Minna Rytisalo: Jenny Hill

 


Nyt loppui ikuinen miellyttäminen


Minna Rytisalo: Jenny Hill. WSOY 2023. 294 s.


Minna Rytisalon  (s. 1974) uusin romaani Jenny Hill eroaa edeltäjistään Lempistä (2016) ja Rouva C:stä (2018) siinä, että nyt liikutaan nykyajassa, mutta edelleen keskiössä on naisen asema. Tällä kertaa päähenkilö on viisikymppisiään lähestyvä Jenni Mäki, jonka näköisiä ja kaltaisia Suomessa riittää kertojan mukaan vaikka kuinka paljon.

Jenni on tullut elämässään käännekohtaan, niin kuin tuossa iässä tullaan. Sen sijaan, että hän hetken tuumailtuaan jatkaisi aika lailla samaan malliin, hän päättääkin valita aivan uuden suunnan. Se ei tapahdu hetkessä, mutta ratkaiseva askel on otettu ja muodonmuutos Jenny Hilliksi alkamassa.


ROMAANIN ALUSSA Jenny on nousemassa taksiin mukanaan kaksi matkalaukkua ja kaksi pahvilaatikkoa.

Hän ei ole lähdössä mannertenväliselle lennolle, vaikka etäisyys lähtöpaikan ja määränpään välillä on pitempi kuin koskaan ennen, ei, vaan tämä on muuttomatka, eikä tähän ole voinut valmistautua, vaikka Jenny onkin googlaillut "miten asua yksin" (851 000 hakutulosta) ja "miten jättää mies" (3 980 000 tulosta).

Naisen roolin ahtaus ei ole erityisen tuore kirjallinen aihepiiri, mutta kun siitä osaa kirjoittaa niin sutjakasti kuin Minna Rytisalo, se tempaa mukaansa, vaikka samastumispintaa ei aina löytyisikään.

Kun Jenni päättää jättää miehensä Jussin ja muuttaa hulppeasta merenrantatalosta rupuiseen vuokrayksiöön, syynä eivät ole vain Jussin syrjähypyt. Lapset Oona ja Olli-Pekka ovat jo omillaan, ja Jennillä on aikaa havainnoida olemistaan. Eikä hyvältä näytä.

Vain äitinä hän tuntee olleensa kuta kuinkin oma itsensä, muutoin elämän kulun ovat säännelleet ulkopuoliset. Kiltin tytön rooli on jatkunut aikuisenakin, ja hyväksynnän ja miellyttämisen paine ovat tehneet Jennistä toisten odotuksiin mukautuvan oman elämänsä sivullisen.

Uuden alun löytämiseen tarvitaan perusteellinen syiden ja seurausten kartoitus.


TERAPEUTTI ehdottaa, että Jenny kirjoittaisi jollekulle kuvittelemalleen henkilölle kirjeitä, joissa avautuisi tunnoistaan rehellisesti ja peittelemättä. Jenny valitsee kuuntelijakseen Mme Brigitte Macronin. Siinä on nainen, joka on rohjennut tehdä elämässään ja rakkaudessaan häpeilemättömiä valintoja!

Élysée-palatsiin osoitettujen mutta lähettämättä jäävien kirjeiden lisäksi romaanin peruskerrontaa katkovat yliluonnollisten Ajattarien puheenvuorot.

Ajattaret ovat Grimmin satujen väärinymmärretyt sankarittaret Tuhkimo, Lumikki, Ruusunen, Kerttu, Tähkäpää ja Punahilkka. Jenny ei heitä havaitse, mutta rohkaistuu tiedostamattaan heidän radikaaleista mielipiteistään ja neuvoistaan.

Kun aikuisille tarkoitetuista kansansaduista aikanaan muokattiin lapsille sopivia versioita, väkivaltaa ja muutakin moraalisesti arveluttavaa ainesta karsittiin roimasti. Jenny on kasvanut vieläkin pehmeämpien Disney-variaatioiden maailmassa, mutta vikaan on mennyt silläkin suunnalla. Ajattarien on totisesti aika siivota prinsessasatujen sievistelyt ja katkoa tyttöjen kiltteyskasvatuksen sukupolviset kahleet.

Rytisalo rikkoo mielellään perinteisiä romaanirakenteita, ja kirjeet ja Ajattarien puheenvuorot tuovat Jenny Hilliin vaihtelua ja uusia tasoja. Satuhahmojen mukanaolo liittyy lisäksi meneillään olevaan tarinallistamisbuumiin. Nykyäänhän kaikesta tehdään tarinoita. Tarinat myyvät.

Paikoin koin kuitenkin Ajatarten puheenvuorot tekemällä tehdyiksi, ja hieman varauksella suhtauduin myös kirjailijan harrastamiin anatomian luentoihin, vaikka niissä onkin viehätyksensä. Jennyn omaääniset kirjeet sen sijaan ovat valloittavia.

Siitä huolimatta että Jenny on vakavissaan ja vähän hädissäänkin, hän tilittää tuntojaan ihanan itseironisesti, ja mikä parasta: kirjoittaminen tuottaa tulosta. Jennistä alkaa kuin alkaakin kuoriutua uusi, rohkeammin puolensa pitävä itsensä.


KUN KESKEINEN TEEMA on keski-ikäisen naisen kapina patriarkaalista järjestystä vastaan, romaanin mieskuva on tietoisesti jätetty ohueksi ja kliseiseksi. Jussilla on nopeasti vierellään nuori vaimo, eikä aikaakaan, kun vaihdevuosissaan kipuilevan Jennyn on sulatettava sekin, että hänen entisessä kodissaan vaihdetaan taas vauvanvaippoja.

Johannasta, Jennyn nuoremmasta sisaresta Rytisalo rakentaa Jennylle eräänlaisen vasta- ja myötäkappaleen. Sisaruksilla on iässä eroa vain vuosi mutta rohkeudessa ja itsevarmuudessa sitäkin enemmän. Bisnesnainen ja sometähti Johanna järjestää itseään vähätteleville naisille voimauttavia "jumalatarvalmennuksia" ja suosittelee sellaista Jennyllekin, mutta tietenkään en mene.

Sisarukset kuitenkin viihtyvät yhdessä. Ajatarten tavoin Johanna antaa sisarelleen puhtia vapautua vanhasta ja mennä eteenpäin. Noin hyvännäköisen naisen ei pitäisi olla yksin. Kuormasta saa syödä, jos on tarpeeksi hyvää tarjolla, kuule. Ja voisithan sinä ottaa nuoren rakastajan - -, tietäisin monta sopivaa, puhuu Johanna Mäen tyttärien roolileikkiäänellä ja nauraa päälle.

Rytisalo tarjoilee Jennynsä elämästä runsaasti ja vaivattomasti monenlaisia arkisia tilanteita ja aristavia ja hupaisia yksityiskohtia. Jokainen lause ja virke on hiottu, ja tunnelma pysyy miellyttävän kevyenä, vaikka Jenny joutuu kokemaan täysin odottamattomankin järkytyksen.


LUULEN, ETTÄ minua seuraava sukupolvi ja somekulttuuriin kotiutuneet löytävät Jenny Hillistä paljon itseään ja innostuvat romaanista. Minulla sen sijaan oli välistä vaikeuksia eläytyä Jennyn jatkuviin ulkonäköpaineisiin, oikeanlaisten vatsalihasliikkeiden, alusvaatteiden, voiteiden, kynsilakkojen, ripsien ja rajausten maailmaan. Mietin myös, keiden aika ja raha riittävät  moiseen jatkuvaan laittautumiseen.    

Romaanin kansiteksti puhuu naiseuden ikiaikaisten ansojen tunnistamisesta. Minut Jenny Hill pani miettimään naiseuden nykyaikaisia, markkinavetoisia ansoja ja niiden tunnistamista. Ettei vain oltaisi menossa ojasta allikkoon?

Siinä määrin terävää ja tyylikästä Jenny Hillin teksti kuitenkin on, että odotan kiinnostuneena Minna Rytisalon seuraavaa romaania. Sitä ennen tarjolla on Rytisalon ja Tommi Kinnusen elokuussa ilmestyvä, tekijöidensä kirjeenvaihtoon perustuva Huokauksia luokasta. Nimi jo paljastaa, että jonkinlaisesta kriisistä puhutaan tässäkin kirjassa.

Minna Rytisalo. Kuva: Laura Malmivaara

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani