28. huhtikuuta 2019



Uudestisyntynyt Kuningas Lear


Edward St Aubyn siirtää Mediamogulissaan Shakespearea nykyaikaan



Edward St Aubyn: Mediamoguli (Dunbar 2017). Suom. Markku Päkkilä. Johnny Kniga 2019. 239 s.



Hogarth Pressin Shakespeare-uustulkinnoissa on päästy kolmanteen suomennokseen. Anne Tylerin Äkäpussin ja Jo Nesbøn Macbethin jälkeen on vuorossa Edward St. Aubynin Kuningas Lear-päivitys Mediamoguli.

Suomalaislukijoille St Aubyn on ennestään tuttu autobiografisten Patrick Melrose -tarinoiden kirjoittajana. Niitä lukenut ymmärtää hyvin, miksi Kuningas Learin modernisointi on annettu juuri St Aubyn hoidettavaksi. Shakespearen mustimmaksi ja surrealistisimmaksi tragediaksi luonnehdittu Lear näyttää  maailman paljolti samankaltaisena kuin Patrick Melrose -romaanit.


MEDIAMOGULIN "kuningas" on kahdeksankymppinen Henry Dunbar, monikansallisen Dunbar Trust -imperiumin  perustaja, omistaja ja johtaja. Romaanin alussa hän oleilee vastoin tahtoaan ja vahvasti lääkittynä hoitokodissa Englannin järviseudulla.

Päätettyään luopua vastuustaan ja säilyttää vain etuoikeutensa ja äänivallattoman puheenjohtajuutensa hän on jakanut omaisuutensa kahdelle vanhimmalle tyttärelleen Abigailille ja Meganille. Näillä on kuitenkin omat ahneet ja katalat suunnitelmansa isän ja yhtiön osalle, ja tilannetta mutkistaa vielä media-alan toinen jättiläinen Unicom valtausyrityksineen.

Kun Dunbarin nuorin tytär, osuuksitta jäänyt hyväsydäminen Florence, ryhtyy huolissaan etsimään Abigailin ja Meganin piilottamaa isäänsä ja uhkaa etsinnöillään kaataa sisarpuoltensa bisnekset, alkaa kahden leirin välinen hurja kilpa Dunbarin sieppaamiseksi. Meno on kuin toimintafilmissä.

St Aubyn ottaa kaiken irti vanhempien sisarusten hillittömästä juonittelusta, karmeasta väkivallasta ja sadistisesta seksielämästä. Vahvasti mukana siekailemattomassa valta- ja sänkypelissä ovat myös sisarusten luottolääkäri tri Bob huumelaukkuineen ja henkivartijan apupoika Jesus samuraimiekkoineen.


ALKUPERÄISTÄ NÄYTELMÄÄ on tietysti mukailtu, karsittu ja paisuteltu tarpeen mukaan. Siitä huolimatta Learin tunteva löytää Mediamogulista runsaasti nokkelia pävityksiä sekä tapahtumista että henkilöistä. Sellaisten etsiminen on kuitenkin lukijan oma valinta; Mediamoguli toimii yksinäänkin vallan mainiosti.

Narrin tärkeän roolin saa St Aubynin romaanissa pahasti alkoholisoitunut komedianäyttelijä Peter. Hänen avullaan Dunbar pääsee pakenemaan hoitokodista, vaikka sittemmin joutuukin harhailemaan yksin talvisessa ja myrkyisessä säässä Cumbrian kukkuloilla, ennen kuin löytää pelastuksensa.

Dunbarin yksinäinen harhailu myrskyn piiskaamilla rinteillä on Mediamogulin vaikuttavinta antia. Omapäinen ja arvaamaton yksinvaltias tekee tiliä kohtuuttomasta elämästään ja kyseenalaisista tavoistaan ja aikaansaannoksistaan niin ihmissuhteissaan kuin työssään mediamaailmassa.

Hamletmaisin kysymyksin hän kyseenalaistaa koko olemassaolonsa, kääntyy sitten uhmakkaasti taivasta vastaan mutta vajoaa lopulta väsyneenä epätoivoon, kun maasto ei tarjoa mahdollisuutta edes itsemurhaan.

Hän kohottautui polvilleen ja vääntäytyi kivuliaasti jaloilleen nähdäkseen kauemmas ympärilleen. Sen paremmin takana kuin edessäkään avautuvassa laaksossa ei näkynyt taloja eikä muitakaan rakennelmia: ei muurin muuria, ei portin porttia. Jopa Herdwick-lampaat, jotka olivat olleet hänen seuranaan suurimman osan matkaa, näyttivät pitävän näitä paljaita mäkiä ja lumisia huippuja liian syrjäisinä. Mieleen tuli fraasi "ylhäisessä yksinäisyydessä" koko alkuperäisessä voimassaan, johon kliseen tuhoisa suosio perustuu. Kyllä, hän oli ylhäisessä yksinäisyydessä - se oli täsmälleen oikea ilmaus.

Kun Florence ratkaisevalla hetkellä ilmaantuu pelastamaan isäänsä helikopterilla, hän on tasan tarkkaan kuin antiikin näytelmien deus ex machina eli jumala, joka laskettiin nosturilla näyttämölle selvittämään kiperä tilanne.

St Aubyn kirjoittaa moguliaan pilke silmässä, ja turvautuu satiiriin aina, kun tarina uhkaa käydä liian vakavaksi.


RAHA- JA YRITYSMAAILMA kyseenalaisine yrityskauppoineen, keinotteluineen, veronkiertoineen, kavalluksineen, valheineen ja petoksineen saa Mediamogulissa paljon tilaa. Finanssialasta ja yristysmaailman manöövereistä kiinnostunut pysyy hyvin kärryillä, mutta kaltaiseni lukija on välillä yhtä eksyksissä kuin Dunbar vuorilla. En antanut sen kuitenkaan häiritä, kun juoni kulkee ja jännite pitää.

Puhdasta murhenäytelmää ennakoiva pettyy. Mediamoguli on hurja sekoitus farssia, komediaa ja tragediaa. St Aubyn paisuttelee, pistelee, härnää ja sivaltaa. Henkilöiden jakaantuminen pahiksiin ja hyviksiin on samoin kuin Learissa satumaisen selvä. St Aubynilla he edustavat ryhmiensä ääripäitä eivätkä muutu tarinan aikana tuumaakaan.

Ainoa muuttuja on tarinan päähenkilö, jonka pillereiden ja piikkien sumentamat aivot alkavat pakoreissulla hitaasti palata entiseen kuntoonsa ja fundeerata, mitä on tullut tehdyksi ja voisiko joitain tekojaan vielä korjata.

Kun vanhan tyrannin vuorilla kohtaama, virastaan erotettu "homopappi" Simon tarjoaa Dunbarille ensikäden tietoa tämän omistaman median häikäilemättömästä kirjoittelusta ja Dunbar ryhtyy pesemään Simonin jalkoja kuin Raamatussa ikään, hetki on sekä totinen että huvittava. Dunbar työnsi Simonin sukkien jäänteet saappaisiin, upotti kupiksi liittämänsä kämmenet tuoreeseen sadevesilammikkoon ja valeli viileää vettä Simonin kovia kokeneille jaloille.


KOHTAUS ON tyypillistä St Aubynia, arvaamatonta pyhän ja arkisen, vakavasti otettavan ja hullunkurisen, nöyrän ja öykkäröivän, hillityn ja roisin yhdistämistä.

Edward St Aubyn. Kuva: Timothy Allen
On selvää, ettei tämäntyyppiseen kerrontaan kuulu kyyneleinen loppu, vaikka kuolemantapauksia tuleekin. Paha saa palkkansa, ja tunnelma on tyyni ja rauhallinen. Viimeiset maksiimit lausuu Dunbarin oikuista kärsinyt mutta johtajalleen aina uskollisena pysynyt tuomari Wilson, ja yleisö on tyytyväinen.

Aplodit kaikille esityksen tekijöille!









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit