9. maaliskuuta 2019


Talvi aavekaupungissa Huippuvuorilla


Katri Rauanjoen romaani kertoo eloonjäämistaistelusta autioituneessa venäläisessä hiilikaupungissa


Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä. S&S 2019. 335 s.


Aamu oli lempeän haalea, sininen vielä reunoiltaan. Ilma pureskeli paljaita korvannipukoita, painoi pään harteiden väliin. Kävelin hotellilta aukion poikki ohi hullujenhuoneen ja sen vieressä seisovan hilseilevän kerrostalon, josta näkyi sekä vuorille että jäätikölle. Talon alakerrassa oli ollut pieni sekatavarakauppa, josta se oli saanut mahtipontisen nimen Gostinka - Pietarin suurimman tavaratalon mukaan. Kaupan ikkunassa roikkui vielä puolet vanhaa mainosta, joka julisti ensi viikolla tulevan paristoja.

Kertoja, neljissäkymmenissä oleva suomalainen insinööri Karri, oikealta nimeltään Kiril, on aika sattumanvaraisesti hankkiutunut tilapäistöihin autioituneeseen Pyramideniin Huippuvuorille. Pyramiden on aiemmin ollut vilkas neuvostoliittolainen hiilikaivoskaupunki, mutta jätetty tuottamattomana ränsistymään.

Kaupungissa asuu talvisin enää neljä ihmistä: Jelena, Mihail ja aviopari Vera ja Sergei. Heidän tehtävänään on pitää muutama rakennus kuta kuinkin kunnossa ja palvella kesäisin raunioromantiikan ja komeiden maisemien perässä kaupunkiin tulevaa harvalukuista turistijoukkoa. Kirilistä tulee yhteisön viides jäsen, jonkinlainen apumies ja muiden tarkkailija.

Maailman pohjoisin Lenin-patsas Pyramidenin keskusaukiolla
Katri Rauanjoen (s. 1973) uuden romaanin Lenin-setä ei asu enää täällä arktisen aavekaupungin voisi luulla olevan mielikuvituksen tuotetta. Googlaamalla kuitenkin selviää, että kirjailija pysyttelee ympäristö- ja historiakuvauksissaan tiukasti tosiasioissa, ja hyvä niin, sillä Pyramidenia kiinnostavampaa tapahtumaympäristöä on vaikea kuvitella.


ROMAANIN pääasiallinen aikataso on nykyhetki, mutta Pyramidenin kaamoksessa Kirilin ajatukset palaavat tämän tästä lapsuuteen Rovaniemellä ja opiskeluaikaan Pietarissa.

Rovaniemellä suomalaisen äidin ja venäläisen isän poika on saanut pelätä alkoholisoitunutta ja väkivaltaista isäänsä, ja koulussa häntä on kiusattu väärän värisien vaatteiden ja hassusti ääntyvän ässänsä takia. Natalia-sisartaan hän muistelee kuitenkin lämpimästi.

Elämä kahden maailman puristuksessa on jatkunut Pietarissa, jossa insinööriopiskelija on elänyt keskellä Jeltsinin demokratiauudistuksia mutta asunut Leninin nimeen vannovan Vladimir-enonsa taloudessa. Kertoja muistelee: enolla oli tapana ottaa vastaan ystäväni - - katsomalla tiukasti silmiin ja kysymällä: "Onko sinulla Lenin sydämessäsi?"

Kun Kiril on vakaasti päättänyt olla hankkimatta maailmaan kaltaisiaan, itseään häpeäviä lapsia ja pilannut siksi avioliittonsa, Pyramidenin pesti on sopiva irtiotto ja hengähdystauko. Mutta on ratkaisun takana myös romantiikkaa eli haikeat muistot vapauttaan vaalineen Irinan kanssa vietetyistä Pietarin-hetkistä.


TALVI rähjäisessä, eristyksissä olevassa rauniokaupungissa on Kirilille sekä fyysinen että psyykkinen eloonjäämistaistelu.

Liian utelias mies joutuu karvaasti kokemaan, kuinka oikeassa eno oli tähdentäessään järjestelmään sopeutumisen tärkeyttä. Se on suurempi kuin sinä ja aina askeleen edellä sinua. Mikään ei näytä muuttuneen sitten Neuvostoliiton. Edelleen järjestelmä on armoton käskyjään tottelemattomia kohtaan.

Pyramidenin pienyhteisön nälänhädän ja arktisen kylmyyden kuvaukset ovat hyytävää luettavaa. Kun helikopterikuljetukset katkaistaan ja hätäviestit jäävät vastauksetta, vain sattuma, yhteispeli ja neuvokkuus voivat pelastaa varmalta kuolemalta.

Yhteisöllisyys, lauma ja omiensa joukossa eläminen nousevat romaanin pääaiheiksi ja yksinäisyyden ja kaipauksen vastateemoiksi.

Kaltoin kohtelut ja hylkäämiset ovat tehneet Kirilistä vetäytyjän, joka on mielellään yksikseen myös Pyramidenin talvessa. Valokuvaus ja autiotalojen koluaminen tarjoavat joksikin aikaa sopivan itsenäistä puuhailua, mutta pimeys, toimettomuus ja jatkuvasti samoina toistuvat rutiinit johtavat Kirilin pian tilanteeseen, jossa hänen seuraansa alkaa pyrkiä muitakin kuin tutuksi käynyt työkaverinelikko.


MAAGINEN REALISMI sopii hyvin Huippuvuorten maisemiin ja Pyramidenin ränsistyneisiin taloihin ja hämäriin huoneisiin. Vladimir-enon haamu on humoristinen, ja outo, liehuvahelmainen nainen tuo tapahtumiin jännitystä ja traagista rakkautta. Haamunaisen avulla Rauanjoki pääsee kuvaamaan Pyramidenin elämää silloin, kun paikka oli parhaimmillaan.

Silti romaanissa on myös kipakoita poliittisia kannanottoja. Keskusteluissa vilahtavat Tsetsenian sota, Tšernobyl, Ukrainan kriisi, EU, Krimin tilanne, ympäristöongelmat ja niiden seuraukset jne. Pienyhteisö on hyvin selvillä siitä, että jotain varten kylää jääräpäisesti säilytetään ja jopa parannellaan, vaikka arvailut jätetäänkin kuuluttamatta ja samalla myös lukijan aprikoitavaksi.

Ympäristökuvausta on runsaasti, ja se on perusteltua ja taitavaa. Sen avulla kirjailija valaisee ja korostaa päähenkilönsä vapauden ja yksinäisyyden tuntoja ja avaa lukijalle Huippuvuorten näkymät niin komeina ja elävinä, että tuntuu kuin seisoisi itse keskellä lumista avaruutta puolipäivän sinerrystä ihailemassa.

Jääkarhuilla ja lähes kesyllä Katya-napaketulla on romaanin mystisissä tapahtumissa omat tärkeät roolinsa, mutta ehkä kuitenkin eniten viehätyin kaupungin rakennusten nostalgisista tunnelmista, joissa Rauanjoki viipyilee suorastaan hartaasti. Mieleen nousi kuvia Andrei Tarkovskin filmien miljöistä, varsinkin kun vielä katselin netistä löytyviä sisäkuvia Pyramidenin rappiosta.

PYRAMIDEN autioitui hyvin lyhyessä ajassa tukitoimien tyrehtyessä 1990-luvulla. Vuonna 1996 tapahtunut lento-onnettomuus, jossa kuoli paljon kaivoskaupungin asukkaita, vauhditti kaupungin tyhjenemistä. Nopean muuttoaallon vuoksi asumukset jäivät paljolti silleen kalusteineen ja esineineen.

Kun rakennukset ja huoneet ovat menettäneet alkuperäisen tarkoituksensa, ne alkavat ilmentää ajan kulumista. Miljöiden hidas rappeutuminen pakottaa muistelemaan ja kuvittelemaan niiden historiaa, ihmisiä ja elämää. Näin tapahtuu myös romaanin päähenkilölle.

Kulttuuritalon eteisessä saattoi aistia suurenmoisen menneisyyden: kivisten kierreportaiden ja ajan tummentaman kristallikruunun luoma ylellisyys oli vielä läsnä. Ei tarvinnut kuin hieman kuvitella, niin parketti kiilsi ehjänä, auditoriosta kuuluivat flyygelin dramaattiset soinnut ja samettituolien vaimea narina - - . Saattoi helposti nähdä, kuinka ihmiset kiirehtivät konserttiin tai elokuviin, liikuntasaliin kannustamaan lentopallo-ottelua. Lapset raahautuivat kiltisti soittotunneille, kirjastoihin, tanssisaliin.


Lukija kulkee päähenkilön kannoilla Pyramidenin asuntoloissa, koululuokissa, kulttuurikeskuksessa, teatterissa, hotellissa, kafeteriassa ja uimahallissa uteliaana, ihmetellen - ja samalla melankolisena. Rauanjoki rakentaa hylätyistä huoneista vaikuttavan kaikupohjan päähenkilön surumielisille kodittomuuden ja kadotetun lapsuuden tunnoille.

Minulle Katri Rauanjoen järjestämä ja opastama matka Huippuvuorille ja ankara kaamosaika Pyramidenin aavekaupungissa on ollut erikoinen, rikas, kiehtova ja monella tavalla mietityttävä kokemus. Lenin-setä ei asu enää täällä kannattaa ehdottomasti pitää mielessä, kun suunnittelee seuraavaa kiinnostavaa nojatuolimatkaa.


Katri Rauanjoki. Kuva: Lotta Salonen













Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit