29. marraskuuta 2019



Elina Hirvonen: Punainen myrsky 

Näe minut! Hyväksy minut! 


Elina Hirvonen: Punainen myrsky. WSOY 2019. 276 s.



"Haluan kuolla Najafissa."
     Äiti kieputtaa hameensa helmaa sormiensa välissä. Katse on samea, ääni kirkas. Lääkäriaseman kalpeassa valossa hän näyttää yhtä eksyneeltä kuin kaduilla, joilla kulkee silmiään siristellen, kuin etsisi yhä tuttuja, hiekanvärisiä taloja.

Ollaan suomalaisella lääkäriasemalla vuonna 2015. Irakilaisperheen vanhin poika, kertoja, on tuonut huonokuntoisen äitinsä yksityislääkäriin. Aikuinen poika on tyytyväinen, kun hänellä on varaa tarjota äidilleen parasta mahdollista hoitoa. Hänellä on hyvä työpaikka ja asunto, ja perheeseen on juuri syntymässä odotettu esikoinen.

Poika torjuu äidin kuolema-ajatukset napakasti, mutta kun äiti taputtaa hänen kämmenselkäänsä, hänen oma mielensä täyttyy kuolemankuvilla, eikä ihme, sillä hän on seuraavalla viikolla lähdössä työmatkalle entiseen kotimaahansa Irakiin.   

ELINA HIRVOSEN (s. 1975) neljäs romaani Punainen myrsky alkaa mukaansatempaavasti, jos lukemisen aloittaa lääkäriasemakohtauksesta ja jättää väliin romaanin avauskuviot. Paras mottokin löytyy oikeastaan kertojalta itseltään: Kaikkialla maailmassa yksinäisimpiä ovat lapset, jotka kantavat raskaimpia salaisuuksia.

Jälkisanoissaan Hirvonen kertoo romaanin lähteneen liikkeelle syksyllä 2015 tuolloin CMI:llä työskentelevän Hussein al-Taeen aloitteesta. al-Taee kertoi äitinsä sairastuneen ja toivoi Hirvosen kirjoittavan romaanin äidin tarinoiden perusteella.

Kun romaani oli jo ilmestymässä, alkoi kohu al-Taeen vanhoista Facebook-kirjoituksista. Hirvonen sanoo, ettei muuttanut kohun takia romaanissaan enää mitään, mutta lukiessa tulee pakosta välillä miettineeksi, miten romaanin tapahtumat ja al-Taeen Facebook-kirjoitukset korreloivat keskenään.

Parasta olisi kuitenkin unohtaa kohu ja lukea romaania lähteitään osaavasti käyttävän kirjailijan fiktiivisenä tarinana pakolaislapsen kokemuksista sodan jaloissa ja pelon varjossa, pakolaisleirin kurjuudessa ja lopulta täysin vieraan maan ja kielen outona tulokkaana.


LÄHTÖKOHDISTAAN HUOLIMATTA Punainen myrsky ei siis olekaan varsinaisesti äidin tarina. Se kertoo pojan kasvusta perheessä, jossa äiti turvaa lasten arjen, kun isä parantaa maailmaa. Tarinan näkökulma on pojan ja ääni lapsuuttaan muistelevan ja siihen eläytyvän aikuisen miehen.

Perhe-elämää säätelevät maan poliittisen tilanteen vaihtelut. Saddamin syrjäyttämistä ajavaan vastarintaliikkeeseen kuuluva isä on pitkät ajat pois kotoa ja välillä vankilassakin, ja kaikkien perheenjäsenten on pysyteltävä visusti vaiti isän tekemisistä.

Salaisuuden paljastuminen tuo mustat autot ovemme taakse ja vie isän paikkaan, jossa ihmisiltä irrotetaan kädet, jalat ja hampaat, eikä heistä jää muuta kuin riekaleiksi piesty nahka. Salaisuuden paljastuminen tappaa isän ja murtaa äidin ja rikkoo maailmasta kaiken hyvän, eikä sen jälkeen ole muuta kuin kylmyys, jossa olen ikuisesti, ikuisesti yksin.

On paras eristäytyä ja pysytellä mahdollisimman näkymättömänä. Äidin ja lasten käynti Abu Ghraibin vankilassa katsomassa nälkiintynyttä, hirviölinnun näköistä isää on järkyttävää luettavaa. Näky kuitenkin sulkee pojan suun entistä tiukemmin, ja kun isä on taas vapaalla jalalla, hänen valeasunsa ja lattian alle kaivettu piilo pysyvät salaisuutena oudosta kiehtovuudestaan huolimatta.


ÄITI ON pojan elämän tärkein henkilö. Lapsen silmin hän on pyhimysmäisen viisas ja hyvä. Hän rakastaa isää ja on hellä lapsilleen. Hän ymmärtää, opastaa ja huolehtii. Hän suostuu nurkumatta muuttamaan paikasta toiseen ja synnyttämään lapsen toisensa perään ja tekee kelvottomastakin majapaikasta kodin muutamilla kauniilla esineillä.

Romaanihahmona isä on kuitenkin äitiä kiinnostavampi. Isä on kulmikkaampi ja jopa lyö kiivastuksissaan, mutta vetää etäisyytensä ja sankarillisuutensa vuoksi poikaa lähelleen kuin magneetti. Äidille poika kelpaa, teki mitä tahansa, mutta isän hyväksyntää poika joutuu etsimään vielä Suomessakin.

Pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa elämä samaa kokeneiden joukossa on hiukan helpompaa. Suomessa hyväksymisen kalastelu laajenee ikätovereihin. Suomalaisnuorten keskellä tulokkaan on tärkeää tekeytyä samanlaiseksi, olla erottumatta joukosta, vaikka se tuntuisi itsepetokselta ja väärältä perhettäkin kohtaan.

Romaanissa on riipaisevia kohtauksia ristiriitaisista tilanteista niin Irakissa kuin Suomessa. Kun isä Helsingissä järjestää Irakin suurlähetystön eteen Saddamin kaatamiseen tähtäävän mielenosoituksen, kertoja on häpeissään. Nuorukainen tuntee, että hänen sankari-isälleen, tämän kuluneelle pakettiautolle ja piskuiselle kannattajajoukolle nauretaan, ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Ja häpeää sitäkin.


TOISAALTA romaanissa on paljon kohtauksia, jollaisia tapahtuu lasten ja nuorten elämässä aikaan ja paikkaan katsomatta: väärinymmärryksiä ja aiheettomia rangaistuksia, koulupelkoa, kiusallisia tilanteita, ylimielisyyttä ja rajojen kokeilua. Lasten maailmassa moni asia pysyy ennallaan myös poikkkeusoloissa.

Kun tapahtumia kerrotaan lapsen näkökulmasta, siihen eivät mahdu maailmantapahtumat. On kuitenkin paikallaan, että kirjailija välistä asettaa tarinansa laajempaan kehykseen luettelemalla ajankohtaisia uutisia. Uutisdetaljien kirjavuus ja niiden rinnastuminen romaanin tarinaan on tehokas tyylikeino.

Hirvosen tyylin runollisuus takaa sen, että romaanin perustunnelma pysyy raskaasta aiheesta huolimatta myönteisenä ja toiveikkaana. Siinä määrin Hirvonen kuitenkin turvautuu tärkeimpään tyylikeinoonsa tehotoistoon, että vaikka lyhytvirkkeisen tekstin lukeminen sujuu muuten mainiosti, välillä toisto puuduttaa.

Onnen hetket, kauniit tuokiokuvat ja romanttinen menneen ikävöinti tuovat tarinaan tärkeitä suvantopaikkoja ja  samalla romaanin perusteemat nousevat esiin entistä korostuneimpina. Miten asettua uuteen kotimaahan, kun seuralaisena on alituinen häpeä, yksinäisyys ja koti-ikävä, tunne kelpaamattomuudesta ja kiihkeä halu tulla hyväksytyksi?

Elina Hirvosen Punainen myrsky tekee pakolaislapsen ja hänen perheensä elämää näkyväksi kaunistelematta mutta kauniisti ja pieteetillä.  

Elina Hirvonen. Kuva: Jarkko Virtanen









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit