7. marraskuuta 2019
Hillan sukupolvi saa kasvaa huomattavasti vapaammin kuin mummojen. Mummot on kasvatettu kuriin ja järjestykseen: asiallinen, siisti, napitettu ja nauramaton piti tytöstä tulla. Lastenlapsiaan isoäidit kohtelevat lempeästi ja sallivasti - osin syyllisyyttäänkin. Omat lapset ovat ankaran elämän keskellä jääneet liian usein sylittä ja huomiotta, mutta lastenlastensa taivalta voi vielä osaltaan olla tasoittamassa.
Kähkönen kuvaa kaikkia ihmisiään myötäsukaan ja silti uskottavasti. Kun nämä sitkeät, paljon vastuksia kohdanneet naiset pysähtyvät arkensa keskellä muistelemaan elämänsä kauniita hetkiä, edes ne eivät tunnu kaunistelluilta. Kauneutta on, ja sitä on myös työläisnaisen elämässä.
Eniten sitä tarjoaa Muistoruohossa luonto: ihan tavallinen mökkipuutarha tai koivikko, josta Anna käy veistämässä vitsaksia saunavastaan. Runollisimpia ovat kuitenkin kohtaukset ystävyksille tärkeistä yhteisistä paikoista ja niihin liittyvä lintusymboliikka.
Idan ja Siirin mielessä pyörivät vieläkin kuvat ja äänet nuoruudenaikaisilta telttaretkiltä Laatokan saarille ja allien ja hanhien valtavat muuttoparvet: aa-aa-LA, klik-klik, ka-ga-ga..., ja Hillalle kesäleiristä Jynkän Lintulahdessa tulee samanlainen ilon ja ystävyyden tyyssija. Sinne hän tulee ajatuksissaan palaamaan aina, aina: Kuiikka - aooor aoor.
Kauneutta on, ja ystävyyttä.
Sirpa Kähkönen: Muistoruoho
Oodi ystävyydelle
Sirpa Kähkönen: Muistoruoho. Otava 2019. 347 s.
Sirpa Kähkösen (s. 1964) Tankkien kesä (2016) -romaania lukiessani ajattelin, että tähän kirjailija Kuopio-sarjansa päättää. Moniääninen, vuoden 1968 elokuulle sijoittuva seitsemäs osa oli kuin loppukuoro suurteokselle, jonka ensimmäinen osa Mustat morsiamet ilmestyi 1998.
Toisin kuitenkin kävi. Sarjan kahdeksas osa Muistoruoho sijoittuu 1970-luvun alkuun ja rakentuu viiden vuorottelevan kertojanäänen varaan. Muutaman kerran äänen saa myös muuan asunto ja ihmisten puuhia tarkasteleva kuu, mutta minua niiden osuus lähinnä häiritsi. Kähkönen on niin taitava naisten sielunelämän luotaaja, että kun siihen maailmaan sukeltaa, ei halua tulla mistään syystä eikä millään konstilla häirityksi.
TANKKIEN KESÄSSÄ ajankohtainen uutisaihe oli Prahan miehitys. Se sähköisti tunnelman myös suomalaisessa pikkukaupungissa ja nosti pintaan sodan synkät muistot. Muistoruohossa sota-aika velloo mielessä Vietnam-uutisten takia. Uutiset kertovat napalmin aiheuttamista tuhoista, ja kuva shokissa juoksevasta alastomasta pikkutytöstä järkyttää kaikenikäisiä.
Sarjan edellisen osan lapsikertoja Hilla on nyt kahdeksanvuotias tarkka ja herkkä ympäristönsä havainnoija. Hänellä on voimakas halu tehdä hyvää, olla oppivainen ja käyttäytyä moitteettomasti, mutta hän on epävarma ja helposti syyllistyvä. Kähkösen kuvaus Hillan vähittäisestä tormistumisesta on niin sydämellistä ja hienovireistä lapsikuvausta, että sellaista harvoin osuu kohdalle.
Romaanin muut kertojat ovat Hillan kaksi mummoa Anna ja Ida ja heidän parhaat ystävänsä Helvi ja Siiri. Anna Tuomi on jäänyt leskeksi vuosi takaperin ja suree edelleen aatteelle eläneen Lassinsa kuolemaa. Helvi tekee parhaansa Annan olon kohentamiseksi ja ottaa samalla omassa elämässään askelia uskaliaampaan suuntaan.
Karjalan evakot Ida ja Siiri ovat olleet ystäviä nuoresta pitäen. Sortavalassa he itsellisinä naisina haavelivat pienestä firmasta, naisille tarkoitetusta matkakodista, ja keräsivät sitä varten jo rahaakin, ennen kuin sota sotki perusteellisesti suunnitelmat ja koko elämän.
Molemmilla on takanaan haaksirikkonsa, mutta nyt nämä nuoruudenystävät ovat muuttamassa yhteiseen talouteen vanhuuttaan viettämään.
Molemmilla on takanaan haaksirikkonsa, mutta nyt nämä nuoruudenystävät ovat muuttamassa yhteiseen talouteen vanhuuttaan viettämään.
KUN HILLA LÖYTÄÄ pioneerien kesäleiriltä itselleen sydänystävän Emmin, romaanin ystäväteema vahvistuu ja monipuolistuu entisestään. Toki naisten ystävyydessä on hankalatkin hetkensä, mutta side kestää ja lämmin ja luotettava suhde kannattelee itse kutakin kohti parempia aikoja.
Muistoruoho on oodi naisten keskinäiselle solidaarisuudelle, eikä Kähkönen säästele lyyrisiä taitojaan henkilöitään kuvatessaan:
Anna kääntyy minuun [Helviin] päin ja valo melkein kuultaa hänen lävitseen, kuplaisesta vanhasta ikkunalasista lankeava valo; hän on ohut ja hieno kuin vuosikymmenet sitten kudottu pumpulikangas, kestävä ja paljon käytetty, lipeässä lioteltu, tulisissa vesissä keitelty, kartuin hakattu, moneen kertaan tahraantunut ja aina uudestaan puhdistunut, sadat kerrat tuuleen ripustettu ja mankelin jyrien läpi myös sadoin kerroin kiskottu. Ohkainen jo, haileasti laikukas, yhä kestävä.
Ja minä ajattelen, että kaikki muut voin rinnaltani kadottaa, mutta en tätä ystävääni.
Ulkoisesti romaanissa ei tapahdu paljoakaan eikä mitään erityisen dramaattista. Dramaattinen on jo tapahtunut ja muistojen lippaassa. Tarina etenee verkkaan mutta syvällä kulkien.
Kähkönen kirjaa vanhenevien naistensa arkisia puuhia, ajatuksia ja tuntoja huolellisesti ja hartaasti. Valtavasta määrästä pieniä yksityiskohtia kirjailija rakentaa kuvaa 70-luvun elämästä ja ilmapiiristä tavallisten sodan kokeneiden naisten näkökulmasta. Ikäiseni lukija kulkee Annan ja Idan kannoilla kuin lapsuuteensa palanneena, nuoremmille Muistoruoho avautunee valaisevana edellisten sukupolvien mentaali- ja mikrohistoriana.
MUISTORUOHO ei kuitenkaan katso vain taaksepäin. Hillan myötä näkymiä avautuu myös tulevaisuuteen ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Hilla ajattelee: Minä aina ennen ihailin mummojen töitä ja ajattelin, että kun tulen naiseksi niin rupean juuri sellaiseksi kuin mummoni. Leirillä hän tulee kuitenkin toisiin ajatuksiin: Mummojen maailmassa kaikki tehdään vanhojen sääntöjen mukaan. Minä kuuntelen heitä nätisti, en moiti, sitten vasta opetan uuden ajan jutut, kun on sopiva hetki ja mehua juotu.
Muistoruoho on oodi naisten keskinäiselle solidaarisuudelle, eikä Kähkönen säästele lyyrisiä taitojaan henkilöitään kuvatessaan:
Anna kääntyy minuun [Helviin] päin ja valo melkein kuultaa hänen lävitseen, kuplaisesta vanhasta ikkunalasista lankeava valo; hän on ohut ja hieno kuin vuosikymmenet sitten kudottu pumpulikangas, kestävä ja paljon käytetty, lipeässä lioteltu, tulisissa vesissä keitelty, kartuin hakattu, moneen kertaan tahraantunut ja aina uudestaan puhdistunut, sadat kerrat tuuleen ripustettu ja mankelin jyrien läpi myös sadoin kerroin kiskottu. Ohkainen jo, haileasti laikukas, yhä kestävä.
Ja minä ajattelen, että kaikki muut voin rinnaltani kadottaa, mutta en tätä ystävääni.
Ulkoisesti romaanissa ei tapahdu paljoakaan eikä mitään erityisen dramaattista. Dramaattinen on jo tapahtunut ja muistojen lippaassa. Tarina etenee verkkaan mutta syvällä kulkien.
Kähkönen kirjaa vanhenevien naistensa arkisia puuhia, ajatuksia ja tuntoja huolellisesti ja hartaasti. Valtavasta määrästä pieniä yksityiskohtia kirjailija rakentaa kuvaa 70-luvun elämästä ja ilmapiiristä tavallisten sodan kokeneiden naisten näkökulmasta. Ikäiseni lukija kulkee Annan ja Idan kannoilla kuin lapsuuteensa palanneena, nuoremmille Muistoruoho avautunee valaisevana edellisten sukupolvien mentaali- ja mikrohistoriana.
MUISTORUOHO ei kuitenkaan katso vain taaksepäin. Hillan myötä näkymiä avautuu myös tulevaisuuteen ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Hilla ajattelee: Minä aina ennen ihailin mummojen töitä ja ajattelin, että kun tulen naiseksi niin rupean juuri sellaiseksi kuin mummoni. Leirillä hän tulee kuitenkin toisiin ajatuksiin: Mummojen maailmassa kaikki tehdään vanhojen sääntöjen mukaan. Minä kuuntelen heitä nätisti, en moiti, sitten vasta opetan uuden ajan jutut, kun on sopiva hetki ja mehua juotu.
Hillan sukupolvi saa kasvaa huomattavasti vapaammin kuin mummojen. Mummot on kasvatettu kuriin ja järjestykseen: asiallinen, siisti, napitettu ja nauramaton piti tytöstä tulla. Lastenlapsiaan isoäidit kohtelevat lempeästi ja sallivasti - osin syyllisyyttäänkin. Omat lapset ovat ankaran elämän keskellä jääneet liian usein sylittä ja huomiotta, mutta lastenlastensa taivalta voi vielä osaltaan olla tasoittamassa.
Kähkönen kuvaa kaikkia ihmisiään myötäsukaan ja silti uskottavasti. Kun nämä sitkeät, paljon vastuksia kohdanneet naiset pysähtyvät arkensa keskellä muistelemaan elämänsä kauniita hetkiä, edes ne eivät tunnu kaunistelluilta. Kauneutta on, ja sitä on myös työläisnaisen elämässä.
Eniten sitä tarjoaa Muistoruohossa luonto: ihan tavallinen mökkipuutarha tai koivikko, josta Anna käy veistämässä vitsaksia saunavastaan. Runollisimpia ovat kuitenkin kohtaukset ystävyksille tärkeistä yhteisistä paikoista ja niihin liittyvä lintusymboliikka.
Idan ja Siirin mielessä pyörivät vieläkin kuvat ja äänet nuoruudenaikaisilta telttaretkiltä Laatokan saarille ja allien ja hanhien valtavat muuttoparvet: aa-aa-LA, klik-klik, ka-ga-ga..., ja Hillalle kesäleiristä Jynkän Lintulahdessa tulee samanlainen ilon ja ystävyyden tyyssija. Sinne hän tulee ajatuksissaan palaamaan aina, aina: Kuiikka - aooor aoor.
Kauneutta on, ja ystävyyttä.
 |
| Sirpa Kähkönen |
Kommentit
Lähetä kommentti