3. huhtikuuta 2019


Ihmeistä ja hitaista ihmeistä


Joel Haahtelan pienoisromaani Adèlen kysymys henkii syvää rauhaa ja kauneutta




Joel Haahtela: Adèlen kysymys. Otava 2019. 188 s.



On kirjoja, joiden äärellä unohtaa kaiken ympärillään olevan hälyn, pysähtyy, hiljentyy ja rauhoittuu.  Sellainen on Joel Haahtelan (s. 1972) uusin, yhdestoista kirja Adèlen kysymys.

Ulkoisesti Haahtelan romaaneissa ei tapahdu paljon, ei tälläkään kerralla. Romaanin kertoja, yliopistossa klassisten kielten opettajana toimiva keski-ikäinen mies, täydentää sapattivapaallaan aiempia kirkkohistorian opintojaan tekemällä tutkimusta vanhoista ihmeistä.

Kertoja matkustaa kolmeksi joulukuun viikoksi Etelä-Ranskaan Pyreneitten kupeessa sijaitsevaan luostariin tutkimaan 1100-luvulla eläneen Pyhän Adèlen ihmepelastumiseen liittyviä asiakirjoja. Vähitellen matkan syiksi alkaa paljastua muitakin motiiveja. 


PÄÄHENKILÖ on Haahtelalle tyypillinen elämässään eksyksiin ajautunut etsijä. Suhde vaimoon ja aikuiseen poikaan on murheellisesti ohentunut, ja kertoja tuntee itsensä syylliseksi vaimon etääntymiseen ja pojan ahdistuneisuuteen. Mieltä kaihertavat traumaattiset lapsuuskokemukset ja erityisesti äidin surullinen kohtalo.

Kun muuan ystävä on kertonut saaneensa elämäänsä uuden alun Pyhän Adèlen reliikkien avulla, kertoja on utelias kokeilemaan, löytyisikö hänellekin luostarista lohtua ja apua. Itse asiassa minun salainen toiveeni oli, että jotain sellaista todella voisi tapahtua; että maailmassa olisi tapahtunut ja tapahtui edelleen ihmeitä, joita kukaan ei voinut selittää.

Tutkijana kertoja haluaa kuitenkin pysytellä tiukasti tosiasioissa, eikä lukijankaan pidä kuvitella, että Adèlen kysymykseen heittäytyminen vaatisi erityistä hengellistä mielenlaatua. Hengellisten kysymysten puntarointi ja sielunhoidolliset keskustelut kuuluvat romaanin luonteeseen samalla tavoin kuin  Adèlen elämästä kirjoitettuihin ristiriitaisiin asiakirjoihin perehtyminen.

Haahtelan kerrontapa on kuitenkin kirkkaudessaan, lyyrisyydessään ja intensiteetissään niin tehokasta, että ennen kuin arvaakaan, elää jo täydestä sydämestä kertojan rinnalla luostarin arkea ja juhlaa.


JO ROMAANIN alussa mieleeni nousi Xavier Beauvois'n ohjaama, Cannes'ssa palkittu  ranskalaisfilmi Jumalista ja ihmisistä (2010). Elokuvan tosipohjaiset tapahtumat sijoittuivat syrjäiseen algerialaiskylään trappistimunkkien pieneen luostariin.

Trappistiluostarin tragediaksi koitui joutuminen sisällissodan osapuolten pelinappulaksi, ja draamallisuudessa Haahtelan romaani on aivan eri linjoilla. Mutta molempien teosten luostariympäristö ja -elämä henkii sellaista rauhaa, yhteisyyttä ja hyvää tahtoa, että sitä on pakko ihailla, kunnioittaa - ja kadehtia.

Siinä seisovat isä Jeanin lisäksi veli Henry, veli Auguste, veli Camille ja veli Bernhard. Heidän yhdessäolonsa liikuttaa minua. Ajattelen, etteivät he koskaan jää yksin, heillä on aina toisensa, ja Kristus kulkee heidän kanssaan. He tietävät paikkansa maailmassa, löytävät aina avun läheltään, vaikka joskus heilläkin täytyy olla vaikeuksia kestää toisiaan.

Koruttomuus ja konstailemattomuus ovat myös romaanin rakenteen kulmakiviä. Adèlen elämän psykologinen juoni etenee yökuvaston turvin.

Luostariin saapuessaan kertoja ajattelee pessimistisesti: - - ihminen on luonnos, joka voi kirkastua, mutta vain harva meistä kirkastuu. Moni tummuu ja menettää ajan kuluessa värinsä. Ehkä minäkin kuulun tummuvien sankkaan joukkoon ja päädyn sammuneeksi tähdeksi taivaalle, sadan jonakin talvisena päivänä tuhkana maan päälle.

Ihme antaa odottaa itseään, ja pimeys ulkona ja kertojan sisällä syvenee, kunnes kertoja tuntee eräästä yöllisestä vigiliasta kävellessään olevansa niin syvällä, että pimeän on pakko alkaa tyhjentää itseänsä ja muuttua takaisin valoksi. Käännekohta on lähes huomaamaton, mutta siitä alkaa päähenkilön vähittäinen toipuminen.


IHME, romaanin ydinkäsite, ymmärretään tavallisesti äkilliseksi yliluonnolliseksi tapahtumaksi. Juuri sellaisen jäljillä kertojakin on luostariin saapuessaan. Ennen pitkää hän joutuu kuitenkin antamaan tilaa toisenlaisille ihmekäsityksille.

Veli Paul puhuu hänelle hitaista ihmeistä, joita maailma tuskin huomaa, ja kertoja itse ymmärtää kokeneensa ja edelleen kokevansa eräänlaisia hetken ihmeitä, tuokioita, joissa aika yllättäen hidastuu ja pysähtyy ja maailmasta katoaa kaikki häiritsevä.

Sellaisia selittämättömiä hetkiä ja "ohuita paikkoja" tarjoavat mm. taide ja luonto, ja Haahtela kirjoittaa niistä romaaniinsa useita henkeäsalpaavan kauniita ja puhuttelevia esimerkkejä.

Nyt musiikki kohoaa ja kirkastaa kaiken. Tunnen meitä ympäröivän suuruuden ja salaperäisyyden. Kappeli ympärillä muuttuu, musiikki muuttaa sen, ja minusta tuntuu, ettei kattoa enää ole, ja lunta sataa suoraan taivaasta. Veljestön hiukset peittyvät valkeaan harsoon ja luostaria vasta rakennetaan, he ovat saapuneet ensimmäisinä paikalle. Vuorten rypistymisen voi kuulla. Ja meitä kuljettavan tuulen.


NAUTIN Haahtela tavasta jättää asioita auki ja selittämättömän selittämättä. Saan miettiä ja aavistella. Samalla nautin siitä, miten harkitusti Haahtela rakentaa ja kirjoittaa romaaniaan, liikkuu maisemien ja päähenkilönsä sieluntilojen väliä ja sitoo Pyhän Adèlen ja kertojan äidin traagiset kohtalot toisiinsa.

Joel Haahtela. Kuva: Dorit Salutskij
Nautin romaanin tunnelmista ja ympäristöistä, hämyisistä sisämiljöistä ja valkeista vuorinäkymistä. Viihdyn kertojan yksinäisissä muistelun ja kuvittelun hetkissä ja pohdin mieluusti kirjan tarjoamia ajatuksia ja aforistisia tiivistyksiä.

Ja vaikka muuan romaanin henkilöistä ajattelee, että se mikä on elämää kirjoissa, ei siirry todellisuuteen, minun todellisuuteeni Adèlen kysymyksen kaltaiset kirjat tuovat hetkittäin samanlaista rauhaa ja valoa kuin Bach ja Pärt tai Josquin des Près`n ja Palestrinan moniääniset motetit, joita veljestö harjoittelee luostarin pienessä kappelissa.




Kommentit

  1. Kiitos tästä. Hain kirjan juuri kaupasta ja tiedän, että tulen nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti nautit. Nautin kovasti myös Haahtelan haastattelusta Yle Areenassa (Luomiskertomus). Suosittelen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit