19. marraskuuta 2019


Margaret Atwood: Noidan sikiö 

"Shakespearea kiven sisässä konnien kanssa"



Margaret Atwood: Noidan sikiö (Hag-Seed). Suom. Kristiina Drews. Johnny Kniga 2019. 355 s.



Shakespearen näytelmien uudelleentulkinnoissa on edetty Myrskyyn. Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on kirjoittanut näytelmän pohjalta romaanin Noidan sikiö. Sarjan jo aiemmin suomennettuja teoksia ovat Anne Tylerin Äkäpussi (Kuinka äkäpussi kesytetään), Jo Nesbøn Macbeth (Macbeth) ja Edward St. Aubynin Mediamoguli (Kuningas Lear).

Nykykirjallisuuden kärkinimet takaavat sarjan laadun, mutta silti tohdin sanoa, että Margaret Atwoodin Noidan sikiö on tähän mennessä suomennetuista tulkinnoista paras. Hänen versionsa Myrskystä saa tästä sadunomaisesta tarinasta irti sellaiset tehot, ettei kenenkään luulisi pitkästyvän.

Aluksi kannattanee kuitenkin lukea romaanin loppuun sijoitettu lyhennelmä Shakespearen näytelmästä. Ei siksi, etteikö romaani olisi luettavissa ilman pohjustusta, mutta kun kertaa Myrskyn henkilöt ja tapahtumat, pääsee heti herkuttelemaan pohjatekstin ja Atwoodin romaanin vastaavuuksilla ja kontrasteilla. Saman tien avautuu myös Noidan sikiön rakenteen monikerroksisuus.


ROMAANIN KESKUSHENKILÖ on provokatiiviseksi tiedetty Felix-niminen näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hän on Makeshiwegin festivaalin taiteellinen johtaja ja innostunut erikoisesti Shakespearen näytelmistä. Hänen elämässään on kuitenkin ollut vastikään paljon murhetta. Vaimo on kuollut synnytyksessä, ja tytär Mirandakin elänyt vain kolmivuotiaaksi.

Felixillä on juuri tekeillä Shakespearen Myrskyn uusi, radikaali esitys, kun hänen assistenttinsa kampeaa hänet kulttuuriministerin tuella ulos koko festivaalista. Tyhjän päälle joutunut Felix vetäytyy maaseudulle syrjäiseen mökkirähjään nuolemaan haavojaan, keskustelemaan kuolleen tyttärensä kanssa ja suunnittelemaan kostoa.

Tilaisuus siihen tulee, kun hänet palkataan Fletcherin vankilaan kirjallisuuden ja tekstitaidon kurssien pitäjäksi. Vuosien kypsyttelyn jälkeen hän päättää rakentaa kurssilaistensa kanssa sellaisen Myrskyn, että kutsuvieraiksi masinoidut, korkeisiin virkoihin kivunneet entiset kiusaajat muistavat sen läpi elämänsä.


ATWOOD HYÖDYNTÄÄ pohjatekstiään sekä Felixin elämässä että vankilateatterin esityksessä valloittavan omintakeisesti. Felix on kaksinkertainen Prospero: vallastaan syösty ja eristyksiin joutunut, kostoa janoava ikääntyvä velho. Vaikka Shakespeare on koko ajan vahvasti läsnä, Noidan sikiössä liikutaan kuitenkin nykyajassa nettihakuja ja ilmastonmuutosta myöten. Atwood annostelee ja uudistaa Shakespeareaan taianomaisella virtuositeetilla.

Felix on itsekeskeinen taiteilijasielu, mutta hän on myös ammattimies ja osaa erinomaisesti oppilaidensa käsittelyn. Hän soluttaa vangit sisälle Shakespearen tekstiin panemalla heidät poimimaan Myrskystä kaikki kirosanat ja suostuttelee heidät käyttämään puheissaan vain niitä. Sen jälkeen he saavat itse muokata Myrskyä mieleisekseen, kukin taustansa ja roolinsa mukaan.

Kun Haba, Taco, Vino Kynä, Piipodi, IhmePoju, Kasikäsi ja muut on sitoutettu tehtäväänsä, he ovat kuin suuria lapsia. Heihin on ihan pakko tykästyä. Onneksi he kuitenkin panevat välillä myös hanttiin Felixille, eihän tässä sentään kirkkokansaa olla. Tiukkaa tekee asiallisen käytöksen kanssa myös silloin, kun avustajaksi saadaan nuorta naiskauneutta.

Vankilamiljööstä ja näytelmätekstin häkellyttävistä muutoksista huolimatta Shakespearea ei vankienkaan versiossa pahoinpidellä. Alkutekstin sadunomaisuus ja runollisuus, uskomattomat käänteet, taiat ja loitsut ovat mukana, vaikka useimmat niistä toteutetaankin uusin tekniikoin. Meidän tomustamme kudottuja ovat unelmat, / ja uni saartaa pientä elämäämme myös vankilan muurien sisällä.


KUN VANGIT JOUTUVAT analysoimaan Felixille roolejaan ja kirjoittamaan roolihahmojensa myöhemmistä vaiheista, Atwood ujuttaa samalla lukijoillekin Myrskyn ja sen roolihahmojen erilaisia tulkintatapoja. Oikeastaan siis lukijakin pääsee osalliseksi Fletcherin vankilan kurssitarjonnasta.

Esimerkiksi ilmanhengestä Arielista käydään pitkä keskustelu. Vangeilta tulee paljon ehdotuksia: Ariel on Prosperon unta, vatsastapuhuja, mielikuvitusystävä, supersankari, alieni ulkoavaruudesta, kukkia syövä vegaani?

Felix muistuttaa, että juonen kannalta Ariel on keskeinen hahmo mutta toimii kulisseissa. Hän loihtii näkymättömissä myrskyn, laulaa laulut ja luo harhakuvat. Jos hän olisi täällä, tässä hetkessä. häntä sanottaisiin erikoistehosteiden mestariksi.- - Hän on ikään kuin digiasiantuntija. Rakentaa kolmiulotteista virtuaalitodellisuutta. - Coolia!

Atwoodin romaani huipentuu vankilateatterin hurjaan interaktiiviseen ja immersiiviseen esitykseen. Kosto on suloinen! Mutta Atwoodin ote ei kirpoa sittenkään, kun draaman kaari kääntyy kohti komedialle tyypillistä loppuaan. Myrskyn ja Noidan sikiön teemat, kysymykset hyvyydestä ja pahuudesta, voiman- ja vallankäytöstä, nousevat esiin vaativina ja painokkaina.

Ja kun Felix sanoo Myrskyn liputtavan sen puolesta, että ihminen ansaitsee uuden mahdollisuuden, hänen seurueensa lukijaa myöten on mieluusti samaa mieltä.

Myös Shakespeare on ansainnut tämän uuden mahdollisuuden.

Margaret Atwood. Kuva: Liam Sharp






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani