Édouard Louis: Muutos: metodi

 

"Pakko muuttua!" 

Édouard Louis: Muutos: metodi (Changer: méthode, 2021). Suom. Lotta Toivanen. Tammi 2023. 265 s.

Palattuani asunnolle otin paperiarkin ja laadin tulevan elämäni ohjelman: Muutan nimeni (käy maistraatissa), muutan kasvojani, muutan ihoani (hanki tatuointi), luen (muutu joksikuksi toiseksi, kirjoita), muutan kehoani, muutan tapojani, muutan elämääni (minusta tulee joku).

Muutos: metodi on ranskalaisen Édouard Louis´n (s. 1992) viides romaani. Esikoisteoksensa Ei enää Eddy Louis kirjoitti 21-vuotiaana, ja sitä seurasivat nopeaan tahtiin Väkivallan historia, Kuka tappoi isäni ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset. Kaikki Louis´n romaanit ovat autofiktioita, joissa kirjailija purkaa nuoruutensa karua todellisuutta eri näkökulmista.

Kahdessa edellisessä teoksessaan Louis kartoitti isänsä ja äitinsä elämää, Muutos: metodi -kirjassa hän palaa jälleen kuvaamaan omaa taisteluaan irti sietämättömästä köyhyydestä ja väkivaltaisesta ja rasistisesta kohtelusta kohti vapautta, arvostusta ja taloudellista riippumattomuutta.

Myönnän olleeni uuden kirjan suhteen aluksi ennakkoluuloinen. Voiko samoista aiheista kirjoittaa jälleen innostavasti ja tuoreesti? Pakko sanoa: kyllä voi.

Muutos: metodi on kiihkeydessään ja tunnustuksellisuudessaan Louis´n tähänastisista teoksista ehkä järkyttävin ja mietityttävin.

LOUIS RAKENTAA uuden kirjansa luvuista kaksi kuvitteellisiksi keskusteluiksi tai pikemminkin monologeiksi ensin isälleen ja lopussa ystävälleen Elenalle. Niiden välissä hän kertoo perinteisempään tapaan elämästään Pariisissa, ja välillä kerrontaa rytmittävät myös kuvat ja pienemmät tekstikatkelmat.

Tästä kaikesta tulee vaikutelma, että kertoja haluaa selittää, miksi on käyttäytynyt puhuteltaviaan ja muitakin kohtaan niin kuin on. Samalla kuitenkin tuntuu, kuin kirjailija puhuisi juuri minulle. Pääasiallisiksi toimintamotiiveikseen hän kertoo pakenemisen pakon ja muuttumisen ja kostaminen halun.

Ensimmäinen ratkaiseva pako ja muutos tapahtuu, kun Eddy Bellegueuleksi kastettu kiusattu, tyttömäinen työläiskodin poika pääsee viisaan rehtorinsa ansiosta sukunsa ensimmäisenä jatkamaan opintojaan lukioon Amiensiin.

Ystävystyminen Elenan kanssa ja elämä hänen porvarillisen, akateemisen perheensä suojissa opettavat kertojalle, kuinka yhteiskuntaluokka sanelee ihmisen elämän syntymästä saakka. Menneisyyteni vaikutti kaikkiin mieltymyksiini, tottumuksiini, puheisiini ja mielipiteisiini, ja ne olivat uudessa ympäristössä pelkästään kiusallisia. 

Kertoja haluaa irti häpeämästään kotitaustasta. Hän haluaa omaksua ihan uudenlaisen elämäntavan, sen säännöt ja käytänteet. Alkaa vimmattu muutos- ja matkimisprosessi. Se tuottaakin tulosta mutta ei enää riitä, kun kertoja pääsee kuulemaan filosofi ja kirjailija Didier Eribonin luentoa kirjastaan Retour à Reims (Paluu Reimsiin).

Kertoja löytää filosofin kokemuksista paljon itseään (homoseksuaalisuus, pako kotimaisemista, vieraantuminen perheenjäsenistä ja entisestä elämästä) ja ymmärtää, että Amiens on vasta välietappi. Hänen on hylättävä siellä olevat ystävänsä ja päästävä Pariisiin!

Didier Eribonin innoittamana ja avulla Édouard, joksi Eddy on jo vaihtunut, aloittaa hurjan opiskelumaratonin. Elämäni näyttäytyi minulle kilpajuoksuna, johon olin lähtenyt liian myöhään, kun toiset olivat jo miltei maaliviivalla, mieletön takamatka oli kurottava umpeen. 

PARIISI JA ELIITTIYLIOPISTO tuntuvat aluksi pelastumiselta. Suurkaupunki tarjoaa mahdollisuudet toteuttaa vapaasti seksuaalista suuntautumistaan, ja hankkimalla varakkaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä ja parisuhteita voi selvitä kuta kuinkin myös taloudellisesti. Mutta nälkä kasvaa syödessä.

Tuntuu pahalta lukea, kuinka nuori ihminen hankkii maksullisella seksillä rahaa hammaslääkärilaskuihinsa, mutta pahalta tuntuu sekin, kuinka hän itse käyttää hyväkseen suosijoitaan. Ja kun luen, miten hän huumaantuu päästessään eliittiravintoloihin ja nauttiessaan palveltavana olosta, tulen pelkästään surulliseksi. Tuosta on aito ilo kaukana.

Kertoja tuntee kyllä itsekin olevansa varas ja teeskentelijä, mutta kosto ajaa häntä eteenpäin. Hän haluaa näyttää entisille nöyryyttäjilleen ja kiusaajilleen, kuinka väärässä he ovat olleet hänen suhteensa. Hänpä on kuin onkin erityinen! Eteenpäin menonsa väyläksi hän valitsee kirjoittamisen. Édouard Louis´sta tulisi vielä varakas ja kuuluisa kirjailija!

Kosto sopii kuitenkin huonosti yhteen onnellisuuden kanssa. Jo Amiensissa kertoja miettii, onko hän paha ihminen. Haluaako hän muuttumisellaan ja esittämisellään vuorostaan painaa muita alas?

Samat epäilykset vaivaavat pian myös Pariisissa. Kirjoittajan rehellisyys on raastavaa: Olenko manipuloija vai selviytyjä? Syyllinen vai syytön? Nuoren miehen vapaudentunne ja riehakkuus alkavat sulaa alakuloksi ja masennukseksi.

KERTOJA TAVOITTELEE oikeaa identiteettiään, jota hän on joutunut lapsuutensa raa'an miehisessä ympäristössä piilottelemaan. Samalla hän kuitenkin ottaa jälleen mallia ulkopuoleltaan, kopioi yläluokkaa, mukautuu sen odotuksiin - ja tuntee olevansa aidon sijasta väärennös. Ei ihme, että lapsuudesta asti tuttu hylkäämisen pelko ja ulkopuolisuuden tuntu eivät ota hellittääkseen.

Vasta kun hän alkaa ymmärtää, ettei pääse koskaan kokonaan pakoon taustaansa vaan se on otettava aina jollain tavalla huomioon, hän alkaa tulla paremmin toimeen itsensä kanssa. Hän tajuaa, että myös hänen kotiväkensä on yhteiskuntaluokkansa tuote, ja alkaa suhtautua lapsuuteensa ja jopa isäänsä myötämielisemmin.

Kun Louis'ta haastateltiin Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa, hän kertoi jollain tasolla jopa kaipaavansa lapsuuttaan, ja uudessa kirjassa kertoja alkaa suhtautua haikeudella aikaan, jolloin ei ollut kiire muuttua, aikaan, joka oli täyttä nykyhetkessä olemista ja huokui tuoksuja, mielikuvia ja unelmia.

Ajatus on hämmentävä, mutta yhteenkuuluvuus on niin olennainen osa identiteettiä, että sen ymmärtää. Lapsuus ja vanhemmat ovat jokaiselle ainutkertaisia, olivat millaisia tahansa, ja kirjailija on korostanut, että nostalgia ja melankolia eivät ole vain hyväosaisten yksinoikeus.

KÖYHIEN ASIA on Édouard Louis'lle muutenkin keskeinen. Hieman provosoivasti lahjakas kirjailija sanoo Muutos: metodi -kirjassaan kirjailijuutensa johtuneen aluksi, ei suinkaan kirjallisesta lahjakkuudesta, vaan siitä, että kirjoittaminen oli hänelle ainoa ja nopein väylä eteenpäin. Sittemmin kirjoittamisen syyt muuttuivat.

Elämänmuutokseni myötä aloin vilpittömästi pitää taiteesta ja kirjallisuudesta, en enää kirjoittanut vain selviytyäkseni vaan kirjallisuuden vuoksi, en enää kirjoittanut pelastuakseni vaan auttaakseni muita - - halusin kirjoittaa kirjoja aseeksi muille.

Kirjoilla on todistusvoimaa, mutta kirjoilla ei korjata yhteiskunnallisia epäkohtia, ellei niitä lueta ja elleivät niitä lue ihmiset, jotka haluavat korjausta. Siksi Édouard Louis´n Muutos: metodin laskee käsistään vaikuttuneena mutta täynnä kysymyksiä.

Millainen on lukemisen tulevaisuus? Voiko asialle tehdä mitään? Mitä tapahtuu yhteiskuntamme vähäosaisille ja sorretuille juuri nyt? Miten itse reagoin nykytilanteeseen?

Édouard Louis. Kuva: John Foley