Yael van der Wouden: Paljon Vartija

 

Talo tihkuu salaisuuksia  

Yael van der Wouden: Paljon vartija (Safekeep, 2024). Suom. Marianne Kurtto. Gummerus 2026. 311 s.

Hän kuului taloon siinä mielessä, että hänellä ei ollut mitään muuta, ei mitään muuta elämää kuin talo, mutta talo itsessään ei kuulunut hänelle.

Hollantilais-israelilaisen Yael van der Woudenin (s. 1987) esikoisromaanin Paljon vartija konkreetti ja metaforinen keskus on suuri asuintalo jossakin Alankomaiden itäosissa keväällä 1961. Se on ollut kolmen sisaruksen Louisin, Isabelin ja Hendrikin ja heidän äitinsä koti vuodesta 1944, mutta enää sitä asuu vain Isabel, romaanin kohta kolmikymppinen päähenkilö.

Talon sisarelleen ja tämän lapsille hankkinut Karl-eno on kuitenkin luvannut sen veljeksistä vanhimmalle Louisille tämän perheellistyttyä. Isabelille muutenkin epämiellyttävä tilanne hankaloituu entisestään, kun Louis sysää työmatkansa ajaksi uusimman tyttöystävänsä Evan sisarensa "seuraksi" tämän tunteista piittaamatta.

Tästä lähtötilanteesta alkaa romaanin päähenkilön ja Alankomaiden lähihistorian kipukohtia perkaava perhedraama. Taitavasti rakennettu teos palkittiin vuonna 2025 Women´s Prize for Fiction -palkinnolla ja oli sitä ennen ehdolla myös Bookerille.

VAN DER WOUDENIN ROMAANIN VANGITSEVUUS perustuu sen salamyhkäisyyteen. Mikään ei ole miltä näyttää. Lukija saa vihjeitä asioiden todellisesta luonteesta mutta joutuu arvailemaan, mistä tarkalleen on kyse. Vaikka arvoitukset alkavat tarinan loppua kohden ratketa, monenlaista jää vielä auki ja itse kunkin tulkittavaksi. 

Voin esimerkiksi hyvin kuvitella, millainen äitisuhde kullakin sisaruksella on ollut, mutta jään intuitioni varaan. Samalla tavalla raotellen ja lukkoon lyömättä lähestytään talon ja sitä eristäytyneenä emännöivän Isabelin olemusta.

Talo on kuvana kulunut mutta van der Woudenin käytössä tehokas. Se on Isabelille fyysinen asunto ja koti ja samalla psyykkinen piilo ja suoja. Talossa hän voi elää rutiiniensa mukaan, mitään muuttamatta, ja säilyttää siten hallinnan tunteensa.

Ulospäin Isabel on ylimielinen ja töykeä. Sisimmässään hän kuitenkin salaa ja varjelee jotain haurasta ja hävettävää. Epävarmuus ja paljastumisen pelko ilmenevät hänen käyttöksessään kiusallisena kämmenselän nipistelynä, repliikkien keskeytymisinä ja outoina pakkomielteinä.

Isabel on varma, että irtaimistoineen hankitusta talosta varastetaan tavaroita. Hän laskee ja kiillottaa jatkuvasti talon aterimia, ja äidin jäniskuvioinen suosikkiastiasto pysyy lukitussa vitriinissä käyttämättömänä. Se on Isabelin mukaan tarkoitettu vain säilytettäväksi. Puutarhasta löytyvä saman astiaston sirpale saa hänet tolaltaan.

Kun sensuelli Eva blondattuine polkkatukkineen ja kehnosti istuvine vaatteineen tunkeutuu Isabelin reviirille, törmäyksiltä on mahdoton välttyä. Pahinta levottomassa ja äänekkäässä Evassa on se, että hän asettuu röyhkeästi äidin makuuhuoneeseen ja hypistelee Isabelille tärkeitä esineitä. 

Tunnelma on kirkumista vaille kireä ja samalla salaperäisen jännitteinen. Isabel väistelee ja tarkkailee Evaa, sävähtää hänen kosketustaan ja on kuitenkin salaa kiinnostunut hänestä. Mitkä ovat Isabelin todelliset tunteet Evaa kohtaan?

ISABELIN TAVOIN MYÖS EVA on lukijalle pitkään mysteeri. Onko hän oikeasti niin naiivi ja pyyteetön kuin antaa ymmärtää? Mitkä ovat hänen varsinaiset vaikuttimensa Isabelin suhteen? Haluaako hän ärsyttää vai kostaa jotain? Kun Isabel ei pysty enää hillitsemaan haluaan ja paljastaa torjutun queer-identiteettinsä, onko Eva tyytyväinen vai järkyttynyt ja miksi?

Kirjailija antaa odottamattoman runsaasti tilaa naisten välisen intohimon kuvaamiselle, mutta Isabelin henkilöhahmon kannalta ratkaisun ymmärtää. Itseensä ja taloonsa lukittautuneelle naiselle kielletyn ja torjutun halun purkautuminen on sellainen vapautumisen kokemus, että sen on saatava näkyä kaikessa kyltymättömyydessään.

Yhtä aikaa Isabelin seksuaalisen heräämisen ja itsensä löytämisen rinnalla romaanissa kulkee salailun ja häpeän teema laajemminkin. Evan menneisyyden paljastuminen nostaa pintaan holokaustin kauheudet mutta epätavallisesta näkökulmasta.

Hollanti eli toisen maailmansodan jälkeen pitkään siloitellen ja peitellen juutalaisväestönsä miehitysaikaista kohtelua ja omaisuuden riistoa. Tapahtuneet vääryydet julistettiin laillisiksi tai selitettiin luonnollisiksi. Karl-eno puolustelee kyseenalaisia talokauppojaan:"Mutta he lähtivät. He eivät maksaneet asuntolainaansa, he eivät maksaneet verojaan. Sellaista sattuu, sellaista sattuu joka päivä, ihmiset ottavat liian suuria riskejä, ihmiset pakkaavat ja lähtevät eivätkä ota mukaansa... Eivät ota mukaansa lautasiaan ja lusikoitaan."

Romaani osoittaa, kuinka kuormittavaa ja vaarallista valheellisuus on. Yksittäisen ihmisen tavoin myös kansakunta voi jäädä historiansa vangiksi, ellei se uskalla olla avoin ja rehellinen, tulla paljastetuksi ja altistua mahdolliselle tuomiolle. Tilinteko on ainoa tapa päästä irti ja eteenpäin.

VAHVAN KOKEMUKSEN Paljon vartijasta tekee van der Woudenin kerronta. Kirjailijaa on syystä kehuttu mestarilliseksi tunnelman luojaksi, mutta tunteisiin vetoaminen ei ole hänen ainut meriittinsä. Romaani haastaa myös aivotyöhön, tarkkailijaksi ja päättelijäksi.

Innostuin kovasti romaanin vihjeellisyyden lisäksi sen monitulkintaisesta kielestä. Jo kirjan onnistunut suomenkielinen nimi Paljon vartija kerää lukemisen myötä runsaasti uusia sävyjä ja merkityksiä, ja samanlaista ilmaisujen täydentymistä ja muuntumista löydän romaanista pitkin matkaa.

Symboleja van der Wouden viljelee runsaasti. Talo tuo tietysti mieleen Carl Jungin ja hänen teoriansa psyyken rakenteesta, mutta useammin mietin Gaston Bachelardin ajatuksia talosta ja sen  huoneista, kaapeista, laatikoista ja puutarhasta muistojen, kotoisuuden ja uneksinnan tiloina.

Talo on Isabelille elävä olento, keittiön himmeä valo ja avainten kilinä ovat romaanissa talon puhetta ihan sananmukaisesti. Kun jatkan samassa hengessä, kynnys on raja, jonka ylittäminen luvatta on rikos. Ovi on käsi, joka torjuu tunkeilijan. Keittiö ja sen suuri takka ovat lämmin syli, rauhoittumisen, unelmoinnin ja odotuksen paikka. Koputtiko joku..? 

Yael van der Woudenin Paljon vartija on romaani, joka ansaitsisi välittömästi toisen lukukerran.

Yael van der Wouden. Kuva: Roosmarijn Broersen