuuta 2016




Kiittäen hyväksytty arkinen elämä 
Peter Sandström kirjoittaa perhesuhteista kipeästi ja lempeästi


Peter Sandström: Laudatur. Suom. Outi Menna. S&S 2016. 228 s.


Laudatur on Peter Sandströmin (s. 1963 Uudessakaarlepyyssä) kolmas proosateos. Hänen novellikokoelmansa Sinulle joka et ole täällä (2012) oli Runeberg-palkintoehdokkaana, ja romaani Valkea kuulas (2014) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston palkinnolle ja sai Svenska litteratursällskapetin palkinnon. Myös Laudatur tulee keräämäänkiitosta, niin taitava kirjoittaja ja ihmiselämän kuvaaja Sandström on.


ROMAANISSA käsitellään suuria kysymyksiä eli kirjallisuuden vakioteemoja rakkautta ja kuolemaa. Sandström nostaa ne esiin jo ensi riveillä:

Yhtenä syyskuisena iltana ajattelin isää ja sitä, että hän oli varmaan kaikesta huolimatta rakastanut äitiä. Hän oli tietenkin kuollut jo aikoja sitten, mutta kuulin yhä hänen äänensä ja naurunsa. 
   Vain kerran olin nähnyt hänen itkevän. Muistin hänen sanoneen silloin, että &qu…
Kuva
19. elokuuta 2016


Okkultismia ja outoja kuolemia
Jyrki Heinon luutnantti Wennehielm jatkaa rikostutkimuksiaan Suomen Turussa 



Jyrki Heino: Kelmit. Schildts & Söderströms 2016. 272 s.


Turun yliopiston biokemian professorilta Jyrki Heinolta (s.1958) ilmestyy jo kolmas historialliseen Turkuun sijoittuva rikosromaani. Kaikissa kolmessa, Kellarissa (2012), Kellossa (2014) ja juuri ilmestyneessä Kelmit-romaanissa, rikoksia selvittelee jo aktiivipalvelusta vetäytynyt luutnantti Carl Wennehielm. Apunaan hänellä on ystävänsä kaupunginviskaali John Appengren.


VUOTEEN 1800 sijoittuvassa Kelmit-dekkarissa sympaattinen Wennehielm on jäänyt äskettäin leskeksi ja vajaan vuoden ikäisen tyttölapsen yksinhuoltajaksi. Jo siinä olisi viittäkymmentään lähestyvällä, vaimonsa poismenoa surevalla sotainvalidilla kylliksi huolenaihetta.

Mutta kun Naantalin Viluluodon kaivohuoneella alkaneet mysteerit leviävät myös Turkuun, outoja kuolemantapauksia ja katoamisia ennenkin selvitellyt luutnantti ei malta olla p…