Patrik Svensson: Meren kutsu

Utelias ihminen ja meren mysteerit 

Patrik Svensson: Meren kutsu. Tarinoita ihmisen uteliaisuudesta (Den lodande människan: Havet, djupet och nyfikenheten. Essäer, 2022). Suom. Anu Heino. Tammi 2023. 262 s.

Vaikka meri eliöineen on minulle varsin vieras elementti, innostuin kovasti kolmisen vuotta sitten ruotsalaisen toimittajan Patrik Svenssonin (s. 1972) esikoisteoksesta Ankeriaan testamentti. Nyt Svenssonilta on ilmestynyt toinen meriaiheinen esseeteos Meren kutsu, ja kyse on tälläkin kertaa ihmisen uteliaisuudesta.

Kaikkein tutuimmat löytöretkeilijät Svensson jättää viisaasti rannalle, ja silloinkin, kun hän kirjoittaa jostakusta merkittävästä historiallisesta henkilöstä, hänellä on tarjota aiheeseen tuore näkökulma. Tuhtin tiedon vastapainoksi kirjailija esittelee aina tukun kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia, ja lisäksi esseet vetoavat voimakkaasti myös tunteisiin.

ANKERIAAN TESTAMENTISSA kirjailija kuljetti pääaiheensa rinnalla tarinaa isästään ja isäsuhteestaan. Meren kutsu on omistettu äidille. Kirjailija aloittaa ja lopettaa teoksensa kertomalla äidistään, mutta muutoin äitisuhdetta ei käsitellä.

Äidillä on kuitenkin ollut tärkeä merkitys pojan meri-innostuksen herättäjänä. Kirjailija kertoo, kuinka lukemisesta kiinnostunut äiti toi kerran kirjastosta kirjan meren kaloista. Kiehtovaa kirjaa luettiin kannesta kanteen kerta toisensa jälkeen niin kauan, että poika yllätyksekseen oppi lukemaan sitä itse.

Svensson kirjoittaa: Äiti  antoi minulle - - ihmetykseni merta kohtaan, ihastukseni meressä eläviin olentoihin sekä niihin ihmisiin, jotka ovat yrittäneet tutkia merta, kartoittaa sitä, ymmärtää sitä ja valloittaa sen. Noista aiheista hänen esseissäänkin on kyse.

Henkilökohtaisimpien ensimmäisen ja viimeisen luvun välissä olevissa kahdeksassa esseessä tarkastellaan merta monelta kantilta. Liikkeelle lähdetään pohtimalla kaikkialla luonnossa vallitsevaa, auringon liikkeiden mukaista perusrytmiä, jota noudattavat jopa merten pimeimmissä syvyyksissä elävät elämänmuodot.

Sen jälkeen meri kartoitetaan ensin horisontaalisesti. Svensson kertoo, kuinka merien ja maanosien hahmottaminen vähin erin täydentyi ja millaisin välinein ja menetelmin ihminen oppi purjehtimaan ja navigoimaan maailman kaikkiin tuntemattomiin paikkoihin. Samalla kirjailija pohtii, mikä ihmisiä oikein ajoi pois tutuilta rannoilta.

KIRJASSA KERROTAAN 1400-luvulla eläneestä venetsialaismunkista ja kartografista Fra Maurosta ja hänen valtavankokoisesta maailmankartastaan, jota kunnianhimoinen munkki työsti yli kymmenen vuotta. Fra Mauron kunniaksi Kuussa on  nyt hänen nimeään kantava, Apollo 14:n astronauttien tutkima alue. 

Maailmanympärimatkalle Svensson vie lukijansa portugalilaisen Fernão de Magalhãesin laivueessa. Retki kaikkineen on hurja eeppinen kertomus ihmisen uteliaisuudesta, itsepäisyydestä, seikkailunhalusta ja uhkarohkeudesta. Sevillasta lähdetään komeasti viiden aluksen ja 257 miehen voimin. Yli kolmen vuoden kuluttua takaisin purjehtii yksi alus ja kahdeksantoista miestä, eikä kukaan heistä ole Magalhães.

Essee tarjoaa kosolti jännitystä ja hulluuttakin, mutta retken sankareista kiinnostavimmaksi nousee Magalhãesin nuori malakalainen orja. Mainiointa on, että juuri hänelle Svensson loppujen lopuksi sovittelee ensimmäisen maailmanympäripurjehtijan arvonimeä!

Tekniikan ystäville teos tarjoaa hyvän annoksen syvyyksien ja merenpohjan kartoitukseen tarkoitettujen keksintöjen historiaa. Kaltaisteni onneksi laite-esittelyjen rinnalle Svensson kirjoittaa henkeäsalpaavia kuvauksia uskalikkojen pyrkimyksistä selvittää syvänmeren arvoituksia. 

Meren eliöiden tarkastelu jää kokoelmassa vähälle, mutta valaat ja erityisesti meren oudoin, arvoituksellisin ja majesteettisin olento kaskelotti saavat huomiota. Vaarantuneen lajin statuksen saanut kaskelotti johdattaa kirjailijan pohtimaan ihmisen saalistushimoa ja sen aiheuttamia tuhoja meren eliöstölle. Ihminen ei halua vain selvittää ja tietää, vaan myös valloittaa ja hyötyä maksimaalisesti.

MEREN KUTSUSSA ei silti varsinaisesti keskitytä luonnonsuojeluun. Esseiden ytimessä on ihmistä eteenpäin ajava ja välistä riivaavakin halu ottaa selvää kaikesta erilaisesta, tuntemattomasta, ja arvoituksellisesta.  Kokoelman persoonallisin esimerkki inhimillisestä uteliaisuudesta on skotlantilainen leipuri Robert Dick (1811-1866), jonka vaatimattomasta elämästä ja arvokkaasta fossiilikalan löydöstä lukee sydän hellänä.

Svenssonin kuvaukset Dickin pitkistä vaelluksista Skotlannin ylämailla, rannoilla, kallioilla ja nummilla, sateessa, tuulessa ja lumessa ovat luontokirjallisuutta parhaimmillaan, ja hänen pohdiskelunsa panevat lukijankin miettimään olemisensa perustaa.

Hänellä [Robert Dickilla] oli halu ymmärtää maailmaa ja olla tavalla tai toisella lähellä sitä, vaikka olosuhteet eivät sallineet hänen tehdä maailmasta omaansa. - - Hänen oli opittava kaikki mahdollinen tästä käsittämättömästä ja karusta maailmasta löytääkseen jotenkin paikkansa siinä.

Toisen yhtä vaikuttavan ja samalla liikuttavan henkilökuvan Svensson kirjoittaa "meren elämäkerran kirjoittajaksi" nimeämästään Rachel Carsonista (1907-1964), jonka tuotannosta tunsin ennestään vain teoksen Äänetön kevät. Carson näki meren ensi kertaa vasta 22-vuotiaana opiskelijana, mutta hän tiesi jo silloin, että viettäisi sen äärellä loppuelämänsä.

Svensson kirjoittaa, kuinka meri edusti Carsonille alkuperää, elämän lähtökohtaa, mutta myös jatkuvuutta, sitä, että meri on edelleen meissä. Esseessä kerrotaan, millaisien vaikeuksien ja ponnistelujen jälkeen Carson vihdoin keski-iässä sai menestystä ja sellaisen taloudellisen aseman, että pystyi rakennuttamaan itselleen talon meren rannalle Maineen.

Kuvaukset vuoroveden huuhtomilta rannoilta ovat välillä huikaisevan kauniita. Liikuttavinta on kuitenkin lukea rakkaussuhteesta, joka sekin tuli kuin meren antimena ja kesti Carsonin kuolemaan asti. Svenssonin tekstistä henkii sellaista lämpöä ja hienotunteisuutta, että sitä on lähes mahdoton lukea kuivin silmin.

NIIN ANTELIAASTI KUIN Meren kutsu jakeleekin tietojaan, ne ovat vain hippuja kaikesta siitä, mitä meri edelleen kätkee.

Svensson kirjoittaa, kuinka meri kattaa yli 70% maapallon pinta-alasta, mutta jos syvyys lasketaan mukaan, meri edustaa yli 90% biosfääristämme eli maapallon alueesta, jolla voi olla elämää. Esimerkiksi syvyyksien elämä on siis valtaosin edelleen suuri mysteeri.

Svenssonin esseet houkuttelevatkin ennen kaikkea ihmettelyyn ja ihasteluun ja niiden myötä - toivottavasti - myös suojeluun ja säilyttämiseen. Joka tapauksessa Patrik Svensson kirjoittaa vaikeista aiheistaan niin innostavasti, että et huomaakaan, kun olet jo koukussa etkä lainkaan sätki vastaan.   

Patrik Svensson. Kuva: Emil Malmborg