sunnuntai 13. elokuuta 2017

13. elokuuta 2017





Pojasta mieheksi New Yorkissa 


Steven Schraderin omaelämäkerralliset kertomukset tuovat mieleen Woody Allenin elokuvat



Steven Schrader: Se minkä ansaitsimme - kertomuksia New Yorkista. Suom. Aleksi Milonoff. LURRA Edotions 2016. 255 s.


Kolmannen yliopistovuoteni jälkeen vietin kesän vanhempieni vuokraamassa talossa Atlantic Beachessa, jossa luin ja yritin kirjoittaa novelleja. Minusta tuntui, etten pystynyt kilpailemaan isäni kanssa menestyksestä vaatebisneksessä. Ainoa mahdollisuuteni oli tulla kuuluisaksi kirjailijaksi.

Yhdeksäntoistavuotias amerikanjuutalainen Steven Schrader (s. 1935) on ollut kirjoittajakurssilla ja saanut jo yhden novelleistaan julkaistuksi, kun hän uskaltautuu näyttämään kertomuksiaan äidilleen. Äiti mainitsee niistä isälle, ja kun kodissa samana iltana kokoontuu isän ystäväpiiri jokaviikkoiseen pokeri-iltaansa, isä vaatii "uutta Tolstoita" lukemaan julkaistun novellinsa viskiä siemailevalle seurueelle. Vastaanotto on tietysti kehuva ja kannustava.

Tämä ja monta muuta mainiota tarinaa on tarjolla Steven Schraderin autobiografisessa kertomuskokoelmassa Se minkä ansaitsimme - kertomuksia New Yorkista. Kokoelmassa Schrader kertoo perheestään, kasvuvuosistaan ja elämästään New Yorkin varakkaan juutalaisväestön kortteleissa pienin, napakoin ja huumorilla sävytetyin kertomuksin.

Vaikka kirja rakentuu katkelmista eikä eteneminenkään tapahtu tarkasti aikajärjestyksessä, jälkivaikutelma ei ole pirstaleinen. Kertomuksista rakentuu kokonaiskuva elämästä New Yorkin "paremmissa piireissä"  1950-ja 1960-luvulla.

Teoksen alun kirjailijaesittelyssä tarinoiden ilmapiiriä verrataan Woody Allenin elokuviin Annie Hall (1977)  ja Manhattan (1979). Jos siis pitää Allenista, todennäköisesti viihtyy Schraderinkin parissa.


MUISTAN LAPSUUDESTANI kiinalaisen pesulan, kemikalion 187th Streetin ja Fort Washington Avenuen kulmassa ja Kurtzmanin karkkikaupan portaiden yläpäässä vastakkaisessa kadunkulmassa. Silloin kaikki tuntui pysyvältä.

Schraderin lapsuus- ja nuoruusmuistoista monet ovat kuin kenen tahansa samanikäisen pojan arkisia havaintoja ja kokemuksia koulussa ja kadulla, kaveripiirissä ja treffeillä. Ihan jokapojaksi Stevenistä ei kuitenkaan ole, siitä pitää huolen perheen huomattava - ja pojasta hävettävä - taloudellinen hyvinvointi kutsuineen, ravintolaillallisineen, palvelijoineen ja autonkuljettajineen.

Ongelmia on myös näkymättömissä. "Tämä ei ole onnellinen talo", toteaa yksi perheen palvelijoista suorasukaisesti ja perustelee havaintoaan sillä, että kotona ovat yleensä vain masentunut, eristäytyvä äiti ja perheen nuorin poika, kertoja. Isoveli on jatkuvasti omilla teillään ja isä liikekumppaneineen tai rakastajattarineen iltojaan viettämässä.

Tarinoiden huumorin, kepeyden ja itseironian takana on siis traaginen pohjavire. Puolasta Yhdysvaltoihin saapuneet vanhemmat ovat vieraantuneet toisistaan, ja ilmapiiri kotona on äidin itsetuhoisuuden ja isän piittaamattomuuden vuoksi jännitteinen.


VAATEALALLA RIKASTUNUT isä toivoo kertojasta seuraajaansa, mutta tämä vierastaa isän elämänohjetta "Tee rahaa ja tyydytä tarpeesi". Toki tarinoissa opetellaan, enemmän tai vähemmän onnekkaasti, myös "miesten tavoille", mutta päämääristä tärkeimmältä tuntuu kuitenkin kirjailijuus.

Oikeastaan hämmästelin, miten kevyesti kertoja sittemmin sivuuttaa avioliittonsa ja lastensa syntymät. Tutustuttuaan Puolassa käydessään lapsettomaan puolalaispariskuntaan Tomekiin ja Julitaan hän suorastaan kadehtii - ja romantisoi - heidän vaatimatonta mutta huoletonta elämäänsä.

Sellaisesta elämästä minäkin haaveilin. Neljän viiden maissa käytiin kaupassa ja tehtiin jotain arkista ruokaa. Maattiin kotona lukemassa ja rakasteltiin keskellä päivää. Käytiin maalla ystävien kanssa.

Uskonto ei kertojaa juuri kiinnosta. Amerikanjuutalaiset kirjailijat ovat juutalaisia juhlamenoja kiinnostavampia. Ennen pitkää autoritaarinen isäkään ei pysty estämään poikaansa erkanemasta perinteistä.


ISÄSUHTEESTAAN Schrader kirjoittaa paljon. Itsevaltaisen, dominoivan isän suosioon on vaikea päästä ja hänen valtapiiristään on vaikea päästä eroon, mutta kun se lopulta jollakin tavalla onnistuu, kertoja löytää isästään myös arvostettavia piirteitä.

Isä on esimerkkitapaus amerikkalaisen unelman toteutumisesta, tyhjästä huipulle               -noususta. Hänen ansiostaan myös kertoja on elänyt etuoikeutettujen elämää.

Poliittiset ja sosiaaliset ongelmat esitetään kertomuksissa yleensä verhotusti, mutta jotain silti nousee näkyvästikin esiin. Kun Schraderin opiskelijatytär tivaa isältään tämän suhtautumista yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, kirjailija päätyy mielenkiintoiseen kompromissiin:

Tärkeintä on päästä tasapainoon elämän epäoikeudenmukaisuuksien kanssa - niille pitää tehdä jotain, mutta samalla elämästä pitää voida nauttia.

Myös kokoelman nimi Se minkä ansaitsimme (What We Deserved) jää monimielisyydessään mukavasti mietityttämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti