28. maaliskuuta 2019
Tervetuloa ilmastohistorian populaarikurssille!
Marcus Rosenlundin ilmastoluennoilla viihdytte takuuvarmasti!
Marcus Rosenlund: Sää joka muutti maailmaa (Väder som förändrade världen 2018). Suom. Ulla Lempinen. S&S 2019. 263 s.
Svenska Ylen tiedetoimittaja Marcus Rosenlund (s. 1969) tunnetaan taitavana tieteen popularisoijana. Hänen juuri suomennettu teoksensa Sää joka muutti maailmaa on ehtinyt saada jo Svenska litteratursällkapetin palkinnon ja olisi omiaan myös Tieto-Finlandialla palkittujen joukossa.
Rosenlundin sääkirjassa käydään läpi maapallon ilmastokriisejä esihistorialliselta ajalta saakka. Liikkeelle lähdetään silti niinkin läheltä kuin tammikuusta 1362, jolloin hirmumyrsky "Suuri hukuttaja" maisemoi ensin säälimättä Irlantia ja Etelä-Englantia ja muotoili sen jälkeen Pohjanmeren alavat rannat aivan uudennäköisiksi.
Rosenlund kirjoittaa, kuinka vieläkin tarkkakorvaisimmat voivat kuulla myrskyssä Pohjanmeren aaltoihin huuhtoutuneen Rungholtin satamakaupungin kirkonkellojen kumun. Toisaalta, kirjoittaja muistuttaa, toisen kuolema voi olla toisen leipä. Sisämaassa sijaitsevalle Amsterdamille myrsky järjesti mitä parhaimmat kaupankäyntiväylät.
VÄRIÄ JA ELOISUUTTA sääkirjaansa Rosenlund järjestää paitsi ikivanhoista tarinoista ja uskomuksista myös omista muistoistaan. Mummon kertomista iltasaduista hän kehittelee lystikkään linkin neandertalinihmisiin, ja sääkiinnostuksensa herättäjäksi hän paljastaa jo johdannossa isoisänsä, joka mökillään Bärösundissa kirjasi muistiin lämpötiloja, säitä ja tuulia kolmesti päivässä vuosikymmenet.
Rosenlundin kirjassa tehdään huikeita aikamatkoja, mutta kuljettaja pitää huolen turvavöiden kiinnittämisestä. Mukaansatempaavien tapauskuvausten runkona on aina vankka tietämys, ja lukija saa sopivasti informaatiota myös ilmaston tutkimuksen menetelmistä ja luotettavuudesta.
Lukemaan houkuttimina toimivat onnistuneet otsikot ja niiden alle sijoitetut sitaatit. Luku Säiden jumalat ovat protestantteja alkaa Asterix-sarjakuva-albumien motolla ja Tervetuloa Holoseeniin katkelmalla Sinuhe egyptiläisestä. Tarkoin harkittuja ovat myös lukujen kuvavalinnat.
Kun lukijalle tarjotaan samastumisen kohteita ja taukopaikkoja, tiedon omaksuminen ei käy liian raskaaksi. Holoseeni-lukuun Rosenlund ottaa vauhtia jääjättiläisten jäljistä, joita hän on pikkupoikana bongannut Inkoon saaristorantojen graniittikallioista, ja merikansojen arvoitusta voi sulatella välillä vaikkapa Ramses III:n temppelistä löytyneen meritaistelureliefin äärellä.
Vaikka kirjan tarjoama tuhti tietoaines ei aina avautuisi, sen takia teosta ei kannata sivuuttaa. Paljon oppii kaikesta huolimatta, ja Rosenlundin kertomatyylistä nauttii alusta loppuun täysin siemauksin.
ROSENLUNDIN SÄÄKIRJA ei kuitenkaan ole vain historiaa. Se muistuttaa, että elämme edelleen ilmaston ehdoilla ja sääolot ohjavat käyttäytymistämme kuten ennenkin.
Rosenlund kirjoittaa: Aina kun eloonjääminen on ollut uhattuna vaikkapa kuivuuden tai kylmyyden vuoksi, olemme turvautuneet ikiaikaiseen nomadiviettiimme. Olemme lähteneet kävelemään, etsimään jotain parempaa. Ruokaa, suojaa, turvaa, oppia, kunnollista elintasoa.
Kun lukee vaikkapa nyky-Irakin alueella sijainneesta Akkadin valtakunnasta (2300-2200 eaa.) ja sen ilmastopakolaisia vastaan suunnatusta muuriprojektista, ymmärtää Saarnaajan sanojen hätkähdyttävän ja valitettavan ajattomuuden. Ei ole mitään uutta auringon alla.
Erityisen kohtalokkaita ovat vesikriisit. Kansainvaellusten ajan koettelemuksista Rosenlund kiteyttää varoituksen: jos vettä on yhtäkkiä liian vähän tai liian paljon, ihmiset lähtevät liikkeelle. Kirjoittaja muistuttaa, että maailmanpankin tuoreen raportin mukaan tulevien vuosikymmenten globaali lämpeneminen voi pahimmillaan ajaa tien päälle 143 miljoonaa ihmistä.
Rosenlund jakaa ilmastotietoa tosissaan mutta ei uhkaillen. Hän vakuuttaa jälkisanoissaan olevansa yhä optimisti ja uskovansa, että pulaan joutuessaan ihmiskunta ryhtyy ja pystyy keksimään ratkaisuja.
SAARILLA JA TULIVUORILLA on Rosenlundin sääkirjassa merkittävä sija. Saarella asumisen, saarelaisuuden, koettelemuksista ja eduista kirjassa kerrotaan mm. Britannia- ja Japani-esimerkein.
Molempien historiassa säillä on ollut valloittajia ajatellen ratkaiseva rooli. Jos aikoo vallata minkä tahansa saaren, on parasta ottaa huomioon paitsi sen asukkaiden myös meren, tuulen ja sään vastarinta. Niiden kanssa elämisestä on kehittynyt saarelaisille Rosenlundin mukaan sellainen kotikenttäetu, että sen edessä on joutunut taipumaan niin Julius Caesar kuin Kublai-kaani.
Lämmin huumori ja kekseliäs sanailu myötäilevät vankkaa faktaa, oli sitten kyse "alkuperäisen Brexitin" synnystä, kamikaze-lennoista tai Grönlanti-nimen historiasta. Jos kuitenkin haluat ällistyä ja pelästyä, avaa kirjasta luku Doggerlandista. Siitä luulisi fantasia- ja dystopiafanienkin innostuvan.
Infernaalisiksi näyt muuttuvat Islannista alkavalla tulivuorikierroksella. Sen jälkeen ei kenellekään pitäisi olla epäselvää, miten järisyttävät vaikutukset vulkaanisilla purkauksilla on ilmastoon. Rosenlund nostaa esiin kirjailijoita ja taidemaalareita, joille massiiviset purkaukset ovat olleet innoitus mestariteoksiin, mutta sääkirjan informaation jälkeen minulle kyllä riittävät kirjoittajan tavoin ihan tavalliset iltaruskot.
PIENELLE JÄÄKAUDELLE (1300-1850) saapuminen tuntuu teoksen hurjien aikamatkojen jälkeen lähes eiliseen paluulta ja maantieteellisestikin kotoiselta varsinkin, kun tuota aikaa käsittelevä luku aloitetaan tutulla Suvivirrellä.
Mitäkö tekemistä koulujen kevätjuhlavirrellä on Euroopan 600 vuotta kestäneen viilenemisen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien katovuosien ja levottomuuksien kanssa? Lukemalla Rosenlundin kirjan Sää joka muutti maailmaa sekin asia selviää. Samoin kuin se, mikä rooli maailmanhistoriassa on Solanum tuberosumilla eli perunalla!
Rosenlundin sääkirjassa käydään läpi maapallon ilmastokriisejä esihistorialliselta ajalta saakka. Liikkeelle lähdetään silti niinkin läheltä kuin tammikuusta 1362, jolloin hirmumyrsky "Suuri hukuttaja" maisemoi ensin säälimättä Irlantia ja Etelä-Englantia ja muotoili sen jälkeen Pohjanmeren alavat rannat aivan uudennäköisiksi.
Rosenlund kirjoittaa, kuinka vieläkin tarkkakorvaisimmat voivat kuulla myrskyssä Pohjanmeren aaltoihin huuhtoutuneen Rungholtin satamakaupungin kirkonkellojen kumun. Toisaalta, kirjoittaja muistuttaa, toisen kuolema voi olla toisen leipä. Sisämaassa sijaitsevalle Amsterdamille myrsky järjesti mitä parhaimmat kaupankäyntiväylät.
VÄRIÄ JA ELOISUUTTA sääkirjaansa Rosenlund järjestää paitsi ikivanhoista tarinoista ja uskomuksista myös omista muistoistaan. Mummon kertomista iltasaduista hän kehittelee lystikkään linkin neandertalinihmisiin, ja sääkiinnostuksensa herättäjäksi hän paljastaa jo johdannossa isoisänsä, joka mökillään Bärösundissa kirjasi muistiin lämpötiloja, säitä ja tuulia kolmesti päivässä vuosikymmenet.
Rosenlundin kirjassa tehdään huikeita aikamatkoja, mutta kuljettaja pitää huolen turvavöiden kiinnittämisestä. Mukaansatempaavien tapauskuvausten runkona on aina vankka tietämys, ja lukija saa sopivasti informaatiota myös ilmaston tutkimuksen menetelmistä ja luotettavuudesta.
Lukemaan houkuttimina toimivat onnistuneet otsikot ja niiden alle sijoitetut sitaatit. Luku Säiden jumalat ovat protestantteja alkaa Asterix-sarjakuva-albumien motolla ja Tervetuloa Holoseeniin katkelmalla Sinuhe egyptiläisestä. Tarkoin harkittuja ovat myös lukujen kuvavalinnat.
Kun lukijalle tarjotaan samastumisen kohteita ja taukopaikkoja, tiedon omaksuminen ei käy liian raskaaksi. Holoseeni-lukuun Rosenlund ottaa vauhtia jääjättiläisten jäljistä, joita hän on pikkupoikana bongannut Inkoon saaristorantojen graniittikallioista, ja merikansojen arvoitusta voi sulatella välillä vaikkapa Ramses III:n temppelistä löytyneen meritaistelureliefin äärellä.
Vaikka kirjan tarjoama tuhti tietoaines ei aina avautuisi, sen takia teosta ei kannata sivuuttaa. Paljon oppii kaikesta huolimatta, ja Rosenlundin kertomatyylistä nauttii alusta loppuun täysin siemauksin.
ROSENLUNDIN SÄÄKIRJA ei kuitenkaan ole vain historiaa. Se muistuttaa, että elämme edelleen ilmaston ehdoilla ja sääolot ohjavat käyttäytymistämme kuten ennenkin.
Rosenlund kirjoittaa: Aina kun eloonjääminen on ollut uhattuna vaikkapa kuivuuden tai kylmyyden vuoksi, olemme turvautuneet ikiaikaiseen nomadiviettiimme. Olemme lähteneet kävelemään, etsimään jotain parempaa. Ruokaa, suojaa, turvaa, oppia, kunnollista elintasoa.
Kun lukee vaikkapa nyky-Irakin alueella sijainneesta Akkadin valtakunnasta (2300-2200 eaa.) ja sen ilmastopakolaisia vastaan suunnatusta muuriprojektista, ymmärtää Saarnaajan sanojen hätkähdyttävän ja valitettavan ajattomuuden. Ei ole mitään uutta auringon alla.
Erityisen kohtalokkaita ovat vesikriisit. Kansainvaellusten ajan koettelemuksista Rosenlund kiteyttää varoituksen: jos vettä on yhtäkkiä liian vähän tai liian paljon, ihmiset lähtevät liikkeelle. Kirjoittaja muistuttaa, että maailmanpankin tuoreen raportin mukaan tulevien vuosikymmenten globaali lämpeneminen voi pahimmillaan ajaa tien päälle 143 miljoonaa ihmistä.
Rosenlund jakaa ilmastotietoa tosissaan mutta ei uhkaillen. Hän vakuuttaa jälkisanoissaan olevansa yhä optimisti ja uskovansa, että pulaan joutuessaan ihmiskunta ryhtyy ja pystyy keksimään ratkaisuja.
SAARILLA JA TULIVUORILLA on Rosenlundin sääkirjassa merkittävä sija. Saarella asumisen, saarelaisuuden, koettelemuksista ja eduista kirjassa kerrotaan mm. Britannia- ja Japani-esimerkein.
Molempien historiassa säillä on ollut valloittajia ajatellen ratkaiseva rooli. Jos aikoo vallata minkä tahansa saaren, on parasta ottaa huomioon paitsi sen asukkaiden myös meren, tuulen ja sään vastarinta. Niiden kanssa elämisestä on kehittynyt saarelaisille Rosenlundin mukaan sellainen kotikenttäetu, että sen edessä on joutunut taipumaan niin Julius Caesar kuin Kublai-kaani.
Lämmin huumori ja kekseliäs sanailu myötäilevät vankkaa faktaa, oli sitten kyse "alkuperäisen Brexitin" synnystä, kamikaze-lennoista tai Grönlanti-nimen historiasta. Jos kuitenkin haluat ällistyä ja pelästyä, avaa kirjasta luku Doggerlandista. Siitä luulisi fantasia- ja dystopiafanienkin innostuvan.
Infernaalisiksi näyt muuttuvat Islannista alkavalla tulivuorikierroksella. Sen jälkeen ei kenellekään pitäisi olla epäselvää, miten järisyttävät vaikutukset vulkaanisilla purkauksilla on ilmastoon. Rosenlund nostaa esiin kirjailijoita ja taidemaalareita, joille massiiviset purkaukset ovat olleet innoitus mestariteoksiin, mutta sääkirjan informaation jälkeen minulle kyllä riittävät kirjoittajan tavoin ihan tavalliset iltaruskot.
PIENELLE JÄÄKAUDELLE (1300-1850) saapuminen tuntuu teoksen hurjien aikamatkojen jälkeen lähes eiliseen paluulta ja maantieteellisestikin kotoiselta varsinkin, kun tuota aikaa käsittelevä luku aloitetaan tutulla Suvivirrellä.
Mitäkö tekemistä koulujen kevätjuhlavirrellä on Euroopan 600 vuotta kestäneen viilenemisen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien katovuosien ja levottomuuksien kanssa? Lukemalla Rosenlundin kirjan Sää joka muutti maailmaa sekin asia selviää. Samoin kuin se, mikä rooli maailmanhistoriassa on Solanum tuberosumilla eli perunalla!
 |
| Marcus Rosenlund. Kuva: Cata Portin |
Kommentit
Lähetä kommentti