24. huhtikuuta 2018
Martti Anhava: Siperia opettaa. Kirjoituksia. Otava 2018. 335 s.
Siperia on seutu joka ei ole paikka. Siperialla ei ole rajoja. Siperia on kielikuva ja mielentila. Matkakirjailija Ian Frazer mainitsee että New Yorkin ja Los Angelesin paremmissa ravintoloissa Siperiaa ovat sivupöydät.
Näin Martti Anhava (s. 1955) aloittaa eessekokoelmassaan Siperia opettaa kirjoituksen, jossa piirretään eräänlaista yleiskuvaa "Siperia-matkailusta" ennen vallankumousta.
Anhava kertoo Siperian valloittamisen alkaneen lokakuussa 1582 kasakoiden toimesta, mutta valtavan alueen asuttaminen kävi hitaasti ja paljolti samalla tavalla kuin asutettiin Australiaa ja Pirunsaarta. Siperian asuttamisen historia on paljolti karkottamisen historiaa, kirjoittaa Anhava.
Kun vallanpitäjille alkoi selvitä, millaisia luonnonrikkauksia Siperia tarjosi, väkeä alettiin tuomita sinne pakkotöihin. Hallitsijat toimivat kukin oikkujensa mukaan, ja lähetettävien määrä ja laatu vaihtelivat. Keisariajan Venäjän tunnetuin karkotusten aalto sai alkunsa ns. dekabristien kapinasta joulukuussa 1825.
Dekabristien kirjoittamat muistelmat tarjoavat monenlaista tietoa karkotettujen elämästä eri kolkissa Siperiaa. Ne karkotetuista, jotka kuuluivat aatelissukuihin ja olivat hyvin koulutettuja, saivat monesti ihan kelvollisia työtehtäviä, ja muutamilla heistä oli myöhemmin hyvinkin valoisat käsitykset Siperian tulevaisuudesta.
Anhava kirjoittaa: Noiden perustajaisien kokemuksiin viitaten uljaita uusia arvojaan luova neuvostovaltio olisi voinut mainostaa Siperiaa miesten kouluna ja sinne olisi voinut lähteä nuorta väkeä ihan omasta tahdostaan. Tosin kuitenkin kävi.
SIPERIA-esseet osoittavat Anhavan laajan perehtyneisyyden aiheeseen. Anhavalla on tarjota hengästyttävä määrä tietoa niin nimekkäistä Siperian-kävijöistä kuin monista vähemmän tunnetuista ja minulle myös täysin tuntemattomista kirjailijoista.
Tunnetuimpia ovat tietysti Dostojevski, Tšehov ja Solženitsyn. Dostojevski karkotettiin Siperiaan 1849. Hänen kokemuksistaan Tobolskin pakkotyölaitoksessa saa hyvän käsityksen romaanista Muistelmia kuolleesta talosta, mutta Anhava löytää Siperian opetuksia Dostojevskin muustakin tuotannosta.
Tšehov tutustui Siperiaan vapaaehtoisesti hankkiutuessaan 1890 tutkimaan Sahalinin saaren rangaistussiirtolan oloja. Pohtiessaan Tšehovin Sahalin-matkakirjan vaikuttimia ja vaikutuksia hänen myöhempään tuotantoonsa esseisti ei suinkaan ole aina samaa mieltä yleisten käsitysten kanssa. Kiinnostavia esseistä tekevätkin juuri kyseenalaistukset ja uudenlaiset näkökulmat.
Solženitsyn pidätettiin helmikuussa 1945 ja tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen neuvostovastaisesta agitaatiosta. Ivan Denisovitšin päivässä ollaan "ojennusleirillä" jossain nimeämättömässä paikassa Siperiassa, mutta Ensimmäinen piiri sijoittuu jo Moskovan lähistölle Mavrinon erikoisvankilaan.
Gulag - vankileirien saaristo -teosta Anhava kertoo kirjailijan kirjoittaneen yli kymmenen vuotta. Siinä Solženitsyn kuvaa leirien kehitysvaiheet vuodesta 1918 Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan asti. Anhava tiivistää:
Kaiken kaikkiaan Solženitsynin tapa lomittaa kokonaisten kansanryhmien ja yhteisöjen kohtelua kuvaaviin katsauksiin irvokkuudessaan puhuvia ja puhuttelevia yksittäisten ihmisten kohtaloita saa raportin näyttämään jonkinlaiselta Tuhannen ja yhden yön tarinoiden painajaisversiolta.
Entistä kiinnostavammaksi esseen tekee se, mitä Anhava esittää vuonna 1960 virallisesti lakkautetun Gulagin senjälkeisestä elämästä ja yhteydestä venäläiseen mielenlaatuun. Anhava lainaa venäläisen ihmisoikeusaktivistin ja poliitikon Sergei Kovaljovin mielipidettä vuodelta 2012: Gulag elää edelleen venäläisten mielenlaadussa, heidän orjailevissa tavoissaan, siinä miten halukkaasti he mukautuvat propagandaan ja valheisiin ja miten piittaamattomasti he suhtautuvat oman kansansa kohtaloon ja vallanpitäjien rikoksiin.
On väitteestä mitä mieltä tahansa, se tuo väistämättä mieleen Venäjän viime aikojen tapahtumia mutta panee myös miettimään, millaisia seurauksia itse kunkin kansakunnan traumaattisilla kokemuksilla mahtaakaan olla.
Anhava muistuttaa gulagien yleisyydestä tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa. Samaan tapaan kuin Siperia myös Gulag on muuttunut yleiskäsitteeksi eli tarkoittamaan tietynlaista vangitsemis- ja vankilajärjestelmää. Esimerkkejä tulee mieleen niitä mainitsemattakin.
KIRJAN PISIMMÄSSÄ, 50-sivuisessa itsenäiseksi osastoksi sijoitetussa väliesseessä ei yritetä pysyä hengissä vankileireillä vaan vietetään Stalinin ajan "arkielämää" Moskovassa ja sen liepeillä. Essee käsittelee Juri Trifonovia ja hänen tuotantoaan, mm. teosta Talo rantakadulla.
Anhava määrittelee kirjan sanomatta jättämisen taidonnäytteeksi, eikä suotta. Elämäkertatietojen perusteella Trifonovin tasapainottelun totuuden näyttämisen ja sanomatta jättämisen välillä ymmärtää oikein hyvin. Mielenkiintoinen lisä esseessä on muistikäsityksen pohtiminen Proust-vertailuineen.
Kokoelman loppuun on sijoitettu jo kertaalleen Filmihullussa julkaistuja elokuvaesseitä sekä kolme Paavo Haavikkoa käsittelevää kirjoitusta. Vaikka näissäkin esseissä on hetkensä, tuhdin ja ravistelevan Siperia-kierroksen jälkeen niistä on vaikea innostua.
Siperia kirjailijoiden opettajana
Martti Anhavan esseissä vankileirejä katsotaan monelta kulmalta
Siperia on seutu joka ei ole paikka. Siperialla ei ole rajoja. Siperia on kielikuva ja mielentila. Matkakirjailija Ian Frazer mainitsee että New Yorkin ja Los Angelesin paremmissa ravintoloissa Siperiaa ovat sivupöydät.
Näin Martti Anhava (s. 1955) aloittaa eessekokoelmassaan Siperia opettaa kirjoituksen, jossa piirretään eräänlaista yleiskuvaa "Siperia-matkailusta" ennen vallankumousta.
Anhava kertoo Siperian valloittamisen alkaneen lokakuussa 1582 kasakoiden toimesta, mutta valtavan alueen asuttaminen kävi hitaasti ja paljolti samalla tavalla kuin asutettiin Australiaa ja Pirunsaarta. Siperian asuttamisen historia on paljolti karkottamisen historiaa, kirjoittaa Anhava.
Kun vallanpitäjille alkoi selvitä, millaisia luonnonrikkauksia Siperia tarjosi, väkeä alettiin tuomita sinne pakkotöihin. Hallitsijat toimivat kukin oikkujensa mukaan, ja lähetettävien määrä ja laatu vaihtelivat. Keisariajan Venäjän tunnetuin karkotusten aalto sai alkunsa ns. dekabristien kapinasta joulukuussa 1825.
Dekabristien kirjoittamat muistelmat tarjoavat monenlaista tietoa karkotettujen elämästä eri kolkissa Siperiaa. Ne karkotetuista, jotka kuuluivat aatelissukuihin ja olivat hyvin koulutettuja, saivat monesti ihan kelvollisia työtehtäviä, ja muutamilla heistä oli myöhemmin hyvinkin valoisat käsitykset Siperian tulevaisuudesta.
Anhava kirjoittaa: Noiden perustajaisien kokemuksiin viitaten uljaita uusia arvojaan luova neuvostovaltio olisi voinut mainostaa Siperiaa miesten kouluna ja sinne olisi voinut lähteä nuorta väkeä ihan omasta tahdostaan. Tosin kuitenkin kävi.
SIPERIA-esseet osoittavat Anhavan laajan perehtyneisyyden aiheeseen. Anhavalla on tarjota hengästyttävä määrä tietoa niin nimekkäistä Siperian-kävijöistä kuin monista vähemmän tunnetuista ja minulle myös täysin tuntemattomista kirjailijoista.
Tunnetuimpia ovat tietysti Dostojevski, Tšehov ja Solženitsyn. Dostojevski karkotettiin Siperiaan 1849. Hänen kokemuksistaan Tobolskin pakkotyölaitoksessa saa hyvän käsityksen romaanista Muistelmia kuolleesta talosta, mutta Anhava löytää Siperian opetuksia Dostojevskin muustakin tuotannosta.
Tšehov tutustui Siperiaan vapaaehtoisesti hankkiutuessaan 1890 tutkimaan Sahalinin saaren rangaistussiirtolan oloja. Pohtiessaan Tšehovin Sahalin-matkakirjan vaikuttimia ja vaikutuksia hänen myöhempään tuotantoonsa esseisti ei suinkaan ole aina samaa mieltä yleisten käsitysten kanssa. Kiinnostavia esseistä tekevätkin juuri kyseenalaistukset ja uudenlaiset näkökulmat.
Solženitsyn pidätettiin helmikuussa 1945 ja tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen neuvostovastaisesta agitaatiosta. Ivan Denisovitšin päivässä ollaan "ojennusleirillä" jossain nimeämättömässä paikassa Siperiassa, mutta Ensimmäinen piiri sijoittuu jo Moskovan lähistölle Mavrinon erikoisvankilaan.
Gulag - vankileirien saaristo -teosta Anhava kertoo kirjailijan kirjoittaneen yli kymmenen vuotta. Siinä Solženitsyn kuvaa leirien kehitysvaiheet vuodesta 1918 Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan asti. Anhava tiivistää:
Kaiken kaikkiaan Solženitsynin tapa lomittaa kokonaisten kansanryhmien ja yhteisöjen kohtelua kuvaaviin katsauksiin irvokkuudessaan puhuvia ja puhuttelevia yksittäisten ihmisten kohtaloita saa raportin näyttämään jonkinlaiselta Tuhannen ja yhden yön tarinoiden painajaisversiolta.
Entistä kiinnostavammaksi esseen tekee se, mitä Anhava esittää vuonna 1960 virallisesti lakkautetun Gulagin senjälkeisestä elämästä ja yhteydestä venäläiseen mielenlaatuun. Anhava lainaa venäläisen ihmisoikeusaktivistin ja poliitikon Sergei Kovaljovin mielipidettä vuodelta 2012: Gulag elää edelleen venäläisten mielenlaadussa, heidän orjailevissa tavoissaan, siinä miten halukkaasti he mukautuvat propagandaan ja valheisiin ja miten piittaamattomasti he suhtautuvat oman kansansa kohtaloon ja vallanpitäjien rikoksiin.
On väitteestä mitä mieltä tahansa, se tuo väistämättä mieleen Venäjän viime aikojen tapahtumia mutta panee myös miettimään, millaisia seurauksia itse kunkin kansakunnan traumaattisilla kokemuksilla mahtaakaan olla.
Anhava muistuttaa gulagien yleisyydestä tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa. Samaan tapaan kuin Siperia myös Gulag on muuttunut yleiskäsitteeksi eli tarkoittamaan tietynlaista vangitsemis- ja vankilajärjestelmää. Esimerkkejä tulee mieleen niitä mainitsemattakin.
KIRJAN PISIMMÄSSÄ, 50-sivuisessa itsenäiseksi osastoksi sijoitetussa väliesseessä ei yritetä pysyä hengissä vankileireillä vaan vietetään Stalinin ajan "arkielämää" Moskovassa ja sen liepeillä. Essee käsittelee Juri Trifonovia ja hänen tuotantoaan, mm. teosta Talo rantakadulla.
Anhava määrittelee kirjan sanomatta jättämisen taidonnäytteeksi, eikä suotta. Elämäkertatietojen perusteella Trifonovin tasapainottelun totuuden näyttämisen ja sanomatta jättämisen välillä ymmärtää oikein hyvin. Mielenkiintoinen lisä esseessä on muistikäsityksen pohtiminen Proust-vertailuineen.
Kokoelman loppuun on sijoitettu jo kertaalleen Filmihullussa julkaistuja elokuvaesseitä sekä kolme Paavo Haavikkoa käsittelevää kirjoitusta. Vaikka näissäkin esseissä on hetkensä, tuhdin ja ravistelevan Siperia-kierroksen jälkeen niistä on vaikea innostua.
 |
| Martti Anhava. Kuva: Irmeli Jung |
Kommentit
Lähetä kommentti